Lentävä levylautanen

Keväisin vietetään Helsingin perällä kiertävää kansanjuhlaa, kun jätehuollon keräysautot kulkevat riemusaatossa ympäri kaupunkiseutua. Väkijoukko kokoontuu hyvissä ajoin ennen ilmoitettua aikaa pysäköintikentälle, koulun tai ostolan pihaan odottelemaan kuorma-autokulkuetta.

Mukaan on otettu särkyneet kodinkoneet, grillit ja jalkalamput, patterit ja akut, myrkyt ja maalit, jotka ovat lojuneet talven varaston nurkassa. Kuinka tyydyttävää onkaan heittää mikroaaltouuni tai televisio roskalavalle ja nauttia räsähdyksestä ja teräksen kolinasta! Olo kevenee ja huojentuu. On taas tilaa hengittää.

(Toinen juttu on sitten se, että lauantaina mennään ostohelvettiin hakemaan uusi Kiinassa halvalla tuotettu televisio euroviisut ja jääkiekkokisat mielessä.)

Neuvokas tee se itse -henkilö voisi ripeällä toiminnalla kenties pelastaa jotakin korjauskelpoista tästä potlatchista. Olisikohan tästä vinyylisoittimesta saanut vielä kalua?

Rokki loppuu rämähtäen.
Rokki loppuu rämähtäen.

Autiotalo

Tuuli, tuuleskeli

Maailmalla on tänään ollut tuulesta kovasti harmia, mutta täällä Suomen syrjäisellä eteläreunalla on saatu nauttia virkistävästä kuuden, seitsemän boforin länsituulosesta. Ehdottomasti syksyn paras ilma tähän mennessä.

Kansanretkeilijä lähti etsimään länteen antavia niemiä ja avoimia selkiä, joiden rannoilla puhalluksesta pääsisi parhaiten nauttimaan. Hectorin Tuulisina öinä alkoi soida päässä, niin kuin aina tällaisella ilmalla, vaikka olisi päiväkin. Erittäin hieno kappale.

Veteen pääsee suoraan pukuhuoneen portailta.
Veteen pääsee suoraan pukuhuoneen portailta.

Kallvikissa meri oli noussut hiekkarannalle. Surffaajat olivat jo vauhdissa, ja lisää reippaita miehiä neopreenipuvuissaan riensi paikalle. Tällä kertaa ei kengät jalassa ollut asiaa avoveden äärelle, joten on tyydyttävä vuoden takaisiin kuviin

Kahlattava tie
Kahlattava tie

Vesi peitti myös alavan rantaniityn ja teki Kuningattaresta jälleen saaren. Hetken harkitsin kenkien riisumista ja lahkeiden käärimistä, mutta tähänkin reippauden päivään pääsi jostakin tirahtamaan pieni pisara laiskuutta, joka vesitti aikeen.

Uutelassa roiskahtelee vienosti.
Uutelassa roiskahtelee vienosti.

Uutelan puolella boforit jäivät vaatimattomiksi, mutta vastavalopärskähdyksiä näki, kun pysähtyi hetkeksi odottelemaan.

Vesijuoksua tarjolla
Vesijuoksua tarjolla

Kunnon talvimyrskyillä Vartiokylänlahti ja Porvarinlahti voivat nousta niin paljon, että Vuosaaresta tulee nimensä mukaisesti saari, niin kuin se on muinoin ollutkin. Vaatimattomampia tulvia, sellaisia että vesi tulee rannan kävelyteille, on joka vuosi. Maastopyörän polkimet muuten ylettyvät alle vaaksan päähän maasta, mikä kannattaa muistaa, kun punnitsee kiertotien ja vesiajon välillä. Mutta jos matka on jo kotiinpäin, suosittelen riskin ottamista.

IMG_9198

Otsikko on Huoviselta, muistaakseni Puukansan tarinasta.

Tuhotut kilometrit

Ei ihmisen tarvitse masentua tai ahdistua marraskuun hämäryydessä. Kun vain onnistuu välttämään hätääntymisen ja huolen luomakunnan tilapäisestä edesmenosta, voi harmauden tuntea rauhoittavana, voi kokea jonkinlaista myönteistä alakuloa, regressiota egon palveluksessa. Vaaralliset eksistentiaalituskat kuulunevat pikemmin huhtikuun kalvaaseen ylivalotukseen.

Mutta kulkiessaan maahan tarttuneiden pilvien kosteassa usvassa liukkaalta kalliolta lehdettömän koivikon kautta mustan kynnöspellon reunaan, jättäessään tumman kuusikon suojaan talitiaiset, nuo tämän maiseman melkeinpä ainoat toiveikkuutta julistavat olennot, ihminen on kuitenkin haavoittuvainen. Jos hän hän silloin kokee lujan pettymyksen, jos joku oikein kunnolla jysäyttää vyön alle, voivat aatokset suistua synkille urille: onko mielekästä yrittää elää samalla planeetalla tuholaisten kanssa, vai olisiko luonnollinen poistuma sittenkin lohdullisempi valinta?

Noin vuosi sitten tutkin Herttoniemen edesmenneen satamaradan tilaa Itä-Helsingissä, Myllypuron, Viikin ja Herttoniemen yhtymäkohdassa. Metrovarikon yhdysrata oli purettu, uusi tienristeys oli rakenteilla. Historian huminaa tähän päivään tuova rautatien 12 kilometrin tolppa seisoi kallion juuressa, niin kuin oli seissyt jo vuosikymmeniä.

12 murhattu Itä-Helsingissä
12 murhattu Itä-Helsingissä

Tänä syksynä risteys on viimeistelty. Se merkitsee muun muassa: Historiallinen kilometripylväs on sahattu juuresta poikki ja viety pois. Paikka on steriloitu, yksitoikkoinen ruohomatto peittää tien reunoja. Kaiken huipuksi maisemaa hallitsemaan on pystytetty räikeä mainostaulu, joka loistaa valosaastettaan satojen metrien päähän.

Ympäristötaideteos kuvaa tuholaisen mielensisältöä.
Ympäristötaideteos kuvaa tuholaisen mielensisältöä.
Tehdäänkö Kuhmossa nykyään renkaita? Ei sittenkään, kotimaakuntaa ei tässä onneksi häpäistä.
Tehdäänkö Kuhmossa nykyään renkaita? Ei sittenkään, kotimaakuntaa ei tässä onneksi häpäistä.

Historiantajuttomuus, totalitaarinen ympäristöestetiikka, röyhkeä kaupallisuus. Eikö näitä kirottuja mikään pidätä?

Turvallisen matkan päässä seisova vihellysmerkki on sentään jäljellä.
Turvallisen matkan päässä seisova vihellysmerkki on sentään jäljellä.

Loppukesän iltapäiviä

Iltapäivä on lämmin, vaan ei kirkkaan paahteinen. Taivaalla on ohutta harsoa, eikä valokuvista saa hehkuvan värikylläisiä. Syksy on jo ilmoitellut tulostaan sateilla ja koleammilla päivillä, joten ihmiset osaavat iloita sunnuntaiksi sattuvasta aurinkoisesta ilmasta. Tällaisia ei ehkä enää tule monta tänä kesänä.

Mutta ei kesän loppumisesta huolestuakaan jaksa. Onhan tätä nyt ollut, ja ensi vuonna tulee lisää. Toisin oli vielä pari kuukautta sitten, kun kasvun kohahdusta seurasi henkeään pidätellen ja koetti paeta kauhistavaa tietoisuutta siitä, että kohta kaikki tasaantuu ja alkaa vääjäämätön rappeutumisen, vanhenemisen ja kuihtumisen aika, jota kestää aina talvipäivänseisaukseen.

Vaan pian on vuoden paras aika: syyskuu, kirkkaiden värien, raikkaan tuulen ja reippaan retkeilymielen kuukausi!

Tavallinen itähelsinkiläinen suo
Tavallinen itähelsinkiläinen suo

Kansanretkeilijältä jäävät nyt kuitenkin väliin ruskaretket ja tuuliset majakkavierailut. Syyskuun alussa tupsahdetaan keskelle meluisaa, kuumaa ja hikistä aasialaista pääkaupunkia, ja viikkoa myöhemmin hytistään jo vuorijättiläisen juurella jäätikön perusleirissä. On hieman harmillista, että parhaat retkeilykuukaudet ovat samat Suomessa ja Himalajalla ja pitää valita jompi kumpi.

Mutta takaisin tullaan jo lokakuun alkupuolella, ehkäpä kahdeksantuhatta metriä rikkaampana! Silloinhan on vasta varsinais-syksy, paljon tuulta ja vesisadetta, sieniä ja lenkkipolkuja – ennen kuin alkaa kansanhiihtokausi.

Tiettyä haikeutta ei voi kuitenkaan välttää, isolle kansanretkelle lähtö huolestuttaa aina jonkin verran. Kuinka turvallista olisikaan nyt jäädä näihin tuttuihin maisemiin.

Tavallinen itähelsinkiläinen ohdakeperhonen
Tavallinen itähelsinkiläinen ohdakeperhonen

Ohdakeperhoset harjoittelevat muodostelmalentoa Vuosaarenalpin huipulla. Lähdössä kai nekin. Kansanretkeilijä osaa jo useimpien saarten nimet: Pikku Niinisaari, Musta-Hevonen, Kuiva-Hevonen, Hanskinen ja Eestiluoto. Sipoonselän takana Kaunissaari, Bodö ja Pirttisaari. Ja keskellä kauimmaisena se majakka…

Kai se on sitten lähdettävä. Takaisinhan sieltä on tarkoitus tulla, ja sitten pitää ruveta valmistelemaan kevään kansanretkeä. Jotenkinhan se on järjestettävä, ja jotakin on puuhailtava, kun työpaikallekaan ei ole menemistä ennen ensi syksyä…

Kadonnut rautatie

Teollisuusraiteen päätepuskin piileksii viidakossa. Muutama metri kiskoa, ratapölkkyjä ja kiinnityslevyjä lojuu vilkkaan liikenteen vieressä mutta hyvin kätkettynä Viilarintien penkereen juurella.

Herttoniemen satamarata on kadonnut vähä vähältä. Itse Herttoniemessä ja Roihupellossa siitä muistuttavat enää rautatiemäisesti kaartuvat katulinjat, muutama vanhan teollisuusrakennuksen lastauslaituri ja mainio tasainen pyörätie vanhalla ratapiha-alueella. Viilarintien varresta kiskot katosivat jokunen vuosi sitten, ja aivan äskettäin nostettiin maasta metron huoltoraide Viikintien ja tunnelin väliltä.

Roihupellon teollisuusalueella on ollut ainakin kyllästyslaitoksen ja vesilaitoksen raiteet. Olivatkohan nämä kyllästyslaitoksen raiteita? Kiskot eivät välttämättä ole alkuperäisellä paikallaan: sen verran runneltuja ne ovat, että niitä on varmaan puskettu sivuun viereisen varikkoalueen tieltä.

Maastoutunut rata
Maastoutunut rata

Tässä vielä oma aiempi satamaratatunnelmointini ja Seisakkeen historiallinen satamarata-artikkeli. Vaunut.orgissa on alueen ratapihakaavio vuodelta 1989.

IMG_051925.11.2013: Lisäsin linkin vaunut.orgissa olevaan ratapihakaavion kuvaan.

Suunnistuskisan tulokset

Paikkakunnalla oleskelevilla on nyt ollut koko sunnuntai-iltapäivä, ilta ja yö aikaa kiertää Kontulan vuoden 1945 suunnistusreitti. Itsekin kävin, polkupyörällä tosin. Jos et ehtinyt vielä suunnistaa, jätä lukeminen tähän, ota kartta edellisestä jutusta ja käy etsimässä rastit.

