Sumparn

Sörnäisten sataman toinen jakso esittelee aution sataman näkymiä mutta myös totutusta poikkeavia kuvakulmia Helsinkiin. Kuviin on sisällytetty paikkatieto, joten sopivalla ohjelmalla (esim. iPhoto) ne voi sijoittaa kartalle parinkymmenen metrin tarkkuudella.

Verkkosaari

Verkkosaaressa ovat verkkoaidan takana koneet ja kontit, joissa Mies vailla menneisyyttä asui.

Merihaka

Merihaka ja Hanasaaren hiilinosturit

Hirmulo

Hirmulo

Hirmulo ja voimala

Hirmulo uhkaa syödä Hanasaaren voimalan.

Pommikuoppa

Satama on pommitettu autioksi.

Satama on autio ja tyhjä.

Satama on autio ja tyhjä.

Rappiotaidetta

Satamasarja jatkuu Sörnäisten satamasta. Sompasaaren laajuutta ei Kulosaaren sillalta katsoen koskaan oikein tajunnut, kun vaunut ja kontit peittivät maiseman. Täällä on vielä pari laivaa joutilaana laiturissa. Jäljellä on muutamia rakennuksia, mutta ne ropisevat kovaa vauhtia betonimurskaksi. Verkkosaaren ja Kyläsaaren suunnalla toiminta jatkuu monissa rakennuksissa vielä jonkin aikaa, mutta ne olisi syytä käydä dokumentoimassa pian.

Tässä jaksossa esitellään Sompasaaren taide-elämää.

Taiteen säännöt.

Taiteen ”säännöt”

Loota kii!

Loota kii!

WC:ssä

WC:ssä

Tyhjät pullot

Tyhjät pullot

Jätkäsaari

Tämä artikkeli on vastine Antin taannoiselle kuvakertomukselle. Ei sattunut minulle yhtä hyvät pilvet. Sompasaari on vuorossa seuraavaksi, mutta sitä saadaan odottaa ainakin viikko.

Valot pyrkivät kohti taivasta.

Valot pyrkivät kohti taivasta.

Autiomaan hiekkaa.

Autiomaan hiekkaa.

Palloilua

Sunnuntai-iltaista ilmapalloilua Töölönlahden yllä. Valitettavasti junat lakkasivat kulkemasta juuri, kun kolme palloa tuli yhtä aikaa näkyviin.

Pallot, Linnunlaulu ja Kallio.
Pallot, Linnunlaulu ja Kallio.

Arvottomien jäljillä — 27 vuotta myöhemmin

Mika Kaurismäen Arvottomia kuvattiin talvella ja alkukesällä 1982 Helsingissä ja Itä-Suomessa. Kävin katsomassa, miltä Helsingin kuvauspaikat näyttävät nykyisin. Löysin melkein kaikki. Maisemat eivät olleet muuttuneet tavattomasti, vaikka siellä täällä oli uusia rakennuksia vanhojen tilalla. Tämän toukokuisen iltapäivän jyrkkä valaistus sen sijaan poikkesi elokuvan talven harmaudesta.

Pääkaupunkiseudun karttapalvelu ei anna linkittää, joten käytän tässäkin kansalaisen karttapaikkaa. Karttalinkkien nuolet jäävät näkyviin, joten jos seuraat niitä kaikkia, voi lopuksi loitontaa karttanäkymää ja tarkastella tapahtumapaikkojen kokonaisuutta.

En saanut käyttööni helikopteria, joten en voinut toistaa alun ilma-ajoa mereltä Helsingin kantakaupungin ylle. Mainittavimmat muutokset maisemassa ovat satamatoiminnan loppuminen Jätkäsaaressa sekä Hietalahden kirjapainotalon vaihtuminen harmaaseen elementtimassaan, Koffin panimon alueen täydellinen mullistus ja Lönnrotinkadun sillan häviäminen.

Manne asuu Fredrikinkadun ja Lönnrotinkadun kulmassa vihreän talon ylimmässä kerroksessa (2.57):

Fredrikinkatu, Mannen asuintalo.

Fredrikinkatu, Mannen asuintalo.

Nähtyään gangsterien auton kadunkulmassa Manne lähtee kotoaan takatietä: hän tulee Lönnrotinkadulle (4.11) nykyisen Omenahotellin kohdalta ja noutaa autonsa Seston parkkipaikalta, jonka paikalla on nyt uusi rakennus:

Tässä Manne sieppaa tupakan pussailevilta.

Tässä Manne sieppaa tupakan pussailevilta.

Volga oli Seston parkkipaikalla, nyt siinä on kiiltävä talo.

Volga oli Seston parkkipaikalla, nyt siinä on kiiltävä talo.

Manne ajaa Lönnrotinkatua alaspäin, ja gangsterit lähtevät perään Fredalta. Kulmassa oleva liike on nimeltään Nahkateos. Opiskeluaikanani siinä oli kahvila Schubert, jossa join kahvia satoja kupillisia.

Gansterit kyttäsivät Fredan kulmassa.

Gansterit kyttäsivät Fredan kulmassa.

Manne sai rosvot peräänsä Lönnrotinkadulle.

Manne sai rosvot peräänsä Lönnrotinkadulle.

Manne kääntyy Lönkalta Abrahaminkadulle ja heti seuraavasta risteyksestä vasemmalle Kalevankadulle.  Hagström miehineen seuraa. Abrahaminkatu on nykyään kaksisuuntainen:

Lönnrotinkadulta Abrahaminkadulle.

Lönnrotinkadulta Abrahaminkadulle.

Abrahaminkatu, seuraavasta vasemmalle Kalevankadulle.

Abrahaminkatu, seuraavasta vasemmalle Kalevankadulle.

Sitten seuraa nokkela eksytys (5.05). Manne kurvaa yllättäen luiskaa väärään suuntaan Kalevankadulta Köydenpunojankadulle, ja gansterit jäävät jumiin, kun vastaan tulee auto. Tässä kulmassa on rakennus vaihtunut, samoin Köydenpunojankadulle on tullut vasemmalle puolelle uusi talo:

Eksytysluiska Kalevankadun loppupäässä.

Eksytysluiska Kalevankadun loppupäässä.

Köydenpunojankatu, nosturi on samassa paikassa kuin aina.

Köydenpunojankatu, nosturi on samassa paikassa kuin aina.

Seuraavassa hetkessä Manne onkin Vallilassa Nilsiänkadulla, jossa Veera aivan sattumalta kävelee. Manne ottaa Veeran kyytiin:

Minne sinä olet matkalla kynnet lakattuina tähän aikaan aamusta?

Minne sinä olet matkalla kynnet lakattuina tähän aikaan aamusta?

Mistäs itse olet tulossa?

Mistäs itse olet tulossa?

Heitettyään Veeran jonnekin Manne kurvaa BaariBarin eteen (6.52). Tämä paikka oli vaikein löytää. Vihjeenä olivat raitiokiskot, talon alaosan ovet ja koristeet sekä vastapäisen talon ikkunoiden malli. Löytyihän se lopulta Sörnäisistä Hämeentie 37:stä. Baarin paikalla on islamilainen kulttuurikeskus:

Tule kuudeksi BaariBariin. Minä vien sinut.

Tule kuudeksi BaariBariin. Minä vien sinut.

Vieläköhän täältä saisi calvadosta?

Vieläköhän täältä saisi calvadosta?

Mannen työpaikkaa ja sinne johtavaa tunnelia en edes yrittänyt löytää. Vihjeenä voisi käyttää sisääntuloaukon yläpuolella vilahtavaa Yhdyspankkia (10.55). Ja kun nyt uudemman kerran katson tuota kuvaa, siinähän onkin kadunnimikyltti viemäriputken takana. Olisiko Opastinsilta, siis Itä-Pasila?

Gangsterit soittavat Mannelle töihin puhelinkopista Vallilan Elimäenkadulta. Valitettavasti kuvasin kadun väärästä kohdasta, joten kuva jää puuttumaan toistaiseksi.

Ville Alfa asuu Linnulaulun huvilassa, joka on tuttu jokaiselle Helsinkiin junalla saapuneelle. Kun elokuvassa talvi on vaihtunut toukokuuksi, tehdään hieno junasiirtymä (35.47) siitä, kun Harri lähtee kotiseudultaan lättähatulla, siihen, kun Dr14-veturi ajaa Linnunlaulun ratakuilussa. Huvilan edestä on louhittu kalliota pari metriä lisää kaupunkiradan rakennustöissä 90-luvulla, mutta koivut ovat kasvaneet pituutta ja tuuheutta:

Linnunlaulu

Linnunlaulu

Manne tapaa Harrin BaariBarissa, ja miehet lähtevät ajamaan Mannen luo (41.02). Kolmannella linjalla Manne huomaa gangsterien auton hautaustoimiston edessä, ja seuraa väkivaltainen kohtaus:

Jumalauta, siihen tuli lommo!

