Kansanretki 8000, toinen osa

Kansanretkeilijä Cho Oyun huipulla 26.9.2013 kello 9. Kuva Matt Olsen

Tässä se nyt on, huippukuva, todiste. Kameran kello näyttää 8.58 syyskuun 26. päivänä 2013. Kansanretkeilijä seisoo hapen puutteesta pöllämystyneenä Cho Oyun 8201 metriä korkealla laella Nepalin ja Tiibetin rajalla. Satoja metrejä leveällä lakitasanteella, josta sanotaan, että silloin vasta voi luottaa olevansa oikealla huipulla, kun näkee Everestin.

No siellä se näkyy, Everest eli Chomolungma itäkaakossa, tuollaisen kolmenkymmenen kilometrin päässä eli yhtä kaukana kuin Vuokatin vaarat Kajaanista. Tämänpuoleiset rinteet ovat varjossa, kuva on otettu vasten aurinkoa. Nopea tuuli kuljettaa harsomaisia pilvenriekaleita etelästä Nepalin puolelta, ja ajoittain ne peittävät näköalan kokonaan. Tässä maisema on kuitenkin selkeä. Everestin vasemmalla puolella näkyy horisontissa maailman kolmanneksi korkein vuori Kangchenjunga, retkeilijän pään taakse jää neljänneksi korkein Lhotse ja viidenneksi korkein Makalu näkyisi, jos se ei sattuisi sijaitsemaan täsmälleen Everestin takana. Retkeilijän selästä oikealle on rivi seitsentonnisia, mm. Baruntse.

Huipulla on kevättalvisen lämmintä, ainakaan kansanretkeilijän sormia ei näytä paleltavan. Pitkän aamuöisen nousun aikana pakkanen kyllä nipisteli, ja tätä kirjoittaessa 12 päivää myöhemmin näppäimistöön pitkästä aikaa totuttelevat sormenpäät ovat pikkaisen turrat.

Kansanretkeilijä yritti Cho Oyulle jo 2010, mutta säät eivät tuolloin suosineet ja korkeusennätys jäi kakkosleirin 7100 metriin. Tänä vuonna oli tarkoitus lähteä Shishapangmalle, mutta retkikunnasta kaikkosi viime hetkellä ennen lähtöä suurin osa jäsenistä ja se peruutettiin. Järjestettyään itsensä vapaaksi töistä, varattuaan lennot ja maksettuaan kaiken kansanretkeilijä ei voinut oikein muutakaan tehdä kuin liittyä samaan aikaan järjestettävään Cho Oyu -retkikuntaan.

Miksikään suureksi onnettomuudeksi tämä ei kuitenkaan osoittautunut, vaan kaikki tuntui päin vastoin naksahtavan paikoilleen mitä parhaimmalla tavalla. Kuuden jäsenen, johtajan ja kahden sherpan retkikunta oli fyysisesti ja henkisesti erittäin vahva. Säät enimmäkseen suosivat, ja kun tähän yhdistyivät johtaja Dan Mazurin rohkea kapselityylinen akklimatisaatio-ohjelma, jossa retkikunta ei väsyttänyt itseään ravaamalla vuorta ylös alas, ja viime hetkellä onnellisesti ratkennut yhteistyö retkikuntien välillä reitin rakentamisessa, menestystä ei oikeastaan voinut välttää. Retkikunnan jäsenistä viisi kuudesta saavutti huipun 26 päivää ensi kokoontumisen jälkeen ja vain 16 päivää vuoren juurelle saapumisesta.

Kansanretkeilijä kiipesi ilman happea ja sai yllätyksekseen huomata könyävänsä huipulle vain puolisen tuntia kahden hapellisen kiipeilijän perässä. Valmistauduttuaan ilman mitään systemaattista harjoitusohjelmaa, pelkän liikkumisen ilon ajamana – mitähän jos rupeaisi ihan oikeasti treenaamaan?

Tähän tulee päiväkirjamainen kertomus kuvituksineen. Yritän käsitellä päivän päivässä, mutta ehdotonta lupausta en anna. En ehkä tule olemaan yhtä perusteellinen paikkatietojen ja nimien kanssa kuin viime kerralla, joten Google Earthin avulla maisemiin tutustuvaa kehotan tutkimaan viimekertaisia juttuja, joita voi seurata kronologisesti alkaen varusteläjän pakkaamisesta. Erotan retket hieman epäjohdonmukaisesti asiasanoilla Kansanretki 8000 ja Kansanretki 8201, mutta muilla yhteisillä hakusanoilla löytyvät molempien retkien jutut. (Ja jos sinulla on parempi ehdotus lajitteluun, kannattaa ehdottaa heti, ennen kuin näitä juttuja on kymmeniä.)

3 Replies to “Kansanretki 8000, toinen osa”

  1. Hieno kuva, kertakaikkiaan. Kun allekirjoittaneella on jonkinlainen käsitys mistä kaikki on saanut alkunsa niin tämä on niin hieno yhteenveto ja tavoitteen täyttymys, että olen vilpittömästi iloinen puolestasi. En käytä ’tavoitteen täyttymys’ termin asemesta sanaa päätös, koska tämä ei varmasti ole sitä.

    Ja mitä Shishapangmaan tulee niin tämä oli varmasti parempi näin, siellä on ollut ilmeisen heikot sääolosuhteet kiipeämisen kannalta ja varsinaisella huipulla ei ole tietääkseni käynyt ketään.

    Vastaa

  2. Nyt kun olen lukenut kaikki kirjoittamasi suomeksi ja englanniksi viimeisimmästä kansanretkestäsi, niin en voi olla muuta kuin syvästi vaikuttunut. Varmaan mahtava ja täysin uskomaton kokemus. Ei sitä ole ihan joka tyyppi astellut maailman kuudenneksi korkeimman kivi-ja lumikasan huipulla, ja vielä ilman lisähappea. Hallusinaatiot olivat mielenkiintoisia. Täytyy ihmisen olla huippukunnossa, jotta tuollaiset huiput saavutetaan. Respektiä hurjasti täältä, jossa tuollaisesta retkeilystä vain unelmoidaan!

    Vastaa

    1. Kiitos, Outza. Retki oli hieno, ja hienot asiat tietysti korostuvat muistissa, kun aikaa kuluu. Koetan siksi saada kirjoitetuksi vielä kylmistä illoista, pahasta ruuasta, vierivistä louhista ja eksistentiaalista kauhua herättävistä jäätiköistä, ennen kuin unohdan ne.

      Paljon on myös onnesta kiinni, verrataanpa vain edellisen kerran jatkuvaa lumentuloa ja tämän syksyn hyviä ilmoja. Viimeksi olin luultavasti myös paremmassa ruumiinkunnossa, mutta en päässyt sitä täysin hyödyntämään. Henkinen kunto oli ehkä nyt parempi, kun osasi varautua vastuksiin. Henkimaailman merkitys korkean paikan retkeilyssä on luultavasti jopa suurempi kuin fysiikan, niin kuin ensimmäisen kommentoijan kanssa jo 1999 Aconcagualla pohdiskelimme.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *