Kainuussa menee työllisyyden varjolla läpi melkein mikä tahansa, ja erilaisten tieoikaisujen vänkääminen on ollut aina suosittua. 1990-luvulla rakennettiin Vuokatin vaarajonon poikki Eevala–Juurikkalahti-tie, joka on nykyään osa valtatie 6:ta. Tie lyhensi Kajaanin ja Joensuun välistä matkaa 8 kilometriä. Vaarajonon yli johti ennen kapea ja jyrkkä tie, jonka lähettyvillä oli hyviä vadelmapaikkoja. Vaaran rinteeltä näkee yli Jormasjärven. Uusi tie leikkaa vanhan tässä.
Joulupäivänä Puolangan Hepokönkään alla 180 metrin korkeuskäyrällä oli 30 astetta pakkasta, joten valokuvaus hoidettiin nopeasti ja rukkaset kädessä. Niinpä tähtäyksessä tuli kömmähdettyä: […]
Kansanhiihtäjä on kerran jos toisenkin seisoskellut Paltaniemen rantatörmällä ja tähyillyt Paltaselälle, metsäisiin saariin ja Paltamon puoleisille rannoille. Mutta eipä ole ollut kesällä […]
Menin hiiteen. Taisi olla aika hakea pyyntionnea, tai ainakin kysyä neuvoa. Jos ei tämä kesä ollut vienyt yliseen maailmaan, niin ehkä vastausta […]
Kun edesmenneet tai kaukaisiin maihin kadonneet ilmestyvät meille unissamme, saatamme tuntea yhtä aikaa rauhaa ja levottomuutta, lohtua ja kaipausta. Hetken kaikki tuntuu […]
6 ajatuksia aiheesta “Vaarankylä”
Hieno tuo vaaran nimi!
Komppaan Anttia, joka ei varmaankaan tarkoittanut Välivaaraa, Tolhovaaraa eikä kaukaisempaa Ansavaaraakaan. Pitäisi melkein käydä asioikseen dokumentoimassa tuo Persevaara GoogleEarthiin. Ei taida ne autot käydä tuolla kuvaamassa kuitenkaan. Itse jouduin pari päivää sitten auton uhriksi Norrköpingissä kadunkulmassa. Toivottavasti sumentavat edes kasvot.
Itsekin olen päätynyt GoogleEarth-VW Golfin kuvaamaksi kesän aikana peräti kaksi kertaa; yksi Pietarin- ja Kapteeninkatujen kulmalla pitsa sylissä, toista en valitettavasti muista.
The first (?) Finnish Persevaara Solo Expedition summited Persevaara (main summit, 285 m) on Friday 14th of August 2009. The route used was the so called UKK-route climbing the steep east face.
The route started from the parking lot of VT6, first there was a short and easy path through the forest. After three minutes the base of the east face was reached, the bergschrund must have been here before the last ice age. Then started the steep east face. The forest was dense but there were lots of foot and hand holds (in Finnish: ”kosolti otteita”) and since it didn’t rain, the path was not muddy or slippery. The steepness eased up at the shoulder before the foresummit. The shoulder was already over the tree line (or there might have been some lumberjacks cutting the trees).
After the shoulder there was a short and moderately steep slope to the (again forested) fore summit. On the western edge of the foresummit the climber could see the headwall of the main summit. The routed descended to the notch between the two summits and then started to ascend again.
After few minutes climb on the headwall was the crux of the route, a fallen tree. There was no way to get over it, so the climber had to make a new variant to the UKK-route to reach the main summit. The summit was reached at 2 pm which was also decided to be the turn around time anyway. This probably was not a first ascent, the summit cone was again treeless and there might have been a party of lumberjacks just recently.
*************
Pahoittelen ylläolevan raportin vierasta kieltä mutta termit ovat paremmin hallussa englanniksi ja noin voin tarjota sitä myös Climb-lehden Mountain info – palstalle. Jonkunlainen kuva/kuvia ilmestynee Panoramio-sivuille piakkoin päätyen sieltä todennäköisesti myös GoogleEarthiin.
Kiitos raportista! Nyt on pakko yrittää toistonousua, onnistuisikohan syyslomalla tai peräti talviolosuhteissa.
(Muutin tekstiä korjauskommentin mukaiseksi ja poistin korjauskommentin. Samoin tein siirsin Petrin aikaisemman korjauksen hänen varsinaiseen kommenttiinsa. Tämä lienee korrektia toimitustyötä.)
Toistonousuhan toteutui sitten männä kesänä.