14. syyskuuta: puja

Jotta retki onnistuisi hyvin ja onnettomuuksilta vältyttäisiin, retkikunnalle täytyy hankkia korkeampien voimien siunaus. Siksi ennen vuorelle kiipeämistä järjestetään puja.

Juhlaa aletaan valmistella heti aamusta. Valmiina olevaan kivijalustaan kiinnitetään puinen salko, josta rukouslippujen narut viritetään kaikkiin ilmansuuntiin. Retkikunnan sherpat vetävät rullalta uusia kirkkaita viirejä ja vetävät narut niin, että viirit sulkevat piiriinsä koko leirin. Tuuli sieppaa lippuihin painetut rukoukset mukaansa ja kuljettaa ne maailman ääriin (En tarkalleen tiedä missä ne on tarkoitus havaita. Periaate on samantapainen kuin pyöritettävissä rukousmyllyissä, eräänlainen rukoilemisen rationalisointi ja tehostaminen. Ilmeisesti on hyvä, että ilmassa on mahdollisimman paljon rukouksia menossa jonnekin.)

Kivistä ladotun korokkeen kylkeen rakennetaan eräänlainen alttari. Siinä on hedelmiä, ruokaa, riisiä, jauhoja, jonkinlaisesta taikinasta muotoiltu vuoren pienoismalli, olutta, virvokkeita, alkoholia. Kiipeilijät tuovat kiipeilyvälineensä korokkeen viereen, jossa ne seremonian aikana siunaantuvat. Korokkeen toisella reunalla palaa jostakin katajan tai tuijan sukuisesta puusta tehty tuli, jonka tarkoitus on tuottaa runsaasti hyväntuoksuista savua.

Tiibetiläinen kokkimme Samdien on myös pyhä mies, joka ruuanlaiton lisäksi taitaa pyhien kirjoitusten resitoinnin ja juhlamenojen johtamisen. Hän istuutuu avustajansa kanssa alttarin ääreen, avaa kirjansa ja alkaa hymistä pyhiä tekstejä. Välillä hän kaataa tölkistä olutta maljaan, välillä ojentaa osanottajille riisiä, joka heitetään ilmaan. Resitoinnin loppuvaiheessa osallistujien keskuudessa kiertää jauhoastia, josta kukin ottaa kourallisen. Menot huipentuvat siihen, että jauhot heitetään ilmaan ja huudetaan. Retkikunta peittyy jauhopölyyn.

It’s party time! Max after puja

Sitten alkaa juhlan vapaamuotoinen osuus. Makeisia jaetaan, nautitaan virvokkeita, viskipullosta tarjoillaan korkillisia. Tiibetiläiset ja sherpat koettavat, josko kansanlaulu ja perinteinen tanssi onnistuisivat. Juhlan kulujen kattamiseksi kerätään kolehti.

Tunnelma ei ole koko aikana mitenkään harras tai turhan vakava, ja vaikuttaa siltä, että menoissa on improvisoinnin varaa. Ihmiset enimmäkseen hymyilevät. Toisaalta on erittäin tärkeää, että puja järjestetään. Sherpat eivät aloita kiipeämistä ennen sitä, ja tuovat hyvin huolellisesti kiipeilyvälineensä saamaan annoksensa hyvää onnea.

Julien raportti Summitclimbin uutissivulla.

Seuraava jakso: Päiväretki ykköseen

Edellinen jakso: Nangpa La aamusumussa

13. syyskuuta: kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

Ensimmäinen aamu perusleirissä (5700 m) valkeni aurinkoisena. Retkikunta totutteli oloonsa ympäristössä, joka oli oleva koti ainakin seuraavat kolme viikkoa. Ruokailuteltasta tuli heti oman leirin sosiaalinen keskus. Vieressä olivat keittiö- ja varastoteltta ja parinkymmenen metrin säteellä retkeilijöiden omat teltat ja suihkuteltta sekä leirin laidalla vessa.

Aikaisin aamulla havaittiin, että ylhäällä vuorella lähes kaksi kilometriä korkeammalla yksinäinen kiipeilijä avaa polkua kakkosleiristä kolmoseen. Häntä seurattiin vielä aamiaisen jälkeen, tässä mukavasti ruokailuteltan edustalla Nathalie, Rolf, Michael ja Max.

Teltan edustalla näkyy kasvavan ruohoa, ehkä jakinlannan avittamana. Kyllä se siitä viimeistään muutamassa päivässä kului pois.

Glacier training near basecamp

Iltapäivällä lähdettiin jäätikölle harjoittelemaan jyrkässä maastossa kulkemista. Muutaman sadan metrin matka moreenin poikki vei tovin, sillä louhikko oli saatanallis-perkeleellistä kuljettavaa. Sherpat menivät edeltä ja kiinnittivät jääseinämään köydet koulutusta varten. Kun saatiin valjaat päälle ja raudat kenkiin, taivas meni pilveen ja alkoi pyryttää. Hauskaa oli kuitenkin.

Oikealta puolelta jumaroitiin ylös ja vasemmalta laskeuduttiin köyden varassa. Kansanretkeilijän noustua jääharjanteen päälle ylhäällä tilannetta valvonut Jangbu huomasi, että jääruuvi taisi olla irti. No, sitä ei kerrottu sille kiipeilijälle, joka oli jo puolivälissä rinnettä tulossa ylös. Jangbu piti ruuvia ja köyttä paikallaan kengällä painaen, ja kaikki meni hyvin. Ruuvi kierrettiin takaisin kiinni jäähän, kun kiipeilijä oli päässyt ylös asti.

Max oli laittanut laskeutumisköyteen hankalan tehtävän. Mitä tehdä, kun kesken laskeutumisen huomaa, että köydessä roikkuu irronnut ankkuri tai tajuton kiipeilijä? Tämä oli kansanretkeilijälle uusi tilanne. Piti kiinnittää nousulaite köyteen esteen yläpuolelle ja roikkua sen varassa sillä aikaa, kun laskeutumisväline irrotetaan ja kiinnitetään uudestaan esteen alapuolelle. Hankalinta on painon siirtäminen uudestaan laskeutumisvälineen varaan. Nousulaitteen ja valjaiden välinen naru ei saa olla liian pitkä. Tämä tekniikka tuli tarpeeseen jääseinämällä ykkösen ja kakkosen välillä, missä laskeutumisköysi on ankkuroitu jäähän kesken matkan, ja laskeutumis- ja nousuköydet kaiken lisäksi risteävät.

Seuraava jakso: Nangpa La aamusumussa

Edellinen jakso: Perusleiriin

12. syyskuuta: perusleiriin

Koitti lähestymisretken viimeinen päivä, ja retkikunta pääsi vihdoin ABC:hen (advanced base camp) eli varsinaiseen perusleiriin. Kävely välileiristä kesti nelisen tuntia. Tientapainen vei kiinalaisen tarkkailuaseman ohitse ja Palung-jäätikön laitaan, jossa se viimein häipyi olemattomiin. Jonkinlainen polku vei valtavien moreenikumpujen lomitse ja vihreiden jäätikkölampien sivuitse jäätikön vastakkaiselle reunalle, missä ylitettiin vielä Zhushu-jäätikön sulava alaosa, ennen kuin noustiin Dzapowa Ri -vuoren läntisille alarinteille ja kuljettiin loppumatka vuoren ja Gyabrag-jäätikön välisellä harjulla perusleiriin.

Kuvassa reppujaan esittelevät Jangbu ja Steve. Jäätikön eteläreunaa hallitsee huippu 6497, sen ja Cho Oyun välissä on Palung Ri (7022 m). Cho Oyusta oikealle ovat Dzapowa Rin huiput, joista korkein on 6456-metrinen. Perusleiri on aivan kuvan oikeassa reunassa osittain näkyvän kakkoshuipun (6386 m) takana. 6497:n takana häämöttää Ngozumpa Kang (7916 m) ja Palung-jäätiköstä vasemmalle kohoaa Singuang Ri Nup (6840 m).

