Äskeistä juttua kirjoittaessani hätkähdin uudelleen. Esikatsellessani kirjoitusta huomasin, että ensimmäinen sana on ”WordPress”, vaikka aivan varmasti kirjoitin ”WordPress”. Asustaako blogissani todellakin kummitus, vai onko siihen murtauduttu?
Eikun ottamaan selvää. Kävikin ilmi, että blogiohjelman php-koodi sisältää pätkän, joka muuttaa kaikki ”väärät” kirjoitusasut viralliseen muotoon. Pääkehittäjä Matt Mullenweg on halunnut, että wordpress.com-palvelussa esiintyy aina virallisesti rekisteröity nimi. Koodi on näköjään levinnyt myös siihen ohjelmistoversioon, jota bloggaajat käyttävät omilla palvelimillaan.
No tämähän on aivan sietämätöntä! Kai nyt saan kirjoittaa omaan blogiini ihan niin väärin kuin haluan. Mutta miten korjaan tilanteen? Pitääkö kaivaa esiin ja kommentoida pois koodista tuo viheliäinen funktio?
Ei tarvinnut kajota koodiin tähän hätään. Riittää, kun laittaa väärien kirjaimien kohdalle &#numero;-tyyppiset koodit. Näin sain myös tässä kirjoituksessa näkymään pienet kirjaimet. Pieni w on W ja p p.
Olen jokseenkin lopettanut muiden eläinten ruumiinosien syömisen, mutta maitotuotteita vedän yhä. Panen kahviin maitoa, leivän päälle juustoa ja syön välipalaksi yoghurttia, johon upotan kotimaisia marjoja.
Ostan luomutuotteita, koska olen siinä luulossa, että luomulehmillä on siedettävämmät oltavat kuin tavallisilla (koska muuten olette viimeksi nähneet lehmiä laitumella?). Luomulehmätkin tosin kai loppujen lopuksi syödään, joten tulen kuitenkin epäsuorasti edistäneeksi lihansyöntiä.
Valio tekee luomumaitoa, -yoghurttia ja edamjuustoa. Tuotteiden myyntiä se ei kuitenkaan uskalla edistää faktoilla: osta luomua, sillä luomulehmiä ei kiusata niin paljon kuin tavallisia. Samallahan tultaisiin sanoneeksi, että tavallisilla lehmillä ei ole yhtä hyvät oltavat. Sen sijaan maitotölkkiin on painettu hellyttävä kuva emolehmästä ja vasikasta sekä muutama hämärä runosäe. Myös yoghurttitölkissä on lyriikkaa.
Koetan kuvitella, kuinka maidonjuoja rauhoittuu ateriansa ääreen ja herkistyy runonsäkeille, löytäen niistä joka päivä uusia ulottuvuuksia ja oivalluksia. Vaikeaa se on. Entä sitten yoghurttitölkin heinikossa hiipivä kerttunen? Ei siellä heinikossa mitään lintuja ole, ne menivät säilörehusilppurin läpi ja syötettiin lehmille.
Keneen Valio kuvittelee tekotaiteilulla vetoavansa? Onko sittenkin kyseessä juoni, jolla luomutuotteiden kysyntä halutaan pitää pienenä? Ettei kukaan tavallisen maidon ostaja vahingossakaan tulisi kokeilleeksi luomua? Ne, jotka joka tapauksessa ostavat luomua, tekevät sen runoilusta huolimatta. He oppivat olemaan havaitsematta tölkin yksityiskohtia, aivan niin kuin lehteä lukeva ihminen kehittää mainossokeuden.
Luomunsyöjä maksaa vapaaehtoisesti kovemman hinnan ruuastaan, mutta sen lisäksi hän joutuu maksamaan ääliön (vai häikäilemättömän) mainosrunoilijan palkan. Myös kauppa (etenkin K-) osaa käyttää luomutietoista ostajaa hyväkseen: kun tämä suostuu joka tapauksessa maksamaan kalliimman hinnan, siihen voi kauppias ujuttaa vielä oman lisänsä.
Onneksi luomuyoghurttia voi nykyään ostaa ihan asiallisesti, ilman höpötyksiä. S-kauppa myy Juvan luomun valmistamaa maustamatonta yoghurttia Rainbow-nimellä hintaan 2,15 € (2,87 €/kg). Samaa tavaraa saa Pirkka-merkkisenä K-kaupasta 1,99 eurolla (2,65 €/kg). Valio teetti ennen luomuyoghurttinsa Juvalla, mutta nyt tavara näkyy tulevan Riihimäeltä. Jos haluaa yhä uudelleen tunnelmoida kerttusten ja tuulen parissa, voi ostaa Valion yoghurttia S-kaupasta hintaan 2,33 € (3,11 €/kg) tai K-kaupasta 2,44 eurolla (3,25 €/kg). Hinnat ovat Kontulan kirkonkylän kaupoista. Maidon joutuu valitettavasti vielä hankkimaan Valion tölkissä (S 1,39 €, K 1,52 €).
Kömpelöä luontolyriikkaa ja pilkkuvirhe yoghurttitölkissä
Kansanretkeilijällä ei ole juuri kuvia itsestään, mutta Nathalie lähetti yhden. Kuva on melkein kakkosleiristä, toisen jääjyrkänteen päältä. Seitsemän tonnia on juuri mennyt rikki, kansanretkeilijä on siis korkeammalla kuin koskaan ennen. Tähän loppuvat kiinteät köydet, ja ennen irrottautumista pitää vähän vetää henkeä. Tässä on jo loivaa, mutta kakkoseen on vielä jonkin verran kömpimistä.
Kuvassa näkyy hyvin jääjyrkänteiden välisellä jalkapallokentällä oleva 1,5-leiri, jossa onkin useampia telttoja kuin muistin. Ykkönen on harjanteella ruskean rinteen päällä ja perusleiri kaukana jäätikön mutkassa.
Ostin netistä Sielun veljien uuden kappaleen eurolla. Sen voi kuunnella ilmaiseksikin, mutta päätin kannattaa uusia käteviä musiikinkaupustelutapoja. Osto tapahtui Equal dreams -nimisen palvelun kautta, maksu hoitui verkkopankissa ja kappaleen sai saman tien imuroida flac- ja mp3-tiedostona. Equal dreamsissa tekijöille menee näköjään 85 prosenttia myyntituotosta. Tässä tapauksessa siis Fullsteam-levy-yhtiölle, joka jakaa tulot yhtiön, esittäjien ja tekijöiden kesken miten sitten jakaakin.
Osuuspankki otti tosin maksutapahtumasta 34 senttiä eli neljänneksen siitä, mitä minä lopulta maksoin. Muut pankit olisivat hoitaneet rahaliikenteen 12 sentillä. Kummallista.
Kuten tunnettua, musiikkiteollisuus heräsi kehittämään toimivia musiikin verkkomyyntipalveluja 15 vuotta liian myöhään, ja tämä laiminlyönti kostautui laittomana levityksenä. Isot levy-yhtiöt tekijänoikeusjärjestöjen välityksellä jaksavat vielä ajaa velkavankeustuomioita pelotellakseen laittomia levittäjiä. Tämä toiminta on niin halveksittavaa, että toisinaan harkitsen eroamista Teostosta ja Gramexista.
Onneksi on tällaisia toimivia levittäjiä, eikä kaiken tarvitse mennä keskusvaltaisten suurfirmojen kuten Applen järjestelmien kautta. Mainontakin hoitui ja tiedon levystä sain sotilaallisessa mediassa.
Vertailin taas piruuttani äänitiedostojen desibelejä. Väänsin dynamiikkamittarin läpi ostamani flac- ja mp3-tiedostot ja lisäksi verkosta suoraan kuunneltavan äänitteen, joka sijaitsee Soundcloudin palvelussa.
