12. syyskuuta: perusleiriin

Koitti lähestymisretken viimeinen päivä, ja retkikunta pääsi vihdoin ABC:hen (advanced base camp) eli varsinaiseen perusleiriin. Kävely välileiristä kesti nelisen tuntia. Tientapainen vei kiinalaisen tarkkailuaseman ohitse ja Palung-jäätikön laitaan, jossa se viimein häipyi olemattomiin. Jonkinlainen polku vei valtavien moreenikumpujen lomitse ja vihreiden jäätikkölampien sivuitse jäätikön vastakkaiselle reunalle, missä ylitettiin vielä Zhushu-jäätikön sulava alaosa, ennen kuin noustiin Dzapowa Ri -vuoren läntisille alarinteille ja kuljettiin loppumatka vuoren ja Gyabrag-jäätikön välisellä harjulla perusleiriin.

Kuvassa reppujaan esittelevät Jangbu ja Steve. Jäätikön eteläreunaa hallitsee huippu 6497, sen ja Cho Oyun välissä on Palung Ri (7022 m). Cho Oyusta oikealle ovat Dzapowa Rin huiput, joista korkein on 6456-metrinen. Perusleiri on aivan kuvan oikeassa reunassa osittain näkyvän kakkoshuipun (6386 m) takana. 6497:n takana häämöttää Ngozumpa Kang (7916 m) ja Palung-jäätiköstä vasemmalle kohoaa Singuang Ri Nup (6840 m).

Dzapowa Rin juurella louhikko oli melkoisen hankalaa retkeilijälle, ja suorastaan ihmeellisellä tavalla jakit selviytyivät siitä raskaan kuormansa kanssa. Eivät ne selvästikään pitäneet maastosta, ja ajomiehillä oli täysi työ komentaa juhtia pysymään hädin tuskin erottuvalla polulla.

Loppumatka oli onneksi helppo, selvä polku harjun päällä. Jäätikön mutkan takana alkoi tulla vastaan telttoja: perusleirissä oli jo useita retkikuntia ja runsaasti väkeä. Kesti kuitenkin vielä puolisen tuntia, ennen kuin oltiin perillä omassa leirissä, joka oli telttakylän yläpäässä lähinnä Cho Oyua. Sherpamme olivat siellä kovaa vauhtia pystyttämässä telttoja.

Vuorien nimeämisessä ja korkeuksissa on näissä jutuissa verrattomana apuna Jan Kielkowskin perusteellinen opus Cho Oyu Himal. Jukalle kiitos tietopaketin lainasta.

Seuraava jakso: Kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

Edellinen jakso: Välileiri

11. syyskuuta: välileiri

Välileirissä (5100 m) vietettiin taas yksi kokonainen päivä hyvän akklimatisoitumisen varmistamiseksi. Neuvottelut tiibetiläisten ajomiesten kanssa riittävästä määrästä jakkeja seuraavan päivän kuljetukseen ottivat myös aikansa.

Välileiri (interim camp) on pieni tasainen kenttä Gyabrag-jäätikön reunamoreenin juurella. Paikalla on vakituisesti muutama iso teltta, joista ainakin yksi toimii teetupana ja palvelee paikkakunnan kulkijoita sekä tietenkin retkikuntia. Paikkakuntalaisia työllistää vuorikiipeilijöiden lisäksi vähän matkan päässä oleva vartioasema. Kuvan vasemmassa laidassa harjun päällä itse asiassa erottuu vihreä vartiotorni. Torneja on alueella useampiakin, ja niiden katolla pylvään päässä seisovat tehokkaan näköiset suunnattavat valvontakamerat. Todennäköisesti mikään retkeilijöiden liike ei jää militaareilta huomaamatta.

Suosituin kulkupeli töyssyisellä tiellä on moottoripyörä, joka vaikuttaa yleensä olevan omistajansa ylpeyden aihe. Pyörät on varustettu musiikkisoittimilla, joita ei suinkaan kuunnella kuulokkeilla vaan ämyreillä, jotka pauhaavat tiibetiläistä poppia kovalla äänellä ympäristöön.

Kansanretkeilijä nousi päiväretkellä Michaelin ja Rolfin kanssa leirin itäpuolisille kukkuloille viiteen ja puoleen kilometriin. Jobo Rabzangia katseltiin tällä kertaa itäkoillisesta. Vuoriston pienimuotoista mutta hyvin värikästä kasvillisuutta ihailtiin ja valokuvattiin. Se onkin oman tulevan juttunsa arvoinen.

Kansanretkeilijää kiinnostivat näkymät Cho Oyun pohjoisrinteille, jotka näkyisivät läheltä vain näiltä seuduin. Pilvet valitettavasti peittivät maisemat.

Maxin 11.9. kirjoittama raportti.

Seuraava jakso: Perusleiriin

Edellinen jakso: Välileiriin

10. syyskuuta: välileiriin

Kiinalaisessa perusleirissä enimmät varusteet sälytettiin jakkien huoleksi ja retkikunnan jäsenet heittivät selkäänsä kevyen päivärepun, jossa oli evästä, vettä ja lämmintä vaatetta. Tie jatkui ajokelpoisena, mutta tämä päivämatka taitettiin kävellen, jotta elimistöllä olisi aikaa tottua alati ohenevaan ilmaan. Määränpäänä oli ns. välileiri (interim camp), jossa yövytään vain vuorelle päin mennessä, ei enää paluumatkalla.

Edessä valkoisena hohtava vuori on pirullisen korkea (6666 metriä) Jobo Rabzang. Se näkyy komeasti moneen suuntaan: tänne pohjoiseen mahtavan lumisena, Cho Oyun suuntaan ja perusleiriin jyrkkänä monihuippuisena harjanteena.

Tie seuraa Gyabrag-jäätikön sulamisvesien oikeata laitaa, nousee sitten harmaille moreenikummuille ja johtaa lopuksi jäätikön reunamoreenin juurella kulkien vasempaan horisonttiin.

Retkikunnan jäsenet esittelevät tässä reppujaan: lähimpänä Calin ja Julie, keskirivissä Jangbu, Dean ja Mark sekä joukon kärjessä todennäköisesti Michael ja Paul.

Seuraava jakso: Välileiri

Edellinen jakso: Kiinalainen perusleiri

9. syyskuuta: kiinalainen perusleiri

Toinen päivä kiinalaisessa perusleirissä valkeni kirkkaana: Cho Oyu pienempine ympäröivine vuorineen näkyi ensi kerran kokonaan. Kansanretkeilijä nousi taas viereisille kukkuloille noin 5100 metriin. Sieltä koko vuoriryhmä näkyi mainiosti, ja kameran muistiin tallentui panoraaman viipaleita (koottu palapeli tulee esille aikanaan).

Naapurissa rivissä seisovat tyhjänä odotelleet teltat saivat asukkaita, kun bussi toi leiriin uuden retkikunnan. Toinen naapuriretkikunta taas pakkasi tavaransa jakkien selkään ja lähti kävelemään kohti vuorta. Väki vaihtui vilkkaasti: mekin jatkaisimme matkaa kohti välileiriä heti toisen yön nukuttuamme.

Seuraava jakso: Välileiriin

Edellinen jakso: Kiinalainen perusleiri

8. syyskuuta: kiinalainen perusleiri

Jatkokertomus alkakoon sieltä, minne autokyyti päättyi ja mistä kävelyretki kohti vuorta alkoi. Viimeinen ajomatka pikkubussilla vei retkikunnan pölyistä tietä Tingrin kylästä halki laajan tasangon ja yli ruskeiden kukkuloiden ns. kiinalaiseen perusleiriin (4900 m) noin neljänkymmenen kilometrin päähän. Matkan varrella näkyi horisontissa etuvasemmalla osittain pilvien peittämä Everest. Kansanretkeilijä oli tietenkin shokissa.

Leiri ei ole mikään varsinainen perusleiri vaan pikemminkin läpikulkupaikka, jossa retkikunnat viettävät yön tai kaksi ja jossa varusteet siirretään kuorma-autosta jakkien kannettaviksi. Tietä pitkin pääsisi maastoautolla vielä ns. välileiriin asti kahdeksisen kilometriä laaksoa ylös, mutta retkikunnat aloittavat kävelynsä täältä, jotta nousutahti pysyy rauhallisena.

Retkikunnan akklimatisoitumissuunnitelma oli hyvin maltillinen: kaikissa lähestymismatkan kylissä ja leireissä vietettiin kaksi yötä. Niinpä kaikki jäsenet saapuivatkin lopulta hyvävointisina itse vuoren juurelle advanced base campiin (ABC), joka käytännössä on varsinainen perusleiri.

Osa henkilökunnasta oli tullut paikalle etukäteen ja pystyttänyt teltat valmiiksi. Matkaleireissä kaksi ihmistä nukkui samassa teltassa, mutta perusleirissä jokainen sai majoittua omaan telttaansa. Ruokailuteltassa odotti iso termoskannullinen teetä, jota tulikin sitten olemaan tarjolla koko retkikunnan ajan ja jota myös kulutettiin hehtotolkulla.

Leirissä oli myös kiinalaisten viranomaisten telttoja ja ylhäällä mäen harjalla vartiotorneja. Retkeilijöitä varoitettiin menemästä lähelle sotilaallisilta näyttäviä rakennelmia. Varoitusta uskottiin, sillä kukaan ei halunnut tulla ammutuksi näin retkikunnan alkuvaiheessa.

Kansanretkeilijä käveli kukkuloiden rinteitä etäällä torneista ja kuvaili vuoria ja jakkikaravaaneja. Cho Oyu oli linnuntietä noin 17 kilometrin päässä ja piileksi koko päivän osittain pilvien takana.

Max lähetti 9. päivänä raportin Summitclimbin uutissivulle. Koko retkikunnasta otettiin myös ryhmäkuva.

Seuraava jakso: Kiinalainen perusleiri

Edellinen jakso: Nyalam

Namaste, pentele

Kylla kansanretkeilijan kulttuurimatkailuinto on nyt aika vahissa. Pakolliset temppelivierailut on tehty seka hindu-, buddha- etta apinatemppeliin. Hindutemppelialueella joen rannassa karytettiin lihaa ja varikkaasti maalatut pyhat miehet esiintyivat turistien kameroille. Buddhan puolella oli jotenkin siistimpi ja kaupallisempi meininki. Kaikki on tietty tuhansia vuosia vanhaa, ja paikat ja tavat nykyaan aivan samat kuin silloin kun kainuulaiset vasta laskeutuivat puista. Rasittavan kansanretken jalkeen tuntuu vain olevan vaikeaa innostua ja haltioitua. Taitaisi olla parempi tulla paikkakunnalle muutamaa paivaa ennen seuraavaa kansanretkea ja katsella paikkoja hieman etukateen valmistautuneena.

Kathmandun turistialue on kavelty ja ulkoa opittu ja kavelyretkien piiria vaha vahalta laajennettu ymparistoon. En tieda voiko tasta kaupungista oppia pitamaan, nyt ei ainakaan vaikuta silta. Melu ja tungos hermostuttavat, samoin kaupustelijat, jotka jostakin syysta eivat ymmarra sanaa ”ei”, vaan kuvittelevat, etta kun turistin perassa tarpeeksi kauan kavelee, kehuu tavaraa ja alentaa sen hinnan lopulta naurettavan pieneksi (ja tekee itsestaan samalla naurettavan), niin turisti muka sitten suostuukin kauppaan.

Aika ajoin taivaalta kuuluu kansanretkeilijan mielta rauhoittava aani, nousevan lentokoneen kohina, ja muistuttaa pian koittavasta kotimatkasta.

Edellinen jakso: Paluu

Paluu

Retkikunta palasi vuorelta pikavauhtia. Viimeiset jasenet tulivat alas lauantaina, jolloin myos sherpat purkivat jaljella olleet ylaleirit. Sunnuntaiaamuna purettiin perusleiri, pakattiin kamat jakkien kannettaviksi ja kaveltiin tien paahan eli valileiriin. Sielta maastoautoilla Tingriin ja edelleen valtatieta pitkin rajakaupunki Zhangmuun, jonne saavuttiin iltapimealla. Yon kauheassa hotellissa kesti, kun tiesi etta heti aamulla jatkettaisiin rajan yli ja yhta kyytia Kathmanduun asti. Nepalin puolella ahtauduttiinkin sitten ramisevaan bussiin, koko retkikunta ynna kaikki tavarat, ja ajettiin koko paiva Kathmanduun.

Menossa on toinen kokonainen paiva Kathmandussa. Osa retkikunnan jasenista sai siirrettya lentonsa aikaisemmaksi ja on jo matkustanut kotiin. Kansanretkeilija ei onnistunut siirtamaan lentoaan ja viettaa taman viikon meluisassa, kaoottisessa, pohjoismaalaista jarjestykseen tottunutta mielta koettelevassa Nepalin paakaupungissa.

Huipulle ei paasty vuoren ylaosan vaarallisen lumitilanteen takia, minka retkikunnan kuulumisia seuranneet jo tietavatkin. Kansanretkeilija teki kuitenkin oman henkilokohtaisen korkeusennatyksensa yopymalla kakkosleirissa 7100 metrissa. Uuteen ennatysyritykseen kolmosleirin tasalle 7400 metriin ei riittanyt enaa motivaatio, kun huipulle paasysta ei ollut toivoa.

Lisaa yksityiskohtaisempia kertomuksia kuvien kera seuraa, kun kansanretkeilija paasee kotiin.

Seuraava jakso: Namaste, pentele

Edellinen jakso: Kathmanduun

Nyalam

Kansanretkeilijan retkikunta paasi lauantaina Tiibetin puolelle Nyalamiin, missa on syoty hyvin, nukuttu erittain hyvatasoisessa hotellissa ja vietetty sunnuntaiaamupaivaa kavellen ymparoivilla kukkuloilla.

Kunnon puolesta olisi voinut kivuta ylemmaksikin, mutta kansanretkeilija tietaa kokemuksesta, etta jos ensimmaisena paivana ryntaa yli neljaan kilometriin, seuraa ankara paansarky. Niinpa tama kuva on otettu neljasta tonnista kohti pariasataa metria alempana olevaa kaupunkia.

Tassa kylassa ollaan viela toinen yo, nautitaan viimeisesta ylellisesta suihkusta, ja huomenna ajetaan ylemmas Tingriin, missa olot kuulemma ovat askeettisemmat. Siellakin vietetaan kaksi yota, jotta korkeuteen sopeutuminen sujuu varmasti hyvin.

Rajakaupunki Zhangmussa aikaa meni kuorma-autojen vaistelemiseen toista tuntia. Tien varret on pysakoity tayteen Nepalin ja Tiibetin valia ajavia kuorma-autoja, ja kun vastakkain tulevat linja- ja kuorma-auto, tilannetta pitaa selvitella jopa miltei puoli tuntia. Zhangmussa muuten jatehuolto on ratkaistu kaytannollisesti: roskat heitetaan rotkoihin. Valkoiset jatevirrat koristavat vesiputousten reunoja.

Ylempana vuoristossa tie kulki satojen metrien korkuisen jyrkanteen reunaa, ja rotkon molemmilta reunoilta syoksyi alas kilometrin korkuisia vesiputouksia. Valilla vesi ropisi myos auton kattoon, kun ajettiin jonkin pienemman putouksen ali. Kiinan puolen tie on erinomaisen hyvassa kunnossa, etenkin jos verrataan Nepalin puolen teihin.

Tassa viela Nyalamin koeranelamaa. Totuus palannee linjoille vasta retken lopulla, mutta seuratkaa Summitclimbin uutisia: siella saattaa olla joskus kansanretkeilijankin ottamia kuvia.

Biljardisalin koera

Seuraava jakso: Kiinalainen perusleiri

Edellinen jakso: Kathmandu

Kathmandu

Kansanretkeilija on toista paivaa pilvisessa, lampiman tihkusateisessa Nepalin paakaupungissa. Aika on mennyt aivan kokonaan retkikunnan  valmisteluihin, ehkapa nahtavyyksia ehtii katsella retkelta palattua.

Everest-kengat on ostettu, ne tuntuvat istuvan villasukkien kanssa aika hyvin. Jaarautoihin piti ostaa pidennetty keskiosa, jotta ne ylettyvat valtavien kenkien paasta paahan. Untuvahousut ja kevyt untuvatakki perusleiria varten hankittiin paikkakunnan omalta untuvavarusteiden tekijalta. Lisaksi kaikenlaista pikkutarviketta, mm. ylimaarainen juomapullo, silla Dan suositteli huippupaivaksi kolmea litraa juomista. Kuljetuksia ja tavaroiden leirisailytysta varten piti ostaa viela toinen varustekassi.

Kaikkea tavaramaaraa ei millaan voi kuljettaa kotiin, ainakin kengat taytyy myyda takaisin kauppaan. Harmi, silla niissa olisi ollut kotivaella ihmettelemista. Kirjakauppojen vuorikirjavalikoimat ovat huomattavat, ja paluumatkalle lahtiessa tarvitaan tarkkaa vaakaa, jotta sallittu 20 kiloa tulee tarkoin hyvaksikaytetyksi.

Oikeastaan melkein kaikkien varusteiden hankkimisen olisi voinut jattaa Kathmanduun. Taalta saa kaikenlaisia retkeilytarvikkeita murto-osalla eurooppalaisista hinnoista. Supermarketista lahti ainakin viisi kiloa pahkinoita, kekseja ja suklaata retken paivaevaiksi.

Ohjelmassa oli torstaina yhteinen illallinen, keskiviikkona aamiaisen jalkeen informaatiotilaisuus, ja paivan mittaan yleista valmistelua ja pakkaamista. Kuorma-auto tulee hakemaan tavarat illalla, retkikunnalla on heratys aamukahdelta ja lahto kohti Tiibetia neljalta. Jos tie on kunnossa (ei maanvyorymia), saatetaan jo iltapaivaksi ehtia ensimmaiseen Kiinan puolen majoittautumiskaupunkiin Nyalamiin.

Koska koko ajan noustaan ylemmaksi vuoristoon, matkan varren kylissa viivytaan kaksi yota kussakin. Autolla ajettavan tien paahan, kiinalaiseen perusleiriin, tullaan siten aikaisintaan keskiviikkona. Siellakin viivytaan kaksi yota, ja kavelymatkan puolivalissa yksi tai kaksi yota. Varsinaiseen perusleiriin paastaan parhaassa tapauksessa siis ensi viikon lauantaina. Vuorella telttaillaan sitten seuraavat nelja viikkoa.

Max ja Rajan, sikkimilaissyntyinen vuoriopas, ovat retkikunnan johtajia. Dan ei lahde vuorelle, vaan hoitelee asioita ja kouluttaa meita taalla kaupungissa.

Nyt kansanretkeilija lahtee jo melko hyvin suunnistuskykyynsa luottaen pitkin Thamelin nimettomia ja sokkeloisia katuja kohti hotelliaan.

Seuraava jakso: Nyalam

Edellinen jakso: Kansanretki 8000

Kansanretki 8000

Keskiviikkoaamuna 1.9. nousee Helsingin maalaiskunnan lentokentältä Sassin MD-80 kyydissään kansanretkeilijä. Arlandassa kone vaihtuu Qatarin A330:een, joka suuntaa Persianlahden rannalle Dohaan. Muutaman tunnin öisen odottelun jälkeen toinen samanlainen kone ottaa ja kyyditsee retkeilijän Kathmandun Tribhuvanin lentokentälle. Siellä pitäisi olla portilla vastassa Everest Parivar Expeditionin työntekijän, joka saattaa matkustajan Beijing-hotelliin.

Hotellissa retkeilijä odottaa tapaavansa Summitclimbin Cho Oyu -retkikunnan johtajat Dan Mazurin ja Max Kauschin ja muita retkikunnan jäseniä, joita tällä tietoa on yhteensä kymmenen. Seuraa tutustumista, koulutusta, varusteiden ja ruuan ostamista ja samalla ehkä hieman kaupunkiin tutustumistakin. Parin päivän kuluttua hypätään pikkubussiin ja lähdetään ajamaan kohti Tiibetiä. Retkikunta pyrkii Cho Oyun (8201) huipulle Tiibetin puoleista perusreittiä eli Tichyn reittiä pitkin.

Moni varusteasia tuli hoidetuksi kuntoon jo Kansanretki 6000:ta valmistellessa, mutta jotakin uutta on vielä hankittu: tärkeimpänä uusi alppireppu, joka on hieman kevyempi, tilavampi ja kätevämmin pakattava kuin vanha. Tämäkin menee käsimatkatavarana, kun ottaa jäykisteen pois. Lisäksi muutama vaatekappale, sulkurenkaita, nauhalenkkejä, lisää muistia valokuville, aurinkolataukseen sopiva laturi kameran akuille, siteitä ja laastareita vaivaisenluun varalle, nerokas pissapullo.

Seuraa pakkaamista, punnintaa ja uudelleenpakkaamista. Onneksi telttoja ja köysiä ei tarvitse kuljettaa kotoa asti, ja Kathmandun ruokakaupoista saa retkelle sopivaa evästä.

Kuvassa Alpinist-monot tuuraavat Everest-monoja ja toimivat myös punninnassa sijaiskenkinä. Everest-töppöset tulevat mukaan Kathmandusta, samoin kuin untuvahousut. Kansanretkeilijä soitti jokin aika sitten sikäläiselle untuvapukujen valmistajalle ja varmisti, että housut ovat valmiina retkelle lähdettäessä. Siunattu teknologia! Toivotaan, että asia tuli puhelimessa selväksi.

Retkikunnan uutissivu on jo olemassa! Totuus raportoi ennen ja jälkeen retken, mutta ajankohtaiset kuulumiset vuorelta sopii tarkastaa tuolta.

Seuraava jakso: Kathmandu

Veijo Meri aiheuttaa hälytyksen

Hammaslääkärireissun takia asioin Itä-Helsingin ostoshelvetissä – muutoin käytän kesäaikana mieluummin Kontulan kirkonkylän palveluja, jotka ovat lähempänä ja hyvät. Halpakirjamyymälässä oli semmoinen ale, että kun osti yhden kirjan, sai toisen puoleen hintaan. Siinä oli kahta Veijo Meren romaania pino kympillä kappale, joten tietysti otin molemmat kun sain viidellätoista eurolla.

Nämä ovat sitä uusien painosten sarjaa, joka ilmestyi muutama vuosi sitten. Romaaneihin ovat nykykirjailijat kirjoittaneet uudet jälkisanat, ja Jussi Kaakinen on suunnitellut tyylikkään yhtenäisen ulkoasun. Kirjat ovat mukavan kokoisia, niin että niitä on helppo lukea selällään maaten, esimerkiksi sängyssä. Normaalisti nämä laitokset maksavat uutena yli kolme kymppiä kappale, joten suosittelen jyrkästi, että haette ne nyt itsellenne.

Kiertelin sitten kirjat repussa muita kauppoja. Toisesta kirjakaupasta poistuessani portit taisivat vingahtaa takanani. No, tehkööt kaupan myyjät asialle jotakin, heidän ongelmansahan se on jos portit vinkuvat ja vilkkuvat. Kävelin rauhallisesti poispäin, jäin vielä tutkimaan saman kaupan näyteikkunaakin, mutta eipä kukaan huhuillut perään.

Näiden kauppojen varashälyttimien suurin vaikutus taitaakin olla se, että asiakkaat ovat ruvenneet itse itsensä vartijoiksi. Harvemmin olen nähnyt myyjän lähtevän portteja vinguttaneen asiakkaan perään, useasti sen sijaan asiakas itse kääntyy takaisin ja alkaa kaivella kassiaan. Vaivihkaa kansalaiset on saatu ajattelemaan, että heillä on todistustaakka: heidän pitää osoittaa, etteivät ole varastaneet kaupasta.

En siis yleensä vaivaudu oma-alotteisesti selvittelemään hälytysporttien aiheettomia vinkumisia, vaan jätän asian kaupan henkilökunnan huoleksi. Toisin tietysti olisi, jos olisin varastanut jotakin: silloin tekisin mielelläni yhteistyötä, kun kerran olisin syypää hälytykseen.

Olen kyllä harkinnut, että rupeaisin kuljettamaan repussani tai taskussani sellaista magneettia, jolla saisin hälytyksen laukeamaan. Kantaisin mukanani myös äänityslaitetta, jolla tallentaisin porttien ulvontaa. Koostaisin materiaalista ääniteoksen, jonka myisin ostoshelvettiin taustamusiikiksi.

Kävin vielä ruokaostoksilla Itä-Helsingin vankilassa, sillä sieltä saa yleensä hyvin Helsingin seudun virallista ruisleipää. Kassahenkilö oli oikein ystävällinen. Kun portit taas inisivät reppuni kulkiessa niiden ohi, rupesimme yhdessä ihmettelemään asiaa samalla kun täytin reppuani leivillä. En ollut varastanut tästäkään kaupasta, ja reppuni oli tyhjä lukuunottamatta puhelinta ja Meren romaaneja. Oliko Veijo Meri syypää tähän kiusaan?

Rupesin oikein tutkimaan teoksia, otin ne pois muovipussista ja kääntelin kansipaperin liepeitä. Sujut-romaanin takaliepeen alla oli kuin olikin paksu metallikäämillä varustettu tarralappu! Ja luulenpa, ettei alekirjakaupassa tiedetä asiasta. Tarkastakaa siis kirjanne, kun käytte ostamassa Meret itsellenne (ilmoittakaa minulle, jos löydätte muitakin kuin Sujut ja Tukikohdan). Jos haluatte huvitella, menkää porukalla ja ostakaa kaikille hälyttimellä varustettu kirja. Sitten kuljette porteista ulos peräkanaa ja kävelette eri suuntiin, jokaisessa ostohelvetin liikkeessä.

Perunkirjoitus: Paluu neljänneltä retkeltä

Tämä on Kansanretki 6000:n viimeinen ylävuoristokuva. On laskeuduttu Piscolta jäätikön reunaan, mutta ennen kämpälle pääsyä on ylitettävä vielä kerran saatanallis-perkeleellinen louhikko. Kämppä on piilossa reunamoreenin tuolla puolen, varjossa. Nouseva aurinko valaisee Huandoyn amfiteatterin.

Tämä on myös vastakuva Chopicalquin moreenileiristä otetulle kuvalle. Tämän jutun kuvan vasemmassa reunassa on Chopicalquin ja Huascarán Surin välinen sola ja sen alapuolella tumma kallioinen alue, josta kurkottaa ylöspäin suippo kärki. Moreenileiri on kärkiosan alapuolella, suunnilleen tumman alueen leveimmällä kohdalla. Moreenileiristä otetussa kuvassa tämän jutun kuvan ottopaikka on Huandoyn ja Piscon välisen jäätikön vasemmanpuoleisen suipon ulokkeen kohdalla. (Varmasti selvisi, mutta jos ei, kannattaa kaivaa esiin kuvien paikkatieto.)

Perunkirjoitus: Pisco

Kuten aiemmin on kerrottu, päätettiin tehdä vielä yksi pikaretki kolmestaan ilman apuhenkilökuntaa. Tässä vain pari kuvaa ja muutama reunahuomautus.

Vuoristoissa on näköjään yleinen sellainen maastonmuoto, että isommasta laaksosta pienempään on ensin jyrkkä nousu ja sitten melko tasaista ja helppokulkuista. Piscon kämppä sijaitsee tällaisen kolmannen asteen laakson perällä. Llanganuco-laaksosta noustaan ensin jyrkkää serpentiinipolkua, mutta ylempänä maasto tasoittuu leppeäksi laitumeksi. Tällaista paikkaahan tarkoittaa sana Alp, joka on yleinen Alppien paikannimissä. Yllä alpiinisen juomatauon taustana Chopicalqui ja Huascaránin huiput.

Piscon kämppä

Perunkirjoitus: Paluu kolmannelta retkeltä

Alpamayon perusleiristä riennettiin 1.7. alas päälaaksoon, ohi smaragdi- ja ruovikkojärven sekä Llamacorral-leirin aina Cashapampaan asti. Kunnon päivämatka, onneksi alamäkeä. Perillä oltiin myöhään iltapäivällä, eikä autokyytiä kaupunkiin enää ollutkaan saatavissa.

Ruokailu ja majoitus järjestyi talossa, jonka alakerrassa pidettiin kuppilantapaista. Ruoaksi oli pientä jyrsijää, jota Euroopassa luullaan lemmikkieläimeksi. Kansanretkeilijä onnistui maistelemaan, muttei saanut menemään puolikasta eläintä. Yläkerrassa oli tarjolla lankkulattia makuualustojen ja -pussien alle.

Tässä kylässä oli reippaat koerat, ne jaksoivat haukkua porukalla jokaisen auton ja juosta rohkeasti kärryn kyljessä kiinni.

Perunkirjoitus: Alpamayo

Kansanretkeilijä päätti, ettei sittenkään lähde Alpamayon seinämälle 30.6., vaan tyytyy alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ihailemaan huippupyramidia viralliselta näköalapaikalta, solasta, jossa yläleiri sijaitsee.

Violetta ja Edgar lähtivät välileiristä kello 23, kansanretkeilijä ja Carlitos aamuneljältä. Tällä aikataululla jälkimmäinen köysistö ehti solaan katselemaan, kuinka ensimmäinen pari eteni noin kahden kolmasosan korkeudessa ranskalaisella reitillä. Yläleirissä oli yksi ainoa teltta, ja sen asukkaat kiipesivät parhaillaan Violettan ja Edgarin alapuolella. Aurinko oli nousemaisillaan Alpamayon huipun oikealta puolelta ja valaisi jo Quitarajun ja Santa Cruzin huippuja.

Paluu välileiriin kävi nopeasti. Odoteltiin huipulta palaajia, jotka tulivatkin yhden maissa. Sää oli pilvistynyt, eivätkä he huipulta lähdettyään enää saaneet nauttia näköaloista.

Lyhyen levon jälkeen kipitettiin alas perusleiriin. Aasinajajamme onki purosta taimenia, jotka olivat huomattavasti pienempiä kuin Hepokönkään suvannon asukas. Ne paistuivat raivokkaasti Antonion pannussa, ja illan jo pimetessä päästiin herkuttelemaan.

Yllä olevan virallisen Alpamayo-kuvan valaistus poikkeaa 180 astetta yleisemmästä valaistussuunnasta ja on siten hyvin sinisävyinen. Siinä näkyy kuitenkin Ferrari-reitin kohta tummana, ja näyttää niin kuin vuoren harjasta olisi siltä kohtaa lohjennut pala pois. Ferrari-reittiä ei ole kiivetty muutamiin vuosiin sen jälkeen, kun huippuharjanteelta lähtenyt jäävyöry vei useita kiipeilijöitä mennessään. Jäät ovat yhä epävakaat.

Reitti solasta

Perunkirjoitus: Alpamayon moreenileiriin

Aamulla 29.6. noustiin Alpamayon perusleiristä moreenileiriin lähelle jäätikön reunaa. Nousu vei pari tuntia, ja loppumatkasta oli taas ikävää louhikkoa. Valmiit teltanpaikat löytyivät helposti: siispä teltat pystyyn, lepäilemään ja teetä keittelemään. Sää vaihteli taajaan. Korkeimmat huiput olivat enimmäkseen pilvissä, leirin korkeudella vuorottelivat auringonpilkahdukset sekä lumi- ja vesikuurot.

Pilvinen vuoristo voi näyttää kolkolta ja uhkaavalta. Pilvenriekaleet vuoroin peittivät ja vuoroin paljastivat Pucahircan länsiharjanteen torneja. Jos ei ollut nähnyt vuorta selkeällä säällä, korkeampien huippujen olemassaolon saattoi vain aavistaa. Vaarallisen näköiset roikkuvat jäätiköt pysyttelivät ihmeen kaupalla kiinni vuorenseinämässä.

Vasta perusleiristä ylemmäs noustessa paljastui, että leiri sijaitsi valtavan päätemoreenin alla. Moreenin takana oli Pucahircan harjanteiden sylissä smaragdijärvi, johon vuoren länsirinteen peittävä jäätikkö valui. Jos rinteiltä rymisisi kerralla alas isompi jäämassa, se voisi aiheuttaa järvessä melkoisen loiskahduksen, mikä taas saattaisi merkitä tuhotulvaa laaksossa. Googlen satelliittikuva paljastaa, että laskujoen uomaa on moreenin kohdalla suoristettu ja ehkä vahvistettukin.

Mietittiin sitä, miten nousuyritys kannattaisi ajoittaa. Ylhäältä oli tullut muutama ryhmä alas, ja yläleirissä oli ehkä enintään kaksi joukkuetta. Carlos kävi kallion reunalla vakoilemassa perusleirin liikennettä. Huolena oli se, että perusleiriin tulisi tänään enemmän väkeä ja jotkut tulokkaista voisivat nousta huomenna suoraan yläleiriin. Silloin yläleirissä voisi olla ylihuomista huippuyritystä ajatellen liikaa väkeä: seinämälle syntyisi ruuhkaa ja alempana kiipeävien päähän sataisi jäätä.

Lopulta Edgar päätti, että huipulle lähdettäisiin yöllä suoraan välileiristä, käyttämättä yläleiriä ollenkaan. Päätös osoittautui oikeaksi.

Milloin rymisee?