Tolkutonta ja tolkullista mestarointia

Yksi digitaalisen äänentallennuksen verrattomista eduista analogiseen verrattuna on häiriöttömyys ja laaja dynamiikka. Kun CD rupesi syrjäyttämään vinyyliä tallennusmuotona, iloittiin siitä, että vastedes saisimme nauttia elävistä äänitteistä, jotka toistaisivat hiljaisimmat ja voimakkaimmat äänet kuin luonnossa ikään, taustakohinan ja vinyylin napinan häiritsemättä. Ja nyt, kun äänitysketju on ollut täysdigitaalinen jo parikymmentä vuotta, voimmekin nauttia valtaisasta valikoimasta mitä luonnollisimpia, dynaamisimpia, kirkkaimpia ja raikkaimpia musiikkiäänitteitä.

Mitä vielä. Akustisen musiikin kuuntelunautintoa digitaaliääni on kyllä parantanut, mutta rokin ja popin puolella on vuosia jatkunut äänekkyystaistelu, loudness war, saavuttanut absurdit mittasuhteet. Yksinkertaistettuna on kysymys siitä, että ihmisen korva pitää lyhytaikaisessa kuuntelussa voimakasta ääntä miellyttävämpänä kuin hiljaista, koska se kuulostaa täyteläisemmältä ja kirkkaammalta. Näin ollen äänitteet pyritään tekemään houkutteleviksi siten, että ne soivat kovaa koko ajan. Koska elävä musiikki sisältää aina voimakkusvaihteluja, niitä tasataan kompressoinnilla, jolla hiljaisia kohtia voimistetaan ja kovia hiljennetään.

Näin musiikista tietenkin katoavat dynaamiset vaihtelut, ja sen jatkuvasta kuuntelusta tulee puuduttavaa ja rasittavaa. Yhä useammin äänisignaali puristetaan niin lähelle digitaalisen toiston ylärajaa, että se käytännössä säröytyy. Jopa raskaan rokin ystävät ovat nousseet kapinaan, kun Metallican Death Magnetic -levystä on tehty silkkaa surinaa. Mitä iloa on yli 90 desibelin voimakkuusskaalasta, jos siitä käytetään vain ylimmät 6 desibeliä?

Kirjoitin taannoin siitä, miten Abban levyjen uusimmat julkaisut on pilattu Henrik Jonssonin masteroinnilla. Musiikinostajan onkin syytä yleensä välttää levyjä, joissa lukee ”Digitally remastered”, jos hän ei tiedä mitä on tekemässä. Todennäköisesti tällainen levy on joutunut äänekkyystaistelun uhriksi, ja äänite ei kuulosta siltä kuin sen tekijä on tarkoittanut silloin, kun levy on aikanaan julkaistu vinyylinä tai varhaisena CD:nä. Nyt, kun kriisissä oleva ääniteteollisuus tyhjentää varastojaan, kannattaa ostaa vitosella pois kaikki vanhat suosikit, joita näkee myytävän ensimmäisen polven CD-painoksina. Olen onneksi aikoinani tullut ostaneeksi monta Abban varhaisinta CD-julkaisua, mutta tarvitsen vielä kolme ensimmäistä levyä 80-luvun CD:nä ja vinyylinä.

Äänekkyystaistelua vastustamaan on jo syntynyt järjestäytyneitä ryhmiä. Lupaavalta näyttää esimerkiksi Pleasurize Music Foundation, joka ehdottaa äänitteille dynamiikkastandardia ja on julkaissut käytännössä maksullisen (7.1.2010) mittausohjelmiston, jolla äänitteen dynamiikka voidaan tarkistaa.

Macissä toimiva virallinen mittausohjelma ei ole vielä valmis, mutta kokeilin epävirallista lisäosaa, joka mittaa soivan musiikin dynaamista vaihteluväliä reaaliaikaisesti ja näyttää skaalan havainnollisesti väreillä. Otin tutkittavaksi kahdeksan eri versiota Abban Super Trouper -kappaleesta. Soitin niitä vuorotellen äänitysohjelmassa ja otin aina kuvakaappauksen samassa kohdassa kappaletta. Tässä kohdassa julkaisut eivät eronneet tavattomasti toisistaan, mutta yleisdynamiikassa oli huomattavia eroja. Mittarit esittävät alkuperäistä vuoden 1980 LP:tä, vuoden 1984 Polydor-CD:tä, Tretowin ensimmäistä remasteria vuodelta 1994 ja Jonssonin uutta vuoden 2005 remasteria. Keskipylvään vihreä väri osoittaa, että dynaaminen vaihteluväli on vähintään suositeltavat 14 desibeliä, keltainen osoittaa pienempää ja punainen vaarallisen pientä vaihtelua.

polydor-cd84
Polydor-CD84
super-lp80
Super-LP80
tretow-cd94
Tretow-CD94
jonsson-cd05
Jonsson-CD05

Tässä erittäin epätieteellisessä pikatestissä paras dynamiikka ja miellyttävin ääni oli vuoden 1984 CD:llä. LP-versiokin voitti dynamiikassa Jonssonin. Jon Astley ja Henrik Jonsson ovat onnistuneet saamaan jopa kappaleen alun laulukuoron kuulostamaan säröytyneeltä.

Odotan kiinnostuneena virallisen mittausohjelman valmistumista ja kehotan muitakin tekemään kokeiluja. Jotkut ovat ehtineet tehdä jo laajoja mittauksia. Noista luetteloista voi tarkistaa, kannattaako ostaa remasteroituja levyjä vai metsästää vanhoja painoksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *