Itä-Helsingin vankila

Vankilapaikkojen kysyntä jatkuu reippaana vuonna 2009. Kysyntää tyydyttää omalta osaltaan uusi Itä-Helsingin vankila, joka valmistui sopivasti uudeksi vuodeksi. Itä-Helsingin vankila tuo vankilapalvelut lähelle kuluttajaa: se sijaitsee liikenneväylien leikkauspisteessä ja maamme suurimman ostoshelvetin naapurissa. Vankilan markkinaosuuden odotetaan nousevan jopa 25 prosenttiin Etelä-Suomen läänin vankeinhoidon palveluista. Tervetuloa!

Mustikkamäki

Lähes päivittäin kävelen 1,43 kilometrin matkan Kontulan kirkonkylälle, missä nousen metrojunaan matkustaakseni Helsinkiin ja vieläkin kaukaisemmille työmaille. Iltaisin kävelen saman matkan kotia päin, paitsi jos metromatkaan tulee pakollinen junanvaihto ja vaihtoasemalta sattuu lähtemään sopivasti säkki (pussi), jolla pääsen lähes kotiovelle.

Kävelyreittini ylittää kallioisen, valoisan ja karun mäen, jonka nimi jostakin syystä on Mustikkamäki. Mäen lounaispuolinen maasto lienee nimeltään Mustikkasuo, sillä sen halki kulkee Mustikkasuontie. Idässä mäkeä reunustaa Humikkalantie ja pohjoisessa Ritvalantie ja Kontulan urheilukenttä.

Mäkeä ympäröivät pientaloalueet, joten sieltä on hyvä näköala joka suuntaan. Etelässä näkyy Vuosaaren öykkärimäinen tornitalo ja pimeällä kajastavat uuden sataman valot, idässä Mellunmäen Naulakallio, luoteessa Kontulan kerrostalot ja kaakossa Mitäkeskuksen maamerkki. Olen käsitellyt joitakin näistä paikoista aikaisemmin jutussa Kotikulmien korkeat paikat.

Maamerkki joulun alla
Talven valoa (Nattvardsgästerna), joulukuu

Mustikkasuontien ja Mustikkarinteen puolella on sallittu rakentaa omakotitaloja tolkuttoman korkealle mäen rinteeseen. Näiden talojen ulkovalot häiritsevät ikävästi, kun kulkija haluaisi illalla kotiin palatessaan kävellä palan matkaa tähtien, kuun ja lentokoneiden laskeutumisvalonheittimien valossa. Valosaaste on sielunvihollisen töitä.

Mäen yläosa on karua kalliota, mutta kasvillisuus on ihmeen monipuolinen ja muuttuu mielenkiintoisella tavalla vuoden kiertoessa. En juuri tunne kasvistoa, mutta ainakin isomaksaruoho ja keltamaksaruoho herättävät huomiota, samoin erilaisten heinien monipuolinen kirjo. Asettuisipa apolloperhonen mäellemme! Jonakin taannoisena kesänä oli laajat alueet maksaruohoa revitty juurineen pois, ja paikalla paistoi tuore paljastunut kallio. Joku oli anastanut kasvit ehkä myydäkseen ne pihojen koristeeksi. Vihdoin tänä kesänä luonto näyttää korjanneen vahingon.

Keltamaksaruoho, heinäkuu
Heinät, heinäkuu
Isomaksaruoho ja muita kukkia, elokuu
Sieni, elokuu

Pohjois- ja itärinne ovat tuoreempia ja niillä kasvaa kunnon metsää. Pohjoisreunalla on tiheitä kielokasvustoja ja idässä on sitä mustikkaakin.

Mäen korkeimmalla kohdalla kasvaa käkkyrämäntyjä ja katajia. Kuiva kesä (olisiko ollut 2003) otti hengen monilta männyiltä, ja sittemmin useimmat kuivuneet puut on kaadettu. Kovat tuulet ovat myös rojauttaneet nurin heikentyneitä ja ohueen maahan vaivoin kiinnittyneitä puita.

Kevään ensimmäiset västäräkit ja kivitaskut näen yleensä näillä lämpimillä kallioilla. Peippo ja rastaat mekastavat metsäisillä reunoilla alkukesästä. Palokärki on käynyt koputtelemassa kuivia mäntyjä, ja haukatkin sujahtelevat silloin tällöin.

Päiväperhosista näkee sinisiipiä ja pikkukultasiipeä.

Mäellä asuu vakituinen rusakkopopulaatio. Iltahämärissä ja pimeällä voi todeta, että silmän liike-erotuskyky toimii parhaiten sivussa katseen linjasta: näkökentän reunalla vipeltää aina rusakko tai kolme.

Mustikkamäellä, niin kuin niin monella muulla Helsingin ympäristön mäellä, on ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitteita: juoksuhautoja, tykkipattereita ja kallion sisään louhittuja luolia. Elokuvassa Täältä tullaan elämä (1980), jota kuvattiin paljon Kontulassa, päähenkilöllä on tämmöisessä luolassa piilopaikka, jonne hän vetäytyy rummuttamaan. En ole tunnistanut elokuvan paikkaa Mustikkamäeksi, ja onhan näitä luolia muuallakin ympäri Kontulaa.

Luolan suu
Luolan sisältöä

Kuvataiteilija Jussi Kivi on yhdessä teoksessaan tutkinut Mustikkamäen luolaa. En ollut tajunnut, miten isoja saleja maan alla onkaan, ennen kuin näin teoksen Kiasmassa.

Humikkalantien alittavan kävelytien leikkaukseen on talvisin muodostunut jäätä, jossa on voinut harjoitella jääkiipeilyä. Myös ylempänä itärinteen kallioportaassa on joskus ollut pari-kolmemetrisiä jääbouldereita.

Itäreunan sammalkallio
Mustikkamäen mustikka

Kesäiltoina vetäytyy levoton katunuoriso Kontulan kuumasta betoniviidakosta korkeammille maille räkkää pakoon. Siitä jää muistoksi kallion huipulle tummanruskeaa mineraalimursketta, joka ei ole hyväksi paljaille jaloille eikä maastopyörän renkaille. Uudenvuodenaattona pettää monien muuten asiallisten aikuistenkin arvostelukyky pahan kerran, kun he raahaavat tykistökeskityksessä käytettävät pahvipatteristot näköalapaikalle ja antavat paukkua. Ja jättävät räjähteiden kuoret maastoon. Siellä ne muistuttavat juhlinnasta vielä toukokuussa.

Koirat ulkoiluttajineen ovat Mustikkamäen tavallisimpia kulkijoita. Koiria liikkuu jopa niin paljon, että niiden kakka lannoittaa kalliota ja uhkaa muuttaa arvokkaan kasvillisuuden. Siksi kaupunki on pystyttänyt polkujen varteen asiasta tiedottavia tauluja.

Älä kakkaa kalliolle!

Joskus, eritoten syksyisin, kummittelen huvikseni juoksuhaudoissa ja luolissa. Pukeudun kiinalaiseksi 1910-luvun kivenhakkaajaksi tai venäläiseksi majuriksi ja hiivin hiljaa iltahämärissä. Piiloudun luolaan, ja kun ovelle kerääntyy nuorisoa salaa tupakoimaan ja kaljoittelemaan, valaisen kasvojani alhaalta taskulampulla ja päästelen kehittämääni erikoisääntä, eräänlaista takaperoista yskintää. Jos tämä ei pelota tarpeeksi, ammuskelen samalla starttipistoolilla.

Kotikulmien korkeat paikat

Kuten monet kansanmiehet ja -naiset, myös kansanretkeilijä käy säännöllisessä työssä. Työstä on muun muassa se hyöty, että siitä saa palkkaa, ja palkalla taas voi maksaa vuokran, ruokalaskun ja opintovelan lyhennykset. Rahaa jää jopa sen verran yli, että työkausien lomaan jäävinä aikoina voi matkustaa retkeilemään kauaskin asuinseudulta, ja kymmenen vuoden välein voi ostaa joko uuden tuulitakin tai vaelluskengät.

Säännöllisessä työssä on se haittapuoli, että se sitoo harjoittajansa samalle paikkakunnalle yhtämittaisesti jopa useaksi kuukaudeksi. Siitä ei noin vain voi milloin tahansa karata vaikkapa mielilajin pariin, ohittelemaan vertikaalisia kilometritolppia. Korkeilta paikoilta poissaolon aiheuttamaa mielenterveyden kriisiytymistä voi kuitenkin onneksi hidastaa kotoisin konstein. Asuinseudun kerrostalolähiöiden ja loputtomien omakotialueiden katveissa piilevät kalliot, harjanteet ja mäennyppylät tuottavat pienen mutta riittävän illuusion luonnosta, ja pyrähtäminen kymmenen–kaksikymmentä metriä ympäristöstään kohoavalle mäelle antaa muutaman sekunnin ruumiillisen nautinnon sille joka kapuaa ylämäkiä mielikseen. Kansanretkeilijä esittelee nyt näitä oman lähiympäristönsä lohdutusta tuovia paikkoja.

Kierrämme tunnissa ja 27 minuutissa lenkin, jossa on nousua 145 metriä ja laskua 155 metriä. Tämähän vaikuttaa hassulta, lähtöpaikka on nimittäin sama kuin paluupaikka. Voiko paikka vajota puolentoista tunnin aikana 10 metriä? Näin kuitenkin kertoo mittari, kaikkein vanhinta mallia oleva Suunto Vector. Ilmeisesti ilmanpaine on muuttunut matkan aikana sen verran, että tämmöinen virhe on päässyt syntymään.

Peruskartassa kulkee tonttimme alareunassa 12,5 metrin korkeuskäyrä. Jostakin 13 metrin paikkeilta siis lähdemme liikkeelle.

Kirjoituspäivänä maisema näytti tältä.
Kirjoituspäivänä maisema näytti tältä.

On kirkas marraskuun alun sunnuntai. Lunta on tullut sen verran, että varvut ja pudonneet lehdet ovat sokerikuorrutuksen peitossa. Vesi on monin paikoin jäätynyt kallion pintaan, joten varovainen on oltava, vaikka kengissä onkin karkeat Vibram-pohjat. Tarkoitukseni on valokuvata retken kohteet, mutta sähkö loppuu kamerasta jo ensimmäisellä kalliolla eikä vara-akkuja tietenkään ole mukana. On käytettävä arkistokuvia ja käytävä täydentämässä kuvitusta ensi viikolla.

Linnanherrantien ja Sormuspolun väliset kalliot
Linnanherrantien ja Sormuspolun väliset kalliot

Ensimmäinen kohde on Linnanherrantien ja Sormuspolun välissä sijaitseva kallio, jonne saavutaan seitsemän minuutin kävelyn jälkeen. Huippu yltää juuri 35 metrin korkeuskäyrälle. Täältä on näköala peltojen yli Mellunmäen suuntaan, ja siellä näkyy myös yksi retken seuraavista kohteista, Naulakallio.

Yhtenäinen kallioinen metsikkö ulottuu lähes kuudensadan metrin matkan Linnanherrantien ja Riskutien risteyksestä luoteessa Linnanväenpolulle kaakossa. Ja koko ajan ollaan yli 20 metrissä.

Seuraavaksi joudun kulkemaan katuja pitkin, mutta onneksi vain hetken. Ylitän niityn, jossa vielä muutama vuosi sitten oli hevosia laitumella, ja nousen kohti seuraavaa näköalapaikkaa. Se on kallion reuna Uussillantien talojen yläpuolella. Täältä näkee hyvin Mellunmäen suuntaan, ja kauempana idässä näkyy hyvin Suomen eteläisin tunturi. Paikka ei ole aivan kallion korkeimmalla kohdalla, mutta täältä jyrkänteen reunalta 25 metristä on paras näköala. Edelliseltä huipulta on kävelty tänne noin 12 minuuttia.

Näköala Mellunmäen suuntaan
Näköala Mellunmäen suuntaan
Uussillantien kallio
Uussillantien kallio

Samaa ylänkömaata länteen kuljettaessa käväistään vielä 30 metrissä. Paikka on aivan Rekikujan tonttien reunalla, joten täällä ei viitsi viipyä kauaa.

