Matin länsibloggi: auringonnousu Nuaksella

Kansanhiihtäjä ehti viime hetkellä paikalle, kun aurinko nousi Nuasjärven ja Vuokatin vaarajonon takaa kahdeksan aikoihin. Tämä vaati liikkeellelähdön kello 6.40 ja rivakan vauhdin.

Kuvaaminen 25 asteen pakkasessa ja pienessä tuulessa vaatii suunnittelua: Kamera on pidettävä hiihdettäessä vaatteiden sisällä, tässä tapauksessa ihoa lähinnä olevan paidan ja villa-aluspaidan välissä. Kun saavutaan kuvauspaikalle, toivottavasti hiihtämisestä hyvin lämmenneenä, irrotetaan sauvat ja tehdään seuraava liikesarja mahdollisimman nopeasti: riisutaan oikean käden hanska, avataan tuulitakin ja villapaidan vetoketjuja, vedetään kamera esiin ja otetaan kiivaaseen tahtiin kuvat (joiden sommittelu on suunniteltu mahdollisimman pitkälle jo kuvauspaikalle saavuttaessa), pannaan kamera takaisin vaatteisiin, vetoketjut kiinni ja hanska käteen. Sitten on lähdettävä taas liikkeelle, jottei lämmönhukka käy liialliseksi.

Paluu kolmen tunnin kuluttua lähdöstä, poskipäät ja vasemman käden etu- ja keskisormi pääsivät vähän paleltumaan.

Yleiskeskustelu

Totuus näyttää tarvitsevan oman osastonsa keskustelulle, joka ei suoranaisesti liity mihinkään tiettyyn artikkeliin. Myös sunell.fi-sivujen sisältö tuntuu silloin tällöin antavan aihetta julkiseen mielipiteenilmaisuun. Jos sinusta tuntuu, että sähköpostipalaute ei riitä, vaan haluat saada asiasi muidenkin luettavaksi, voit kirjoittaa nyt tänne. Tämän yleiskeskusteluartikkelin kommenteissa voi tuoda esille aiheita, joille ei löydy sopivaa isäntäartikkelia Totuudesta, samoin kuin mitä tahansa sunell.fi-sivujen aihepiiriin liittyvää.

Ney Rosauro

Tässä taannoin, olisiko ollut noin vuosi sitten, Ney Rosauro piti Helsingissä suomalaisille lyöjille eräänlaisen mestarikurssin. Arviolta kolmisenkymmentä lyömäsoittajaa kokoontui kahtena päivänä oopperatalon harjoitussaliin kuulemaan Brasilian miehen opetuksia ja soittoa. Olin siellä minäkin.

Tilaisuuden alkuun oli muutama minuutti, ja tuntui olevan juuri oikea hetki käydä vessassa. Edellisestä käynnistäni oopperan henkilökunnan tiloissa oli vierähtänyt sen verran aikaa, etten muistanut tarkasti WC:n sijaintia. Tähyilin käytävällä molempiin suuntiin. Muuan herra käveli minua kohti. Koska aikaa ei ollut hukattavana, päätin kysyä tietä. ”Missähän täällä on vessa?” Vaikutti siltä, ettei mies kuullut mitä sanoin, sillä hän jatkoi kulkuaan päätänsä kääntämättä, keskittyneen oloisena. Tai ehkäpä hän olikin ulkomaalainen eikä voinut kuvitella, että suomenkielinen puheeni oli kohdistettu hänelle.

Löysin WC:n omin avuin, ja ehdin hyvissä ajoin takaisin saliin, jossa kurssi oli alkamassa. Tuo äskeinen herrasmies oli salissa sivummalla ja verrytteli raajojaan ilmeisenä aikomuksenaan soittaa kohta jotakin. Silloin tietenkin tajusin, että hän oli Rosauro.

Ensimmäinen kohtaamiseni maailman suosituimman marimbakonserton säveltäjän kanssa oli siis proosallinen, etten sanoisi peräti vulgaari. Voiko noin suorasukaisesti edes kysyä käymälän sijaintia vieraalta ihmiseltä, vai pitääkö käyttää jotakin kiertoilmaisua? Pitääkö sittenkin ehkä koettaa näyttää niin puuhakkaan etsivältä, että sivullinen väkisin huomaa, mistä kiikastaa, ja neuvoo oma-aloitteisesti? No, Rosauron näkökulmasta tilanne ei ollut millään lailla nolo, hän ei edes havainnut mitään tilannetta. Kukaan muu ei kuullut kysymystäni, joten minun ei tarvitsisi yhtään hävetä, jos en kertoisi tapauksesta tässä.

Viime keväänä jonakin perjantaina olin kävelemässä työpaikalleni Hyvinkääsalin kellariin, kun orkesterimme silloinen intendentti pyöräili minua vastaan rautatiesillalla kadun vastakkaisella puolella. Hänellä oli jotakin asiaa, ja hän viittoili minua tulemaan kadun yli omalle puolelleen. Liikenne oli sen verran vilkas, etten hirvinnyt ylittää katua siitä kohdasta. Niinpä intendentti siirtyi ripeästi suojatien kohdalle ja tuli minun puolelleni.

”Soittaisitko Rosauron marimbakonserton ensi lokakuussa? Meillä on silloin konsertti, jossa on pelkkä jousiorkesteri, ja ajattelimme, että siihen sopisi Rosauron konsertto. Muina kappaleina on Johan- ja Mendelssohnia.” ”Voihan nenä. Kyllä varmaan, mutta minulla on marraskuussa oma konsertti, jossa soitan Rosauron vibrafonikonserton. Miten ehdin harjoitella molemmat? Ei taida onnistua.” Intendentti rojautti pyöränsä maahan ja tönäisi minut sillan kaidetta vasten: ”Harjoittelet kesällä. Se on suostuttava nyt! Olethan esittänyt marimbakonserton ennenkin.”

Olin puristuksissa kaiteen ja intendentin välissä, ja näytti siltä, että hän voisi heittää minut alas sähköradan ajojohtimiin killumaan. Juuri silloin sillan ali viuhtoi kokonaan kaksikerroksinen intercity-juna, jossa oli yksi Edb- ja Edfs-vaunu ja kolme Ed-vaunua. Junaa veti Sr2-sähköveturi numero 3247. Tilanne oli kiperä, sillä tiesin, ettei tuon numeroista veturia ole olemassakaan. Mietin kiivaasti, miten puhuisin itseni irti puristuksesta ennen kuin menettäisin kokonaan tolkkuni. Pitäisi ehkä suostua.

”Hyvä on. Kesä menee pilalle, mutta pakko kai se on. Eipä tule ainakaan vaikeuksia kesäloman suunnittelussa. Päästä jo!” ”Tiesin, että uskot järkipuhetta. Panen sopimuspaperit tulemaan postissa.”

Solistin esittely

Soitan sunnuntaina 29.10. Hyvinkään orkesterin kanssa Rosauron marimbakonserton. Tällaista ehdotin intendentille kirjoitettavaksi ohjelmalehtisen solistiesittelyyn:

”Matti Sunell syntyi Kajaanissa, opiskeli Helsingin Konservatoriossa ja asuu tätä nykyä Itä-Helsingissä. Hän työskentelee soitonopettajana Hyvinkäällä ja Helsingissä sekä orkesteri- ja kamarimuusikkona, muun muassa Hyvinkään orkesterin vakituisena lyöjänä. Sunell on myös laatinut kamari-, vokaali- ja tietokonemusiikkia. Omaa musiikkiaan hän esittää lyömäsoittajana ja konemuusikkona esimerkiksi Hyvinkään orkesterin kamarikonserteissa ja omissa soolokonserteissaan (joista seuraava onkin heti 21.11. Helsingissä, ohjelmassa tuolloin mm. Rosauron vibrafonikonsertto). Hyvinkään orkesterin solistina hän on aiemmin esittänyt Mayuzumin ksylofonikonserton. Itse hän väittää korkeimman mitattavissa olevan saavutuksensa olevan 6959 metriä. http://sunell.fi/”

Pyytämättä ja yllätyksenä

Tässä taannoin (24. syyskuuta) soitin Hyvinkään orkesterin syyssoikossa kappaleeni Pyytämättä ja yllätyksenä. Kuvassa näkyy tarvittava tekninen varustus.

Koska Aamupostin kriitikko Heikki Helenius jäi kaipaamaan tarkempaa selvitystä tapahtuneesta (hänestä esitys vaikutti estraditaikurin temppuilulta), tunnen tarvetta seuraavaan selontekoon.

Tietokoneessa on käynnissä ohjelma, joka äänittää ja toistaa marimban soittoa (ja soittajan yskintää). Äänen pyydystävät Hyvinkääsalin uudet hienot AKG C414B -mikrofonit. Mikrofoneista tulevan signaalin vahvistaa, muuttaa digitaaliseksi ja siirtää tietokoneen käsiteltäväksi koneen vieressä oleva Mbox. Tietokoneen soittama ääni johdetaan samaisen boksin kautta yleisölle ja soittajalle suunnattuihin kaiuttimiin. Soittaja polkaisee silloin tällöin soittaessaan pedaalia, joka lähettää viestin tietokoneelle midikoskettimiston kautta. Tietokoneohjelma tulkitsee viestin esimerkiksi ”äänitys päälle”, ”äänitys pois” tai ”siirry seuraavaan kappaleen osaan”. Soittaja soittaa muutaman tahdin musiikkia, nämä tahdit tallentuvat koneen muistiin ja alkavat soida ja toistua yhä uudelleen. Soittaja jatkaa soittamistaan ja musisoi näin itsensä kanssa. Uudet osuudet tallentuvat ja alkavat soida yhdessä, niin että parhaimmillaan neljä marimbaa (ja yskintä) soi yhtä aikaa. Tämä ei siis ole perinteistä nauhamusiikkia, vaan kaikki kuuluva tuotetaan esityksen aikana.

Antin Itä-Bloggi palasi

On tyydyttävää havaita, että Itä-Bloggi on löytänyt uuden kodin, ja alustanaan vieläpä WP. Itä-Bloggia muuten kirjoitetaan kaksikymmentä kilometriä länsilounaaseen paikasta, jossa Totuutta tehdään.

Safari näyttää syötteet, kun painetaan osoitekentässä olevaa sinistä RSS-nappulaa. Mutta minä olen koekäyttänyt syötteiden lukemiseen jo jonkin aikaa Shrookia. Sen käyttökokemus muistuttaa vanhaa kunnon meili- tai news-ohjelmaa: sormia tuskin tarvitsee irrottaa välilyönti- ja nuolinäppäimiltä, ja itse veppisivunkin saa näkyville halutessaan rivinsiirtoa painamalla. Vielä on onneksi ohjelmantekijöitä, jotka ymmärtävät miten helppoa tekstin lukemisen tietokoneella tulee olla. On käsittämätöntä, että esimerkiksi Apple ei osaa vieläkään tehdä sähköpostiohjelmaa, jossa seuraavaan lukemattomaan viestiin voi edetä välilyöntiä painamalla. Tämä käyttöominaisuuksista kaikkein perustavin on ollut vapaissa ohjelmissa jo vuosikymmeniä. Alas hiiripakko!

Varsinaisesti kirjoitin tämän kokeillakseni blogiohjelman trackback-ominaisuutta, josta en vielä paljon ymmärrä.