Hammaslääkärireissun takia asioin Itä-Helsingin ostoshelvetissä – muutoin käytän kesäaikana mieluummin Kontulan kirkonkylän palveluja, jotka ovat lähempänä ja hyvät. Halpakirjamyymälässä oli semmoinen ale, että kun osti yhden kirjan, sai toisen puoleen hintaan. Siinä oli kahta Veijo Meren romaania pino kympillä kappale, joten tietysti otin molemmat kun sain viidellätoista eurolla.

Nämä ovat sitä uusien painosten sarjaa, joka ilmestyi muutama vuosi sitten. Romaaneihin ovat nykykirjailijat kirjoittaneet uudet jälkisanat, ja Jussi Kaakinen on suunnitellut tyylikkään yhtenäisen ulkoasun. Kirjat ovat mukavan kokoisia, niin että niitä on helppo lukea selällään maaten, esimerkiksi sängyssä. Normaalisti nämä laitokset maksavat uutena yli kolme kymppiä kappale, joten suosittelen jyrkästi, että haette ne nyt itsellenne.

Kiertelin sitten kirjat repussa muita kauppoja. Toisesta kirjakaupasta poistuessani portit taisivat vingahtaa takanani. No, tehkööt kaupan myyjät asialle jotakin, heidän ongelmansahan se on jos portit vinkuvat ja vilkkuvat. Kävelin rauhallisesti poispäin, jäin vielä tutkimaan saman kaupan näyteikkunaakin, mutta eipä kukaan huhuillut perään.

Näiden kauppojen varashälyttimien suurin vaikutus taitaakin olla se, että asiakkaat ovat ruvenneet itse itsensä vartijoiksi. Harvemmin olen nähnyt myyjän lähtevän portteja vinguttaneen asiakkaan perään, useasti sen sijaan asiakas itse kääntyy takaisin ja alkaa kaivella kassiaan. Vaivihkaa kansalaiset on saatu ajattelemaan, että heillä on todistustaakka: heidän pitää osoittaa, etteivät ole varastaneet kaupasta.

En siis yleensä vaivaudu oma-alotteisesti selvittelemään hälytysporttien aiheettomia vinkumisia, vaan jätän asian kaupan henkilökunnan huoleksi. Toisin tietysti olisi, jos olisin varastanut jotakin: silloin tekisin mielelläni yhteistyötä, kun kerran olisin syypää hälytykseen.

Olen kyllä harkinnut, että rupeaisin kuljettamaan repussani tai taskussani sellaista magneettia, jolla saisin hälytyksen laukeamaan. Kantaisin mukanani myös äänityslaitetta, jolla tallentaisin porttien ulvontaa. Koostaisin materiaalista ääniteoksen, jonka myisin ostoshelvettiin taustamusiikiksi.

Kävin vielä ruokaostoksilla Itä-Helsingin vankilassa, sillä sieltä saa yleensä hyvin Helsingin seudun virallista ruisleipää. Kassahenkilö oli oikein ystävällinen. Kun portit taas inisivät reppuni kulkiessa niiden ohi, rupesimme yhdessä ihmettelemään asiaa samalla kun täytin reppuani leivillä. En ollut varastanut tästäkään kaupasta, ja reppuni oli tyhjä lukuunottamatta puhelinta ja Meren romaaneja. Oliko Veijo Meri syypää tähän kiusaan?

Rupesin oikein tutkimaan teoksia, otin ne pois muovipussista ja kääntelin kansipaperin liepeitä. Sujut-romaanin takaliepeen alla oli kuin olikin paksu metallikäämillä varustettu tarralappu! Ja luulenpa, ettei alekirjakaupassa tiedetä asiasta. Tarkastakaa siis kirjanne, kun käytte ostamassa Meret itsellenne (ilmoittakaa minulle, jos löydätte muitakin kuin Sujut ja Tukikohdan). Jos haluatte huvitella, menkää porukalla ja ostakaa kaikille hälyttimellä varustettu kirja. Sitten kuljette porteista ulos peräkanaa ja kävelette eri suuntiin, jokaisessa ostohelvetin liikkeessä.