Nyt julistan, saatana, tulokset.

Rasti 1: Vesalantie
Rasti 1: Vesalantie

Ykkösrastin metrintarkka paikallistaminen ei ole mahdollista, sillä katuja rakennettaessa myös puron reittiä on muutettu. Melko mukavasti voidaan silti ajatella, että rasti olisi kuvan keskellä olevan punaisen auton kohdalla. Siinä on purossa mutka ja maasto siitä eteenpäin oikealle on riittävän tasaista, että paikalla on voinut olla pellonkulma. Lähempänä tien oikealla puolella on jännittävä tonttien välinen viidakko.

Rasti 2, Keinulaudantie
Rasti 2, Keinulaudantie

Kakkosrastin paikka on selvä, kallionlaesta ei voi erehtyä. Itse rastimerkki on voinut olla vaikkapa tuossa männyssä, luulisin että se on ollut olemassa jo 1945. Vieressä muuten valmistetaan hyvää jäätelöä, jota itähelsinkiläisten tulee syödä jo isänmaallisistakin syistä. Itsekin nautin suunnistuksen jälkeen vadelma-valkosuklaajäätelön.

Rasti 3: Varhelanpuisto
Rasti 3: Varhelanpuisto

Kolmosrasti löytyy taas Vesalasta. Vanhassa kartassa rasti on polkujen risteyksessä, mutta nykyiset polut ovat voineet syntyä vasta kerrostaloasutuksen aikanakin. Iso louhi on kuitenkin hyvä maamerkki, joten sovitaan, että rasti on siinä.

Maali: Mustikkamäki
Maali: Mustikkamäki

Vaikkei asia suunnistuskartasta aivan yksiselitteisesti ilmene, ehdotan kuitenkin, että sovimme maalin olevan Mustikkamäellä. Koska kaikki rastikuvat ovat panoraamoja, pitää tämänkin olla. Toki tästä blogista löytyy lukuisia muitakin kuvakulmia tästä kansansuunnistajalle niin tutusta paikasta.

Suunnistuskisat Kontulassa

Suunnistuskartta Mellunkylän alueesta vuodelta 1945

Taas paikallishistoriaa. Kuvassa on suunnistuskartta Mellunkylän alueesta vuodelta 1945. Sitä käytettiin Ford-yhtiön henkilökunnan suunnistuskilpailussa 30.5.1945. Kartta on omin luvin skannattu Anne Valkosen kirjasta Myllypuro. Kartanon takamaista monikulttuuriseksi kaupunginosaksi (Myllypuro-seura, 2005) sivulta 31 ja se on peräisin Harri Kekkisen arkistosta.

Alueen teistä ovat nykyisinkin paikoillaan Humikkalantie, Linnanherrantie ja Naulakalliontie sekä tietysti kaakkoiskulman leikkaava Itäväylä. Myös Rekitie on jäljellä, mutta yhteys on poikki Naulakallion eteläpuolelta nykyisen Länsimäentien kohdalta. Mellunmäestä Westerkullan kartanoon johtanut tie on jäänyt Mellunmäen kerrostaloalueen alle, vain maalaiskunnan puolella Länsimäen metsissä se on jäljellä ulkoilupolkuna niin kuin pellonreunan tiekin.

Mellunmäestä länteen vievästä tiestä on jäljellä pieni pätkä nykyistä Muinaistutkijantietä. Kontulantie ja metro noudattavat suunnilleen samaa linjaa, mutta jonkin verran tämän vanhan tien pohjoispuolella. Humikkalantien risteyksestä länteen tie jää hieman Kontulantien alle, mutta noudattaa sitten nykyisen Tanhuantien linjaa, kunnes tekee jyrkän mutkan luoteeseen nykyisen kirkon eteläpuolella. Siinähän on vieläkin pieni pätkä vanhaa tietä oikopolkuna. Siitä tie jatkuu Kontulan ostolan kautta kohti Malmia.

Humikkalantie kääntyy lounaispäässään jyrkästi luoteeseen, kadunnimenä on siinä kohdin Klamintie. Tien jatko on jäänyt voimalan ja kehätien alle, mutta pieni pätkä tätä vanhaa tietä on jäljellä nykyisen Myllypuron Hallainvuoressa, tämän kartan ulkopuolella.

Mutta entäpä suunnistusrastit, joita löydän ainakin kolme? Ja nyt on aika keskeyttää lukeminen, jos aiot tämän kartan avulla etsiä rastit maastosta! Klikkaa kuva suuremmaksi, niin saat paremmin selvää.

Ykkönen on pellonreunassa ja ojanmutkassa Vesalassa, ehkä nykyisen Vesalantie 35:n paikkeilla. Kakkonen on 1,4 kilometrin päässä lounaassa, se lienee Keinulaudantie 7:n viereinen kallio. Kolmonen on taas Vesalassa, polkujen risteyksessä ehkä nykyisten kerrostalojen eteläpuolella Varhelanpuistossa.

Muita numeroituja rasteja en löydä, mutta Mustikkamäen huipulle on piirretty ympyrä ja ehkä M-kirjain. Onkohan siinä kisan maali? Sitten vielä kartan alareunaan Bergtorp-sanan alle on piirretty merkki. Oliko suunnistuksen jälkeen päivällinen seurantalolla?

Myrkyllisiä muistoja

Toukokuun alun puhtaassa valossa tarkkailija hypähtää myrkkytunturilta lasinkirkkaaseen viileään ilmaan ja leijailee yli kadonneen päiväkodin tyhjän tontin ja optimismin vuosikymmenen modernin kerrostalolähiön.

Omat muistoni Myllypuron myrkkytaloista ovat hämmästyttävän vähäiset. Vakituinen työmatkapyöräilyni kulki pitkin kävelytietä, joka vei urheilukentän reunasta pitkin kuusikkoista rinnettä sille lyhyelle hiekkatielle, joka oli osa vanhaa Herttoniemestä Vartio- ja Mellunkylään johtavaa maantietä. Muistan, miten ensimmäinen kerrostalo tuli vaivihkaa näkyviin kuusimetsän takaa, alimman kerroksen huoneistoissa oli parvekkeen sijaan oma suojainen piha. Tässä on talon paikka 2013:

Alakiventie 4 B–C:n paikka
Alakiventie 4 B–C:n paikka

Sitten, kun katastrofi alkoi, muistanen peitetyt ikkunat ja asuttuja huoneistoja merkanneet värikkäät pyöreät harjat. Ensimmäinen purkuvaihe alkoi keväällä 2001, mutta siitä minulle ei ole jäänyt minkäänlaista muistoa. Pyörätien itäinen osa varmaankin suljettiin silloin. Jonkin aikaa pääsi ajamaan kiertotietä ja nousemaan takaisin rinteeseen suunnilleen Alakiventie 8:n talojen kohdalla, mutta sitten koko alue aidattiin vuosikausiksi.

Kieltomerkit ja porsaat ovat jääneet polun pieleen, vaikka reitti on taas auki
Kieltomerkit ja porsaat ovat jääneet polun pieleen, vaikka reitti on taas auki

Myrkkyhistoriasta olen kirjoittanut kahdessa edellisessä jutussa, joten tässä on vain lyhyt yhteenveto ja linkit lisätiedon lähteille.

Maantien varressa Myllypuron metsän hiekkaisessa rinteessä oli sorakuoppa, johon perustettiin Vartiokylän kaatopaikka 1954. Kaatopaikkaa käytettiin vuoteen 1962 asti, ja sinne tuotiin kaikkea mahdollista, myös kaasulaitoksen vaarallisia myrkkyjätteitä. Kun Myllypuron lähiön rakentaminen oli ovella, kaatopaikka suljettiin. Käytännössä roskat lakaistiin maton alle.

Esoteerinen maantiede on selvittänyt paikan historiaa ja nykypäivää, ja juttu sisältää myös aikalaismuistelman 1950-luvulta. Tässä toinen, Heimo Kuukkasen aikalaismuistelma, kaatopaikan myrkyistä enemmän kahdessa artikkelissa.

Kaatopaikan päälle rakennettiin vuosina 1976 ja 1977 kaksitoista kerrostaloa, asunnot noin viidellesadalle ihmiselle. Siis vain viisitoista vuotta sen jälkeen, kun haiseva kaatopaikka oli häthätää peitelty! Oliko se muka unohdettu? Vai paikka turvalliseksi todettu? Olisivatkohan seudun asukkaat osanneet kertoa jotakin, jos olisi haluttu kysyä?

Myrkyt ”löytyivät” loppuvuodesta 1998, kun maan painumisen takia rikkoutuneita putkia korjattaessa maasta paljastui haisevaa mönjää. Aineet tutkittiin ja alue todettiin asumiseen kelpaamattomaksi. Kaupungin vuokratalojen Alakiventie 4:n ja 6:n asukkaille etsittiin heti uudet asunnot, Alakiventie 8:n omistusasuntojen lunastamisesta kaupungille ryhdyttiin neuvottelemaan. Tästä syntyikin sitkas riita, johon voi tutustua Alakiventie 8:n omia sivuja lukemalla.

Alakiventie 6:n neljä kerrostaloa purettiin keväällä 2001. Kahdeksikon viimeiset asukkaat sinnittelivät syksyyn 2003, ja talot purettiin talvella ja keväällä 2004. Tällöin purettiin myös Alakiventie 4:n D-talo. Sitten alkoi pitkä puhdistusoperaatio, jonka aikana myrkyt eristettiin ja niiden päälle rakennettiin nykyinen tunturi. Albumit auki -sivustolla on runsaasti kuvia näistä vaiheista.

Rappio- ja mysteeriaiheista kiinnostunut valokuvaaja olisi löytänyt näinä aikoina paljon kuvattavaa Alakiventieltä. Itse ajauduin paikalle yhden ainoan kerran kesällä 2004.

Viimeiset myrkkytalot kesällä 2004
Viimeiset myrkkytalot kesällä 2004

Alakiventie 4:n kaksi taloa oli tarkoitus säästää, sillä alun perin ajateltiin, että niissä voisi kunnostuksen jälkeen vielä asua. Ne seisoivat paikallaan yli kolme vuotta sen jälkeen, kun muut talot oli purettu ja myrkkytunturia jo suurella vaivalla rakennettiin. Tarkempi tutkimus kuitenkin selvitti, että maapohjan kunnostus tulisi kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen, joten talot päätettiin purkaa 2007.

Mutta kuten tämän jutun toisesta kuvasta näkyy, talot on vain purettu ja maa tasoitettu. Ei näytä siltä, että maita olisi vaihdettu, eikä myrkkytunturin penger ylety tänne asti. Onko tämä maa siis yhä myrkyllistä?

Kaikkiaan purettiin 11 kerrostaloa, kaksi matalaa siipirakennusta ja erillinen päiväkoti. Ainoana jäi pystyyn Alakiventie 4:n korkea A-talo, joka on saanut uuden numeron 8. Muut pahaenteiset osoitteet 4 ja 6 on nimittäin annettu uusille taloille, joita alettiin rakentaa myrkkyalueen itäpuolelle keväällä 2013.

Uudet Alakiventie 4 ja 6 tulevat tähän
Uudet Alakiventie 4 ja 6 tulevat tähän

Kuusimetsä kaatui ja vanhan kävelytien alku jäi työmaan alle.

Osmankäämit valtaavat päiväkodin tontin
Osmankäämit valtaavat päiväkodin tontin

Alakiventie 9:ään puretun päiväkodin tontille on muodostumassa mukava kosteikko. Siihen on kuitenkin kaavoitettu uusia asuintaloja.

Omia kuviani itälähiöistä Google-albumissa, mukana myös myrkkytunturin seutu. Tässä myös Krixun kuvia keväältä 2013.