Lähtö

7.5.2015

Kotimatkan alku ei herätä sen kummempia tunteita. Herätys, kun on vielä pimeää, lähtö hotellista aamuhämärissä. Meitä lähtee kolme, Israelin mies, Zolt ja minä. Pikku takseja on tilattu kaksi, jotta kaikki tavaramme saadaan mukaan. Hei hei sitten, Shakti-hotelli, tai näkemiin, jos vaikka tulisinkin uudestaan Summitclimbin retkelle.

Ajetaan läpi aamutoimiinsa heräilevän kaupungin. Ohitetaan Pashupatinath ja pian ollaan Tribhuvanin lentoasemalla. Nämä reitit ja maisemathan alkavat olla suorastaan tuttuja.

Lentoaseman ulkopuolella jonotetaan pääsyä lähtöselvityshalliin ja syödään hotellista saatu aamiaiseväspussi tyhjäksi. Paljon on länsimaisia retkeilijöitä lähdössä kotiin.

Zoltilla ja minulla on sama lento Istanbuliin. Jonotus tavaroiden kanssa ilman huolta ylipainosta, sillä lipussani lukee jostakin syystä 30 kg. Jonotus passintarkastukseen, jonotus turvatarkastukseen. Välinpitämätöntä odottelua, sitten lämpimän ulkoilman kautta Turkin A330:een.

Kadotamme toisemme koneessa, enkä mitään tunteellisia jäähyväisiä olisi halunnutkaan. Ehkä nähdään joskus vuorilla. Maailman kasitonnisia kiertävä porukka on loppujen lopuksi aika pieni. Jos kerran Everestille yrittävät jätetään laskuista, heitä on enintään muutama sata. Mahdollisuudet törmätä tuttuihin jonkin ison vuoren perusleirissä ovat kohtalaiset.

Turkin lentoyhtiö väittää suklaakakkunsa olevan kotitekoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *