Musiikin palo

Nyt se sitten selvisi, mitä musiikkiopistossa oli tekeillä eräänä alkutalven päivänä 1972 ja miksi minulla ei ollutkaan soittotuntia:

Musiikin palo ei tukahtunut Kainuun musiikkiopiston vaatimattomissa tiloissa, esitetty televisiossa 14.12.1972.

Musiikkiopisto oli vanha puinen asuintalo. Sen huoneistoihin oli erilliset sisäänkäynnit, mutta sisällä pääsi myös liikkumaan eri puolille taloa. Astelin ylös pienet pihan puolen sivuoven portaat:

sivuovi
Sivuovi

Eteisestä huoneeseen tömistessäni tien tukkikin valtava televisiokamera. Huoneessa oli piano-opettajani lisäksi vieraita miehiä, ja jotain hyvin erikoista ja tärkeää oli tekeillä: täällä kuvattiin televisio-ohjelmaa. Opettajaltani vain oli tainnut unohtua sellainen pikkuseikka, että oppilaille olisi pitänyt ilmoittaa asiasta. Sain kääntyä saman tien kotimatkalle.

Mitään tuossa hämärässä kulmahuoneessa kuvattua ei tosin ole päätynyt valmiiseen ohjelmaan. Kaikki haastattelut on kuvattu talon keskellä olevassa avarassa salissa, jonka ikkunat ovat kadulle päin. (Tässä salissa muuten myöhemmin kantaesitin kaksi ensimmäistä sävellystäni, Preludin ja Pienen valssin.)

Talven valo kertoo, että kuvauksia on tehty koko päivä. Johtaja Tuomen puhuessa on päivä, kadulla ajaa autoja ja vastapäinen kerrostalo näkyy hyvin. Taloudenhoitajan eloisan kertomuksen aikana hämärtää jo. Oma opettajani, josta käytän tässä nimeä ”Jankko”, on päässyt ääneen illan jo pimennyttyä, jolloin verho on vedetty vasemman ikkunaruudun eteen (ensimmäisen kerran kohdassa 2.12).

Koko päivä on siis tehty töitä, varmasti mietitty paljon ja keitetty välillä kahvia. Kysymyksiä – ja vastauksia – on luonnosteltu paperille. Hellyttävästi johtaja koettaa lausua opettelemaansa vastausta, joutuu tosin aika monesti katsomaan paperista, mutta onnistuu silti antamaan aika luontevan asiallisen vaikutelman.

Keskivaiheilla päästään seuraamaan toisen piano-opettajan soittotuntia suomussalmelaisen pojan kanssa. Tämä opettaja, jota nimitän ”Säilyksi”, oli aiemmin syksyllä sijaisena minulla. Kerran soittotunnille tullessani en löytänyt ”Jankkoa” mistään ja kiertelin ihmeissäni ympäri taloa. Yllättäen eräässä pienessä huoneessa talon keskivaiheilla tämä vieras mies puhutteli minua: ”Etsitkö ’Jankkoa’?” Myönsin etsiväni. ”Minä olen ’Jankko’.”

Aloitimme soittotunnin ”Säilyn” omassa huoneessa. Se oli itse asiassa ensimmäinen kerta, kun pääsin soittamaan pianoa musiikkiopistossa. ”Jankon” tunneilla en ollut vielä ehtinyt tuottamaan ääntäkään, vaan tämän edistyksellisen pedagogin kanssa olin käyttänyt ensimmäiset tunnit eräänlaisiin valmistaviin harjoituksiin: oikean ryhdin hakemiseen selkä seinää vasten seisomalla, andante-kävelyyn metronomin tahdissa ja käsivarsien, ranteiden ja sormien sulavaan, rentoon ja kauniiseen ojenteluun. Lähimmäksi pianon soittamista olin päässyt, kun olin saanut laskea sormenpäät hellään ojennukseen reunalaudalle koskettimien eteen.

Tämän televisioepisodin aikaan olin toki jo päässyt soittamaan, ties kuinka pitkällä olinkaan sinisessä Aaronissa.

Jossakin toisessa jutussa kerron siitä, kuinka ”Jankko” poltti soittotunnin aikana sikaaria ja kuinka savu haisi aivan oksennukselta.

Donner Puhoksella

Itäväylä, pellot ja Puotinharju

Jörn Donnerin elokuvassa Hellyys (1972) seikkailtiin itähelsinkiläisessä Puotinharjun ostokeskuksessa Puhoksessa (punaiset valokirjaimet tosiaan sanovat ”Ostokeskus”). Ympäröivän pellon avara maisema hätkäytti.

Lähestytään ostolaa idästä
Lähestytään ostolaa idästä

Näille pelloille rakennettiin 1980-luvulla Itäkeskuksen ostohelvetti, jota sittemmin vielä pariin otteeseen laajennettiin. Kuvan etualan joutomaan puhkaisee nyt metroradan leikkaus.

Jos joku moittii 1960-luvun lähiörakentamista siitä, että tehtiin valtavia kerrostaloja keskelle peltoa kauas toisistaan, hän on väärässä. Ainakin Itä-Helsingin lähiöt Puotinharju, Myllypuro, Kontula ja Vuosaari rakennettiin metsiin ja kallioille. Ympäröivät männiköt pehmensivät valkeiden kolossien ääriviivoja, suurten talojen väliin jätettiin kallioita, metsää ja hengitysilmaa.

Vasta seuraavat vuosikymmenet toivat peltorakentamisen: ostohelvetti kaalipellolle, sen taakse viivasuoran kadun varteen yksitoikkoiset nelikerroksiset umpikorttelit.

Olen itse kuvannut Puotinharjua täällä, ja tietenkin Esoteerinen maantiede on tehnyt aiheesta hienon jutun. Ostolasta on kirjoittanut myös Ostarin helmi. Niinpä seuraavassa vain lyhykäisiä huomioita.

Puistopiha ja Suomen ensimmäiset ulkoliukuportaat
Puistopiha ja Suomen ensimmäiset ulkoliukuportaat

Ostola oli alun perin viuhkamainen. Keskuspihalla oli suihkulähde, liikkeet olivat kahdessa kerroksessa säteittäisten käytävien varrella.

Valoisa näköalakahvila
Valoisa näköalakahvila

Toisen kerroksen kahvilasta oli avarat näkymät pellolle ja puistopihalle.

Piha on täydennetty pyöreäksi, kahvilan paikalla Puotinkrouvi
Piha on täydennetty pyöreäksi, kahvilan paikalla Puotinkrouvi

Laajennuksessa piha suljettiin ympyräksi. Saumakohdassa näkyy pahaenteisen kahdeksankymmenlukulainen kaari. Kahvilan tilalla on Puotinkrouvi, joka taitaa olla ostolan nykyisistä liikkeistä pitkäikäisin. Näköalaikkunat on teipattu umpeen, yritteliäät vietnamilaiset myyvät 2,50 euron olutta päiväkaljalaisille.

Vastakuva edelliselle. Kolosseista on lyhyt matka ostolaan.
Vastakuva edelliselle. Kolosseista on lyhyt matka ostolaan.

Ostolan vanhan osan käytävistä on tullut erikoinen periferia aivan Itäkeskuksen ostohelvetin kylkeen. Valtaväestö harjoittaa kulutususkoaan kivenheiton päässä, näillä hämärillä kujilla sijaitsevat liikkeet, yhdistykset ja yhteisöt palvelevat lähinnä muualta muuttaneita.

Uskonto valtaa alaa lähiömetsältä
Uskonto valtaa alaa lähiömetsältä

Venäläisortodoksit rakennuttavat kirkkoa luterilaisen Matteuksenkirkon ja vanhassa ostolassa toimivan moskeijan väliin. Kuvan ulkopuolelle vasemmalle jää seudun ainoa sivistyslaitos, kirjasto.

Kolossit kalliolla, kukkulalla
Kolossit kalliolla, kukkulalla
Siipisulkien ja käpälien jälkiä hangella
Kolossin parvekkeelta voi seurata lähikalliolla jatkuvasti esitettävää luonnon näytelmää.
Mies seisoo ympärilleen katsellen ostolan ulkokäytävän päässä
Jotta otsikko yhtään vastaisi jutun sisältöä, tässä vielä Donner.

Lopuksi suosittelen jyrkästi Simo ja Eeva Ristan valokuvia näistä maisemista vuoden 1970 paikkeilta.

People Need Love 40 vuotta

On kulunut 40 vuotta siitä, kun ensimmäistä Abba-kappaletta levytettiin. People Need Love äänitettiin Metronome-studiossa 29. maaliskuuta ja julkaistiin kesäkuussa singlenä POS 1156. Abba-nimeä ei vielä ollut (se tuli vasta 1974), vaan esittäjiksi merkittiin ”Björn & Benny, Agnetha & Annifrid”. Tässä laulussa kaikki neljä ovat tasaveroisesti esillä, kun aikaisemmin A & A olivat lähinnä vierailleet taustalaulajina B & B:n äänitteillä.

Virallisen Abba-historioitsijan Carl Magnus Palmin muistelo.

Muistan itsekin tuon päivän. Kävelin ripeästi koulusta kotiin (5 minuuttia), sillä aioin käydä Vimpelinvaaralla hiihtämässä (70-luvulla kaikkina talvina oli vähintään metri lunta ja 40 astetta pakkasta). Kotimatkalla ohitin kaverini Esan, joka käveli hitaasti ja mietteliäänä. Hän kysyi: ”Oletko kuullut, että Björn ja Benny ovat menneet taas studioon, ja nyt ne ovat sanoneet, että ehkä aikovat antaa tyttöjenkin laulaa enemmän?” Vastasin: ”No vihdoinkin. Toivottavasti tajuavat, etteivät ne itse laulamalla kovin pitkälle pääse. Kun panevat naiset laulamaan ja keksivät itse kunnon kappaleita niin sillä tavalla pärjäävät paremmin.”

Tähän videoon liittyy tässä blogissa taannoin julkaistu musiikinhistoriallinen artikkeli.