Jumalauta, siihen tuli lommo!

Hakatkaa se, ja heittäkää ulos!

Hakatkaa se, ja heittäkää ulos!

Seuraavaksi Manne käy sieppaamassa taulun Hagströmin talosta (45.08), joka on suuri meren rannalla seisova huvila. Kukahan tunnistaisi talon? Sitten ollaan biljardimiesten luona jälleen Vallilassa. Koska vainolaiset ovat jälleen kannoilla, Manne poistuu takakautta paloportaita (49.37). Portaat laskeutuvat Pälkäneentiellä olevan talon sisäpihalle ja näkyvät Elimäenkadulle:

Hyvä on. Mene sitten takakautta ulos.

Hyvä on. Mene sitten takakautta ulos.

Mitja ja Väyry saavuttavat Mannen Pälkäneentiellä. Manne juoksee pakoon ja kiipeää Ladan katon kautta aidan yli ylätasanteelle. Jos Mitja tuntisi seudun, hän kurvaisi äkkiä Nilsiänkadun puolelle Mannea vastaan. Tien mutkassa seisovat talot ovat uusia. Pylväät ovat nykyään eri paikoissa, joten kuvasin vähän väärästä kohdasta. Maasturi on eri kohdassa kuin Lada. Manne kiipesi suunnilleen siitä kohdasta, joka näkyy Land Roverin takakulman kohdalla.

Mako

Mako

Pälkäneentie

Pälkäneentie

Minusta tuntuu että olemme joutuneet eri puolille aitaa.

Minusta tuntuu että olemme joutuneet eri puolille aitaa.

Sitten ollaankin jo Tampereella, jonne en tällä haavaa jaksanut pyöräillä. Muita paikkakuntia voisi tutkia sitten kun sattuu liikkumaan seuduilla, tai voisi lähteä varta vasten kesälomalla tekemään tutkimusta. Tunnistaminen voi olla vaikeaa, jos ei tunne paikkoja entuudestaan. Kuvista on tahallaan rajattu nimikyltit ja muut vastaavat johtolangat pois. Muistammehan rautatieseisakkeen elokuvan lopusta: nimestä näkyy vahingossa pieni siivu alareunasta, mutta kahta ensimmäistä kirjainta saa silti arvailla, eikä loppuja näy ollenkaan. Epäilen sen olevan Joensuu—Kontiomäki-rataosan seisake, sillä lättähatun kyltissä lukee melko varmasti Kontiomäki. En silti tunnistanut sitä edes pysäkkiluettelon ja kartan avulla.

Katsotaan sitä sitten.

Elokuvien äskettäinen Helsinki

Kun kaupunkia rakennetaan, meitä päivittäin ympäröivä maisema muuttuu usein jyrkästi. Kuitenkin totumme muutoksiin yllättävän nopeasti, ja jo vuoden parin päästä joudumme suorastaan muistelemaan, miltä jokin paikka näytti ennen. Vanhoja valo- ja elokuvia on kiintoisaa katsella tarkastellen, mikä maisemassa on muuttunut. Joskus tarkastelusta tulee aivan tunnistustehtävä.

Elokuvia saa nykyään mukavasti DVD:nä, joten elokuva-arkisto ei ole enää ainoa mahdollisuus, jos haluaa palata vaikkapa niihin elokuviin, jotka jättivät pysyviä jälkiä Kajaanin elokuvakerhon lauantain päänäytöksissä ja sunnuntain 16 millin näytöksissä elokuvia ahmineeseen lukiolaiseen.

Kun sitten katsoo jonkin tällaisen, ja vieläpä Helsinkiin sijoittuvan, elokuvan oltuaan parikymmentä vuotta Helsingissä käymässä, näistä tunnistustehtävistä saa nauttia kunnolla. Kesti tovin, ennen kuin tajusin, mitä maisemaa tästä ikkunasta katsellaan:

ikkuna.jpg

Jätän paikan, elokuvan ja vuoden lukijan mietittäväksi. Tämä on samasta elokuvasta, ja paikka on helppo tunnistaa, vaikka maisema on aivan äskettäin muuttunut täydellisesti:

aukio.jpg

(Kuvakaappauksia pystyy tekemään VLC:llä, Applen DVD-soittimessa se on estetty. Joskus täytyy VLC:ssäkin turvautua vippaskonsteihin. Linnaahan tästä julkaisemisesta luultavasti tulee, vai sopisikohan tähän vielä sitaattioikeus?)