Sitten kävellään rivakasti katuja ja jalkateitä pitkin 650 metriä pohjoiseen 12 minuutissa. Naulakallio on retken korkein ja jylhin paikka. Se on kolmelta suunnalta äkkijyrkkä, vain luoteisreunalta pääsee ylös leppoisaa polkua pitkin. Etelästä ja idästä nouseminen vaatii kiipeilytaitoja.

Naulakallion lounaiskuru, PD, 20 m
Naulakallion lounaiskuru, PD, 20 m

Valitsen lounaisrinteessä olevan noin 40-asteisen kurun. Tässä pääsee jo miltei alppireitin tunnelmaan. Jos lunta olisi hieman enemmän, reitti vaatisi suurta varovaisuutta. Koen nousun hurmaa, mittari näyttää nousunopeudeksi parhaimmillaan 17 metriä minuutissa.

Huipulta 40 metristä on retken parhaat näköalat. Ensimmäinen retkikohde erottuu tänne selvästi, ja toisenkin pystyy paikallistamaan, kun tietää minne katsoa. Myös seuraava kohde Mustikkamäki näkyy hyvin länsilounaassa kilometrin päässä. Tunturi erottuu hieman puiden takana idässä 2,8 kilometrin päässä.

Suomen eteläisin tunturi ja voimalaitosten piiput
Suomen eteläisin tunturi ja voimalaitosten piiput

Naulakallion tasaisella laella saa sulan maan aikana varoa levottoman katunuorison tuottamaa ruskeaa lasimurskaa. Talvella on varottava toisenlaista lasia, kalliota monin paikoin peittävää sileää jäätä. Huolellisesti askeleni asettaen laskeudun kohti kallion kuusikkoista luoteiskulmaa.

Matkaan tulee ylimääräinen mutka, sillä käyn Mellunmäen K-kaupassa ostamassa levyllisen Pirkka-suklaata. Tämä valkoinen hasselpähkinäsuklaa on valmistettu Belgiassa, joten syyllistyn rekka-autojen ajeluttamiseen pitkin Euroopan moottoriteitä. Suklaa on kuitenkin varsin hyvää, ja sen kilohinta on vain 6,95 euroa. Fazerin muiden kuin sinisen kilohinta K-kaupassa on 9,25 euroa.

Matka Naulakalliolta Mustikkamäelle kulkee pitkin katuja, joten yritän selvitä siitä mahdollisimman nopeasti. Aikaa huipulta huipulle kuluu kuitenkin kaupassakäynteineen 23 minuuttia. Matkan varrella saan onneksi seurata kahden Finnairin A340-koneen lähestymislentoa. Ne lentävät Kontulan yli lounaaseen, joten arvelen niiden laskeutuvan kiitoradalle 04L tai R.

Mustikkamäki on nimestään huolimatta kuivaa kalliota. Mustikkaa saattaa kasvaa alemmilla rinteillä, mutta itse mäellä on monipuolinen kalliokasvillisuus, esimerkiksi runsaasti maksaruohoa. Apolloperhonen ei kuitenkaan asusta tällä kalliolla. Sivuutan Mustikkamäen nyt lyhyellä maininnalla, sillä se ansaitsee aivan oman juttunsa. Kartassa on mäen huipulla kaksi 40 metrin korkeuskäyrän pyörylää.

Mustikkamäen korkein kohta ei ole kalliota, vaan linnoituskaivannoista peräisin oleva soraläjä. Huomaa talot, jotka on jostakin syystä sallittu rakentaa häiritsevän korkealle mäenrinteeseen.
Mustikkamäen korkein kohta ei ole kalliota, vaan linnoituskaivannoista peräisin oleva soraläjä. Huomaa talot, jotka on jostakin syystä sallittu rakentaa häiritsevän korkealle mäenrinteeseen.