Kansanretkeilijän kotijääboulderikin on muodostunut pitkästä aikaa Mustikkamäen varjoisalle reunalle, joten vaihtelua päivittäiseen kansanhiihtoon tuo rimpuilu pystysuoralla jääpinnalla. Kolmen metrin seinällä saa juuri jalat irti maasta ja hakut vielä kiinni puikkojen yläpäähän, ja sitten mennään vasemmalle ja oikealle edestakaisin viiden metrin radalla. Poikittain liikkuminen on muuten vaikeampaa kuin suoraan ylöspäin nouseminen.

Jää kuluu äkkiä puhki, mutta uutta kasvaa tilalle. Täytyy vain toivoa pitkään jatkuvia yöpakkasia. Tänään näytti siltä, että jopa Humikkalantien leikkauksen köysireittikin saisi alas asti yltävän ohuen jääkerroksen, ikään kuin talven joutsenlauluna täällä Suomen äärimmäisellä reunalla.

Jääköön tämä ikävä välikohtaus kuitenkin nyt vain lyhyelle maininnalle. Uudenvuodenpäivänä kansanhiihtäjä sai nimittäin nauttia sellaisesta ylellisyydestä, että kotiovelta pääsi suksia riisumatta hiihtämään Kivikon ladulle asti, kiertämään sen kolmisen kertaa ja palaamaan samoja jälkiä takaisin. Mainio laduntekijä oli vetänyt Kontulantien ja metroradan ylittävän sillan laitaan vallan hiihtokelpoisen ladun. Mutta vuoden toisena päivänä oli Saatana lähettänyt kätyrinsä tuhoamaan latumiehen hyvän työn, ja sukset piti kantaa sillan yli. Ei mikään suuri vaiva, mutta harmillista on tuollainen piittaamattomuus ja toisten työn saboteeraus.

Katuosastolle lähti kannustava reklamaatio, ja nyt kansanhiihtäjä odottaa toiveikkaana, että hiihtäjää ja häntä hienosti palvelevaa latutyöläistä arvostetaan, kun kävelyteitä pidetään kunnossa.

Tänään ei ollut liikkuvaa Beatles-opintopiiriä, joka tavallisesti kokoontuu Kivikon ladulla, joten kansanhiihtäjä lähti katsomaan, olisiko Mustavuoren–Talosaaren latu jo hiihdettävässä kunnossa. Oli se! Vuoden toinen ylellisyysnautinto oli, että kotiovelta pääsi tällä kertaa hiihtämään koko reitin, myös Mellunmäen hankalat osuudet. Hiekkaa ei ollut roiskittu tolkuttomalla tavalla. Tosin pari tienylitystä joutui tekemään varovasti suksia nostelemalla, mutta kansanhiihtäjä ei jaksa enää enemmälti sääliä vanhoja, Etelä-Suomen vähälumisilla laduilla syvällisesti naarmuuntuneita kansansuksiaan. Uusia luistelusuksiaan hän sen sijaan varjelee ja säästää hyvälumisille laduille.

Porvarinlahden takana latu kulkee paljolti peltoja pitkin, ja monina talvina lunta on niin vähän, että suksi tökkii kynnöksen multaan. Nyt lunta on tullut kerralla riittävästi ja sitä on suksen alla turvallisen paksusti. Perille Talosaaren (Husö) ratsastustilan maille saavuttaessa hiihtäjää tervehtii reipas hevosenlannan tuoksu.

Maisema on talvipäivän viistossa valossa kuvauksellinen. Koska valokuvauskojetta ei rivakalla lenkillä yleensä kuljeteta mukana, kuvattakoon näkymä tässä sanallisesti:

Itä-Uudenmaan rannikolta pistää sisämaahan pitkiä, kapeita merenlahtia. Maankohoamisen ansiosta suuret osat entisistä lahdista ovat nykyään peltona, mutta talvisaikaan lumen peittäessä maiseman voi hyvin nähdä, missä meri on muinoin lainehtinut. Sitä paitsi kovilla talvimyrskyillä meri joskus väliaikaisesti valtaa alueet takaisin itselleen. Valkoinen usva leijuu nyt noiden entisten merenlahtien yllä. Se yltää lumen pinnasta vain muutaman metrin korkeuteen.  Juuri ja juuri metsänreunan yläpuolelta loistava aurinko valaisee harson sivulta, ja metsäniemekkeen takaa ilmestyvät kansanhiihtäjät näkyvät pehmeää valoa vasten mustina, epätodellisina siluetteina. Hieman lähemmäksi tultuaan he saavat värejä ja viimein kasvot: huurteisen parran tai hiukset, punaiset posket tai räkää roiskuvan nenän.

Koko lenkki ovelta ovelle noin sadassa minuutissa, ilman uupumusta: kansanhiihtäjä taitaa olla aika hyvässä kunnossa ja päästä vähitellen eroon joulunajan lihan, suklaan ja punaviinin aiheuttamasta vetelyydestä. Kunnon kehitys näyttää hyvältä myös Kansanretki 8000:ta ajatellen.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Itä-Helsingin laivaliikennettä
2. Palta
3. Rehja

Aktiivinen, radikaali nuoriso harrastaa yhteiskunnallista taidetta. Univormun merkin pitää tietenkin näkyä. Onko tämä nyt, perhana, tarkoituksellista ironiaa?

Lännenelokuvan kulisseja: sivusta katsottuna tämä talo on aika ohut.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Mustikkamäki

Miten voi Helsingin perällä asuva lähiretkeilijä saavuttaa näin erämaisia tunnelmia? Huono kysymys, sillä vastaus tuli jo otsikossa: Laajasalon saaren länsiosassa sijaitsevassa Kruunuvuoressa. Tämä paikka on ollut kansanretkeilijän vierailuohjelmassa jo useamman vuoden, mutta vasta nyt tuli lähdettyä, kiitos Ylioppilaslehden muistutuksen. Lehdessä on tänä syksynä ilmestynyt mainio juttusarja lähimatkailusta. Myös Kansan Uutiset kirjoitti alueesta juuri.

Alue on melko pieni: pohjoiskärjestä öljysataman aitaan on 560 metriä ja leveyttä enimmilläänkin alle 400 metriä. Sen koluaa siis ristiin rastiin helposti parissa tunnissa. On siellä silti nähtävää: kolmenkymmenen metrin korkeuskäyrälle yltäviä jäkäläisiä kallioita, soistuva metsälampi, kilpikaarnaisia mäntyjä, jokunen jättiläiskuusi, arvovaltaisia tervaleppiä, jyrkkiä rantakallioita ja virkistävän vaihtoehtoinen näkymä yli Kruunuvuorenselän kohti Helsingin nientä. Palokärki huudahtaa, pienemmät tikat vilahtelevat kelojen lomissa ja tiaiset pyrähtelevät huviloiden romahtaneista katoista sisään.

Vanhat huvilat ovat niin huonossa kunnossa, että kummituksetkin ovat aikoja sitten muuttaneet pois. Useista on katto romahtanut sisään ja seinät tulevat kohta perässä. Mutta on tämä joskus ollut melkoinen kesäparatiisi. Pihalampi on kasvanut umpeen, mutta omenapuu tuottaa vielä satoa. Kansanretkeilijät yrittävät kolistella puusta evästä.

Öljysataman paikalle tulee tuhansien asukkaiden uusi kaupunginosa, ja huvila-aluettakin epäilemättä jossakin vaiheessa kohennetaan, mitä se sitten merkitseekään. Kansanretkeilijä kehottaa käymään Kruunuvuoressa nyt, kun huvilat ovat vielä pystyssä. Tunnelma on varmasti toinen sitten, kun vieressä on uusi asuinalue, jonne kiskokiiturit kulkevat vetten yli Kruununhaasta.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Perunkirjoitus: Kunnolla retkeilemään
2. Kainuun rotkolaaksot 1
3. Merellisiä panoraamoja

Olen liikkunut täällä päin aika vähän viime vuosina. Sen verran pahalta näytti, kun metsä kaadettiin Uutelan teennäisen ”kanavan” paikalta. Äskettäin olen vähitellen palaillut seudulle. Ei ympäristössä sinänsä mitään vikaa ole, mielelläni varmasti itsekin asuisin veden äärellä.

Tämmöinen on nykyinen näköala Särkkäniemestä pohjoiseen. Sinne on tullut satama. Venesatama on siirretty sataman alta Niinilahdesta etualalle Vuosaarenlahden pohjoisrannalle.

Reipas vetokoera teki rohkeasti tuttavuutta kyhmyjoutsenten kanssa. Joutsenet olivat pidättyvämpiä. Kun koera nousi vedestä, taivaan valo väheni, varjot syvenivät ja tuntui kuin koera olisi turkissaan vetänyt merestä lokakuun hämäryyden maiseman ylle.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Vuosaaren satama
2. Itä-Helsingin laivaliikennettä

Taloni rappusten alla asuu hirmulisko nimeltä Kolehmainen, Pasi. Lämpiminä loppukesän päivinä se kiipeää usein portaan reunalaudan päälle ottamaan aurinkoa ja on minua joskus töistä tullessani vastassa. Siinä sitten tuokion kertoilemme kuulumisia.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Mustikkamäki

Itä-Helsingissä nykyisen Kivikon asuinalueen laidalla sijaitsi ennen muinoin kallioinen mäki, jonka päälle joskus jouduin juoksulenkeilläni, kun harrastin sauvajuoksua vuoristokengät jalassa ylös alas Kontulan takaisien outojen metsien kallioita. Sitten mäki murskattiin ja vietiin jonnekin maanrakennusaineeksi, ja minä lakkasin juoksemasta siellä päin, kun metsään rakennettiin uusi lähiö (kaukio).

Entisen kallion paikalle on näemmä sittemmin ajettu toisenlaista maata, ja paikalla on taas mäki, yhtä korkea ellei korkeampikin kuin entinen. Sen mäen päälle oli tänään kerääntynyt monikymmenpäinen joukko paikkakuntalaisia seuraamaan Malmin lentonäytöstä.

Hävittäjien aiheuttama tunne on hyvin erikoinen, outo ja ristiriitainen. Suorastaan haltioidun lentokoneen voimasta ja nopeudesta enkä voi olla ihailematta lentäjän taitavuutta. Äänimaailma on sananmukaisesti järisyttävä. Kun vertaan kahta viime päivien taide-elämystä, on pakko myöntää, että Hornetin lentonäytös suorassa lyhytaikaisessa vaikuttavuudessaan voittaa Kraftwerkin konsertin. Mutta kymmenen minuuttia riittää hävittäjän esitykseen, Kraftwerk taas tuottaa matalammalla intensiteettitasolla riittävästi vaihtelua, jotta sitä jaksaa seurata puolitoista tuntia.

Näytöstä ihaillessani kuitenkin koko ajan tiedän ja tunnen, että nämä sotakoneet ovat perkeleestä. Arvelen myös, etteivät Gazan ja Groznyin lapset esittäisi eriävää mielipidettä. Koneiden hankinta myös vaurioittaa vakavasti kansantalouksia ja kasaa rikkauksia poppareiden kanssa seurusteleville asekauppiaille.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Viihdettä Kontulassa

Kontulalaiset saivat nauttia audiovisuaalisesta viihteestä: ilma-akrobatiaa Malmin taivaalla suorittivat havukat ja herhiläinen, ja taustamusiikkia soitti Iiro Rantalan uusi trio.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Viihdettä Kivikossa

Aurinko paistaa vielä kuuman näköisesti, mutta päivä päivältä matalammalta. Suojaisissa paikoissa on lämmin, mutta heti liikkeelle lähtiessä tuntuu iholla viileä henkäys. Heinäkuun syvä, rentouttava lämpö on ohi – jos nyt sellaista tänä vuonna olikaan. Kansankuvaaja on saanut melkein kylläkseen panoraamoista, mutta kulkee vielä kerran Vartiokylänlahden rantoja ja tähtäilee ruovikon laidasta sopivia kuvakulmia.

Vuosaaren satama on uusi ja laivat moderneja.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Vuosaaren satama
2. Itä-Helsingin vankila
3. Itä-Helsingin kansanhiihto-olojen kehitys 2010-luvulla

Sama Kaunissaaren kallio, josta oli edellisen jutun kukkakuva.

Fotari ei ole aivan iloisimmillaan, kun se yrittää yhdistää panoraamaksi semmoisia kuvia, jossa merellinen horisontti häviää utuun, toisin sanoen kontrasti meren ja taivaan välillä ei ole mainittava. Mereen tulee helposti kuoppia ja saaret nousevat leijumaan. Voin tietenkin väittää, että juuri siltä maisema näytti: onhan merellä kangastuksia. Tämän koosteen kulma on alle 90 astetta, ja kokonaisuus on siedettävä (enhän toki näytä teille täysikokoista kuvaa), mutta eräs toinen, lähes oikokulman laajuinen rantamaisema jäi kokoamatta, kun osat eivät millään asettuneet kohdakkain. Mutta tässäkin katsojaa yritetään hämätä vetämällä hänen huomionsa kallion värikkäisiin yksityiskohtiin.

Vuosaaren uusi Aurinkolahdeksi kutsuttu asuinalue Vuosaarenselältä nähtynä.

Tämä kuva paljastaa täydessä koossaan monenlaista toimintaa rannalla ja taloissa, samoin törröttäviä liitoskohtia. Mutta yleisölle näytetään kohtuulliseksi pienennetty kuva ja toivotaan, etteivät virheet erotu.

Tätä panoraamaa fotari laski minuuttitolkulla. Otoksia on 12, ja jotkin erottuvat hieman sävyltään. Tähän tuli niin jyrkät saumat, että niitä piti häivyttää kloonisuihkuttimella. Ensi yritykseksi selvisin kai varsin auttavasti. Fotari käyttää valtavasti muistia. Itse työtiedosto on puolitoista gigaa, ja ohjelma tallentaa muokkaushistoriaa jatkuvasti levylle, jolloin dataa kertyy gigakaupalla. Milloinkahan olen viimeksi saanut massiivisella laskennalla koneen levyn täyteen? Olisiko ollut silloin, kun venytin ääntä musiikkitieteen studion NeXT-laitteistolla 1990-luvun puolivälissä?

Vaikka fotarikin panee koneen lujille, varsinainen rantapallon pyörittäjä ja hermojen kiristäjä on useammin apertuuri. Kun ohjelma laskee taustalla esikatselukuvia, on kuvan käsittely täydellä tarkkuudella monesti mahdotonta. Yritä siinä kohdistaa tarkasti värinpoimintatyökalua, kun suurennuslasi ja lukemat laahaavat tolkuttomasti jäljessä. Luulenpa, että myös näytönohjain on yksi pullonkaula. Ulkoinen töllötin liitettynä ammattipässiin ei liene nopein yhdistelmä.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Kuvien kehitystä
2. Hämeenlinnan verkatehdas
3. Huascarán

Nyt niitä on.

Jotkin Helsingin kaappaaman Sipoon osan mustikat protestoivat hohtamalla radioaktiivisina.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Mustikkamäki
2. Kaunissaari, Fagerö

Tänne.

Olen rätkinyt kuvia tunturin päältä satamatyömaan suuntaan siitä alkaen, kun hankin ensimmäisen digitaalikamerani. Suurin osa näistä kuvista on otettu tuolla A70-pokkarilla, mutta viimeinen superpanoraama on kuvattu uudella 50D-järjestelmäkameralla. Tein panoraamat nyt Photoshopilla, joka näköjään osaa koostaa kuvat melkein omin päin.

Lokakuun 12. päivänä 2003 metsä oli kaadettu ja maansiirtotyöt aloitettu, mutta Käärmeniemeä ja Lehdessaarta ei vielä ollut alettu louhia. Niinisaaressa oli vielä pystyssä talo ulkorakennuksineen:

Viikon kuluttua 19.10. otetussa panoraamassa näkyy jo pitkälle louhittu ratakuilu:

Seuraava kuva on marraskuun 23. päivältä. Lumi oli valkaissut maiseman:

Vuoden 2004 toukokuun 20. päivänä kallioita oli jo louhittu ja louheella täytetty keskiosan pehmeää vesijättömaata:

Syyskuun 12. päivän tilanne näyttää samantapaiselta. Ratapiha oli tasoitettu sepelillä:

Vuoden päästä syyskuun 18. päivänä 2005 sataman muodot olivat hahmottuneet pidemmälle. Kallioita vielä louhittiin, Niinilahtea täytettiin ja melumuuria pystytettiin:

Vuodelta 2006 ei jostakin syystä ole kuvia. Lokakuun 14. päivänä 2007 kalliot oli louhittu, merenlahti täytetty ja maaliikenneväylät valmiit. Rakennukset nousivat tohisten:

Edellisestä vuoden päästä satamaa otettiin jo käyttöön. Ja seuraavana keväänä, toukokuun 3. päivänä 2009 satama oli täydessä toiminnassa. Kävikö niin, että tuo pieni Niinilahden venesataman rannassa seissyt metsäsaareke sai jäädä paikalleen keskelle satamaa?