(Ja vielä tekniikkahuomautus: Safarilla WordPress ei näköjään toimi kunnolla. Bloggaukseen on siis käyttäminen Firefoxia.)

Lisäsin kuvia:

Taustan kukkuloille nousi aivan uusi kaupunginosa 80-luvulla:

vaunut.jpg

Pasilan vanha asema oli paikoillaan vielä minunkin aikanani:

asema1.jpg

Kotikulmien korkeat paikat

Kuten monet kansanmiehet ja -naiset, myös kansanretkeilijä käy säännöllisessä työssä. Työstä on muun muassa se hyöty, että siitä saa palkkaa, ja palkalla taas voi maksaa vuokran, ruokalaskun ja opintovelan lyhennykset. Rahaa jää jopa sen verran yli, että työkausien lomaan jäävinä aikoina voi matkustaa retkeilemään kauaskin asuinseudulta, ja kymmenen vuoden välein voi ostaa joko uuden tuulitakin tai vaelluskengät.

Säännöllisessä työssä on se haittapuoli, että se sitoo harjoittajansa samalle paikkakunnalle yhtämittaisesti jopa useaksi kuukaudeksi. Siitä ei noin vain voi milloin tahansa karata vaikkapa mielilajin pariin, ohittelemaan vertikaalisia kilometritolppia. Korkeilta paikoilta poissaolon aiheuttamaa mielenterveyden kriisiytymistä voi kuitenkin onneksi hidastaa kotoisin konstein. Asuinseudun kerrostalolähiöiden ja loputtomien omakotialueiden katveissa piilevät kalliot, harjanteet ja mäennyppylät tuottavat pienen mutta riittävän illuusion luonnosta, ja pyrähtäminen kymmenen–kaksikymmentä metriä ympäristöstään kohoavalle mäelle antaa muutaman sekunnin ruumiillisen nautinnon sille joka kapuaa ylämäkiä mielikseen. Kansanretkeilijä esittelee nyt näitä oman lähiympäristönsä lohdutusta tuovia paikkoja.

Kierrämme tunnissa ja 27 minuutissa lenkin, jossa on nousua 145 metriä ja laskua 155 metriä. Tämähän vaikuttaa hassulta, lähtöpaikka on nimittäin sama kuin paluupaikka. Voiko paikka vajota puolentoista tunnin aikana 10 metriä? Näin kuitenkin kertoo mittari, kaikkein vanhinta mallia oleva Suunto Vector. Ilmeisesti ilmanpaine on muuttunut matkan aikana sen verran, että tämmöinen virhe on päässyt syntymään.

Peruskartassa kulkee tonttimme alareunassa 12,5 metrin korkeuskäyrä. Jostakin 13 metrin paikkeilta siis lähdemme liikkeelle.

Kirjoituspäivänä maisema näytti tältä.

On kirkas marraskuun alun sunnuntai. Lunta on tullut sen verran, että varvut ja pudonneet lehdet ovat sokerikuorrutuksen peitossa. Vesi on monin paikoin jäätynyt kallion pintaan, joten varovainen on oltava, vaikka kengissä onkin karkeat Vibram-pohjat. Tarkoitukseni on valokuvata retken kohteet, mutta sähkö loppuu kamerasta jo ensimmäisellä kalliolla eikä vara-akkuja tietenkään ole mukana. On käytettävä arkistokuvia ja käytävä täydentämässä kuvitusta ensi viikolla.

Linnanherrantien ja Sormuspolun väliset kalliot

Ensimmäinen kohde on Linnanherrantien ja Sormuspolun välissä sijaitseva kallio, jonne saavutaan seitsemän minuutin kävelyn jälkeen. Huippu yltää juuri 35 metrin korkeuskäyrälle. Täältä on näköala peltojen yli Mellunmäen suuntaan, ja siellä näkyy myös yksi retken seuraavista kohteista, Naulakallio.

Yhtenäinen kallioinen metsikkö ulottuu lähes kuudensadan metrin matkan Linnanherrantien ja Riskutien risteyksestä luoteessa Linnanväenpolulle kaakossa. Ja koko ajan ollaan yli 20 metrissä.

Seuraavaksi joudun kulkemaan katuja pitkin, mutta onneksi vain hetken. Ylitän niityn, jossa vielä muutama vuosi sitten oli hevosia laitumella, ja nousen kohti seuraavaa näköalapaikkaa. Se on kallion reuna Uussillantien talojen yläpuolella. Täältä näkee hyvin Mellunmäen suuntaan, ja kauempana idässä näkyy hyvin Suomen eteläisin tunturi. Paikka ei ole aivan kallion korkeimmalla kohdalla, mutta täältä jyrkänteen reunalta 25 metristä on paras näköala. Edelliseltä huipulta on kävelty tänne noin 12 minuuttia.

Näköala Mellunmäen suuntaan
Uussillantien kallio

Samaa ylänkömaata länteen kuljettaessa käväistään vielä 30 metrissä. Paikka on aivan Rekikujan tonttien reunalla, joten täällä ei viitsi viipyä kauaa.

Sitten kävellään rivakasti katuja ja jalkateitä pitkin 650 metriä pohjoiseen 12 minuutissa. Naulakallio on retken korkein ja jylhin paikka. Se on kolmelta suunnalta äkkijyrkkä, vain luoteisreunalta pääsee ylös leppoisaa polkua pitkin. Etelästä ja idästä nouseminen vaatii kiipeilytaitoja.

Naulakallion lounaiskuru, PD, 20 m

Valitsen lounaisrinteessä olevan noin 40-asteisen kurun. Tässä pääsee jo miltei alppireitin tunnelmaan. Jos lunta olisi hieman enemmän, reitti vaatisi suurta varovaisuutta. Koen nousun hurmaa, mittari näyttää nousunopeudeksi parhaimmillaan 17 metriä minuutissa.

Huipulta 40 metristä on retken parhaat näköalat. Ensimmäinen retkikohde erottuu tänne selvästi, ja toisenkin pystyy paikallistamaan, kun tietää minne katsoa. Myös seuraava kohde Mustikkamäki näkyy hyvin länsilounaassa kilometrin päässä. Tunturi erottuu hieman puiden takana idässä 2,8 kilometrin päässä.

Suomen eteläisin tunturi ja voimalaitosten piiput

Naulakallion tasaisella laella saa sulan maan aikana varoa levottoman katunuorison tuottamaa ruskeaa lasimurskaa. Talvella on varottava toisenlaista lasia, kalliota monin paikoin peittävää sileää jäätä. Huolellisesti askeleni asettaen laskeudun kohti kallion kuusikkoista luoteiskulmaa.

Matkaan tulee ylimääräinen mutka, sillä käyn Mellunmäen K-kaupassa ostamassa levyllisen Pirkka-suklaata. Tämä valkoinen hasselpähkinäsuklaa on valmistettu Belgiassa, joten syyllistyn rekka-autojen ajeluttamiseen pitkin Euroopan moottoriteitä. Suklaa on kuitenkin varsin hyvää, ja sen kilohinta on vain 6,95 euroa. Fazerin muiden kuin sinisen kilohinta K-kaupassa on 9,25 euroa.

Matka Naulakalliolta Mustikkamäelle kulkee pitkin katuja, joten yritän selvitä siitä mahdollisimman nopeasti. Aikaa huipulta huipulle kuluu kuitenkin kaupassakäynteineen 23 minuuttia. Matkan varrella saan onneksi seurata kahden Finnairin A340-koneen lähestymislentoa. Ne lentävät Kontulan yli lounaaseen, joten arvelen niiden laskeutuvan kiitoradalle 04L tai R.

Mustikkamäki on nimestään huolimatta kuivaa kalliota. Mustikkaa saattaa kasvaa alemmilla rinteillä, mutta itse mäellä on monipuolinen kalliokasvillisuus, esimerkiksi runsaasti maksaruohoa. Apolloperhonen ei kuitenkaan asusta tällä kalliolla. Sivuutan Mustikkamäen nyt lyhyellä maininnalla, sillä se ansaitsee aivan oman juttunsa. Kartassa on mäen huipulla kaksi 40 metrin korkeuskäyrän pyörylää.

Mustikkamäen korkein kohta ei ole kalliota, vaan linnoituskaivannoista peräisin oleva soraläjä. Huomaa talot, jotka on jostakin syystä sallittu rakentaa häiritsevän korkealle mäenrinteeseen.

Viimeinen mäki 780 metrin ja 11 minuutin kävelyn päässä länsilounaassa on ihmisen tekemä ja yhtä korkea kuin Mustikkamäki. Kontulan kelkkapuiston paikalla oli ennen suo, mutta ympäristön rakennusmailta vuosien aikana kuljetetut lukemattomat autokuormalliset ovat kasvattaneet ryhmän kukkuloita, joista suurin kohoaa ympäristöään viitisentoista metriä korkeammalle. Luoteistuulella täältä on hyvä seurata kiitotietä 33 lähestyviä lentokoneita.

Kesoilin mäki