CD-kotelo

Melkeinpä toivon CD-kotelon keksijälle samaa kohtaloa kuin sokeripalan kaksittaispakkauksen keksijälle. Tarinan mukaanhan keksijä pettyi niin katkerasti siihen, että ihmiset eivät osaa avata sokeripakkausta taittamalla, vaan repivät sen päistä auki, että riisti itseltään hengen. En minäkään tiennyt oikeata tapaa, ennen kuin kuulin tämän tarinan. Siitä lähtien olen aina tunnollisesti avannut sokerin virallisella tavalla, silloin kun olen halunnut kahviini sokeria. Nykyäänhän on olemassa myös muita kerta-annospakkauksia, kuten päästä revittävä paperiputki, joka sisältää usein ruskeaa suurikiteistä sokeria. Usein sokeripalat ovat kahviloissa saatavissa ilman joutavia pakkauksia, mikä on hyvä asia. Kaikkein parasta tietysti olisi, jos ihmiset eivät käyttäisi sokeria ollenkaan, vaan säästäisivät hampaitaan. Eikä se kahvikaan nyt niin tarpeellista ole.

Minulla on vahvat epäilykset CD-kotelon perkeleellisestä alkuperästä. Niin armottoman varmasti se on vakiinnuttanut yleismaailmallisen standardiasemansa. Jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan se on aiheuttanut murhetta musiikin kuuntelijoille ja sittemmin kaikille tietokoneen käyttäjille.

Vinyylin ja CD:n äänentoistosta voidaan keskustella toisessa jutussa, ja tässäkin vain muutama sana itse levystä. Ei vinyylilevyä eikä CD:täkään ihan miten vain voi käsitellä. Se ero niissä kuitenkin on, että jos vinyyliin tulee naarmu, se yleensä silti soi, vaikkakin napsuen, mutta CD voi mennä naarmusta kokonaan toimimattomaksi.

Vinyylin pahvikotelo ei paljon kolahduksista välittänyt. Jos sen pudotti, kulma saattoi vähän rypistyä, mutta haitta oli pelkästään kosmeettinen. CD-kotelo hajoaa yleensä aina pudotessaan. Keskiön hampaista katkeaa puolet ja saranaulokkeet murtuvat. Levy sinkoilee pitkin lattiaa ja naarmuuntuu.

Eikö riittänyt, että levyä pitää varoa kuin mikroskooppinäytettä: ottaa kiinni reunoista ja varoa tekemästä sormenjälkiä? Pitikö vielä kotelostakin tehdä sellainen, että sitä pitää käsitellä kuin korttitaloa?

Entä sitten useamman levyn kotelot? Vanhanaikaisessa paksussa kotelossa, johon mahtuu kahdesta neljään levyä, on yksi levy ostettaessa aina irrallaan ja hölskyy kotelossa naarmuuntuen. Uudemmat ohuet kahden levyn kotelot vaativat kirurgin tarkkuutta: koteloa on käänneltävä käsissä ja tutkittava suurennuslasin avulla, mistä kohdasta saa kynnellä varovasti nostamalla auki salalokeron, johon toinen levy on piilotettu. Jos kääntää väärästä paikasta, kotelo raksahtaa pirullisesti hajalle.

Vinyylilevyn mukana menetettiin levynkannen ja sisäpussin kuvitus- ja tekstitila. Menetystä on yritetty korvata monisivuisilla CD-vihkoilla. Mutta yritäpä saada paksu vihko siistinä ulos puolen millimetrin raosta pidikkeiden alta! Ja saako sen muka rypistämättä paikalleen takaisin? Kirjaston levyjen tekstivihkot ovatkin yleensä enemmän tai vähemmän riekaleina.

Ehkä tällaisilla sorminäppäryyttä kehittävillä harjoitteilla yritetään korvata sitä kosketusaistillista tyydytystä, jota ennen saimme vinyylilevyjen kansien käsittelemisestä.

Sittemmin on tullut osittain pahvisia levykoteloja, ja ehkä muovitkin osataan tehdä nykyään vähän pehmeämmiksi, niin etteivät ainakaan kaikki keskiön hampaat katkea heti. Tällaisia koteloita on jo lähes siedettävää käsitellä.

Tuli sitten DVD ja isommat, arvokkaamman näköiset kotelot. Tähän mennessä olen tavannyt yhden toimivan tavan, jolla levyn saa irrotettua kotelosta, ja seitsemän sietämätöntä kiinnitystä. Lieneekö kysymys patenteista vai tahallisesta kiusanteosta? Kirjasto liimaa koteloihin varoitustarroja: levy menee helposti rikki, siis muista painaa keskeltä, älä revi reunoista! Siinä tuskan hiki lentää, kun levy ei lähde irti millään: etusormi menee pian kotelon pohjasta läpi ja levy taipuu uhkaavasti reunoista muiden sormien vetäessä. Jokohan kohta räsähtää ja tulee maksettavaksi kallis korvaus?

Kaupasta voi ostaa yksinkertaisia ikkunallisia suojakuoria nivaskan kohtuulliseen hintaan. On siis oletettava, että optinen levy viihtyy aivan hyvin sileässä pussissa eikä sitä tarvitse ripustaa keskiöstään muovikoteloon. Mitä vikaa on sellaisessa pakkauksessa, joka olisi kuin vinyylinkuori pienoiskoossa? Olisi pahvikuori ja sen sisällä levy pehmustetussa sisäpussissa. Molempiin voitaisiin painaa, lisäksi pahviin mahtuisi sisälle taiteltava lehtinen. Tällaisia kuoria on viime aikoina alkanut näkyäkin.

Led Zeppelin IV -CD-levyn kannet

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajatus aiheesta “CD-kotelo”