Kansanretkeilijän paluu jääkiipeilyn pariin tapahtui mukavassa ja taitavassa seurassa Valkealan Lintojalla. Voimia ja kestävyyskuntoa tuntuu olevan enemmän kuin aikoihin, rohkeuttakin riittävästi ja eiköhän taidoistakin ruvenne pian ruoste ropisemaan.
Kyllä luminen metsä on hieno paikka.
Hakuniskusta irronnut jääpala kolahti kansanretkeilijän naamaan ja teki silmälasien välityksellä pienen reiän nenänvarteen. Visiirin hankkiminen tuli oitis vakavasti harkittavaksi.
Popularity: 46% [?]
Keskelle valkoisinta talvea välähdys syksyn kirkkaita värejä. Tässä Kruunuvuorenlampi 11.10.2009. Kuvakulma saattaa vaikuttaa äkkiseltään tavanomaiselta, mutta tämä on kuitenkin viidestä otoksesta koottu panoraama, ja kuvakulma on yli 90 astetta. Eräänlaista laajakulman jäljittelyä normaaliobjektiivilla siis.
Palauttelen mieleen Fotarin käyttöä ja testaan iMacin suorituskykyä. Otin samana päivänä rantakalliolta superpanoraaman Suomenlinnasta Herttoniemeen: 30 kuvaa. Koneen yhdistäessä kuvia olisi jo melkein keittänyt kupillisen kahvia, ainakin olisi ehtinyt laittaa tulelle. Miten paljon yksityiskohtia kuvasta löytääkään, kun sitä katsoo täydessä koossa. Panin kuvan tällä kertaa Panoramioon.
Popularity: 36% [?]
Täällä syrjä-Suomen laitimmaisella reunallakin on nyt kunnon talvi, mistä kansanhiihtäjä iloitsee. On sitä paitsi aina onnekasta, kun lunta tulee kunnolla vapaapäivien aikana, sillä silloin kestää aikansa, ennen kuin auraus- ja hiekoituskalusto pääsee suorittamaan tehtävänsä eli sepelin auraamisen kävelyteiden varrella kulkeville laduille ja risteysten hiekoittamisen. Mutta nyt pysyttäköön myönteisillä mielin. Tämän jutun piti olla alun perin nimeltään Vakava tuhotyö Kontulassa ja kuvituksena nämä:
Jääköön tämä ikävä välikohtaus kuitenkin nyt vain lyhyelle maininnalle. Uudenvuodenpäivänä kansanhiihtäjä sai nimittäin nauttia sellaisesta ylellisyydestä, että kotiovelta pääsi suksia riisumatta hiihtämään Kivikon ladulle asti, kiertämään sen kolmisen kertaa ja palaamaan samoja jälkiä takaisin. Mainio laduntekijä oli vetänyt Kontulantien ja metroradan ylittävän sillan laitaan vallan hiihtokelpoisen ladun. Mutta vuoden toisena päivänä oli Saatana lähettänyt kätyrinsä tuhoamaan latumiehen hyvän työn, ja sukset piti kantaa sillan yli. Ei mikään suuri vaiva, mutta harmillista on tuollainen piittaamattomuus ja toisten työn saboteeraus.
Katuosastolle lähti kannustava reklamaatio, ja nyt kansanhiihtäjä odottaa toiveikkaana, että hiihtäjää ja häntä hienosti palvelevaa latutyöläistä arvostetaan, kun kävelyteitä pidetään kunnossa.
Tänään ei ollut liikkuvaa Beatles-opintopiiriä, joka tavallisesti kokoontuu Kivikon ladulla, joten kansanhiihtäjä lähti katsomaan, olisiko Mustavuoren–Talosaaren latu jo hiihdettävässä kunnossa. Oli se! Vuoden toinen ylellisyysnautinto oli, että kotiovelta pääsi tällä kertaa hiihtämään koko reitin, myös Mellunmäen hankalat osuudet. Hiekkaa ei ollut roiskittu tolkuttomalla tavalla. Tosin pari tienylitystä joutui tekemään varovasti suksia nostelemalla, mutta kansanhiihtäjä ei jaksa enää enemmälti sääliä vanhoja, Etelä-Suomen vähälumisilla laduilla syvällisesti naarmuuntuneita kansansuksiaan. Uusia luistelusuksiaan hän sen sijaan varjelee ja säästää hyvälumisille laduille.
