Helsingin Sanomien kulttuuriarviot, ainakin kulttuurisivujen RSS-syötteeseen tulevat, kirjoitetaan nykyään runomuotoon. Ensimmäinen aforistinen esimerkki lienee muodoltaan eräänlainen laajennettu haiku. Toinen runo valmistaa tunnelmaa lyhyin säkein ennen yllättävää ja dramaattista huipennusta:
Tällaisena ainakin minun Netnewswire-syötteenlukimeni jutut näyttää. Seuraava musiikkiarvio noudattaa samankaltaista muotoa kuin edellinen kirja-arvostelu, vain mittakaavaltaan laajennettuna. Tilanne pohjustetaan lyhyin, toteavin säkein. Sitten alkaa vyörytys: pitkiä yhden virkkeen säkeitä, jotka pakottavat lukijan ottamaan kantaa. Juuri, kun lukija on tempautunut kiihkeään keskusteluun runon kertojan kanssa, vedetään matto alta: viimeinen säe katkeaa kesken sanan, ja lukija jää hölmistyneenä haukkomaan henkeään.
Kaupassa näytti ensin siltä, että etsimäni näkkileipä olisi loppunut. Sitten tajusin: Suomen virallisen näkkileivän, Ylhäisten leivän, paketti on muutettu, mukautettu latteaan ja persoonattomaan kulutusympäristöön. Poissa on vanhahtava heraldisuus, oranssi väri on jäljellä vain valokuvassa leivän päällä olevassa lohiviipaleessa (takapuolella lukee tietysti ”Tarjoiluehdotus”, ettei kukaan harhaudu luulemaan, että lohi sisältyy pakettiin). Ruotsin kieli on häivytetty tykkänään. Sininen väri on vaalennut, kirjasin on sentään lievästi vanhanaikainen. Punainen Vaasan tunnus on huomattavan iso. Nurkassa on huomautus: ”Tuttu Ylhäisten leipä uudessa pakkauksessa”. Epäilemättä merkintä tulee lähitulevaisuudessa poistumaan vähin äänin.
Alaotsikko ei enää ole ”hapan näkkileipä” vaan ”taikinajuureen leivottu näkkileipä”. Vanhan paketin mukaan kuitua on 19 %, uuden mukaan 17 %. Muutoin tuoteseloste ei ole muuttunut. Kumisevaa versiota en hyllyssä nähnyt.
Miksi valmistaja Vaasan Oy on päätynyt tähän tekoon?
Ylhäisten leivällä on ollut normaalin hyvälle leivälle kuuluvan suosion lisäksi kulttikannatusta: se on symboloinut yksinkertaista konstailemattomuutta, hyvässä mielessä perinteisiä arvoja, vakautta ja vapautta turhanpäiväisestä hömpöttelevyydestä. Leivän ystävät ovat antaneet anteeksi pyöreän reikäleipäversion vaivihkaisen häivyttämisen ja varmasti tottuvat tähänkin mullistukseen, leipähän ei itsessään ole muuttunut.
Vaasan olisi kannattanut hyödyntää vanhanaikaisuuden ja perinteisyyden mielikuvia. Uskon, että ne olisivat vedonneet leivänsyöjiin, jos ei naiivin vilpittömällä niin sitten leikillisellä tavalla. Se valitsi kuitenkin toisin. On ehkä ajateltu, että ostajat vieroksuvat liian persoonallista pakkausta. Nyt on kuitenkin vaarana hukkuminen kasvottomaan massaan, niin kuin jo tämänpäiväinen ostoksilla käyntini osoitti.
Viimeiset vanhat pakkaukset täytyy nyt säilyttää ja arkistoida. Kun lapsemme löytävät ne viidentoista vuoden kuluttua, he vaativat, varmaan saavatkin perinteisen pakkauksen takaisin.
Pyöräretkelle kannattaa tietenkin lähteä kesän kuumimpana päivänä. Paha olo on taattu, kun on polkenut 114 kilometriä 30 asteen helteessä. Matka tosin jakautui aamu– ja iltaosuuteen (Google-kartat), mikä lievensi hieman vaikutusta.
Kannatan nurmijärveläistymistä: pääsee kai täältä hyväkuntoinen polkija kunnon maantiepyörällä Helsinkiin hyvinkin puolessatoista tunnissa. Kun ajaa sata kilometriä viisi kertaa viikossa, ei muuta urheilua tarvitsekaan. Tietkin näyttävät olevan kunnossa.
Kansanpyöräilijä kohtasi tällaisen maiseman noin 17000:nnen kultaisen auringon kiertoessa. Ei ollut tarkoitus koota panoraamaa, vaan rätkäisin pokkarikameran täysautomaatilla muutaman satunnaisen kerran. Silkkaa ilkeyttäni syötin kuvat Huginille ja sain tehtaan asetuksilla tällaisen.
Tähän maisemaan tulee palattua yhä uudestaan, enkä taida olla ainoa. Edellinen tulkinta parin vuoden takaa on normaalimuotoinen otos, mutta tässä on panoraama. Jäljittelyn kohde on edelleen Panoramiossa muille mallina, ja ehkäpä olen tämän aiheen kanssa itsekin kahden vuoden päästä sillä tasolla, että voin laittaa seuraavan versioni esiin laatufoorumille.
Esikuvassa on vasemman rannan rajauksella saatu aikaan hauska illuusio luonnontilaisesta rantametsästä. Samoin oikean alanurkan koiranputket lisäävät erämaista vaikutelmaa ja tasapainottavat laajaa vesipintaa. Tästä versiosta tuli vesivaltainen, ja padon aita on jätetty tarkoituksella näkyviin. Pääkohde valitettavasti ylivalottui, ja sitä on tässä koetettu nappuloita vääntelemällä pelastaa.
Kiinnittikö muuten kukaan huomiota siihen, että poistin edellisestä omasta versiostani Teppanan kerrostalot? Se oli ensimmäisiä retusointiharjoituksiani fotarilla. Jos Juha olisi tehnyt saman tempun, olisi Teppana saatu tyystin asumattomaksi.
Hugin on jälleen kehittynyt, ja tämä kuva tuli ihan itsestään oletusasetuksilla.
Kuopion veturitallin edessä seisoi Dv12 numero 2619 maalattuna VR:n uusin hailakoin vihreävalkoisin värein. Tähänkö on tultu? Tämän klassisen veturisarjan väritys on pysynyt samanlaisena kohta viisikymmentä vuotta. Kuka brändikonsultti on saanut syötettyä VR:lle sen kaamean idean, että koko kaluston pitää olla samanväristä? Tämä tapaus on naurettava anakronismi! Toivon näille pelleilijöille pikaista luonnollista poistumaa.
Onko VR:llä liikaa rahaa? Tarvitseeko VR viherpesua? Näinkö saadaan junat kulkemaan aikataulussaan?
Vedän kahvit yleensä Kouvolan pohjoispuolella. Parhaat järvimaisemat ovat Kouvolan ja Mäntyharjun välillä, tosin pusikoituminen on tukkinut näkymiä monin paikoin. Jonkun mielestä rautatien naamioituminen lehvistön suojaan voi olla hyvä asia, mutta junakuvaajat ja matkustajat ovat toista mieltä.
Vuohijärvellä on ensimmäinen iso järvenselkä, Kirjokivessä sokkeloiset vesistöt avautuvat itään päin. Sitten tulee Hillosensalmen tunneli ja asema. Lännessä on yhä Vuohijärven selkä, ja sitten tulee idän puolella heti tämä kallio vastarannalla. Tämä maisema on Repoveden kansallispuistoa, ja jonkin matkan päässä sijaitsee Olhavanvuori, Suomen virallinen kiipeilykallio.
Mikä on tuo suriseva g-sävel, joka kuuluu lähestyvän Mustikkamäen ja kirkonkylän suunnalta? Onko se pommikonelaivue, joka lentää käymälän yli? Ei, vaan Finnairin Airbus A340, joka lentää Kontulan yli.
Surina voimistuu nopeasti. Muutamassa sekunnissa kone on suoraan yläpuolella, sävel laskeutuu kokoaskelen ja sitten suriseva ääni vaihtuukin puhalluksen kohinaan. Kohina voimistuu vielä hieman ja häipyy sitten hitaasti väreillen.
Neljän moottorin sointi on juhlallista kuunneltavaa verrattuna ärsyttävästi uliseviin kaksimoottorisiin pikkubusseihin, noihin ilmojen Toyota Corolloihin. Kaikkein täyteläisin klangi on kuitenkin kolmimoottorisessa MD-11:ssä, jota tapaa enää rahtikoneena. Ilmeisesti ison pyrstömoottorin ansiosta siinä on mitä muhevimmat bassot. Kaksimoottorisista melko jykevästi soi Boeing 757 isoine moottoreineen (ja varmasti myös 767 ja 777, mutta niitä en ole päässyt kuulemaan alhaalta).
Kun usea samanlainen äänilähde soi samalla sävelkorkeudella, tuloksena on niin sanottu chorus-ilmiö, joka tekee soinnista rikkaan ja täyteläisen. Tämä johtuu pienen pienistä eroista sävelkorkeudessa ja ääniaaltojen keskinäisissä vaiheissa (eri lähteiden äänet saapuvat korvaan hieman eri kohdassa värähtelysykliään). Tämän ilmiön hyväksikäyttöön perustuu se, että orkesterissa on monta viulua soittamassa samaa säveltä, tai se, että Michael Tretow äänitti eräiden laulajattarien osuudet levylle useaan kertaan päällekkäin.
Lentokoneiden tapauksessa ääntä moduloivat lisäksi väreilevät ja virtailevat ilmakerrokset, ja tällöin voidaankin usein puhua flanger-efektistä.
LS-10-taskuäänittimen mikrofonit eivät valitettavasti kyenneet nappaamaan syvimpiä bassoja. Jahka saadaan kunnon mikit takaisin studiosta, selvitetään lentoasemalta koneiden noususuunta, pystytetään stereopari pihalle, pelotellaan räkättirastaat loitolle ja ruvetaan levyttämään.
