Perunkirjoitus: Lepopäivä perusleirissä

Tocllarajun jälkeinen lepopäivä (16.6.) Ishincan perusleirissä. Korkea keskipäivän aurinko paistaa suoraan pohjoisesta Ishincan päältä ja häikäisevän valkoinen Tocllaraju hallitsee maisemaa. Leiri vaihteeksi hiljenee: keskimmäisellä ruohokentällä majaillut retkikunta on pakannut tavaransa ja häipynyt matkoihinsa. Ajurien päämies tarkistaa, ettei paikalle unohdu mitään, ja ajaa viimeiset juhdat matkaan. Varsa kulkee emänsä mukana ja oppii tulevan työnsä. Edgar kuvailee, Antonio tiskailee. Meidän leirimme: retkeilijöiden omat teltat, ruokailuteltta, keittiö (jossa henkilökunta myös nukkuu) ja se neliömetriä pienempi sininen teltta. Takakentällä on parin retkikunnan yhteistelttoja, niiden jäsenet lienevät pikkutelttoineen ylhäällä vuorilla.

Heti vasemmalla siitä, missä Tocllarajun vasen lumiharjanne laskeutuu näkyvistä, on täältä katsoen matala tumma kalliokohouma. Siellä on Tocllarajun yläleiri. Oikealle nouseva polku vie kohti Ishincaa ja Ranrapalcaa. Kuva-alan ulkopuolelle vasemmalle jää Ishincan kämppä eli majatalo.

Laakson perää hallitsee valtava haljennut moreeni. Tocllarajun ja Palcarajun jäätiköt ovat sen kasanneet, ja sen takana on pari kolme vihreävetistä jäätikköjärveä. Joskus siellä on täytynyt olla vielä suurempi järvi, joka jossakin vaiheessa on murtanut reunansa ja tulvinut rymisten ja kohisten laaksoon. Tuollainen neliökilometrin laajuinen kivikko ei voi syntyä vähittäisen virtauksen vaikutuksesta, vaan purkauksen on täytynyt olla äkillinen. Oikealla puolella näkyy vanha, jo vihreän peitteen saanut lasku-uoma, jonka voi ajatella syntyneen hitaasti kulumalla. Valitettavasti en tullut tarkistaneeksi historiaa paikkakuntalaisilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *