Rouvankangas 2 (Kansanhiihto 1977)

Tuulenpuuskan hahmossa pyyhältänyt aikasiirtymä ei saanut tällä kertaa puhalletuksi kansanretkeilijää 1970-luvulle, mutta keltaiset ja punaiset maalimerkit riittivät herättämään uteliaisuuden. Täälläkö ennen hiihdettiin? Onko joskus ollut aika, että hiihtoladun tekemiseen on riittänyt risujen raivaus, kohtuullisen tasainen maanpinta ja parikymmentä senttiä lunta? Ettei ole tarvittu autolla ajettavaa kymmenmetristä valaistua kiitorataa?

Kovin selvää muistikuvaa ei ollut siitä, miten ladut aikoinaan metsässä kulkivat. Punainen reitti taisi olla vaativampi: se oli ehkä pitempi ja siinä oli jyrkempiä mutkia ja mäkiä. Keltainen saattoi olla leppoisampi.

Voisikohan merkkejä vielä seurata? Pystyisikö reitit rekonstruoimaan vaikkapa sillä tavalla, että panisi GPS-reittitallentimen reppuun tikittämään ja antaisi maalitäplien johdattaa kulkua? Tuumasta toimeen, kansanretkeilijästä tulee kansanhiihtäjä vaikka keskellä kesää.

Punaisen reitin alku vanhan Prikaatintien risteyksessä

Ensin punainen. Reitin lähtöpaikka taisi olla vanhan Prikaatintien ja Sotkamontien risteyksessä Palokankaan kulmalla. Tässä näkyy moottorikelkkareitin alku, mutta punaiset merkit ilmestyvät puihin muutaman kymmenen metrin päässä.

”Vain” kolmeakymppiä?

Prikaatintien alku siirrettiin sittemmin muutaman sata metriä etelään vanhan pellon kohdalle, ja vanha tie kasvaa sammalta ja pusikoituu kovaa vauhtia. Teiden väliin unohtui pieni kolmiomainen metsä. Moottorikelkkaura seuraa melkein punaisen paluulatua – tarkkaan ottaen latu on tästä vähän oikealle ja yhtyy kelkkareittiin suunnilleen siinä, missä polku lakkaa näkymästä. Punainen menolatu on tästä vasemmalle.

Punainen nousee kankaalle

Tien ja pellon ylityksen jälkeen alkaa varsinainen Rouvankangas, ja reitti löytyy helposti. Se nousee oikopäätä kohti kankaan korkeinta kohtaa.

Punainen kääntyy laskuun

Seuraa heti käännös oikeaan ja reipas lasku takaisin kankaan juurelle, kohti Hoikanlampea.

Punainen laskeutuu tien varteen

Punainen laskee ylhäältä oikealta lähelle tietä ja yhtyy tässä vähäksi aikaa keltaiseen. Tässä ollaan lähimpänä vanhaa Kivimäentietä.

Punainen ja keltainen kulkevat yhdessä tien varressa

Punainen ja keltainen kulkevat yhdessä tien vartta, kunnes erkaantuvat seuraavassa nousussa. Taustalla häämöttää Prikaatintien risteys, jutun ensimmäisessä kuvassa sama paikka toiseen suuntaan.

Noustaan taas kankaan päälle, ja ensimmäisen kerran pitää oikein miettiä suuntia. Keltainen jatkaa suoraan kankaan yli, mutta punaisia merkkejä on kahteen suuntaan: etelään kohti kuusikkoista notkoa ja itään kohti kankaan lakea. Päätän seurata ensiksi ylempää reittiä. Kymmenen–kaksikymmentä vuotta vanha hakkuuaukko haittaa hieman, mutta merkit löytyvät pian toiselta reunalta. Laella näyttää olevan taas risteys: oliko punainen latu kahdeksikko? Kuljen maston taitse, ja kun tulen kelkkareitille, punaiset merkit ovat hävinneet. Päätän etsiä reitin loppuvaiheet ja palata sitten tutkimaan puuttuvaa osuutta.

Kelkkareitti seuraa mastotietä. Punaisen loppulasku tulee maston oikealta puolelta ja seuraa tien linjaa mutkasta lähtien.

Kelkkaura yhtyy mastolle menevään tiehen, ja rinteessä huomaankin, että punaisen ladun loppulasku tulee maston toiselta puolelta. Se tulee tien kohdalle suunnilleen siinä, missä tie alkaa kaartaa vasemmalle. Tässä taidettiinkin ottaa melkoiset vauhdit aikanaan. Kuljen reitin loppuun, jotta saan sen piirretyksi kartalle, ja palaan etsimään keltaista latua.

Keltaiset merkit ilmestyvätkin tyhjästä tämän saman rinteen puolivälissä. Keltainen reitti on kankaan länsipuolella ja yläosissa hyvin selvä: se seurailee laitoja, nousee mäen päälle ja käy mutkan itäpuolen tiheämmissä metsissä. Siellä merkit myös katoavat, ja loppuosa jää arvailtavaksi. Ei kai se suinkaan voi ristetä punaisen kanssa siinä, missä punaisen hiihtäjillä on alamäessä kaikkein kovin vauhti? Risteyksen täytyy olla mäen päällä, mutta siitä ei näy merkkejä.

Punainen tasaisella kankaalla

Sitten vielä loput punaisesta. Alan seurata punaista reittiä ensin vastamäkeen ja sitten suoraan pitkin kankaan lakea etelään. Täällä merkit näkyvätkin kauas. Vähän matkan päässä ylitetään keltainen ja mennään alas kuusikkoon. Merkit häviävät, mutta ilmestyvät taas yllättäen lähellä keltaisen reitin eteläisintä kohtaa. Toisen kerran merkkejä joutuu hakemaan lähellä varastoalueita, missä on tuore (10–20 vuotta) aukko.

Eteläinen vaaramaisema

Käännytään taas kohti kankaan korkeita keskiosia. Täältä avautuu jopa hieman näkymiä etelän suunnalle. Sitten laskeudutaan itäpuolen soisempaan ja tiheämpään metsään, ja merkit katoavat – tietysti, sillä ei täällä 35 vuotta sitten ollut isoja puita, joihin merkkejä olisi voinut maalata. Loppumatka onkin taas arvailua, kunnes nousen lähellä mastoa kuivalle kankaalle ja löydän merkit uudestaan.

Tässä ovat kulkemani reitit Google-kartalla:


Näytä Rouvankankaan ladut suuremmalla kartalla

Keltainen on aika selvä. Punaista tulkitsen näin: koillinen silmukka ei kuulu reittiin, vaan on oma harhautumiseni. Varsinainen punainen reitti lähtee vähän matkaa keltaisen kanssa kuljettuaan etelään, mutta tässä voi myös oikaista kankaan yli suoraan korkeimmalle kohdalle ja loppulaskuun (tai voi hiihtää vain ladun eteläisempää lenkkiä). Sekä punaisen että keltaisen itäisimmät osat ovat arvailujen varassa, siellä ei näkynyt merkkejä.

Katsotaanpas vielä vanhasta ulkoilukartasta:

Kajaanin ulkoilukartta 1970-luvulta

Mitä ihmettä, Rouvankankaalla ei ole latuja ollenkaan! Laajankankaan ja Kylmän lenkit ovat kyllä kartassa, ja Vimpelin tietysti. Eivätkö Rouvankankaan ladut olleetkaan virallisia kaupungin latuja? Kuka niitä sitten ylläpiti, prikaatiko? Nuo kiintorastit muistelen kyllä suunnistaneeni.

Tässä lienee laskettu kansanmäkeä

Olisiko näillä main harrastettu kansanmäenlaskua? Valokuva-albumissa vuoden 1977 kohdalla on kaksi kuvaa, jotka ovat Kainuun Sanomien kuvaajan ottamia. Toimittaja ja kuvaaja ilmeisesti hiljaisena uutispäivänä ajelivat ympäri kaupunkia ja miettivät, mistä voisi tehdä jutun. Rouvankankaan rinteessä lähellä prikaatin risteystä oli pari poikaa laskemassa itse tamppaamaansa jyrkkää mäkeä.

Kansanmäenlaskijat Kainuun Sanomissa 1977

Toivottavasti lehtijuttu vielä löytyy arkistoista.

Laitan tähän vielä sivuhuomautuksena ulkoilukartasta otteen, jossa näkyy alkuperäinen Kylmän latu. Sehän oli olemassa vielä melko kauan sen jälkeen, kun Laajankankaan latu jäi asutuksen alle 1970-luvun puolivälin jälkeen. Kansanhiihtovihko oli laatikossa Koivuniemen talon kohdalla, ja rastin 21 kohdalla oli hieno alamäki. Kartassa näkyy pohjoispuolella toinenkin latu, lieneekö se nimeltään Variskankaan tai Savikon lenkki? Sitä en valitettavasti koskaan hiihtänyt.

Kylmän latu

Ennen oli kaupungilla varaa pitää yllä kansanhiihtolatuja ja kiintorasteja, urheiluhan tapahtui yleensä ulkosalla. Nykyisin keskitetään ponnistukset siihen, että loputkin talviurheilulajit saadaan siirretyksi sisähalleihin.

Tämän jutun kuvat myös täällä, vähän suurempina.

3 vastausta artikkeliin “Rouvankangas 2 (Kansanhiihto 1977)”

  1. Näin jälkikäteen katsottuna tuo mäki ei näytä kovin jyrkältä. Kuva toki valehtelee mutta ei tuo varmaankaan aivan kuolemanvaarallista ollut. Ladusta minulla on vain hatarat muistikuvat, loppuosa siitä kulki niin että Sotkamontien näki. Ja kun muistan jonkun koulujen kilpailun tuolla käydyn, jossa sijoituin huonosti noin kymmenen minuutin ajalla, niin se lyhyempi latu (kai niitä latuja oli kaksi) oli ehkä kolmisen kilometriä. Tähän kilpailuun pääsin osallistumaan kun luokkani karsinnassa poikkeuksellisesti voitin nuoremman veljesi Ollin valaistun ladun loppuosan kirillä, ohitin hänet aika tarkalleen siinä kohdalla missä joskus vasaran kera noustiin Matteuksen kauhu -nimistä reittiä Vimpelinvaaran ainoalla kalliolla. Matteuksen kauhun oikealla puolella oli se (myöhemmän arviosi mukaan) greidiltään nelosen reitti, josta pudottiin puun oksien lävitse onneksi riittävän lumen peittämään kivikkoon epäonnistuneen kiipeily-yrityksen jälkeen. Minähän en Matteuksen kauhua koskaan uskaltanut enempää kuin puoleen väliin, mikä vieläkin harmittaa. Menisiköhän se nyt? Todennäköisesti itsesuojeluvaisto estäisi edes yrittämästä.

  2. Sain sähköpostitse ilahduttavaa lisätietoa. Kirjoittaja muisteli, että latuja piti yllä Kajaanin VPK. Kun sitten kerroin asiasta tuolle mustavalkoisen kuvan etummaiselle mäenlaskijalle, hän koki hämmästyttävän muistinpalautuksen ja kertoi itsekin aikanaan sanoneensa menevänsä VPK:n vitosta hiihtämään.

    Ja kun nyt tarkemmin muistelen, olen ehkä itsekin hiihtänyt koulun kilpailuja Rouvankankaalla. Ainakin siellä on käyty liikuntatunneilla hiihtämässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *