Vuoren vaihto

Chopicalqui
Huandoyn huiput aamuauringossa nähtynä korkealta Chopicalquin rinteeltä
Chopicalquin perusleiri ja Huascaranin huiput kuunvalossa

Ajettiin Huascaranin maalikylään Mushoon, purettiin varusteet autosta ja odoteltiin aaseja, jotka kantaisivat kamat perusleiriin. Aaseja ei tullut, mutta vuorelta tuli alas kiipeilijöitä, jotka kertoivat kelien olevan hankalat. Ykkösestä kakkoseen reitti kulkee railoisella ja lumivyöryherkällä alueella kohti huippujen välistä satulaa, ja alas tullut puolalainen kiipeilijä kertoi yrittäneensä tätä väliä jo kahdesti ja luopuneensa sitten leikistä.

Aasien viivästymisen takia tuli siis tilaisuus harkita tilannetta uudestaan, ja päätettiin, ettei tuhlata voimia ja aikaa mitä ilmeisimmin turhaan ja ehkä vaaralliseenkin yritykseen, vaan siirrytään toiselle vuorelle, jossa mahdollisuudet olisivat paremmat. Nukuttiin yö sisätiloissa ja aamulla ajettiin kohti Chopicalquin perusleiriä.

Chopicalqui on noin 6400 metriä korkea ja luonteeltaan aika samanlainen kuin Tocllaraju, kiivettävää vain enemmän. Perusleiri on viihtyisä lehmien laidunmaa, jonne ei ole tarjolla aasikuljetusta, vaan taakat on kannettava tien varresta ihmisvoimin. Perusleiristä ja reitin varrelta on hienot näkymät Huascaranin huippujen epäviralliselle eli itäpuolelle. Ensin kömmitään valtavien louhikkojen ja moreeniharjanteiden kautta ykköseen eli moreenileiriin. Seuraavana päivänä päästään jäätikölle ja noustaan jäätiköllä sijaitsevaan kakkoseen. Kakkosesta alkaa keskellä yötä huippuyritys.

Kiipeily oli jo tuttua: isoin kaarroksin kierretään railoja ja vältetään pahimpia jyrkänteitä, noustaan välillä loivemmin mutta yleensä hengästyttävän jyrkästi, ja olipa taas muutaman kymmenen metrin korkuinen neliraajajääkiipeilypaikkakin. Tuuli oli ajoittain kova ja puhalsi lumirakeita kipeästi poskille.

Aamunkoiton aikoihin oltiin ehkä sata metriä huipun alapuolella. Siinä tuli vastaan paha railo ja heti sen takana pystysuora seinämä, liian vaikea ja vaarallinen kohta yritettäväksi. Meidän huippumme oli siis siinä, noin 6300 metrissä. Nouseva aurinko valaisi Huascaranin itäpuolta ja Huandoyn nelikärkistä kruunua, kun aloitimme laskeutumisen samaa reittiä. Edellämme kulkeneet (ja polkua avanneet) meksikolaisnuorukaiset olivat hetkeä aikaisemmin tehneet saman päätöksen.

Laskeuduttiin kakkoseen, jossa oltiinkin jo aamukahdeksalta. Hetken levon jälkeen pakattiin teltat ja aloitettiin pitkä laskeutuminen suoraan perusleiriin.

Vuoristosta puhuttaessa ja valokuvia katsellessa suurin huomio kiinnittyy luonnollisesti lumisiin huippuihin. Saattaa unohtua, että lumihuippujen ja jäätiköiden alapuolella on kaoottinen ja vaikeakulkuinen kallioiden, louhikoiden ja moreenien alue. Moreenille nouseminen ja sieltä jäätikölle siirtyminen voi olla hankalaa. Kiikkerässä kivikossa ja jyrkillä hiekan- ja kaikenkokoisten kivien sotkuisilla rinteillä painava reppu selässä liikkuminen kysyy keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Reitti Chopicalquin moreenileiriin kulkee kilometrien matkan pitkin teräviä moreeniharjanteita. Vieressä, siinä mistä jäätikkö on vetäytynyt pois, on satojen metrien pudotus entisen jäätikön pohjalle.

Oppaamme ja kantajamme tietenkin kipittävät tottuneesti hankalimmissakin louhikoissa. Ottavat vielä ylimääräisen teltan turistin repusta tämän taakkaa helpottaakseen ja pistävät juoksuksi.

Tänään on ajettu Chopicalquin polunpäästä Huaraziin ja edessä on illallinen ja lepopäivä. Sitten alkaa retken kolmas etappi vuoriston pohjoisosaan Alpamayon seudulle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajatus aiheesta “Vuoren vaihto”