Kesä julistettu

Mustavuoressa kukitaan lujasti.

Kesä on näköjään sitten virallisesti julistettu Itä-Helsingissäkin. Haara- ja räystäspääskyjä oleskeli keskisen Vuosaaren omituisilla kosteikkomailla.

Vuosaaren pohjoisosat nykyisen sataman ympärillä ovat kiehtovan hämäräperäistä seutua. Tunturihan on vanha kaatopaikka. Lähellä on käytöstä poistettu jätevedenpuhdistamo, ja lieneeköhän nykyinen golfkenttäkin perustettu puhdistamosta kertyneen moskan ja täyttömaan päälle. Porslahdentien itäpuolista aluetta on viime aikoina rakennettu siistimmäksi: siellä on kasvimaita, puistoa ja jalkapallokenttiä. Puhdistamon lähellä on kuitenkin vielä tulvalammikoita, jotka seisovat paikallaan koko kesän. Pääskyset lepäilevät kosteikoista törröttävissä kuolleissa koivuissa ja pyörähtelevät välillä lammikoiden päällä saalistamassa. Lammikoissa pulpahtelevat sammakot, västäräkki keikkuu veden pinnassa ja sorsa ränkättää.

Itä-Helsingin muuri

Arvelen, että keskikesällä täällä vallitsee aavemainen pysähtyneisyyden tunnelma. Kaupunki varastoi puhdistamon altaisiin koneita ja kaikenlaista rojua. Öisin täällä liikkuvat varmasti gangsterit. Konepistooli laulaa ja lumpiot rusahtelevat. Päivällä muutaman kymmenen metrin päässä napsahtelevat golfpallot. Mitähän piilee golfkentän vihreiden kumpujen kätköissä?

Jätevesigolf

Tässä jälleen yksi näkökulma tunturiin. Taustalla Vuosaaren voimalaitokset ja sataman päärakennus. Valonheitintornit näyttävät kasvavan nurmikentästä kuin huumesienet. Moderni hirmulo vaanii kaukana kumpujen takana.

2 kommenttia

  1. Tämä kirjoitus herätti muutamia kysymyksiä ja ajatuksia:

    Onko Vuosaaressa tosiaankin tunturi? Mellunmäestä kai voi löytää tien Ounasvaaralle, Ylläkselle ja Korvatunturille sekä kujan Saariselälle, mutta Vuosaari tuottaa tässä yhteydessä aluetta huonosti tuntevalle lukijalle yllätyksen. Vaikka eksyin kerran Vuosaaren satamaan, en nähnyt siellä yhtään vaaraa saati tunturia, en sen puoleen saartakaan.

    Mitä tulee gangstereihin ja rusahteleviin polvilumpiohin, niin eräs alaislähde kertoi tässä taannoin, että jossain Länsimäen lähettyvillä on luolia ja käytäviä, jonne ei kuulemma asiattomilla ole lupaa mennä. Ko. henkilö oli kuitenkin mennyt kuljeksimaan alueelle (luolakäytävään) ja löytänyt sieltä säikähdyksekseen surmatun tod. näk. ulkomaalaisen ja hälyttänyt virkavallan ja ambulanssin paikalle. En tiedä, pitääkö kertomus paikkansa, mutta se tuli nyt mieleen kirjoituksesi johdosta – olisivatko kenties samoja maisemia?

    Samaan kommenttiin kyselen Kansanretkeilijän kiipeilytaustasta ennen tosikorkeiden vuorten valloitusretkiä – oliko takana jo paljonkin matalampia, mutta kuitenkin vuorenkorkuisia huippukokemuksia ennen Aasiaan lähtöä?

    Kyselee nimim. ”Epätietoinen naapurikaupungista”

    P.S. Kauniita kukkia Mustavuoressa, käenkaaleja ilmeisesti.

    1. Katsoin tunturin määritelmän oikein Nykysuomen sanakirjasta: puurajan yläpuolelle kohoava pyöreälakinen vuori mannerjään aikoinaan peittämällä alueella, vars. Fennoskandiassa; vrt. vaara. Tunturi esiintyy useassa Totuuden kuvassa, ja kyllä vaikkapa tämä sopii kuvaukseen. Tässä on kokonainen sarja tunturin huipulta otettuja kuvia. Tämä tunturi ei tosin taida olla kalliota eikä mannerjään hioma, vaan roskasta rakennettu ja sitten maakerroksin peitelty. Pohjoislaidalle on tosin muodostumassa jäätikkö, jos hyvin käy. Sinne on nimittäin parina viime talvena ajettu lunta, ja jos yhtä hyviä talvia riittää ja lumi ei ehdi sulaa pois koko kesänä, se alkanee tiivistyä ja muuttua jääksi. Pääsemme siis ehkä harjoittamaan jäätikkötaitojamme aivan kotinurkilla.

      Toisaalta tämän mukaan kysymyksessä on sittenkin vaara.

      Helsingin linnoitusketjuun kuuluvista luolista ja kaivannoista mainitaan Mustikkamäki-jutussani. Useimmat sisäänkäynnit lienee tukittu, mutta Mustikkamäen itälaidalla, josta nuo kuvat ovat, pääsisi ehkä pitkävartisilla saappailla jonkin matkaa etenemään. Kaivantoja on näillä seuduin useissa korkeissa paikoissa, myös Mustavuoressa.

      Korkeusretkeilyn tulisi virallisten tyylisääntöjen mukaan edetä tuhatluvuittain niin, että aloitetaan Suomen käsivarresta (1000) ja jatketaan Norjaan (2000) ja Alpeille (3000 ja 4000). Viisitonnisissa voisi jo valita esim. Kaukasuksen, Andien ja Kilimanjaron välillä. 6000 voisi suorittaa Amerikoissa ja sitten 7000 Aasiassa. Kahdeksaan tonniin onkin sitten periaatteessa 14 vaihtoehtoa, käytännössä muutama.

      Kansanretkeilijä hyppäsi tosin Lapista suoraan Mont Blancille (1997) ja sitten muille alppihuipuille. Sitten jätettiin 5000 väliin ja mentiin Aconcagualle (1999), joka jää harmillisen niukasti kuuden tonnin puolelle. Väliin jääneet viisitonniset täydennettiin Andeilla (2008 ja 2010). Seitsemän tonnin huippua ei suorituksista löydy, 7000 metrin korkeus kyllä. Kaikki reitit ovat olleet helppoja, ja varsinaista neliraajakiipeilyä on tullut harrastetuksi enempi kotimaan matalilla kallioilla ja jäillä.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *