Karlheinz Stockhausen

Avaruusmatkailussa eletään vilkasta aikaa. Kiinalaiset ovat lähettäneet ihmisen avaruuteen ja suunnittelevat kuulentoa. Yhdysvalloissakin kaavaillaan paluuta kuuhun ja Marsiin aiotaan matkustaa lähivuosikymmeninä. Marsia on tutkittu luotaimin ja laskeutumislaittein; nyt on lähetetty vempain myös Merkuriusta tutkimaan. Kansainvälistä avaruusasemaa rakennetaan, ja upporikkaat pääsevät pistäytymään avaruudessa turisteina.

Tämän viikon keskiviikkona, 5. joulukuuta, lähti matkaan erikoislaatuinen avaruusalus. Sen määränpää on kauempana kuin yhdenkään tähänastisen lennon, nimittäin Sirius 8,7 valovuoden päässä. Aluksessa on yksi matkustaja, ja se lähti matkaan yllättävästä paikasta, Saksasta, keskeltä taajaan asuttua Eurooppaa. Pilvisen ja sateisen sään vuoksi lähtöä ei voitu paljain silmin seurata maan pinnalta, ja siitä ilmoitettiin julkisuuteen vasta perjantaina 7. joulukuuta.

Siriuksella ei ole havaittu planeettoja, ja jos planeettoja olisi, mahdollinen elämä olisi säteilyn vuoksi alkeellista, bakteerien kaltaista. On siis epäselvää, mikä on matkustajan tarkka kohde.

Stockhausen on ensimmäinen ”nykysäveltäjä”, jonka opin tietämään nimeltä. En ole aivan varma, milloin tämä tapahtui. Ehkä jo peruskoulussa, jonka musiikkikirjassa (Pohjola–Cederlöf: Musiikin maailma, Musica III, sivu 227) mainitaan Gesang der Jünglinge esimerkkinä elektronisesta musiikista, tai sitten lukiossa, jonka kirjassa (Helistö–Pohjola–Urho: Musiikki eilen ja tänään 1, Musica IV, sivu 193) on näyte lyömäsoitinkappaleesta Zyklus. (Tällä ei kylläkään ole tekemistä sen kanssa, että minusta tuli lyöjä, sillä siihen innostukseni lähti rumpusetin soitosta. Alun perin minusta piti tulla Jarren kaltainen elektronisen popin säveltäjä: kuvittelin istuvani syntetisaattorien ympäröimänä ja väänteleväni laitteista avaruudellisia sointeja.) Ehkä lukiossa opettaja soitti musiikkitunnilla Gesangia.

Aivan varmasti muistan sen, että kun lukion loppuaikoina keksimme, että Sotkamon kirjastosta saattoi lainata levyjä, ja ryhdyimme tekemään hamstrausmatkoja ja kun musiikillinen yleissivistykseni tämän johdosta kasvoi alkuräjähdyksen lailla, lainaamieni levyjen joukossa oli Deutsche Grammophonin levy, jossa ykköspuolella oli Gesang der Jünglinge ja kakkospuolella Kontakte. Gesangiin ihastuin, mutta Kontaktesta en välittänyt läheskään yhtä paljon. Nyt vanhemmiten olen kallistunut sille kannalle, että vaikka Gesang on mitä olennaisin ja hienoin kappale, Kontakte on sittenkin jykevämpää kamaa.

En tunne Stockhausenin tuotantoa perinpohjaisesti, mutta minulle hän on modernin 1900-luvun säveltäjän perikuva: itsevarma, jopa röyhkeä, aina uutta etsivä, jopa kiusallaan vaikeaselkoinen. Konstruktivistisessa taiteessa, jota 50-luvun sarjallisuus edusti, on oma ankara viehätyksensä. Luulen, että hän on tehnyt joitakin juttuja aivan piruuttaan. Esimerkiksi Helikopterikvartetto: tehdäänpä nyt tällainen ja katsotaan suostuvatko esittämään. Ja hullut suostuivat: niin suuren arvovallan oli Stockhausen onnistunut hankkimaan ja institutionalisoimaan itsensä. Vähän samassa asemassahan on naapurimaan ikätoveri Boulez, joka nyt on ainoana 1900-luvun isoista pojista hengissä.

Stockhausen vieraili Helsingin biennaalissa 1989. Savoy-teatterissa hän iltapäivisin puhui musiikistaan ja iltaisin oli konsertti. Seurasin muistaakseni kaikki tilaisuudet. Stockhausen esitti yleisölle välillä kysymyksiä varmistaakseen, että kuulijat olivat ymmärtäneet mistä hän puhui. Kysymykset koskivat aivan musiikinteorian perusasioita, mutta kukaan ei uskaltanut vastata. Lopulta joku katkaisi kiusallisen hiljaisuuden ja vastasi Kalevi Ahon äänellä saksaksi (Stockhausen käytti englantia).

Opiskeluajaltaan Stockhausen kertoi jutun, että kun sävellyksenopiskelijat kohtasivat konservatorion käytävällä, toinen vihelsi 12-sävelrivin ja toisen piti heti viheltää rivi takaperin. Taisin innostua tästä: joitakin aikoja myöhemmin Freda 25:n viemäristudiossa vietettiin dodekafonisia diktaattiharjoituksia aamulla kello kuusi, osanottajina Ollila, Sainio ja Sunell. Se jäi kyllä yhteen kertaan.

Stockhausenin vierailun aikana minulla oli kova yskä. Viisainta olisi tietysti ollut jäädä kotiin paranemaan, mutta en halunnut jäädä esityksistä paitsi. Kehitin sitten Savoyssa erikoisyskinnän: aina kun yskähdys oli tulossa, panin käsivarren suun eteen ja kumarruin. Yskähdys oli pelkkä nytkähdys, eikä ääntäkään kuulunut.

Omassa musiikissani on yksi tietoinen lainaus Stockhausenilta. Kappaleessa Now… can you stop it? (Hommage à György Ligeti) on kohdassa 3.47–4.10 Ligetin lausumasta [ka]-tavusta ja myöhemmin pelkästä [k]-alukkeesta tehty stereokentässä lentävä ja nakuttava olio, joka asettuu keskelle ja hidastuu rytmiltään, kunnes se synnyttää kappaleen loppukysymyksen: can you stop it? Esikuva on Kontakten kymmenennen osan (Struktur X) alussa oleva pyörteilevä narina, joka asettuu paikalleen, harvenee pulputukseksi, kunnes yksittäiset pulssit muuttuvat säveliksi ja häviävät kaikuun.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 ajatuksia aiheesta “Karlheinz Stockhausen”