Maisemakuvaajien jäljillä, osa 2

Tähän maisemaan tulee palattua yhä uudestaan, enkä taida olla ainoa. Edellinen tulkinta parin vuoden takaa on normaalimuotoinen otos, mutta tässä on panoraama. Jäljittelyn kohde on edelleen Panoramiossa muille mallina, ja ehkäpä olen tämän aiheen kanssa itsekin kahden vuoden päästä sillä tasolla, että voin laittaa seuraavan versioni esiin laatufoorumille.

Esikuvassa on vasemman rannan rajauksella saatu aikaan hauska illuusio luonnontilaisesta rantametsästä. Samoin oikean alanurkan koiranputket lisäävät erämaista vaikutelmaa ja tasapainottavat laajaa vesipintaa. Tästä versiosta tuli vesivaltainen, ja padon aita on jätetty tarkoituksella näkyviin. Pääkohde valitettavasti ylivalottui, ja sitä on tässä koetettu nappuloita vääntelemällä pelastaa.

Kiinnittikö muuten kukaan huomiota siihen, että poistin edellisestä omasta versiostani Teppanan kerrostalot? Se oli ensimmäisiä retusointiharjoituksiani fotarilla. Jos Juha olisi tehnyt saman tempun, olisi Teppana saatu tyystin asumattomaksi.

Hugin on jälleen kehittynyt, ja tämä kuva tuli ihan itsestään oletusasetuksilla.

3 kommenttia

  1. Kyllä tuon voi laittaa mille tahansa foorumille jo näkösälle. Ei tullut mieleen poistaa kerrostaloja (myönnän kyllä poistaneeni eräästä Panoramiossakin olevasta kesäöisestä kuvasta Leihuvaaran maston…), vaatisi kohtuullista askarointia. Oikeastaan tuosta kuvasta pitäisi poistaa tuo silta, jonka joku vähä-älyinen on siihen aikoinaan rakentanut. Tai siis ei sitä kuvasta tarvitse poistaa vaan linnanraunioiden päältä. Jos junien töhrijöille pitää antaa vankeutta, niin tuosta sillanrakennuksesta pitäisi antaa kuristushuonetta.

    1. Oikeastaan talojen poisto lähti siitä ideasta, että poistaisin sillan. Urakan suuruus pelotti, joten tyydyin poistamaan talot. Mutta ehkä siitä seuraavasta versiosta teen sitten kaksi variaatiota, sillalla ja ilman.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *