Pitsa

Matti Sunell on 21.6.2017

Seuraa keittiöfoneetikon pohdintaa litteän ruokalajin nimestä. Kirjoitan ilman ammattipätevyyttä, vain valtavan yleissivistyksen pohjalta, enkä oikeasti osaa italiaa. Jos haluat päteviä kielenkäyttöohjeita, lue sanakirjaa tai käytä Kielitoimiston ohjepankkia.

Kielitoimiston sanakirjasta voi päätellä, että ensisijainen muoto on pitsa, koska sananselitys on sen kohdalla ja pizzaan viitataan sanalla rinn. Sitä paitsi pizza linkittää pitsaan muttei päinvastoin.

Kummallekin muodolle on perusteensa. Asiassa joutuu väkisin miettimään kirjoitusjärjestelmän ja ääntämisen suhdetta.

Ajatellaan konsonantteja ja erityisesti katkoäänteitä, joita merkitsevät kirjaimet k, p ja t. Niitä lausuttaessa kieli tai huulet tukkivat hetkeksi ääntöväylän, ja tukoksen lauetessa ja ilman päästessä virtaamaan kuullaan konsonanttiäänne.

Niin sanottuja kaksoiskonsonantteja merkitään kahdella kirjainmerkillä (kk, mm). Katkoäänteiden ja muiden välillä on kuitenkin ratkaiseva ero: soinnillisten ja suhujen ääntämistä voi jatkaa niin kauan, kuin keuhkoissa riittää ilmaa (mmmmm, sssss). Katkoäänne sen sijaan on ”pitkänäkin” hetkellinen. Kun äännetään kk, pp tai tt, ääntöväylä menee ensin kiinni ja kieli tai huulet valmiiksi konsonantin ääntöasentoon. Sitten on tauko, jonka aikana ei kuulu mitään, ja lopuksi sulku laukeaa ja kuullaan konsonantti.

Miten tämä liittyy pitsaan? Suomalaiselle on koulussa opetettu, että z-kirjain tarkoittaa äänneyhtymää ts. Nämä pystyy helposti lausumaan erikseen, eri tavuissa: pit-sa. Oppimansa perusteella suomalaisen on vaikea tajuta, mihin tarvitaan kaksi kahta äännettä tarkoittavaa merkkiä peräkkäin. Silloinhan pizza pitäisi lausua ”pitstsa”. Eikö kirjoitettuna riittäisi ”piza”?

Mutta italian puhujalle z ei tarkoitakaan t:n ja s:n yhdistelmää, vaan t:tä, jota laukaistaessa päästetään melko kovalla paineella ilmaa, niin että syntyy teräväalukkeinen suhaus. Ja kahdella z-merkillä ilmoitetaan, että ennen tätä äännettä on pieni tauko.

Suomen kielessä ei ole samanlaista äännettä. Suomalaisen suu turvautuu tuttuihin sanoihin, joissa on selvästi erillinen t ja s: vatsa, katso, etsi, kutsu. Pitsa.

Suomea puhuttaessa suu ei ole niin jännitteinen kuin pizzan italialainen ääntämys vaatisi. Kieli valuu melko löysänä hammasvallista kohti kitalakea ja irtoaa puolivälissä, samalla kun päästetään ilmaa: pit-sa. Pitää olla vieraiden kielten tajua, että osaa muodostaa tauon ja nopean sivalluksen: pi-za.

Suositus kirjoittaa pitsa perustunee siis realistiseen (vai pessimistiseen?) arvioon siitä, miten suomalaiset ääntävät konsonantteja ja konsonanttiyhdistelmiä ja siihen periaatteeseen, että yhtä äännettä vastaa yksi merkki.

Itse kirjoitan pitsa ja myös sanon löysällä suomalaisella suullani suunnilleen samoin. En pahastu, jos joku kirjoittaa pizza, mutta haluan kuulla hänen tavatessamme lausuvan sen asiaankuuluvalla tavalla, terävästi sihauttaen.

Kielimiliisi 2.0

Matti Sunell on 8.2.2016

Edistyshurmaisissa iskuripuheissa vaaditaan milloin minkin asian tulevan teknohenkisesti versioksi 2.0 itsestään – viimeksi luin, että kasvatustyöläisen pitäisi pian olla Opettaja 2.0.

Kaikkien ATK-ohjelmia käyttäneiden olisi syytä jo tietää, että uusi suurversio tuo uusien ominaisuuksien muassa aina liudan virheitä ja ongelmia. Nämä sitten vähitellen, toivottavasti, korjaantuvat ns. pistepäivityksissä. Ammattilainen ei koskaan suin päin vaihda työvälinettään uuteen versioon, vaan antaa muiden polkea miinat.

Jos tavoitteena olisi vaikka Opettaja 2.1 tai jopa 2.2.1, se symboloisi mukavasti myös sitä, että uskotaan enemmän jatkuvaan vähittäiseen kehitykseen kuin mahtikäskystä tapahtuviin juhlallisiin loikkiin.

Tuitti

Matti Sunell on 6.8.2014

Yritin Twitterissä provosoida keskustelua sanan tweet suomennoksesta, mutta eihän siitä mitään tullut. Niukasta tilasta ja viestien viuhuvasta virrasta seuraa vain vaillinaisia perusteluja ja väärinkäsityksiä.

Nykyään ”kaikki ovat” Twitterissä, niin myös virallinen kielenhuoltomme tunnuksella @Kotus_tiedotus. Olen useammin kuin kerran nähnyt Kotukselta kysyttävän tweetin oikeaa ja virallista suomennosta.

Usalaisperäinen viestipalvelu Twitter käyttää nimessään, tunnuksessaan ja sanastossaan linnun viserrykseen liittyviä mieli- ja kielikuvia. Aihepiirin sanat ovat sekä englanniksi että suomeksi onomatopoieettisia, tarkoitettaan äänteellisesti jäljitteleviä.

Yhden viestin nimitys on englanniksi tweet. Vanha sanakirjani antaa suomennokseksi ’piipitys, tirskutus’ ja ääntämisohjeeksi [twi:t]. w tarkoittaa painotonta u:n kaltaista vokaalia, pääpaino on seuraavalla vokaalilla. Kaksoispiste merkitsee pitkää vokaalia.

Twitterin alkuaikoina onkin puhuttu leikilliseen sävyyn visertämisestä ja viserryksestä. Mikäs siinä, mutta tämä suomennos ilman asiayhteyttä kertoo vain vanhan ja yleisen merkityksen. Mutta meillä on keino luoda sana, joka tarkoittaa vain ja nimen omaan Twitterissä päästettävää viserrystä: lainataan sana englannista ja mukautetaan se suomeen.

Näin olemme tehneet ennenkin, ja käytän tästä aina esimerkkinä teippiä: olemme kaapanneet sen tarkoittamaan tarranauhaa. Englannissa tape tarkoittaa nauhaa yleensä, ja teippi pitää ilmaista pidemmin: adhesive tape.

Nyt (vasta) päästään tämän jutun ytimeen: miten tweet mukautetaan suomen kieleen, substantiivina ja verbinä?

Virallinen suositus on ’tviitti’ tai ’twiitti’, verbi ’tviitata’ tai ’twiitata’. En ole tähän tyytyväinen, vaan ehdotan sanoja tuitti ja tuitata. Keksintö ei ole minun: syyllinen intoiluuni on Katleena, ja jäljet johtavat lopulta Jussiin.

Kotus viittaa kysyttäessä Kielikellon uutiseen, joka taas on suora lainaus termitalkoiden suosituksesta (ei anna linkittää suoraan, hae sanalla ”tviitti”). Mitään varsinaisia perusteluja mukautuksen kieliasulle tämä teksti ei anna. Termitalkoiden suositusten yleiset perusteet toki ovat tolkulliset.

Mitä vikaa sitten on ’tviitissä’? Oikeastaan rinnakkaismuoto ’twiitti’ sen paljastaa: suomalainen ei hahmota, että w merkitsee englannissa vokaalia, jota suomessa vastaa lähinnä u. Suomessahan vee on vee, kirjoitetaan se sitten yksittäin tai tuplana.

Sanan mukauttaminen on siis jäänyt puolitiehen: ensimmäinen vokaali on korvattu konsonantilla, koska on tuijotettu kirjoitusasua eikä äännetty sanaa suussa tai mielessä. Toinen vokaali on mukautettu oikein, muutettu kirjoitustapa äännearvoa vastaavaksi i:ksi.

Termitalkoissa on siis joko

a) tehty tietoinen päätös (”Eivät suomalaiset kuitenkaan tajua w:tä vokaaliksi, pannaan siihen v ja sallitaan w paremmalle väelle”) tai

b) haksahdettu itse edellä kuvaamaani vokaalin ja konsonantin sekoittamiseen.

Johdonmukaisin mukautus suomeen olisi ”tuiitti” ja ”tuiitata”. Tuitti ja tuitata ovat kuitenkin helpommat lausua. Sitä paitsi pitkä-i:llinen muoto saattaisi johdattaa jonkun tavoittelemaan englannin painotusta. Suomessahan ei koskaan painoteta kahdesta peräkkäisestä vokaalista jälkimmäistä. Tuitti sopii suomalaiseen suuhun parhaiten ja säilyttää muiston sanan alkuperästä.

Varmuuden vuoksi varoitan vielä väärinkäsityksestä, jonka tuittailuni tämän asian tiimoilta on saattanut aiheuttaa: suomessa ei koskaan äännetä kaksoisveetä u:na. Älä siis lausu ”Wanhan Willen wiinakioskia” ”uanhan uillen uiinakioskiksi” edes piloillasi: joku kuitenkin ottaa sen tosissaan. Kieli on vaarallinen leikki.

Valuvika

Matti Sunell on 8.10.2012

Eurokriisi-inttelyssä käytettävistä kliseistä kulunein ja rasittavin on valuvika. Sellainen väitetään olevan eurojärjestelmässä.

Valuvika on valettaessa kappaleeseen syntynyt vika. Tällaista vikaa on hyvin vaikea korjata paikkaamalla, hitsaamalla tai takomalla. Jos valuvikainen pata ei pidä vettä, on parasta iskeä se lekalla lyttyyn, sulattaa ja valaa uudestaan.

Valuvian metaforinen käyttö lähtee tästä. Lähtökohdiltaan epäonnistunut ja toimimaton järjestelmä ei tule kuntoon korjaamalla, vaan se pitää hajottaa ja luoda alusta lähtien uudestaan.

Joidenkin mielestä euron vika varmasti on sitä laatua, että upokkaaseen vain koko systeemi ja parempi muotti ennen uutta valua. Mutta toiset ovat halukkaita paikkaamaan.

Kerrankos kielikuvat karkaavat. Tässä tapauksessa leviämistä auttaa vielä suomessa hyvin toimiva alkusointu. Valuvian holtiton viljely on kuitenkin mennyt kohtuuttomuuksiin ja on tarpeen pysäyttää. Täten kielletäänkin tästä päivästä lähtien valuvika-sanan käyttö kaikissa sellaisissa yhteyksissä, jotka eivät liity metallin, muovin tai muun vastaavalla tavalla käytettävän materiaalin valamiseen.