Kuukausi: lokakuu 2011

Sipoonkorpi 7: Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
Valokuvien paikkatieto on kiehtova asia, niin kuin kansanretkeilijä on useaan otteeseen julistanut. Tähänastiset Sipoonkorven kuvat ovat löytäneet paikkansa kartalla niin, että ne on vedetty hiirellä Googlen karttapohjan päälle valokuvien hallinta- ja käsittelyohjelmassa nimeltä Aperture. Yleensä paikka on löytynyt jälkikäteen kohtuullisen tarkasti, tarvittaessa ulkoilukartan 1:15000 ja Kansalaisen karttapaikan avulla.

Tämänkertaisella retkellä oli kuitenkin odotettavissa niin sokkeloista maastoa, että kunkin kuvan ottopaikan löytyminen kartalta retken jälkeen vaikutti melkoisen umpimähkäiseltä. Niinpä reppuun pantiin painoksi GPS-paikantimella varustettu sähköaivo ja matkaan lähdettäessä käynnistettiin sijaintitietoa tallentava ohjelma.

Ohjelma tallensi reitin tiedostoon, jonka saattoi sitten siirtää Apertureen. Kun Aperturelle kertoo yhden kuvan sijainnin, se voi reitin perusteella laskea sijainnin kaikille muille kuville – tallentuuhan digikuviin aina tarkka kellonaika. Tällä tavalla kuvat räpsähtivät kartalle yhdessä hujauksessa.

Reittitieto kertoo myös, että tämänpäiväiselle kansanretkelle tuli pituutta 49,09 kilometriä – suurin osa tietenkin pyöräilyä. Pyörällä tuli huideltua alamäessä parhaimmillaan neljääkymppiä.

Retki suuntautui korven luoteiskulmille, alueelle, jota rajaavat Länsitie pohjoisessa, sotavaraston tie idässä ja maanviljelysseudut lännessä. Vanhalta Porvoontieltä Nikinmäen kohdalta lähtee itään Mosabackantie, jota pitkin pääsee korven ytimeen paitsi pyörällä, myös automobiililla. (Lisäys 6.11.: Tiellä on ajoneuvolla ajo kielletty -merkki, tontille ajo sallittu. Tarkasti ottaen siis kansanpyöräilykin on Mosabackantiellä kielletty.)

Pyörä jää odottamaan Stormossenin pellonreunaan, ja ensin tehdään pieni lenkki Jöusjärvelle. Helikopterien hurina on vaimennut, ja toivon mukaan seuraava sukupolvi on päässyt viettämään pitkää ja hämärää vedenalaista elämäänsä lammen pohjaan.

Sitten palataan länteen pitkin kiehtovia kallioseinäisiä korpikäytäviä ja Vårmossenin reunoja.

Gillermossarna

Tästä pohjoiseen sijaitseva alue on erikoinen ylänkö, jonka laidat ovat monin paikoin niin jyrkkiä kallioita, että reunalta voi pudota. Kallioseudun keskellä on yksi korven harvoista avosoista, Gillermossarna. Sen pohjoisosassa on jopa pieni pala ylitsekahlaamatonta upottavaa suota. Avaran maan retkeilijä, joka on tottunut näkemään tulevan taipaleen silmiensä edessä, nauttii hetkisen kylmästä syystuulesta harmaiden pilvien alla.

Tässä on suosta vielä avarampi panoraama.

Suon vedet laskevat luoteeseen pientä puroa pitkin ja tippuvat siellä pikku portaina alas ylängön reunalta. Alueella on myös lukuisia pienempiä, puisia soita sekavana tilkkutäkkinä kallioiden lomassa.

Gillerbergetin länsireuna

Hieman avosuosta länteen on taas jylhiä kallioseinämiä kuin vartiomuurina asuttuja seutuja vasten. Kallion juurella kulkiessani joudun rämpimään jonkin matkaa hakkuuaukon vesakossa etsien takaisin korven suojaan johtavaa polkua.

Gillerbergetin alue on kartassa täynnä ruskeita korkeuskäyrien rinkuloita, mustia jyrkänteen viivoja ja lohkareiden pisteitä. Maastossa polut ilmestyvät jostain ja hajaantuvat ja katoavat yhä uudelleen. Täytyy vilkuilla simpanssia, jotta nokka pysyy suurin piirtein kohti itää. Paikanninta ei kuitenkaan repusta kaiveta, joku tolkku täytyy suunnistamisessa sentään olla. Suoralla kompassisuunnalla ei kannata rynnätä, siinä saattaa pudota hyllyltä louhikkoon. Vaikka sammalta on paljon, viiden metrin putousta se tuskin vaimentaa riittävästi.

Pehmustettu louhikko

Viimein tulee näkyviin muita korkeampi kalliokumpu, jonka takana on pudotusta toistakymmentä metriä. Siinä on Gillerbergetin itäreuna, tuttu muutaman viikon takaa. Tästä pääsisikin helposti tielle ja sitä pitkin sotavaraston kautta nopeasti lähtöpaikkaan. Mutta eihän tänne ole tultu tiellä kävelemään. Kalliojyrkänteen reunoja seuraillen, ihmeen valkoisten jäkäläkumpujen yli varovasti kävellen, löytyy vähitellen etelään vievä polku.

Paluupyöräily pitää tietenkin suorittaa toista tietä. Metsätie muuttuu pian Martiksentieksi, jota ympäröivät suorastaan idylliset peltomaisemat.

Tämän sarjan kaikki osat:
30.10.2011
Solidaarinen media, osa 2
Kuinka varmistat Twitterissä ja Google+:ssa, että ohitan viestisi lukematta?
- Laita viestiin pelkkä linkki, mieluiten vielä jonkin lyhennyspalvelun muokkaamana, ettei osoitteesta voi päätellä aihetta.
- Käytä #hashtageja ja @replyjä, mieluummin useampia ripoteltuna viestiin niin, että virkettä saa etsimällä etsiä.
- Kirjoita koko lukijakunnallesi leviävä kryptinen tokaisu, jonka vain kaksi ihmistä ymmärtää. Älä käytä välineen tarjoamia mahdollisuuksia levityksen rajaamiseen.
Kuinka saat minut lukemaan viestisi kokonaan ja ehkä jopa seuraamaan siihen liitettyä linkkiä?
- Aloita viestisi kokonaisella virkkeellä, josta aihe selviää. Ajattele minuutti tai kaksi, niin keksit kyllä tavan, jolla ilmaiset ajatuksen lyhyesti ja ytimekkäästi. Jos et keksi, mieti kannattaako viestiä lainkaan lähettää.
- Jos lähetät linkin omaan blogikirjoitukseesi, huolehdi, että kirjoituksen linkkikuva ja metakuvaus ovat kunnossa ja liittyvät aiheeseen. Sosiaalisen median linkitystoiminnot käyttävät automaattisesti näitä tietoja linkin esittämiseen.
Metakuvausteksti (meta description) on tarkoitettu lyhyeksi yhteenvedoksi tekstin aiheesta. Se ei yleensä näy itse veppisivulla, mutta tulee näkyviin linkkien yhteydessä ja syötteenlukimissa, ja mikä tärkeintä, hakupalveluiden tuloslistauksissa. Blogiohjelmissa on yleensä kenttä, johon metakuvaus kirjoitetaan. Esimerkiksi tämän kirjoituksen metakuvausteksti on ”Muutama vihje lukukelpoisten Twitter-, Facebook- ja G+-viestien kirjoittamiseen.”
24.10.2011
Sipoonkorpi 6: Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget
Sipoonkorven kaakkoiskulmaa voi lähestyä Knutersintieltä, Puroniityntieltä tai vielä idempää Immersbyntieltä. Valitsin näistä läntisimmän. Ulos tunkkaisesta sisäilmasta kosteaan syysilmaan ja kansanpyörä kohti Östersundomia ja Landbon risteystä!

Heti moottoritien pohjoispuolella, ennen piparkakkutaloaluetta, on sähkölinjan kohdalla metsätien alku. Tie on tietenkin suljettu automobiileilta, mutta pyörällä sitä pääsee ajamaan melkein kaksi kilometriä. Risteyksen tienoo on taas pysäköity täyteen henkilöautoja – sieniä löytyy vielä.

Itiöemät

Ensimmäinen pysäköintipaikka on Hältingträskin polun lähtöpaikassa. Leveä ja hyvin tallattu polku johtaa lammelle ja sen ympäri. Tänne sopii tulla retkelle lasten kanssa. Pohjoisrannan epävirallisella tulistelupaikalla onkin kolmen sukupolven retkue. Lampi on tyypillinen Sipoonkorven suorantainen pikkulampi.

Kartassa on paljon avokalliota moottoritien ja Puroniityntien nurkassa. Siellä on siis käytävä, ja sopivasti sinne johtaakin kantatien levyinen polku Hältingträskin itäpäästä. Muutaman minuutin kuluttua tiheässä metsässä vasemmalla näkyykin jyrkkä kalliorinne. Siitäpä ylös, ja kallion päällä odotteleekin jo ystävämme käpytikka. Kallio koostuu tavalliseen tapaan lukuisista kumpareista ja niiden väliin jäävistä jyrkkäreunaisista notkoista. Näköaloja ei ole, ja pohjoisreunan alla on asutusta.

Yhä ylös yrittää

Hieman idempänä, jo lähellä tietä, on kallion eteläreunassa erityisen jyrkkä kohta, jota täytyy tutkia lähempää. Täälläkin on kiipeilypaikka! Illalla selviää opaskirjasta, että kallio tunnetaan nimellä Backnäs ja reittejä on 6a:sta 7c:hen. Ei siis ehkä ihan ensi kesän reittejä kansankiipeilijälle. Ympäristö on sen näköistä, että kesäaikaan kiipeilijällä on paljon pieniä korkealta laulavia ystäviä.

Ripeästi takaisin ajoneuvon luokse, sitten ajoa sinne asti, missä tie muuttuu liejuiseksi poluksi. Runsas kilometri linnuntietä pohjoiseen on järvikatsastusohjelman seuraava kohde Genaträsk. Polku johtaa ensin halki vetisten, nuorta metsää kasvavien soiden, näyttääpä täällä olevan vanhaa peltoakin. Sitten pitkin kallioisia metsiä, kunnes tullaan Genaträskin länsipuoliselle mäelle. Täällä on kämppä, ikkunaluukut kiinni, ja alhaalla soisella rannalla saunantapainen.

Kämpän pihamaalta katsottuna lammen vastaranta ei näytä mitenkään erikoiselta. Siellä pitäisi kuitenkin olla Riängsbacken-niminen jyrkkä kallio. Täytyy siis yrittää kiertää lampi, täytyyhän täällä olla polkuja. Ojat ovat täynnä, ja täytyy varoa pulahtamasta liukkailta porraspuilta mustaan veteen. Ja onhan siellä lammen takana melkoisen hurja kallio.

Erämaan ryskettä

Eteläisemmän kallion kyljet ovat pyöreitä, kallion juuren kuusikkokorvessa on rytissyt myrskyllä. Pohjoisemman kallion reuna on pystysuora kahdeksan–kymmenen metrin seinämä.

Ehkei tällä retkellä sitten Fiskträskille asti, kun alkaa hieman tihuuttaakin, ja lammen pohjoisrannalla harhaudun ikävään ryteikköön. Reippaasti vain kotimatkalle. Mutta matkan varrella pitäisi varmaankin tarkistaa vielä yksi kallio, Långkärrsberget. Sen länsi- ja lounaispuolella näyttäisi nimittäin kartan mukaan olevan alavaa suota, joten ylhäältä saattaisi nähdäkin jotakin.

Erämaatako?

Kartanlukutaitoinen palkitaan. Kallio on tähänastisista avarin näköalapaikka, näkymät ovat länteen ja luoteeseen yli metsäisen suon. Degermossan asutus on tosin alle puolen kilometrin päässä, mutta sen voi mielessään unohtaa ja kuvitella katselevansa yli asumattomien selkosten. Käpytikka koputtelee täälläkin.

Kun kuusenlatvat ovat jalkojen tasalla, herää halu tarkastaa, josko kallio olisi kovinkin komea alhaalta päin katsottuna. Täytyy siis kiertää pohjoisen puolelta ja kävellä takaisin kallion juurta, niin asia selviää.

Eipä sitä kalliota alhaalta paljon näy, tiheä kuusikko alkaa heti seinämästä, maa on soistuvaa ja vaikeakulkuista, vaikka menee siellä joku polku eli metsäkoneen ura. Parhaimmillaan kallio näyttää tällaiselta:

Långkärrsbergetin eteläreunaa

Tämän sarjan kaikki osat:
23.10.2011
Sipoonkorpi 5: Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
Sunnuntaiaamu ja uusi kansanretkipäivä. Aamupala ja polvi-ibuprofeeni naamaan, kamera reppuun, kumisaappaat jalkaan ja etupyörä kohti koillista. Nyt ei kierretä itä- eikä pohjoispuolelle, vaan mennään suorinta tietä Sipoonkorven ytimeen. Kalkkiruukin kokoontumisajopaikalta pääsee maastopyörällä jatkamaan metsätietä seitsemänsadan metrin verran koilliseen pienelle peltotilkulle, jonka nimi on Horskärr. Siitä jatkuvat polut.

Tämä avaran maan retkeilijä ei ole erityisen hyvä metsäsuunnistaja, etenkään sellaisessa pienipiirteisessä kalliokumpujen, suojuonteiden ja kuusikkokorpien mosaiikissa kuin Sipoonkorvessa. Toki kompassisuunta tarvittaessa pitää, mutta mukavampaa on edetä niin, että ehtii vähän katsella ympärilleen.

Käytän vuonna 2000 julkaistua ulkoilukarttaa 1:15 000, jonka maastotiedot ovat 1980- ja 1990-luvun suunnistuskartoista. Kartta on hyvin tarkka, mutta maastossa on paljon enemmän polkuja kuin kartta antaa ymmärtää. Osa on varmaan syntynyt viime aikoina retkeilyn lisäännyttyä. Ei muuten ole kansalaisen karttapaikan maastokartoissakaan eikä retkikartta.fi:ssä (joka on käytännössä sama kartta) sen enempää polkuja.

Mutta hyvä että on polkuja. Kyllä polkua pitkin on mukavampi kulkea kuin rymistä pusikkojen läpi, könytä ylös alas jyrkänteitä tai hörppiä suonsilmäkkeestä vettä saappaaseen. Mutta tietenkin polulta pitää poiketa aina, kun sen varrelle sattuu tarpeeksi korkea ja jyrkkä kallio.

Mikropyörremyrskyn kaatoja

Heti polun alussa tulee vastaan erikoinen näky: ikään kuin metsässä olisi kulkenut valikoiva pyörremyrsky kaataen puita reittinsä varrelta kuin Ariel Sharonin valkotornado Sabrassa ja Shatilassa. Mutta täällä on ollut asialla Metsähallitus, joka ennallistaa talousmetsiä kohti luonnontilaa. Puita on vedetty nurin koneella, ja rungot saavat jäädä siihen rötköttämään juurakot pystyssä. Kai niihin sitten nappaavat kiinni monenlaiset pieneläjät.

Pehmeys, vihreys ja kallion pyöreys

Sekametsää, sammalta ja kalliota ja vieressä suo. Tässä kaksirivinen panoraamaharjoitelma mitä tyypillisimmästä Sipoonkorven mikromaisemasta.

Polku vie suoraan pohjoiseen, joten päätän käydä katsomassa sen pohjoisemman Brännbergetin kalliot täältä toisesta suunnasta. Mutta ensin pitää tarkastaa oikealle itään poikkeava hyvin tallattu polku.

Sileä kalliomuuri

Täällähän on mahtava kalliomuuri, yli viisi metriä korkea, sata metriä leveä ja runsaasti ulkoneva! Kiipeilijät ovat löytäneet paikan, kalliossa on valkoisia magnesiumjälkiä. Pääsisiköhän kansankiipeilijä mistään kohdasta ylös?

Nuotioilta parvekkeella

En ole kuullut tästä paikasta aikaisemmin, onkohan se vähän salainen? Ollaan kansallispuistossa, joten kiipeilijöiden kannattaa elää ihmisiksi, ettei tule häätöä. Kulumista ja roskaamista pitäisi välttää aivan erityisen huolellisesti. On hieman huolestuttavaa, että kallion alla on pidetty nuotiota ja kallio on nokeentunut.

Pesuhuone ulkosalla

Kävin sitten katsomassa Brännbergetin kalliot ja hiidenkirnut: tallessa olivat. Kurillani otin isommasta kirnusta taiteellisen pystypanoraaman.

Ylhäällä kalliolla aurinko sädehti luonnottoman voimakkaasti ja oudolla voimallaan heitti tarkkailijan selälleen.

Auringon aktiivisuus ilmenee päiväsaikaan erikoisena hohteena.

Kokolattiamatto ja pylvästö

Hieman kiipeilykalliosta itään on ihana purolaakso. Lokakuussakin on havaittavissa noin kahdeksansataa vihreän sävyä. Päätän tulla tänne uudelleen toukokuussa. Silloin sävyt lienevät toiset, mutta niitä on varmasti vähintään yhtä paljon, ehkä toista tuhatta.

Smörgåsbord

Takaisin etelään suossa porskuttaen. Grytbergetin kainalossa on pikkuinen puoliavoin suotilkku, joka toimii tämänkertaisena virallisena suomaisemana.

Suomaisema 1980-luvulta

Hiidenkirnun reunalla simpanssi

Piti käydä tarkastamassa vielä Holmmossenin itälaidalla oleva hiidenkirnu. Kuljin kuitenkin vahingossa liikaa länteen ja tulin lähtöpaikkaani. Piti mennä uudestaan itään, tällä kertaa suoraan suunnalla yli suon. Tämä on ikävä puinen räme, en suosittele sitä varsinaiseksi retkikohteeksi, ellei siellä sitten ole lakkoja.

Hiidenkirnu on vaatimaton kolo. Syvyyttä ei ole edes miehen vyötäisiin saakka (en mitannut seisomalla, vaan kepillä). Kuvassa simpanssi mittakaavaa antamassa.

Tämän sarjan kaikki osat:
16.10.2011
RSS-syötteet aiheen mukaan

Toinen niistä lukijoistani, jotka seuraavat Totuutta RSS-syötteen välityksellä, on ajoittain tympääntynyt siihen, että mielenkiintoisten retkeily- ja vuorijuttujen välissä tulee tyhjänpäiväisiä ja pahimmillaan ärsyttäviä pakinoita ja mielipidekirjoituksia.

Löysin lisäosan, joka tekee mahdolliseksi tilata syötteet vain kiinnostavista aiheista. Tuossa oikealla (jos siis luet tätä veppisivulta) on luettelo blogin aihealueista. Tekstilinkistä pääsee kunkin aiheen luettelosivulle, jossa on otsikot ja juttujen alut uusimmasta vanhimpaan. RSS-symbolista klikkaamalla voi tilata aiheenmukaisen syötteen.

Olen luokitellut vanhoja juttuja kategorioihin, mutta työ on vielä hieman kesken. Uusia aiheotsikoita keksin tarpeen mukaan, mutta vielä on monta vaikeasti luokiteltavaa juttua pelkästään Kaikki-otsikon alla.

Pitkän ajan suunnitelmassa on ainakin tärkeimpien osa-alueiden eriyttäminen niin, että kullakin on oma etusivunsa. Näin esimerkiksi kansanretkeilijän juttujen lukija voisi halutessaan nähdä blogin puhtaasti retki- ja vuoriaiheisena. Yhteinen etusivu tulee kuitenkin aina säilymään niitä varten, jotka haluavat seurata koko Totuutta.

Nämä muutokset vaativat kuitenkin WordPressin parempaa opettelemista, eikä niitä siksi kannata ryhtyä vasiten odottelemaan.

10.10.2011
Juusto

Luomuedam katosi. Kävin monessa kaupassa ja tutkin juustohyllyn päästä päähän useampaan kertaan, mutta kun en löytänyt Valion luomuedamia edes Itä-Helsingin vankilasta, aloin vähitellen uskoa, että se on kokenut luonnollisen poistuman.

Yllättäen löysin kuitenkin luomu-Oltermannia 13,89 euron kilohintaan. Onkohan Valion tilanne niin tukala, että sillä on varaa valmistaa vain yhdenlaista luomujuustoa kerrallaan?

Ostin siis kokeeksi Oltermannia, vaikka tarjolla olisi ollut myös Ruotsissa tehtyä Arlan luomujuustoa. Jos hylätään kansallismielisyys, lienee kokonaistaloudellisesti samantekevää, ostanko Ruotsista vai Haapavedeltä Helsinkiin rekka-autolla rahdattua juustoa. Luomulehmien elo lienee kuitenkin samanlaista molemmissa maissa. Ehkä ajattelin, että Haapaveden juustoon käytetään kuitenkin pohjoissuomalaista, ehkä jopa kainuulaista maitoa, joten valinnalle saattaisi olla kotiseutu-uskollisia perusteita.

Taiteellisista syistä voisi tosin suosia Arlaa. Tekihän mestari Roy Andersson tässä taannoin sille televisiomainoksia, jotka kuulemma olivat hyvin suosittuja.

Ennen vegaaniksi ryhtymistäni pyrin käyttämään luomumaitotuotteita, koska olen siinä luulossa, että luomulehmiä rääkätään vähemmän kuin tavallisia. Juuston tosin väitetään olevan tolkuttomasti luonnonvaroja kuluttava elintarvike, mutta en ole vielä löytänyt sitä laskelmaa, jossa asia osoitetaan.

Arla-Ingman on muuten nyt saanut myyntiin luomumaidon, joka on pakattu Hämeenlinnan osuusmeijerissä. Itä-Helsingin vankilassa litran hinta on 1,38 euroa. Valio (1,45) jäikin sitten hyllyyn.

Luomumaito

Eikä tässä tölkissä ole oksettavia runoja.

10.10.2011
Sipoonkorpi 4: Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget
Kansanretkeilijän piti koluta Nybyggetin, Kalkkiruukin ja Helgträskin välistä kolmiota. Jalka- ja -kineongelmien ansiosta retkestä tuli kuitenkin aiottua lyhyempi.

Oli muka kätevämpää lähteä matkaan nahkaisissa retkikengissä, kun vaihtoehtona oli polkeminen lenkkareissa ja kumisaappaiden vaihtaminen maastoon. Mutta kun maastossa on paljon vettä muuallakin kun soissa ja kengistä on yhä pari saumaa rikki, sukat rupesivat kastumaan jo alkumatkasta. Kun viikot sataa ja sunnuntaiksi tulee ulkoiluilma, maa on hyvin märkää ja vettä on poluillakin suurina lammikoina.

Lisäksi polvi kipeni taas. Niinpä Holmmossenin hiidenkirnu jäi odottamaan toista kertaa.

Kansanpyörä kansallispuistossa

Kansanpyöräilyn päätteeksi ajoneuvo pannaan kiinni kansallispuiston tolppaan. Automobiili sopii jättää tänne varta vasten tehdylle pysäköintialueelle, mutta pyörällä olisi ehkä voinut jäädä jo vähän eteläisempään polunristeykseen.

Bakunskärrs träsket från väst

Bakunskärrin lampi on keskellä avosuota, mutta suon laidat ovat viidakkoiset ja upottavat, joten kunnon suokuvia ei oikein saa. Lännen puolella on mukava eväidensyöntikallio, josta lammen juuri ja juuri saa maisemakuvaan.

Sipoonkorvessa on avosuota vain pieniä tilkkuja siellä täällä, kansanretkeilijän makuun liian vähän. Olisi kai pitänyt olla liikkeellä tuhat vuotta sitten, ehkä lukuisat nykyään metsäiset suot olisivat silloin olleet avonaisempia. Hyppjaskärr oli valittu tämänkertaisen retken suomaisemaksi.

Suomaisema 1990-luvulta

Tämä on kokeellista valokuvausta. Sen jälkeen, kun haikailin laajakulmaista objektiivia metsäkuviin, olen oppinut, että Hugin osaa tehdä panoraamoja myös ruudukko- eli mosaiikkityyliin. Tässä on rätkitty kuusi kuvaa kahdessa rivissä eli yhteensä 12 kuvaa. Ohjelma osaa itse järjestää kuvat ja harsii ne yhteen sangen taitavasti. Montako virhettä huomaatte kuvassa (kyllä niitä siellä on)?

Opettelemalla saisi ehkä perspektiivinkin vastaamaan paremmin todellisuutta. Kallio oli oikeasti aika jyrkkä töyräs eikä tällainen loiva kouru.

Lähellä on Brännberget-niminen kallio. Tämännimisiä mäkiä on Sipoonkorvessa siis ainakin kaksi. Hienoja kallioita yleensäkin on näillä seuduin niin paljon, ettei kaikkien päälle välttämättä tarvitsisi kiivetä. Mutta pakkomielle mikä pakkomielle, olihan siellä käytävä. Ylhäällä koputteli tikka, ei tosin paikan nimeen sopivasti palokärki, vaan käpytikka. Rinteessä punoittivat kielon marjat.

Vuoristokiipeilijän tulisi tietää, että maisemat ovat parhaimmillaan rinteessä, ei huipulla. Eipä täälläkään ihmeitä ollut, paitsi siis se tikka. Alhaalla piti taas harrastaa kokeellista kuvausta ja ottaa pystypanoraama.

Brännbergetin juurella

Latvat ovat taas palaneen uuniluudan näköisiä ja taivas puhki, mutta menköön tämä nyt harjoitelmana. Otin vastaisen varalle myös monivalotusversion, ja nyt pitäisikin ottaa selville, miten rakennetaan kuva jossa yhdistetään HDR- ja panoraamatekniikka. En oikein tiedä, pystyykö Huginilla tekemään molemmat. Max Lyons on tehnyt hienoja panoraamoja, joissa on ruutuja jopa kolmessa rivissä ja kahdella valotuksella.

HDR-versio

Lisäys vuorokauden päästä: tein Brännbergetin kuvasta uuden HDR-version vertailtavaksi. Valotus on nyt huomattavasti miellyttävämpi. Tekniikka oli seuraava: yhdistin jokaisen monivalotuksen erikseen Imagefuserilla ja harsin sitten yhdistetyistä HDR-ruuduista pystypanoraaman Huginilla. Viimeistelyn tein Aperturella tavalliseen tapaan.

Taivas ei ole puhki ja metsä on saanut lisää lämmintä väriä. Toisaalta kuvan alaosa on huomattavan epätarkka. Joko Imagefuserilla on ollut vaikeuksia yhdistää kuvan pimeimmän osan ruutuja tai sitten alaosan valotukset ovat tärähtäneet. Statiivihan tässä pitäisi olla ehdottomasti. Taidankin mennä statiivikauppaan ennen ensi viikonlopun kansanretkeilyä. Ehdotuksia tukevaksi, säädettäväksi ja kannettavaksi statiiviksi otetaan vastaan.

Tämän sarjan kaikki osat:
9.10.2011
Sarjalippu

Tältä näyttää sitten Valtionrautateiden paikallisliikenteen uusi kymmenen matkan sarjalippu. Mikä käsittelyn helppous, kompakti muoto, leimaamisen vaivattomuus!

Alennusta kertalippuun verrattuna on kymmenen prosenttia. Useamman kerran sarjalippua ei enää ollut kaupan, ja kestäisihän sen tulostaminenkin tovin uudella hienolla tekniikalla.

Muistelen, että 1990-luvulle asti junien eteisissä oli toimivia matkalipun leimauslaitteita. Sitten ne jostakin syystä uusittiin, ja nämä nykyiset toimivat pahvisten sarjalippujen kanssa usein ja näiden lämpötulosteiden kanssa joskus. Toisinaan napakka nyrkinisku laitteen päälle tahi etuseinään auttaa.

Tässäpä onkin seuraavan uudistuksen ja rahanpolton paikka. Epäilen tosin, että nykyiset mekaaniset leimauslaitteet jäävät viimeisiksi ja matkustajat pakotetaan sähköisten lippujen käyttäjiksi. Tiedossa on siis lisää helppoja miljoonia nörttifirmoille ja kiukkua asemille ja junien eteisiin.

Rahaa siis tarvitaan Tiedon ja Accidenturen toiminnan pyörittämiseen, viherpesuun ja uusien mainoslauseiden teettämiseen. Mutta ei tällä hintojen ja palvelutason suhteella enää pendelöidä kolmen tunnin työpäiviä tekemään.

7.10.2011
Sipoonkorpi 3: Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
Tämänkertaisen retken tarkoituksena oli katsella Sipoonkorven pohjoisosan maalaismaisemia ja vakoilla pohjoispuolisia lähestymisreittejä korven ytimeen. Samalla toteutui viikko sitten kesken jäänyt halki- ja ympäripyöräily.

Ensimmäinen osuus oli pitkä kansanpyöräily etelän Östersundomista korpea halkovaa Knutersintietä pohjoiseen aina Hindsbyn peltomaisemiin. Tie on mitä mainiointa pyöräiltävää: se on eteläosastaan päällystetty ja soraosuudeltaankin hyväkuntoinen, maisemiltaan vaihteleva ja tarjoaa muutaman railakkaan alamäen. Kansanpyöräilijä koetti painaa mieleensä polut ja tiet, joita pitkin metsän keskiosia lähestytään tältä suunnalta. Tien varren polunpäät ja pysäköintipaikat olivat taas täynnä henkilöautoja.

Kartasta oli valmiiksi katsottuna muutama kallioinen mäki. Niiden päältä kenties olisi mahdollista havaita näkymiä, joissa kalliorinteen jylhä kuusikko kehystää jokivarren ruskan ympäröimää peltomaisemaa. Kasabergetin ja Hacklisbackan kohdalla oli lupaavia jyrkänteen merkkejä, mutta kumpainenkin oli lievä pettymys. Edellinen oli kunnon kallio, mutta peltomaisemia ei juuri ollut.

Åkerbackalta luoteeseen

Entäpä sitten läheinen Åkerbacka? Jo nimenkin puolesta sillä olisi velvollisuus tarjota vaadittuja maisemia. Mäen keskiosa on ikävää hakkuuryteikköä, mutta pohjoisreunalla on ainakin periaatteessa jotakin sellaista, jota lähdettiin hakemaan.

Ja tässä vastakuva:

Mauttomasti dramatisoitu peltopanoraama, keskellä Åkerbacka

Hindsbystä länsiluoteeseen kohti Svartböleä johtaa Länsitie oikein kauniissa pelto- ja puronvarsimaisemassa. Täällä on laitumia, ehkä lammas-, mutta eläimiä ei nyt näy missään. Puron varressa ja vastapäisessä jyrkässä kuusikossa on ilmeisesti jonkinlainen luontopolku, sillä satoja perhekuntia on päiväretkellä ja parkkipaikat täynnä.

Pellot hupenevat ympäriltä ja kuusikko tulee lähelle tietä. Paikasta nimeltä Källängen lähtee kohti korven pohjoisia sydänosia ilmeisesti vastikään kunnostettu ja sileäksi jyrätty metsätie. Se on puomilla suljettu, ja ihmetystä aiheuttaakin, miksi kansallispuistoon on tehty näin hyvä autolla ajettava tie. Olisiko syvemmällä metsässä joitakin opastus- ja majoitusvarustuksia rakenteilla?

Kohtahan se selviää, sillä kansanretkeilijän on tarkoitus käydä tuttuun tapaansa tarkastamassa pari pientä suolampea. Tie päättyykin lopulta järeään aitaukseen ja kieltotauluin koristeltuun lukittuun porttiin. Militaarit ovat tehneet tänne lymypaikkansa, vuoren sisään näkyy louhitun luola.

Matkalla aivan tien varressa on hyllyvärantainen Fallträsk ja aivan sota-alueen vieressä erikoisen niminen Jöusjärv.

Helikopterit parittelevat

Jöusjärven rannalla syksyn viimeiset helikopterit pyrähtelevät ja lämmittelevät kaatuneen puun rungolla. Ennen pakkasöiden mukana saapuvaa kuoloa on koetettava varmistaa seuraavien kesien hurisijat. Pitäisi ehtiä munia, niin että toukka pääsee kuoriutumaan ja sukeltamaan lampeen ennen veden jäätymistä.

Lampi on yhtä mitäänsanomaton kuin satatuhatta muuta suolampea. Silti sittenkin pääsee käymään niin, että aurinko pilven reunasta irrottuaan tuottaa sellaisen erikoisen valon, että kansanretkeilijä joutuu äkkiä hetkeksi 1950-luvulle.

Suolampi 1950-luvulta

Metsätien alkuun huikean korkean kuusikon taakse jäi odottelemaan Gillerberget. Jyrkän puronotkon maaperä on sen verran rehevää, että välikerroksena on lehtevää pensastoa. Äkkijyrkät kalliot ovat muutaman kymmenen metrin päässä tiestä.

Gillerberget

Maisemakuvaus hämärässä metsässä on lähes mahdotonta. Jos kuvassa näkyy taivasta, se palaa aina puhki ja taivasta vasten näkyvät puut ovat risoja ja rumia. Kohdetta pitäisi päästä mahdollisimman lähelle, sillä muuten edessä on aina pensaita ja puunrunkoja. Mutta sitten kohde ei enää näykään kokonaisena. Vähäisestä valosta seuraa pitkä valotusaika tai suuri ISO-arvo, usein molemmat. Statiivin voi yrittää korvata panemalla kameran sammalmättäälle, muotoilemalla piposta myötäilevän alustan ja käyttämällä kuvaruututähystystä.

Tässä on vaatimaton vilaus hienoista kallioista. Tämä panee taas vakavasti harkitsemaan kymmenen millin objektiivin hankkimista.

Tämän sarjan kaikki osat:
2.10.2011