DR Peak RMS Filename
DR6 -0.10 dB -7.23 dB 01-Nukkuvahirvio-flac.wav
DR6 over -7.23 dB 01-Nukkuvahirvio-mp3.wav
DR7 -1.87 dB -9.69 dB 01-Nukkuvahirvio-sc.wav
Suorakuunteluversio on siis hiljaisin ja dynaamisin, mp3 meluisin. Suosittelen musiikinystäville flac-koodattua musiikkia. Flac on häviötön ja patenteista vapaa pakkausmenetelmä. iTunesiin flac-tiedostot saa Fluke-ohjelman avulla.
Veivasin yhden jakson kaikista tilauksessa olevista podcasteistani TT Dynamic range meterin läpi. Se mittaa äänitiedoston keskimääräisen äänekkyyden (RMS) ja huipputason ja antaa äänitteelle DR-arvon, joka ilmoittaa sen mikrodynaamisen skaalan desibeleinä. Tallensin mittaustulokset taulukoksi Google-dokumenttiin.
Mittari on kehitetty välineeksi musiikin äänekkyyssodan vastaiseen taisteluun. Jos mittaamani tiedostot olisivat olleet musiikkikappaleita, niiden DR-arvot olisivat oikein hyviä. Puheohjelmien kannalta tilanne on kuitenkin hieman toinen, sillä puheen pitää ennen kaikkea olla ymmärrettävää. Ja pääasia tässä tapauksessa on, niin kuin eilen totesin, että ohjelmien väliset voimakkuuserot ovat tolkuttomia.
Äänekkäimmän ja hiljaisimman ohjelman ero on huikeat 18 desibeliä. Peräti yhdeksän ohjelmaa neljästäkymmenestä ylittää digitaalisen nollatason eli suomeksi sanottuna menee ruvelle. Toisaalta ohjelmista hyvinkin puolet sijoittuu 3–4 desibelin sisään tuonne –20 dB:n hujakoille, joten siirtymät näiden ohjelmien välillä eivät kuulijaa pahemmin hätkäytä.
Tänne on kerätty kiinnostava tietokanta DR-mittarilla mitatuista levyistä.
Kuuntelen aika paljon radiota – yleensä aina kun puuhailen jotakin käytännöllistä, siis sellaista, joka ei ole työntekoa, keskittynyttä musiikinkuuntelua, lukemista, kirjoittamista tai jookaamista. Yleensä kuuntelen Yleisohjelmaa, vai mikä Yle radio 1 se nykyään lienee. Mutta kanavaan ei yleensä tule kiinnitetyksi huomiota, sillä en kuuntele ohjelmia radiovastaanottimen kautta, vaan neteitse podcastina ja joskus areenasta. Minulla on kyllä hyllyssä vanha romanialaistyyppinen vastaanotin, jonka kanavanvalitsin on juotettu virallisen kanavan kohdalle, mutta käytän laitetta vain levysoittimen vahvistimena. (En ole vielä onnistunut hankkimaan pohjoiskorealaista radiovastaanotinta, jota ei voi laittaa pois päältä.)
Tilaan podcastit iTunes-ohjelmaan ja kuuntelen ne siinä järjestyksessä kuin kulloinkin sattuu huvittamaan. Muutaman kerran vuodessa Yleisradio tosin rikkoo podcast-palvelunsa, ja ohjelmat joutuu tilaamaan uudestaan. Tästä urakasta on se hyöty, että samalla yleensä löytää uusia mielenkiintoisia ohjelmia. Niitä kertyy lopulta niin paljon, että varastossa on viikkokausiksi kuunneltavaa, eikä silloin auta muu kuin kylmästi poistaa sellaiset, joita ei sittenkään tullut kuunneltua.
Kun kuuntelee erillisiä ohjelmia äänitiedostoista, tulee huomanneeksi sellaisia asioita, joita ei radiolähetystä kuunnellessa havaitse. Lähetyksessä kaikki ohjelmat prosessoidaan samalla tavalla: dynamiikka kompressoidaan ja limitoidaan niin, että lähetyksessä ei ole suuria äänenvoimakkuuden vaihteluja. Podcastina jaeltavissa tiedostoissa sen sijaan on valtavia voimakkuusvaihteluja, paitsi ohjelmien kesken, myös ohjelmien sisällä. Näyttää siltä, että jotkin tiedostot tallennetaan ajastetusti prosessoidusta lähetyssignaalista ja muut tehdään käsin ja toimitetaan podcast-palveluun sitten kun tekijä muistaa.
Tässä on esimerkkinä äänenvoimakkuuden kuvaajat kahdesta ohjelmasta: ensin Huvudstadsregionens nyheter ja sitten Historiasarjoja samassa mittakaavassa.
Huvudstadsregionens nyheter
Historiasarjoja
Kuuntelin ensin hiljaista Kultakuumeen kolumnia, ja kun se loppui ja Huvudstadsregionens nyheter alkoi, talossa helisivät ikkunat ja naapuri putosi tuoliltaan. Selvästi edellinen on otettu lähetyssignaalista, mutta taitaa olla Vegassa ja Yleisohjelmassa myös vähän erilaiset säädöt äänipöydissä. Edes Ykkösaamu ei tule yhtä kovaa, vaikka on kuuntelemistani Yleisohjelman podcasteista äänekkäin.
Ehkä ruotsin kielen asemaa edistetään lähettämällä ruotsinkielisellä kanavalla ohjelmat kovemmalla äänellä?
Olen dynaamisen musiikin ystävä, mutta radion puheohjelmien kuuntelua helpottaisi, jos voimakkuutta voisi jotenkin ennakoida. Pitääkö ruveta käyttämään omaa dynamiikkaprosessointia täällä vastaanottopäässä?
Onkohan kaikissa ohjelmissa äänitarkkailijaa laisinkaan? Joissakin keskusteluohjelmissa pitäisi kuuntelijan käden olla jatkuvasti voimakkuussäätimellä, kun joku keskustelija tuntuu istuvan studion nurkassa ja toisella on mikrofoni suussaan. Tällaista on tapahtunut Pop-talkissa ja Markku Heikkisessä. Ennen maailmassa äänitarkkailijan kuului huolehtia tasapainosta, nyt tehtävä lienee ulkoistettu kuuntelijalle.
Toinen esimerkki ohjelman sisäisestä shokkivaihtelusta on Sadan vuoden sykkeen alussa:
Sadan vuoden syke
Ensin tulee kaupallisradiosävyisen miesäänen puhuma ohjelman tunnus (jonka alku kuulostaa muutetun muotoon ”Tämä on Yle podcast”: pyrkiikö Yleisradio tekemään nimensä lyhennetystä muodosta suomen kielen taivutuksesta irrallisen koodisanan?). Sitten alkaa varsinainen ohjelma. Myös Kvanthoppin puheosuuksien ja äänitehosteiden voimakkuuserot ovat kohtuuttomat.
Lienee niin, että toimittajat itse äänittävät ja editoivat ohjelmansa, ja dynamiikan tarkkailu jätetään herran haltuun eli lähettämöön, jossa kaikki voimakkuuserot puristetaan pois. Ongelma vain on siinä, että yhä useammat radion kuuntelijat kuuntelevat muuta kuin radiolähetystä: siis podcasteja tai areenan tallenteita, ja näiden dynamiikka sitten on mitä sattuu. Jokin yhtenäinen käytäntö pitäisi saada. Pienempi paha on kompressoitu lähetyssignaali. Parasta olisi kuitenkin, että äänitarkkailun taito palautettaisiin kunniaan ja ohjelmille saataisiin vakioitu voimakkuustaso.
Seuraavassa jaksossa mittaustuloksia radio-ohjelmien dynamiikasta.
