Sunnuntain lähiretkeilyä

Kansanretkeilijä ajoi hillitöntä vauhtia valoisaa tietä pitkin ja käveli kallioisen polun päästä päähän. Välillä myös umpimetsään, ilman sadonkorjuuvelvoitetta. Sienestäjiä oli liikkeellä, mutta kansanretkeilijä ei oikein ole sienimiehiä.

Syyskuu on paras ulkoilukuukausi. Hyttysistä ei ole vaivaa, ja auringon lämmöstä pystyy nauttimaan ilman läkähtymisen tunnetta. Valo ja pilvet ovat parempia kuin keskikesällä, ja maisemassa on enemmän vihreän ja kellertävän sävyjä. Vähän kuin toukokuussa.

Puolukoita oli vain kymmenkunta, mutta mustikoita paikoin runsaasti jäljellä. Nyt ne ovat valtavan isoja ja tippumaisillaan varvuista. Kansanretkeilijä otti käyttöön hetulavalaiden ruokailutavan: varvikossa ryömitään suu auki, jolloin mustikat tipahtelevat itsestään ryömijän suuhun ja maha on tuossa tuokiossa pullollaan ravintoa.

Löytyi sieltä sitten myös tukevampia herkkuja:

Jälkiruokaherkku

Lähellä kansanretkeilijän entistä mustikkapaikkaa oli maastossa asumisen jälkiä: eristemattoa, astioita, rojua, myrskylyhty ja mankka puussa.

Raikasta ulkoilmaelämää

Loppumatkasta poikkesin vielä tutulle umpeenkasvaneelle suolammelle. Siellä tapahtui hätkähdyttävä dramaattinen ilmiö: jouduin yhtäkkiä 1960-luvulle!

Suomaisema 1960-luvulta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *