8. syyskuuta: kiinalainen perusleiri

Jatkokertomus alkakoon sieltä, minne autokyyti päättyi ja mistä kävelyretki kohti vuorta alkoi. Viimeinen ajomatka pikkubussilla vei retkikunnan pölyistä tietä Tingrin kylästä halki laajan tasangon ja yli ruskeiden kukkuloiden ns. kiinalaiseen perusleiriin (4900 m) noin neljänkymmenen kilometrin päähän. Matkan varrella näkyi horisontissa etuvasemmalla osittain pilvien peittämä Everest. Kansanretkeilijä oli tietenkin shokissa.

Leiri ei ole mikään varsinainen perusleiri vaan pikemminkin läpikulkupaikka, jossa retkikunnat viettävät yön tai kaksi ja jossa varusteet siirretään kuorma-autosta jakkien kannettaviksi. Tietä pitkin pääsisi maastoautolla vielä ns. välileiriin asti kahdeksisen kilometriä laaksoa ylös, mutta retkikunnat aloittavat kävelynsä täältä, jotta nousutahti pysyy rauhallisena.

Retkikunnan akklimatisoitumissuunnitelma oli hyvin maltillinen: kaikissa lähestymismatkan kylissä ja leireissä vietettiin kaksi yötä. Niinpä kaikki jäsenet saapuivatkin lopulta hyvävointisina itse vuoren juurelle advanced base campiin (ABC), joka käytännössä on varsinainen perusleiri.

Osa henkilökunnasta oli tullut paikalle etukäteen ja pystyttänyt teltat valmiiksi. Matkaleireissä kaksi ihmistä nukkui samassa teltassa, mutta perusleirissä jokainen sai majoittua omaan telttaansa. Ruokailuteltassa odotti iso termoskannullinen teetä, jota tulikin sitten olemaan tarjolla koko retkikunnan ajan ja jota myös kulutettiin hehtotolkulla.

Leirissä oli myös kiinalaisten viranomaisten telttoja ja ylhäällä mäen harjalla vartiotorneja. Retkeilijöitä varoitettiin menemästä lähelle sotilaallisilta näyttäviä rakennelmia. Varoitusta uskottiin, sillä kukaan ei halunnut tulla ammutuksi näin retkikunnan alkuvaiheessa.

Kansanretkeilijä käveli kukkuloiden rinteitä etäällä torneista ja kuvaili vuoria ja jakkikaravaaneja. Cho Oyu oli linnuntietä noin 17 kilometrin päässä ja piileksi koko päivän osittain pilvien takana.

Max lähetti 9. päivänä raportin Summitclimbin uutissivulle. Koko retkikunnasta otettiin myös ryhmäkuva.

Seuraava jakso: Kiinalainen perusleiri

Edellinen jakso: Nyalam

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 ajatuksia aiheesta “8. syyskuuta: kiinalainen perusleiri”