Kaivoin esiin kameran, jolla aloitin valokuvausharrastukseni 1970-luvulla: Agfa Silette Pronto. Vanhemmillani sattui olemaan samanlaiset kamerat, jotka he olivat hankkineet 1950-luvulla ennen tapaamistaan. Sain poikasena käyttööni isän kameran. Kesälomamatkoilla työnjako oli se, että äiti kuvasi väridiaa ja minä mustavalkoista. Myöhemmin sain anotuksi rahoitusta diafilmiin itsellenikin.
Jossakin vaiheessa, kun äitini ei enää kuvannut – lomamatkatkin olivat loppuneet – sain käyttööni hänen kameransa. Siinä oli hiukkasen valovoimaisempi objektiivi. Tämän kameran otin nyt uuteen koekäyttöön ja ostin viime hiihtolomalla pari rullaa filmiä.
Latasin kameraan ensin nelisatasta XP2:ta, mutta häikäisevät hanget olivat sille liikaa. Niinpä pari ruutua kuvattuani kelasin filmin takaisin kasettiin (jättäen pään näkyviin, jotta voin ladata sen uudestaan myöhemmin) ja vaihdoin kameraan rullan satasta T-Maxia. Sille kuvailin kevättalvisia hiihtomaisemia ja metsäkämppiä. Kuvattuani rullan täyteen jätin tämänkin pään esille, jotta voisin myöhemmin kehittää filmin rikkomatta kasettia.
Myöhemmin keväällä kaivelin jääkaappia ja löysin kaksi rullaa, joista muistin toisen kokonaan kuvatuksi ja toisen aloitetuksi. Mutta kumpi oli kumpi? Arvasin väärin ja latasin T-maxin uudestaan kameraan. Vasta kuukausien päästä, kun kehitin filmit, tajusin tapahtuneen: XP2 oli kahta ensimmäistä ruutua lukuunottamatta valottumaton, mutta T-max sisälsi hämmästyttävän tarkasti päällekkäin valottuneita ruutuja Kainuun lumisista ja Itä-Helsingin alkukesäisistä maisemista.
Onnistuneimmat satunnaistaiteelliset otokset ovat esillä Flickrissä.