Viimeinen mäki 780 metrin ja 11 minuutin kävelyn päässä länsilounaassa on ihmisen tekemä ja yhtä korkea kuin Mustikkamäki. Kontulan kelkkapuiston paikalla oli ennen suo, mutta ympäristön rakennusmailta vuosien aikana kuljetetut lukemattomat autokuormalliset ovat kasvattaneet ryhmän kukkuloita, joista suurin kohoaa ympäristöään viitisentoista metriä korkeammalle. Luoteistuulella täältä on hyvä seurata kiitotietä 33 lähestyviä lentokoneita.

Kesoilin mäki
Kesoilin mäki

Oikaisupyyntö

 

Minulle määrättiin tarkastusmaksu lähiliikenteen S-junassa 8.5.2007 kello 13.25 Huopalahden ja Leppävaaran välillä. Tarkastaja img_5399-nimmari.JPGn mukaan minulla oli virheellinen lippu: matkakortissani oli voimassa oleva Helsingin kausilippu, mutta ei maksettua seutumatkaa.

Vaadin maksumääräyksen kumoamista seuraavin perustein:

Oman havaintoni mukaan noustessani Helsingin asemalla junaan kosketin lukulaitteen 2-painiketta oikean käteni keskisormella tai nimettömällä pitäen samalla matkakorttia peukalon ja etusormen avulla lukulaitteen edessä. Laite näytti vihreää valoa ja antoi merkkiäänen. Käsitin maksaneeni seutumatkan, vaikka sitten tarkastuksessa kävikin ilmi, että laite oli rekisteröinyt vain Helsingin kausilipun.

Kuvaamani tekninen suoritus on varsinkin ruuhkaisessa lähijunassa ja kantamusten kera liikuttaessa sen verran monimutkainen ja vaativa, että siinä epäonnistumisesta ei matkustajaa tulisi rangaista. On paljon keskusteltu siitä, että lukulaite veloittaa helposti ylimääräisen matkan pitkästä kosketuksesta tai vahingossa, esimerkiksi junan heilahtaessa, tapahtuvasta toisesta kosketuksesta. Tästä syystä monet matkustajat, minäkin, pyrkivät koskettamaan lukulaitteen painiketta mahdollisimman kevyesti ja lyhyesti.

Matkakortin tiedot voi tarkistaa pitämällä korttia muutamia sekunteja lukulaitteen edessä, tämän toki tiedän ja tästä tarkastaja img_5399-nimmari.JPGkin minulle mainitsi. Miksi matkustaja kuitenkaan aina tekisi näin, jos ei ole syytä epäillä laitteen käytön epäonnistumista? Jos lähtökohdaksi otetaan, että lukulaite ei todennäköisesti rekisteröi matkustajan toimenpiteitä tämän tarkoittamalla tavalla ja tästä syystä kortin tila on aina tarkistettava, joudutaan mahdottomaan tilanteeseen, jossa junan eteiset ruuhkautuvat ja matkanteko hidastuu. Tältä kannalta matkakortti on huononnus verrattuna pahviseen lippuun, josta leiman voi aina tarkistaa.

Esitin lipuntarkastajalle epäilykseni, että oikaisupyynnön mahdollisuus lienee pelkkä muodollisuus: pystyisikö kukaan virastossa oikaisupyyntöjä käsittelevä ymmärtämään tilannetta paremmin kuin paikalla olleet. Tarkastaja img_5399-nimmari.JPG totesi myös, että kone on lahjomaton. Kone on varmasti lahjomaton, mutta se voi myös olla huonosti suunniteltu ja toiminnassaan epävarma. On kohtuutonta siirtää matkustajille vaivannäkö ja riskit, jotka johtuvat teknisen järjestelmän huonosta toteutuksesta.

Havaintojeni mukaan lipuntarkastajat määräävät maksun aina automaattisesti, jos matkalippua ei ole tai lippu on virheellinen. Minkäänlaista keskustelua tai harkintaa en muista tällaisissa tilanteissa junissa huomanneeni. Tiedän, että korttijärjestelmä on ollut kallis ja kaikki liikenevä, myös tarkastusmaksuista saatava, raha tarvitaan. Onkin mielenkiintoista seurata, onko oikaisumenettelyssä sijaa harkinnalle, vai toimiiko se yhtä ”lahjomattomasti” kuin lipuntarkastajan mainitsema kone.