Jalat alle

30.4.2015

Viimeisen yön kohinat sieti, kun tiesi että aamulla pääsee kävelemään loitommalle romahtelevista jäätiköistä. Saisin mukaani kantajan, ja Dan neuvoi kulkemaan yhdessä, ottamatta isoja pyrähdyksiä omille teilleni.

Odottelin siinä sitten lähtövalmiina hyvän tovin, mutta kantajasta oli näkyvissä vain kivikossa seisova valmiiksi pakattu reppu. Vihdoin uskaltautuessani tiedustelemaan lähtöaikeita tapasin kantajan toimittelemassa kaikessa rauhassa leirin töitä ja sain sittenkin luvan lähteä matkaan yksin.

Kantamuksettomia jakkeja jäätiköllä

Juhdat vaeltavat tyhjentämään ylempää perusleiriä

Sanoin perusleirille toistaiseksi näkemiin ja siirtelin saapasta reippaasti toisen eteen. Kantajani saavutti minut moreenilla perusleirin ja Gorak Shepin puolivälissä ja pyysi, etten pitäisi kovin ankaraa tahtia. Vaelluksesta tulisi siis minun osaltani melko helppo, koska kannoin selässäni vain kymmenkunta kiloa. Kantajalla sen sijaan oli omien tavaroidensa lisäksi minun retkikuntalaukkuni, joka sisälsi kaikki ylävuoristovarusteeni.

Gorak Shepissä syötiin lounas ja jatkettiin kohti Lobuchea. Lobuchessa näkyivät ensimmäiset järistyksen aiheuttamat tuhot. Yhden majatalon kivinen päätyseinä oli romahtanut.

Majatalon romahtanut kivipääty

Mother Earth House -majatalon rojahtanut pääty

Matka Lobuchen kylästä eteenpäin oli kuin tasaista tunturinummea. Kohta ohitettiin Lobuche-vuoren perusleiri ja tultiin henkensä antaneiden kiipeilijöiden muistopaikalle.

Lobuchen perusleirin teltat

Lobuchen perusleiri

Näkymä oli valoisampi kuin ensimmäisellä kerralla. Sinitaivasta oli runsaasti näkyvissä, rukousliput liehuivat solan yllä ja pilvet vuorten huipuilla. Lähinnä jylhä Taboche, kauempana etelässä Ama Dablam ja Kangtega.

Taboche-vuori ja muistokivet

Tabochen (6495)  pyörryttävä pohjoisseinä ja kaatuneiden sherpojen muistokivet

Ama Dablam muistopaikan taustana

Ama Dablamin (6812) henkeäsalpaava pohjoisharjanne, retkeiljät ja lepäävä kantaja

Sininen, valkoinen, punainen, vihreä, keltainen: raikas tuuli tarttuu rukouslippuihin ja kuljettaa niiden viestin kaikkialle maailmaan.

Vihje retkeilijälle: älä täytä levähdyspaikan kivistä penkkiä repullasi. Kantajat tarvitsevat laskutilaa raskaille taakoilleen paljon kipeämmin kuin sinä keveähkölle repullesi. Huolellisesti kivistä ladottuja lepotasoja on sijoitettu polun varrelle strategisiin paikkoihin: mäkien huipuille, siltojen pieliin ja majatalojen porteille.

Rukouslippujen taustalla Kangtega

Kangtegan (6782) päätähuimaava pohjoisseinä on viidentoista kilometrin päässä.

Mäen alla Dughlassa pidettiin pieni teetauko. Sitten mentiin vielä alemmas, aivan laakson pohjalle. Pherichen kylä näkyi tasaisessa maastossa kauas ja näytti tuntikauden olevan aina vain yhtä kaukana.

Pari kilometriä ennen Phericheä kuljimme ihmeellisen, muinaiselta tuntuvan kyläsen halki. Pieniä kivisiä taloja, katot liuskekivistä tai aaltopellistä. Karjaa kivestä ladottujen aitojen ruuduttamilla laiduntilkuilla. Ihmisiä ei missään, sitten ikivanhalta näyttävä mummo vilahti mökin pihassa. Järistys oli hajottanut aitoja ja vieritellyt kiviä.

Pherichen kylässä järistyksen tuhoja näkyi sitten kunnolla. Melkein jokaisessa talossa oli jonkinlaisia vaurioita. Yleensä oli romahtanut pääty tai nurkka, joskus kokonainen seinä. Ihmiset olivat apeita. En oikein kehdannut kuvailla kameralla, kävelimme vain ihmetellen kylänraitin päästä päähän.

Viilentyvässä iltapäivässä oli ylitettävä vielä yksi mäki, ennen kuin päästiin Pangbocheen. Pangbochea ylempi Shomaren kylä näytti täysin ehjältä ja elämä siellä normaalilta. Riippuu varmaankin aika lailla paikallisesta kallio- ja maaperästä, kuinka ankaran tärinän järistys saa aikaan maan pinnalla.

Tutussa majatalossa tavattiin tuttuja Summitclimbin sherpaoppaita: toinen oli johtanut retkiryhmän Island Peakille ja toinen kiipeilijöitä Lobuchelle. Israelin mies oli käynyt Lobuchella ja hänen oli ollut tarkoitus liittyä meihin ja kiivetä Everestin kolmosleiriin asti. Toisin kävi, ja nyt hän oli kotimatkalla.

Majatalo näytti päältä päin ehjältä, mutta minua varoitettiin istuutumasta perimmäiseen ikkunanurkkaan: nurkan rakenne oli vaurioitunut eikä ollut syytä kaataa taloa kasaamalla liikaa painoa sille reunalle.

Ensimmäinen yö sisätiloissa ja jäävyöryjen ulottumattomissa – mutta maa- ja kivivyöryt olisivat vielä mahdollisia. Ja enkös herännytkin jossain vaiheessa yötä lujaan kohinaan! Mutta se oli israelilaismiehen ankaraa kuorsausta vaneriseinän takaa.

2 Replies to “Jalat alle”

  1. Kiitos näistä jutuista, hyvin suurella mielenkiinnolla luen ja katson kuvia. Lobuche on kovasti muuttunut siitä kun itse siellä kävin (1998). Silloin taisi olla yksi tai kaksi majataloa, nythän se näyttää kokonaiselta kylältä. Pherichen yläpuolella olevan autioksi kuvaamasi kylän lävitse olen varmasti kulkenut vaikken sitä muistakaan. Pheriche lienee noilla seuduin korkein läpi vuoden asuttu kylä. Nepalissa on kylien yläpuolella vielä kesälaitumia, kharkoja, joissa kai on usein jotain rakennuksiakin. Tiedä sitten onko sellaisesta tuossa kyse vaiko muusta.

    Vastaa

    1. Matti Sunell 29.4.2016 at 19.41

      Tästä kyläsestä noin kilometrin päässä lännessä ison rinteen päällä olevan kesälaitumen halki kuljettiin tässä jutussa. Silloin oli lunta maassa. Ehkä tämä ylä-Pheriche on jotakin talvikylän ja kesälaitumen väliltä ja siellä voidaan asua jo aikaisemmin keväällä.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *