Kathmanduun

30.8.–2.9.2013

Halvimmat lennot Helsingistä Kathmanduun olisi saanut Moskovan ja Delhin kautta niin, että Moskovassa olisi pitänyt vaihtaa paitsi konetta, myös lentokenttää. Ei kiitos, varsinkin kun Qatarilta löytyi suorastaan inhimillinen 17 tunnin lento Tukholman ja Dohan kautta. No, Arlandassa ilmeni sitten tuliterässä Boeing 787 Dreamlinerissa jokin vika, lento myöhästyi kolme tuntia ja vaihto Dohassa tietenkin meni mönkään. Aavikkokentän odotussalin lattia tuli taas tutuksi.

Nepalin räikeä pääkaupunki ei tällä kertaa enää säikäyttänyt, vaan suorastaan toivotti tervetulleeksi kotiin. Vastassa olleet kyyditsijät taisivat kuitenkin saada huiputetuksi tulijalta liikaa palvelurahoja – länsimaalaisilla kun tunnetusti kasvaa raha taskussa. Kaupungilla osasin liikkua eksymättä, Sam’s Bar ja Funky Buddha löytyivät noin vain. Hotelli Shakti vaikutti siistiltä.

Syyskuun 1. päivänä tapasin retkikunnan johtajan Danin ja retkeilyfirman Dehan, jonka moottoripyörän kyydissä pääsin toimistolle hoitamaan paperityöt. Sitten muutaman puuttuvan tarvikkeen hankintaan. Onneksi avaruusajan pissapullo tuli koetäytettyä ennen lähtöä ja valitettavasti todettua vuotavaksi: tilalle tavallinen Nalgene-pullo. Kathmandusta saa kaiken tarvittavan vaatteista ja kiipeilyvarusteista elintarvikkeisiin ja Everest-hammastahnaan sekä lääkkeet ilman reseptiä, eurooppalaisittain naurettavan halvalla.

Toisen päivän aamiaisella tapasin loputkin retkikuntalaiset, ja sitten olikin vuorossa informaatiota ja varusteiden tarkastusta. Illaksi piti hankkia viimeisetkin varustetäydennykset ja pakata laukut varhaista lähtöä varten.

En enää suosittele Pringles-lastuja evääksi, vaikka ne toki hyviä ovatkin. Ne vievät paljon tilaa ja murenevat kuitenkin, vaikka kuinka huolellisesti pakkaisi. Enintään kaksi putkea voi ottaa mukaan ja ne pitää tunkea ylävuoristokenkien varsiin.

Retkikunnassa oli johtajan lisäksi kuusi jäsentä, kaikki miehiä. Ikäjakauma keskittyi neljänkympin loppupäähän, vaikka nuorin oli alle kolmikymppinen ja vanhin yli kuusikymppinen. Hyväkuntoisia kaikki, joukossa ylipitkien juoksujen harrastajia useampikin.

Retken kuva-albumi.

 

 

Kansanretki 8000, toinen osa

Tässä se nyt on, huippukuva, todiste. Kameran kello näyttää 8.58 syyskuun 26. päivänä 2013. Kansanretkeilijä seisoo hapen puutteesta pöllämystyneenä Cho Oyun 8201 metriä korkealla laella Nepalin ja Tiibetin rajalla. Satoja metrejä leveällä lakitasanteella, josta sanotaan, että silloin vasta voi luottaa olevansa oikealla huipulla, kun näkee Everestin.

No siellä se näkyy, Everest eli Chomolungma itäkaakossa, tuollaisen kolmenkymmenen kilometrin päässä eli yhtä kaukana kuin Vuokatin vaarat Kajaanista. Tämänpuoleiset rinteet ovat varjossa, kuva on otettu vasten aurinkoa. Nopea tuuli kuljettaa harsomaisia pilvenriekaleita etelästä Nepalin puolelta, ja ajoittain ne peittävät näköalan kokonaan. Tässä maisema on kuitenkin selkeä. Everestin vasemmalla puolella näkyy horisontissa maailman kolmanneksi korkein vuori Kangchenjunga, retkeilijän pään taakse jää neljänneksi korkein Lhotse ja viidenneksi korkein Makalu näkyisi, jos se ei sattuisi sijaitsemaan täsmälleen Everestin takana. Retkeilijän selästä oikealle on rivi seitsentonnisia, mm. Baruntse.

Huipulla on kevättalvisen lämmintä, ainakaan kansanretkeilijän sormia ei näytä paleltavan. Pitkän aamuöisen nousun aikana pakkanen kyllä nipisteli, ja tätä kirjoittaessa 12 päivää myöhemmin näppäimistöön pitkästä aikaa totuttelevat sormenpäät ovat pikkaisen turrat.

Kansanretkeilijä yritti Cho Oyulle jo 2010, mutta säät eivät tuolloin suosineet ja korkeusennätys jäi kakkosleirin 7100 metriin. Tänä vuonna oli tarkoitus lähteä Shishapangmalle, mutta retkikunnasta kaikkosi viime hetkellä ennen lähtöä suurin osa jäsenistä ja se peruutettiin. Järjestettyään itsensä vapaaksi töistä, varattuaan lennot ja maksettuaan kaiken kansanretkeilijä ei voinut oikein muutakaan tehdä kuin liittyä samaan aikaan järjestettävään Cho Oyu -retkikuntaan.

Miksikään suureksi onnettomuudeksi tämä ei kuitenkaan osoittautunut, vaan kaikki tuntui päin vastoin naksahtavan paikoilleen mitä parhaimmalla tavalla. Kuuden jäsenen, johtajan ja kahden sherpan retkikunta oli fyysisesti ja henkisesti erittäin vahva. Säät enimmäkseen suosivat, ja kun tähän yhdistyivät johtaja Dan Mazurin rohkea kapselityylinen akklimatisaatio-ohjelma, jossa retkikunta ei väsyttänyt itseään ravaamalla vuorta ylös alas, ja viime hetkellä onnellisesti ratkennut yhteistyö retkikuntien välillä reitin rakentamisessa, menestystä ei oikeastaan voinut välttää. Retkikunnan jäsenistä viisi kuudesta saavutti huipun 26 päivää ensi kokoontumisen jälkeen ja vain 16 päivää vuoren juurelle saapumisesta.

Kansanretkeilijä kiipesi ilman happea ja sai yllätyksekseen huomata könyävänsä huipulle vain puolisen tuntia kahden hapellisen kiipeilijän perässä. Valmistauduttuaan ilman mitään systemaattista harjoitusohjelmaa, pelkän liikkumisen ilon ajamana – mitähän jos rupeaisi ihan oikeasti treenaamaan?

Tähän tulee päiväkirjamainen kertomus kuvituksineen. Yritän käsitellä päivän päivässä, mutta ehdotonta lupausta en anna. En ehkä tule olemaan yhtä perusteellinen paikkatietojen ja nimien kanssa kuin viime kerralla, joten Google Earthin avulla maisemiin tutustuvaa kehotan tutkimaan viimekertaisia juttuja, joita voi seurata kronologisesti alkaen varusteläjän pakkaamisesta. Erotan retket hieman epäjohdonmukaisesti asiasanoilla Kansanretki 8000 ja Kansanretki 8201, mutta muilla yhteisillä hakusanoilla löytyvät molempien retkien jutut. (Ja jos sinulla on parempi ehdotus lajitteluun, kannattaa ehdottaa heti, ennen kuin näitä juttuja on kymmeniä.)