On siis kevät

Pääsiäisaamun ylösnousu jäi myöhäiseksi, mutta reippaasti aamupäivän puolella pääsi kierros itäisimmän Helsingin rannikkoseuduilla kuitenkin alkamaan. Lienee se hetki, kun tuleva kesä on jo lähempänä kuin mennyt talvi: viimeiset lumenrippeet haihtuvat aivan näinä päivinä, metsät jylisevät peipposten laulusta, leskenlehdet ja vuokot rehottavat valtoimenaan ja houkuttelevat sitruunaperhosia.

Muita päivän perhoslajeja olivat nokkosperhonen (ensimmäinen havainto 12.4.) ja suruvaippa, ehkä neitoperhokin, mutta se jäi epävarmaksi kun liikkui niin nopeasti. Olisikohan ollut vielä jokin pieni oranssinruskea perhonen, mutta eiväthän kultasiivet vielä lennä? Se taisikin olla kuiva koivunlehti.

Kansanhiihtäjän pelto lainehtii vettä. Suomenlahti nousee Husön pelloille keväisin ja syksyisin, ovathan nämä vanhoja merenlahtia.

Kansanhiihtokausi loppui, vesihiihtoa tarjolla

Neljä viikkoa sitten kansanhiihtäjä hiihti tämän veneen reittiä ja otti kuvan laivasta suunnilleen punaisen venevajan edustalta. Tuomas ehti näille seuduille melomaan jo alkuviikosta.

Vene Mölandetin edustalla

Varissaaren rannassa kellui pari jääkimpaletta.

Viimeiset jäänrippeet
Cygnus ja cygnus

Kyseessä olikin pari sibeliaanisia laulujoutsenia. Trumpettia soittaen nämä kaarsivat paikalle Kalkkisaaren ylitse. Olihan siellä sataman toisella puolella myös keskieurooppalaisia kultturelleja versioita. Soittanevatko jotain wagnertuubaa kenties, en muista kuulleeni.

Hienostelevia kyhmyjoutsenia

Koko kansan hiihto

Täällä Suomen laitimmaisella syrjällä on kosolti lunta, mistä kansanhiihtäjä iloitsee. Vuoden ensimmäisen sunnuntain hiihtolenkki tarjosi riemastuttavan yllätyksen: ladulle oli lähtenyt koko Suomen kansa! Ehkä siis myös Helsinki on reippaiden ihmisten kaupunki, niin kuin Espoon väitetään olevan – nimitys, jonka puolestaan uhkaavat menettää jotkin luonnonoloiltaan loistavat mutta henkisesti sinnittelevät entiset paperitehdaspaikkakunnat.

Länsimäentien silta

Kansanhiihtäjä vuorottelee Talosaaren ja Kivikon lenkkejä. Kummallekin pääsee yhdyslatuja pitkin kotipihasta, ja hyvällä onnella suksia riisumatta. Hyvä onni tarkoittaa sitä, että viikonlopuksi sataa vain sen verran lunta, etteivät aurat lähde liikkeelle. Näin voi hiihtää kävelyteiden reunoja siellä, missä latu katkeaa. Jos tulee oikein kunnolla lunta, voi suksilla päästä jopa isompien katujen yli, mutta silloin on vaarana, että aurauskalusto lähtee töihin sunnuntainakin. Helsingissä ei valitettavasti vieläkään toimi katu- ja latukunnossapidon yhteistyö.

Telaketjut rouhivat sepelin esiin

Tällä kertaa Mellunmäen ylittäminen sukset jalassa onnistui. Länsimäentien kävelysillalla pystyi hiihtämään varovasti. Sillan jälkeen latukoneen telaketjut olivat nostaneet lumen pinnalle sepeliä: paradoksaalisesti kansanhiihtäjän paras ystävä teki katuosaston aiheuttaman haitan uudelleen näkyväksi. Onko latuosasto lannistunut katuosaston ylivallan edessä: ennen tällekin kohdalle tehtiin latu tien sivuun?

Mustavuoren ladun alku

Rikkumaton hiihto alkaa Mustavuoren juurelta Itäväylän eteläpuolelta. Tällä kertaa kaikki hiihtäjät olivat muistaneet ottaa suksensa mukaan. Tavallisesti näillä seuduilla tulee vastaan joitakin suksensa unhoittaneita, vain sauvoilla liikkuvia hiihtäjiä.

Mustavuoren lenkki on vain 2,125 kilometriä pitkä. Vaikka siinä on yksi ylä- ja yksi alamäki, näin lyhyen lenkin kiertäminen useaan kertaan kyllästyttää. Siksi kansanhiihtäjä yleensä hiihtää Talosaareen ja takaisin ja lopuksi yhden kerran Mustavuoren lenkin. Yksi ainoa vika Talosaaren ladussa on: siinä ei ole varsinaisia mäkiä.

Porvarinlahden rantakaislikko,
hiihto-
ja rautatiesilta

Porvarinlahden rantaniitty on kesällä oiva perhospaikka ja talvellakin viihtyisä. Kansanhiihtäjä ei ole vielä onnistunut näkemään junia satamaradan sillalla, mutta vaunut.orgissa on kuvia esimerkiksi tässä ja tässä.

Vuosaaren piiput

Suomen turhimman lintutornin juurella on venesatama, ja sinne näkyvät Vuosaaren voimalaitosten piiput.

Husö

Ladun kääntöpaikka on Talosaaressa eli Husössä, kartanon talousrakennuksen nurkalla. Kartanon mailla harjoitetaan hevosratsastustointa.

Tässä jutussa ei ole karttalinkkejä, mutta kuvissa on paikkatieto. Kuvat saa kartalle vanhan ohjeen mukaan.