Myrkyllisiä muistoja

Puhtaan valkeat Yläkiventien kolossit

Toukokuun alun puhtaassa valossa tarkkailija hypähtää myrkkytunturilta lasinkirkkaaseen viileään ilmaan ja leijailee yli kadonneen päiväkodin tyhjän tontin ja optimismin vuosikymmenen modernin kerrostalolähiön.

Omat muistoni Myllypuron myrkkytaloista ovat hämmästyttävän vähäiset. Vakituinen työmatkapyöräilyni kulki pitkin kävelytietä, joka vei urheilukentän reunasta pitkin kuusikkoista rinnettä sille lyhyelle hiekkatielle, joka oli osa vanhaa Herttoniemestä Vartio- ja Mellunkylään johtavaa maantietä. Muistan, miten ensimmäinen kerrostalo tuli vaivihkaa näkyviin kuusimetsän takaa, alimman kerroksen huoneistoissa oli parvekkeen sijaan oma suojainen piha. Tässä on talon paikka 2013:

Alakiventie 4 B–C:n paikka
Alakiventie 4 B–C:n paikka

Sitten, kun katastrofi alkoi, muistanen peitetyt ikkunat ja asuttuja huoneistoja merkanneet värikkäät pyöreät harjat. Ensimmäinen purkuvaihe alkoi keväällä 2001, mutta siitä minulle ei ole jäänyt minkäänlaista muistoa. Pyörätien itäinen osa varmaankin suljettiin silloin. Jonkin aikaa pääsi ajamaan kiertotietä ja nousemaan takaisin rinteeseen suunnilleen Alakiventie 8:n talojen kohdalla, mutta sitten koko alue aidattiin vuosikausiksi.

Kieltomerkit ja porsaat ovat jääneet polun pieleen, vaikka reitti on taas auki
Kieltomerkit ja porsaat ovat jääneet polun pieleen, vaikka reitti on taas auki

Myrkkyhistoriasta olen kirjoittanut kahdessa edellisessä jutussa, joten tässä on vain lyhyt yhteenveto ja linkit lisätiedon lähteille.

Maantien varressa Myllypuron metsän hiekkaisessa rinteessä oli sorakuoppa, johon perustettiin Vartiokylän kaatopaikka 1954. Kaatopaikkaa käytettiin vuoteen 1962 asti, ja sinne tuotiin kaikkea mahdollista, myös kaasulaitoksen vaarallisia myrkkyjätteitä. Kun Myllypuron lähiön rakentaminen oli ovella, kaatopaikka suljettiin. Käytännössä roskat lakaistiin maton alle.

Esoteerinen maantiede on selvittänyt paikan historiaa ja nykypäivää, ja juttu sisältää myös aikalaismuistelman 1950-luvulta. Tässä toinen, Heimo Kuukkasen aikalaismuistelma, kaatopaikan myrkyistä enemmän kahdessa artikkelissa.

Kaatopaikan päälle rakennettiin vuosina 1976 ja 1977 kaksitoista kerrostaloa, asunnot noin viidellesadalle ihmiselle. Siis vain viisitoista vuotta sen jälkeen, kun haiseva kaatopaikka oli häthätää peitelty! Oliko se muka unohdettu? Vai paikka turvalliseksi todettu? Olisivatkohan seudun asukkaat osanneet kertoa jotakin, jos olisi haluttu kysyä?

Myrkyt ”löytyivät” loppuvuodesta 1998, kun maan painumisen takia rikkoutuneita putkia korjattaessa maasta paljastui haisevaa mönjää. Aineet tutkittiin ja alue todettiin asumiseen kelpaamattomaksi. Kaupungin vuokratalojen Alakiventie 4:n ja 6:n asukkaille etsittiin heti uudet asunnot, Alakiventie 8:n omistusasuntojen lunastamisesta kaupungille ryhdyttiin neuvottelemaan. Tästä syntyikin sitkas riita, johon voi tutustua Alakiventie 8:n omia sivuja lukemalla.

Alakiventie 6:n neljä kerrostaloa purettiin keväällä 2001. Kahdeksikon viimeiset asukkaat sinnittelivät syksyyn 2003, ja talot purettiin talvella ja keväällä 2004. Tällöin purettiin myös Alakiventie 4:n D-talo. Sitten alkoi pitkä puhdistusoperaatio, jonka aikana myrkyt eristettiin ja niiden päälle rakennettiin nykyinen tunturi. Albumit auki -sivustolla on runsaasti kuvia näistä vaiheista.

Rappio- ja mysteeriaiheista kiinnostunut valokuvaaja olisi löytänyt näinä aikoina paljon kuvattavaa Alakiventieltä. Itse ajauduin paikalle yhden ainoan kerran kesällä 2004.

Viimeiset myrkkytalot kesällä 2004
Viimeiset myrkkytalot kesällä 2004

Alakiventie 4:n kaksi taloa oli tarkoitus säästää, sillä alun perin ajateltiin, että niissä voisi kunnostuksen jälkeen vielä asua. Ne seisoivat paikallaan yli kolme vuotta sen jälkeen, kun muut talot oli purettu ja myrkkytunturia jo suurella vaivalla rakennettiin. Tarkempi tutkimus kuitenkin selvitti, että maapohjan kunnostus tulisi kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen, joten talot päätettiin purkaa 2007.

Mutta kuten tämän jutun toisesta kuvasta näkyy, talot on vain purettu ja maa tasoitettu. Ei näytä siltä, että maita olisi vaihdettu, eikä myrkkytunturin penger ylety tänne asti. Onko tämä maa siis yhä myrkyllistä?

Kaikkiaan purettiin 11 kerrostaloa, kaksi matalaa siipirakennusta ja erillinen päiväkoti. Ainoana jäi pystyyn Alakiventie 4:n korkea A-talo, joka on saanut uuden numeron 8. Muut pahaenteiset osoitteet 4 ja 6 on nimittäin annettu uusille taloille, joita alettiin rakentaa myrkkyalueen itäpuolelle keväällä 2013.

Uudet Alakiventie 4 ja 6 tulevat tähän
Uudet Alakiventie 4 ja 6 tulevat tähän

Kuusimetsä kaatui ja vanhan kävelytien alku jäi työmaan alle.

Osmankäämit valtaavat päiväkodin tontin
Osmankäämit valtaavat päiväkodin tontin

Alakiventie 9:ään puretun päiväkodin tontille on muodostumassa mukava kosteikko. Siihen on kuitenkin kaavoitettu uusia asuintaloja.

Muokattu 2.7.2020: poistettu kaksi kuollutta linkkiä.

Myrkkytunturi

Sumua vai jätehuuruja?

Keskikesän aurinko laskee luoteeseen,  ja jättimäinen täysikuu nousee eteläiselle taivaalle. Myrkkytunturin yllä väreilevä kosteus tiivistyy ja alkaa valua laaksoon kuin jokin valtava elävä olento. Keskiyön hetkellä edesmenneiden kerrostalojen ääriviivat piirtyvät hetkeksi sumuun, aivan aavistuksenomaisesti ja niin lyhyeksi aikaa, että kameran suojusta riisuessa näky ehtii kadota.

Itä-Helsingin Myllypuron kaatopaikan päälle rakennetuista ja sittemmin puretuista yhdestätoista kerrostalosta seitsemän mahtuu kokonaan tai osittain nykyisen myrkkytunturin huippukartion alueelle. Tämä on helppo havaita Helsinki ilmakuvina 1943–2012 -palvelussa: liikuttelemalla liukusäädintä saa eri aikakausien ilmakuvista sopivia päällekkäisvalotuksia. Ilmakuvista kirjoitin enemmän edellisessä jutussa.

Myrkkytunturin huippu on jokseenkin tarkasti entisten Alakiventie 6:n ja 8:n piha-alueiden keskellä. Korkea Alakiventie 8:n tornitalo oli kartion luoteisrinteessä.

Näköala länteen kuvitteelliselta viidennen kerroksen parvekkeelta
Näköala länteen viidennen kerroksen aaveparvekkeelta

Kaatopaikan myrkkymaat on suljettu tunturin huippukartion sisään, eristetty maanalaisin muurein ympäristöstä ja peitetty kalvoin, matoin ja maakerroksin. Melkein kymmenen vuotta aidattuna työmaana ollut alue on nyt neljättä vuotta vihreänä nummena. Kun sopivasta kulmasta katsoo, voi kuvitella olevansa Färsaarilla: lammaslauma laiduntaa ylhäällä rinteessä, alapuolella meri ja pieni kalastajakylä.

Kunnostus on siis kestänyt kauan, ja aika ajoin lehdet ovat kirjoittaneet työn pitkittymisestä ja kohonneista kustannuksista: Hesari, Hesari, Metro, Metro ja Helsingin Uutiset. Tunturille ja ympäristöön piti vielä rakentaa puisto, johon tulisi huvimajoja ja väriään vaihtavia ledvaloja, mutta kaupungin rahat ovat olleet vähissä ja mäki on saanut jäädä rauhaan.

Ja se on hyvä se. Ensinnäkin tunturi on talvisin vallan mahtava pulkkamäki. Huvimajat, valaisintolpat ja muut puistokalusteet tekisivät siitä hengenvaarallisen. Ja pimeällä mäki on tarpeeksi etäällä valosaasteesta, joten sieltä on hyvä ihailla täysikuuta, tähtiä ja revontulia.

Juhannusiltana tunturin aavemaisuus muuttuu lempeäksi salaperäisyydeksi.
Juhannusiltana tunturin aavemaisuus muuttuu lempeäksi salaperäisyydeksi.

Kesäisin tunturi on mainio päiväperhospaikka. Aikuisina talvehtineet suruvaipat ja nokkosperhoset näyttäytyvät huhtikuussa huipun aurinkoisilla rinteillä ja metsänreunassa. Tunturi on Vuosaarenalpin ohella seudun huomattavimpia avoimia mäkiä, joten keskikesällä meren yli saapuvat vaeltajat löytävät sen helposti. Huipun tuntumassa näkee silloin lepäileviä ohdakeperhosia. Juhannuksena tuoreet nokkosperhoset taituroivat soidinlentoaan huipun leppeässä tuulessa. Sini- ja kultasiivet ruokailevat kedon kukissa.

Heinäkuun päivinä lakikartion ympärillä sinkoilevat huikeaa vauhtia kiitävät ja kirkuvat mustat sirpit. Syötäviä hyönteisiä leijuu heinikon yllä kuin yöllä usvaa.

Nyt puistosuunnitelmasta on taas kuultu: Metron uutinen, yleisten töiden lautakunnan lausunto. Rakennusvirasto on aloittanut puiston maisemointisuunnittelun. Ilmeisesti yltiöpäisiä rakenteita ei aiota toteuttaa, vaan kysymys on lähinnä maaston muotoilusta. Asukkaille suunnitelmaa esitellään syksyllä ja töihin ryhdytään vuonna 2014. Nyt on oltava tarkkana, jotta alueen huoleton ja leppoisan vapaamielinen luonne säilyy. Ettei tehdä kurinalaista, golfkenttämäisesti parturoitua elotonta ruohomattoa eikä kaikkialle tunkevaa ulkovalaistusta.

Mutta onko tosiaan niin, että vain rahapula voi estää tolkuttomat värivalo- ja huvimajahankkeet? Eikö terveen järjen pitäisi? Sekö olisi myllypurolaisille reilu hyvitys ympäristökatastrofista, että he saisivat nousta kierrepolkua mäen huipulle, istahtaa huvimajaan ja ihastella valojen vilkkumista? Montako kertaa itse jaksaisit nautiskella moisesta ihanuudesta? Muualta tulijoita tänne olisi melko turha odottaa, yhden kerran uteliaita enintään.

Minä ehdotan, että mitään kiinteätä ei mäelle rakenneta, mutta kerran vuodessa, 13. marraskuuta myrkkyjen löytymisen vuosipäivänä, järjestetään hämmentävä multimediaspektaakkeli. Purettujen talojen ääriviivat piirretään ilmaan lasereilla, ja maasta nousee vaarattomilla aineilla hajustettuja höyryjä, jotka valaistaan psykedeelisin värein. Lukemattomista kaiuttimista soitetaan Itä-Helsingin äänistä koostettua ääni-installaatiota*, jonka tässä itse lupaudun tekemään. Kokkoja poltetaan jokaisessa pääilmansuunnassa. Kartion juurella järjestetään tuliesityksiä. Kojuissa myydään tulisia kasvisruokia ja makkaroita.

Superkuu, taikuus ja Itä-Helsinki
Superkuu, taikuus ja Itä-Helsinki

* Metron ujellusta, Itäväylän jyminää, pullojen kilinää ja poliisiauton sireenin ulvontaa. Tervapääskyn kirskuntaa, pulkan suhinaa, lehtien havinaa ja meren aaltojen kohinaa.