Porvarinlahden takana latu kulkee paljolti peltoja pitkin, ja monina talvina lunta on niin vähän, että suksi tökkii kynnöksen multaan. Nyt lunta on tullut kerralla riittävästi ja sitä on suksen alla turvallisen paksusti. Perille Talosaaren (Husö) ratsastustilan maille saavuttaessa hiihtäjää tervehtii reipas hevosenlannan tuoksu.
Maisema on talvipäivän viistossa valossa kuvauksellinen. Koska valokuvauskojetta ei rivakalla lenkillä yleensä kuljeteta mukana, kuvattakoon näkymä tässä sanallisesti:
Itä-Uudenmaan rannikolta pistää sisämaahan pitkiä, kapeita merenlahtia. Maankohoamisen ansiosta suuret osat entisistä lahdista ovat nykyään peltona, mutta talvisaikaan lumen peittäessä maiseman voi hyvin nähdä, missä meri on muinoin lainehtinut. Sitä paitsi kovilla talvimyrskyillä meri joskus väliaikaisesti valtaa alueet takaisin itselleen. Valkoinen usva leijuu nyt noiden entisten merenlahtien yllä. Se yltää lumen pinnasta vain muutaman metrin korkeuteen. Juuri ja juuri metsänreunan yläpuolelta loistava aurinko valaisee harson sivulta, ja metsäniemekkeen takaa ilmestyvät kansanhiihtäjät näkyvät pehmeää valoa vasten mustina, epätodellisina siluetteina. Hieman lähemmäksi tultuaan he saavat värejä ja viimein kasvot: huurteisen parran tai hiukset, punaiset posket tai räkää roiskuvan nenän.
Koko lenkki ovelta ovelle noin sadassa minuutissa, ilman uupumusta: kansanhiihtäjä taitaa olla aika hyvässä kunnossa ja päästä vähitellen eroon joulunajan lihan, suklaan ja punaviinin aiheuttamasta vetelyydestä. Kunnon kehitys näyttää hyvältä myös Kansanretki 8000:ta ajatellen.
Popularity: 100% [?]
Läpi talven sulana virtaava ja pieninä pisaroina ilmaan pirskahteleva vesi tarjoaa suotuisan elinympäristön joillekin harvinaisille eliölajeille. Aiemmin oli jo puhetta tammukasta, joka kasvaa otollisissa oloissa jopa kahdeksanmetriseksi (eikä nelimetriseksi, kuten ensin varovaisesti arvioin). Jos Hepokönkään tammukka saavuttaa täydet mitat, allas käy sille ennen pitkää tukalaksi. Tässä tammukan suomuja vähän lähempää. Valitettavasti taiteellisemmat suomukuvani eivät olleet kunnolla fokuksessa.
Harvinainen jääkääpä esiintyy vain virtaavan veden äärellä ja sen itiöemät kasvavat näkyviksi talvella. Yleisin kasvualusta on kuusen alaoksisto.
Popularity: 30% [?]
Joulupäivänä Puolangan Hepokönkään alla 180 metrin korkeuskäyrällä oli 30 astetta pakkasta, joten valokuvaus hoidettiin nopeasti ja rukkaset kädessä. Niinpä tähtäyksessä tuli kömmähdettyä: tämän panoraaman kahdesta oikeanpuoleisimmasta otoksesta jäi puiden latvat pois. Kuva kaareutuu Fotarin käsittelyssä sen verran, että suorakulmaiseen rajaukseen ei mahdu yhtä aikaa koko suvanto ja kuuset latvoja myöten. Kompromissina tuli tällainen harjoituskuva, josta puuttuu oikea yläkulma, ja kompromissin myötä kuvaan sai jäädä myös valokuvaaja. Katsoja voi kokeeksi itse rajata kuvan niin, että työntää kuvan ruudun ulkopuolelle veden laitaa myöten, ja päättää sitten olisiko niin parempi.
Popularity: 38% [?]
Kansanretkeilijä otti joulupäivän tehtäväkseen Kainuun jääkiipeilymahdollisuuksien tiedustelemisen. Puolangan Hepoköngäs oli tietysti vanha tuttu, myös talviasussaan, mutta kansanretkeilijältä vielä kiipeämätön. Joulun aikaan putous ei välttämättä ole aina kunnolla jäässä, joten tilanne piti käydä tarkastamassa paikan päällä. Retkeä suunnitellessa tuli tutkituksi karttaa ja pannuksi merkille, että myös alempana jokilaaksossa on ainakin yksi kohta, jossa kostean maaston vedet valuvat jyrkänteeltä alas rotkoon. Mitä todennäköisin jääpaikka talvella siis.
Köngäs oli hyvässä jäässä. Alapuolinen suvanto jäätyy tuskin koskaan kokonaan, mutta kiipeily lienee varmistettavissa ylhäältä putouksen niskalta. Varmistaja voi kiinnittää itsensä näköalakorokkeen vieressä kasvaviin puihin, ja kiipeilijän pitää laskeutua köydellä putouksen juurelle. Reitin voi valita jyrkintä tietä suoraan keskeltä tai hieman loivemmin sivulta kaartaen.
Könkään alapuolella joki virtaa vuolaasti hämyisessä laaksossa. Molemmin puolin kalliot kohoavat jyrkästi ja korkeat kuuset varjostavat mustaa vettä. Ja muutaman sadan metrin päästä laakson pohjoisreunalta löytyi ennustettu jääputous. Sen korkeus lienee kahdeksisen metriä, alin pystysuora puikko on ehkä viisimetrinen.
Pakkasta oli kolmekymmentä astetta, päivän valoisat tunnit hupenivat ja mukaan pakotetun ensikertalaisen varmistajan sormet alkoivat jäätyä. Köyden piteleminen tunnottomin käsin alkoi vaikuttaa kohtuuttomalta riskiltä, joten kansanretkeilijä tyytyi iskemään hakkunsa kerran jääpuikon alaosaan ja poseeraamaan reippaan näköisenä. Mutta nyt on ainakin tiedossa, että helmi–maaliskuun valoisampina päivinä ja paksummilla jäillä täällä olisi tekemistä, jos on asiaa Kainuuseen ja väkeä riittää köyden molempiin päihin.
Popularity: 39% [?]
Lisää rappiotunnelmia Kruunuvuoresta. Näissä huoneissa vetää niin, etteivät kummituksetkaan enää tarkene. Ehkä täällä olisi vielä parikymmentä vuotta sitten voinut kuvata kauhuelokuvan.
Aktiivinen, radikaali nuoriso harrastaa yhteiskunnallista taidetta. Univormun merkin pitää tietenkin näkyä. Onko tämä nyt, perhana, tarkoituksellista ironiaa?
Lännenelokuvan kulisseja: sivusta katsottuna tämä talo on aika ohut.
Popularity: 34% [?]
Kansanretkeilijä muistuttaa lukijoita lähiretkeilyn tärkeydestä. Kaukoretkelle pääsee ehkä keskimäärin kerran vuodessa, mutta lähiretkiä voi tehdä vaikka joka viikko. Polkupyörällä tavoittaa helposti parinkymmenen kilometrin säteellä olevat retkeilymaastot, joten lähiretkeiltävää aluetta kotimökin ympärillä on periaatteessa yli 1256 neliökilometriä – tästä tosin pitää laskea pois yksityiset tonttimaat ja vesistöt, ellei satu omistamaan venettä ja olemaan siten samalla kansanveneilijä. Julkisilla liikennevälineillä saavuttaa hieman satunnaisemmin kauempanakin sijaitsevia alueita, jotka matka-ajallisesti arvioiden voidaan lukea lähiretkeilyn piiriin.
Miten voi Helsingin perällä asuva lähiretkeilijä saavuttaa näin erämaisia tunnelmia? Huono kysymys, sillä vastaus tuli jo otsikossa: Laajasalon saaren länsiosassa sijaitsevassa Kruunuvuoressa. Tämä paikka on ollut kansanretkeilijän vierailuohjelmassa jo useamman vuoden, mutta vasta nyt tuli lähdettyä, kiitos Ylioppilaslehden muistutuksen. Lehdessä on tänä syksynä ilmestynyt mainio juttusarja lähimatkailusta. Myös Kansan Uutiset kirjoitti alueesta juuri.
Alue on melko pieni: pohjoiskärjestä öljysataman aitaan on 560 metriä ja leveyttä enimmilläänkin alle 400 metriä. Sen koluaa siis ristiin rastiin helposti parissa tunnissa. On siellä silti nähtävää: kolmenkymmenen metrin korkeuskäyrälle yltäviä jäkäläisiä kallioita, soistuva metsälampi, kilpikaarnaisia mäntyjä, jokunen jättiläiskuusi, arvovaltaisia tervaleppiä, jyrkkiä rantakallioita ja virkistävän vaihtoehtoinen näkymä yli Kruunuvuorenselän kohti Helsingin nientä. Palokärki huudahtaa, pienemmät tikat vilahtelevat kelojen lomissa ja tiaiset pyrähtelevät huviloiden romahtaneista katoista sisään.
Vanhat huvilat ovat niin huonossa kunnossa, että kummituksetkin ovat aikoja sitten muuttaneet pois. Useista on katto romahtanut sisään ja seinät tulevat kohta perässä. Mutta on tämä joskus ollut melkoinen kesäparatiisi. Pihalampi on kasvanut umpeen, mutta omenapuu tuottaa vielä satoa. Kansanretkeilijät yrittävät kolistella puusta evästä.
Öljysataman paikalle tulee tuhansien asukkaiden uusi kaupunginosa, ja huvila-aluettakin epäilemättä jossakin vaiheessa kohennetaan, mitä se sitten merkitseekään. Kansanretkeilijä kehottaa käymään Kruunuvuoressa nyt, kun huvilat ovat vielä pystyssä. Tunnelma on varmasti toinen sitten, kun vieressä on uusi asuinalue, jonne kiskokiiturit kulkevat vetten yli Kruununhaasta.
Popularity: 61% [?]
Syksyllä pitää lähteä meren rantaan tai korkeille paikoille ottamaan tuulta. Nämä Vuosaaren itärannat tosin ovat enemmänkin itätuulen paikkoja, ja lounaistuulta pitäisi mennä ottamaan Kallvikiin tai mieluiten saariin, jos pääsisi.
Olen liikkunut täällä päin aika vähän viime vuosina. Sen verran pahalta näytti, kun metsä kaadettiin Uutelan teennäisen ”kanavan” paikalta. Äskettäin olen vähitellen palaillut seudulle. Ei ympäristössä sinänsä mitään vikaa ole, mielelläni varmasti itsekin asuisin veden äärellä.
Tämmöinen on nykyinen näköala Särkkäniemestä pohjoiseen. Sinne on tullut satama. Venesatama on siirretty sataman alta Niinilahdesta etualalle Vuosaarenlahden pohjoisrannalle.
Reipas vetokoera teki rohkeasti tuttavuutta kyhmyjoutsenten kanssa. Joutsenet olivat pidättyvämpiä. Kun koera nousi vedestä, taivaan valo väheni, varjot syvenivät ja tuntui kuin koera olisi turkissaan vetänyt merestä lokakuun hämäryyden maiseman ylle.
Popularity: 35% [?]
Kun puolisen vuotta sitten tiedotettiin, että Beatlesin koko tuotanto julkaistaan uudelleenmasteroituna laitoksena tänä syksynä, moni musiikinystävä varmasti alkoi toivoa parasta ja pelätä pahinta. Onhan popin ja rokin äänitemarkkinoilla viime vuodet raivonnut äänekkyyssota, loudness war, jonka tuoksinassa on paitsi julkaistu tasapaksuksi meteliksi puristettua uustuotantoa, myös raunioitettu joitakin vanhojen merkkiteosten uudelleenjulkaisuja. Beatlesin tapauksessa oli siis tilaisuus kaikkien aikojen möhläykseen mutta myös koko remaster-käsitteen maineenpalautukseen.
Onneksi ensihavainnot viittaavat jälkimmäiseen. Olen hankkinut ja kuunnellut nyt kaksi uudelleenmestaroitua levyä: Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin ja Abbey Roadin. Pepperin hankin ensimmäiseksi, ja kuuntelin sen läpi suorastaan hämmästyneenä: sointi oli eläväinen, kirkas ja tukeva. Kuulin yksityiskohtia, jotka olivat aiemmin jääneet havaitsematta. Lujaa kuunnellessa Paulin basso tuntui paikoin häiritsevän kovalta, mutta se olikin ainoa häiritsevä asia. Luulen sitä paitsi, että alun perin basson oli tarkoituskin kuulostaa tältä. Vuoden 1987 laitosta on nimittäin moitittu puutteellisesta bassotoistosta, ja korvani on viimeiset kaksikymmentä vuotta tottunut juuri tähän ensimmäiseen CD-laitokseen. Vinyylejä en ole koskaan omistanut, ja vaikka kopioinkin ne kirjastosta (Sotkamon) kaseteille 80-luvun alussa, muisto niiden soinnista on peittynyt CD-versioiden alle. Peräti kiinnostuneena odotan niiden lausuntoja, jotka omistavat sekä vinyylit, vuoden 1987 CD:t että upouudet julkaisut.
EMI:n insinöörit Allan Rousen johdolla tekivät siis sen, mihin eivät Abban uudelleenjulkaisuissa ole kyenneet Tretow, Astley eikä Jonsson, vaikka on yritetty peräti neljä kertaa: palauttivat soinnin selkeyden, muhevuuden ja rokkikappaleiden jydän sortumatta ääntä värittävään kohinanpoistoon tai dynamiikkaa tukahduttavaan kompressointiin. Tästä laitoksesta tullee kanoninen Beatles-kuulemistoni, enkä vaivautune enää metsästämään divareista ylihinnoiteltuja vinyylejä.
Pieni kaupallisperusteinen kiusa kuulijaa kohtaan on kuitenkin saatu aikaan. Kaikista levyistä on tehty stereoversiot, jotka voi ostaa erillisinä. Stereolevyt ovat saatavissa myös yhtenä pakettina, jonka hinta on käytännössä sama kuin erillisten levyjen yhteishinta. Mono oli kuitenkin tärkeämpi julkaisumuoto yli 60-luvun puolivälin, ja vasta Abbey Road julkaistiin pelkästään stereona. Monomiksaukset kuulostavat raporttien mukaan hyvinkin erilaisilta stereoon verrattuna. Monolevyt ovat kuitenkin saatavissa vain yhtenä pakettina, joka on hinnoiteltu kalliimmaksi kuin stereopaketti. Fanaatikot ostavat tietenkin molemmat paketit. Autenttisuutta hakeva voi tehdä esimerkiksi sellaisen kompromissin, että hankkii monopaketin ja viimeiset levyt irrallisina stereoversioina, ehkä Pepperiin tai Revolveriin saakka.
Uudet hienoiksi mainostetut pakkaukset eivät ole mitenkään erikoisia. Perkeleellis-saatanallisessa muovikotelossa levyt eivät sentään ole, vaan kolmia taittuvassa pahvikotelossa. Vihkosessa on pari lyhyttä artikkelia: historiallisia huomioita ja äänitystä käsitteleviä. Enemmänkin tietoa äänityksistä olisin mieluusti lukenut, vaikka löytäähän asiasta kiinnostunut kuulija toki laajan asiaa käsittelevän kirjallisuuden ääreen.
Itse levy on vailla sisempää suojusta pahvikuoren sisällä ja naarmuuntuu väistämättä käytössä. Ratkaisen tämän ongelman kopioimalla levyn heti häviöttömässä aiff-muodossa tietokoneeseen, jolloin vältyn myös optisen aseman häiritsevältä kohinalta kuuntelutilanteessa.
Mistä sitten tämän jutun otsikko? No, kesti toki kauan, ennen kuin Beatlesin tuotanto saatiin julki nykyaikaisessa muodossa. Niin kauan, että itse CD-levy alkaa olla historiansa lopussa. LP-levyn valtakausi kesti kolmisenkymmentä vuotta, eikä CD tule elämään sen kauemmin. Musiikin kulutus siirtyy yhä enemmän verkossa liikkuvien tiedostojen muotoon, mutta koska verkon välityskyky on vielä vuosia hyvin rajallinen, tulee uusia fyysisiä tallennemuotoja CD:tä korvaamaan. Nyt kun Beatlesin tuotanto on käsitelty digitaaliseen muotoon, se on tietenkin tehty parhaalla mahdollisella äänenlaadulla: ainakin 192 kilohertsin näytteenottotaajuudella ja 24 bitin tarkkuudella. Viiden vuoden kuluessa nämä samat äänitteet myydään meille vielä kerran, todennäköisesti blu-ray-muodossa, ennen kuin ne siirtyvät lopullisesti verkkoon.
Popularity: 35% [?]