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. 95-muunnelmia
2. Itä-Helsingin laivaliikennettä
3. Särkkäniemi

Kesäillan värejä vakiokuvauspaikalta. Tässä melkein kaipaisi vielä vähän laajempaa kulmaa (tai sommittelutaitoa). Tosin digikameran 17 milliä vastaa filmikameran 27,2:ta milliä, ja 28-millisellähän tuli analogiaikana paljonkin kuvattua. Parempaan piirtokykyyn tullee kuitenkin vastaisuudessa investoida. Mitenkäs vaikka tällainen, kaluston hinta kerralla kaksinkertaiseksi?

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Automaattista taidetta

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Automaattista taidetta

Ulkovalaistusta on viime vuosina määrätietoisesti lisätty, ja se on saavuttanut täällä päin jo perkeleellis-saatanalliset mittasuhteet. Yhä uusia kävelyteitä valaistaan, koulujen ja päiväkotien pihat ja koirapuistot loistavat yöt läpeensä kirkkaina, säkkipysäkkien mainostaulut ovat kuin kaamosmasentuneiden kirkasvalolamppuja ja katuvaloja vaihdetaan yhä kirkkaampiin. Omaan makuuhuoneeseeni paistaa möllöttää pihalta pylvään nokasta jatkuva täysikuu. Lisäksi kaupunki on harventanut puustoa rajusti koko Itä-Helsingissä, joten valot pääsevät aina vain esteettömämmin loistamaan.

Pimeys on hiljaisuuden tavoin nykykaupunkilaiselle tuntematon asia. Sitä kokeakseen on matkustettava kauas asutuskeskusten  ulkopuolelle.

Ehkäpä monessa kodissa oli sammutettu valot tunniksi. Pientaloalueella ei ainakaan näkynyt ylenpalttista loistetta kotien ikkunoista. Mutta ulkona oli valoisaa. Kaikkialle ulottuva sähkövalo sulki piiriinsä harvat koirankävelyttäjät ja pysäkeiltä kotiin palaajat.

Kuva on otettu Naulakalliolta Mellunkylän pientaloalueen suuntaan. Etualan tyhjä koirapuisto on seudun kirkkaimmin valaistu alue. Oikeastihan maisema on natriumlamppujen ansiosta oranssinhohtoinen, mutta valkotasapainon korjauksen neutraalipiste on otettu etualan lumihangesta, ja katuvaloista on yllättäen tullut sinertäviä. (Kyllä, nousin kalliolle kuvan suunnasta PD-kurua pitkin. Hämäryyden ja runsaan lumen vuoksi en kuitenkaan käyttänyt direttissima-linjaa, vaan siirryin oikealle, jossa oli kosolti hyviä otteita.)

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Automaattista taidetta
2. Kuvien kehitystä

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Itä-Helsingin kansanhiihto-olojen kehitys 2010-luvulla

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Automaattista taidetta
2. 95-muunnelmia

Kamera oli viitisen minuuttia päällä, kun odottelin kotiin vievää säkkiä (joka oli myöhässä) ottaakseni kuvan, jolla voisi neuvoa vieraille, mistä laiturista ja minkänumeroinen säkki tuo matkustajan tänne MItäkeskuksen metroasemalta. Ajattelin ottaa puolitaiteellisen kuvan alivalotuksella vastavaloon, mutta kamera pani paremmaksi. Kuva näkyi tällaisena kameran LSD-ruudussa, ja sellaisena se myös tallentui muistikortille. En käsitellyt kuvaa mitenkään, pienensin vain Totuudessa käyttämääni vakiokokoon (pitkän sivun pituus 666 pikseliä, jpeg-pakkaus 80 prosenttia).

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Taiteen loppu
2. Kovaa peliä Mikkelissä
3. Hepoköngäs