Paikallisleipä

Kotiseutuleipäkokemuksessa itse leipäaines on välttämätön, muttei yksinään laisinkaan riittävä osatekijä. Äärimmäisen tärkeä on vierailu leipäpuodissa, kansanihmisten kohtaaminen, myyjän kanssa jutustelu ja leipien valinta. Leivän ja kahvin tuoksujen hengittäminen. Leipiä reppuun pakatessa hulmahtava tietoisuus alkavasta kuukausien poissaolosta.

Leipomo on siinä korttelissa, josta minä olen kotoisin.

Junien lähtöjä edeltävien puolituntisten aikana leipäpuodissa tihenee kohtaamisten mahdollisuus. Vuosien takaiset hulmahdukset, kuinka kaikki nyt onkin haaleampaa kuin viikon vanha ruisleipä.

Sitten äkkiä on kiire, kyyti odottaa sakkopaikalla.

Sarjalippu

Tältä näyttää sitten Valtionrautateiden paikallisliikenteen uusi kymmenen matkan sarjalippu. Mikä käsittelyn helppous, kompakti muoto, leimaamisen vaivattomuus!

Alennusta kertalippuun verrattuna on kymmenen prosenttia. Useamman kerran sarjalippua ei enää ollut kaupan, ja kestäisihän sen tulostaminenkin tovin uudella hienolla tekniikalla.

Muistelen, että 1990-luvulle asti junien eteisissä oli toimivia matkalipun leimauslaitteita. Sitten ne jostakin syystä uusittiin, ja nämä nykyiset toimivat pahvisten sarjalippujen kanssa usein ja näiden lämpötulosteiden kanssa joskus. Toisinaan napakka nyrkinisku laitteen päälle tahi etuseinään auttaa.

Tässäpä onkin seuraavan uudistuksen ja rahanpolton paikka. Epäilen tosin, että nykyiset mekaaniset leimauslaitteet jäävät viimeisiksi ja matkustajat pakotetaan sähköisten lippujen käyttäjiksi. Tiedossa on siis lisää helppoja miljoonia nörttifirmoille ja kiukkua asemille ja junien eteisiin.

Rahaa siis tarvitaan Tiedon ja Accidenturen toiminnan pyörittämiseen, viherpesuun ja uusien mainoslauseiden teettämiseen. Mutta ei tällä hintojen ja palvelutason suhteella enää pendelöidä kolmen tunnin työpäiviä tekemään.