Dzapowa Rin juurella louhikko oli melkoisen hankalaa retkeilijälle, ja suorastaan ihmeellisellä tavalla jakit selviytyivät siitä raskaan kuormansa kanssa. Eivät ne selvästikään pitäneet maastosta, ja ajomiehillä oli täysi työ komentaa juhtia pysymään hädin tuskin erottuvalla polulla.

Loppumatka oli onneksi helppo, selvä polku harjun päällä. Jäätikön mutkan takana alkoi tulla vastaan telttoja: perusleirissä oli jo useita retkikuntia ja runsaasti väkeä. Kesti kuitenkin vielä puolisen tuntia, ennen kuin oltiin perillä omassa leirissä, joka oli telttakylän yläpäässä lähinnä Cho Oyua. Sherpamme olivat siellä kovaa vauhtia pystyttämässä telttoja.

Vuorien nimeämisessä ja korkeuksissa on näissä jutuissa verrattomana apuna Jan Kielkowskin perusteellinen opus Cho Oyu Himal. Jukalle kiitos tietopaketin lainasta.

Seuraava jakso: Kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

Edellinen jakso: Välileiri

11. syyskuuta: välileiri

Välileirissä (5100 m) vietettiin taas yksi kokonainen päivä hyvän akklimatisoitumisen varmistamiseksi. Neuvottelut tiibetiläisten ajomiesten kanssa riittävästä määrästä jakkeja seuraavan päivän kuljetukseen ottivat myös aikansa.

Välileiri (interim camp) on pieni tasainen kenttä Gyabrag-jäätikön reunamoreenin juurella. Paikalla on vakituisesti muutama iso teltta, joista ainakin yksi toimii teetupana ja palvelee paikkakunnan kulkijoita sekä tietenkin retkikuntia. Paikkakuntalaisia työllistää vuorikiipeilijöiden lisäksi vähän matkan päässä oleva vartioasema. Kuvan vasemmassa laidassa harjun päällä itse asiassa erottuu vihreä vartiotorni. Torneja on alueella useampiakin, ja niiden katolla pylvään päässä seisovat tehokkaan näköiset suunnattavat valvontakamerat. Todennäköisesti mikään retkeilijöiden liike ei jää militaareilta huomaamatta.

Suosituin kulkupeli töyssyisellä tiellä on moottoripyörä, joka vaikuttaa yleensä olevan omistajansa ylpeyden aihe. Pyörät on varustettu musiikkisoittimilla, joita ei suinkaan kuunnella kuulokkeilla vaan ämyreillä, jotka pauhaavat tiibetiläistä poppia kovalla äänellä ympäristöön.

Kansanretkeilijä nousi päiväretkellä Michaelin ja Rolfin kanssa leirin itäpuolisille kukkuloille viiteen ja puoleen kilometriin. Jobo Rabzangia katseltiin tällä kertaa itäkoillisesta. Vuoriston pienimuotoista mutta hyvin värikästä kasvillisuutta ihailtiin ja valokuvattiin. Se onkin oman tulevan juttunsa arvoinen.

Kansanretkeilijää kiinnostivat näkymät Cho Oyun pohjoisrinteille, jotka näkyisivät läheltä vain näiltä seuduin. Pilvet valitettavasti peittivät maisemat.

Maxin 11.9. kirjoittama raportti.

Seuraava jakso: Perusleiriin

Edellinen jakso: Välileiriin

10. syyskuuta: välileiriin

Kiinalaisessa perusleirissä enimmät varusteet sälytettiin jakkien huoleksi ja retkikunnan jäsenet heittivät selkäänsä kevyen päivärepun, jossa oli evästä, vettä ja lämmintä vaatetta. Tie jatkui ajokelpoisena, mutta tämä päivämatka taitettiin kävellen, jotta elimistöllä olisi aikaa tottua alati ohenevaan ilmaan. Määränpäänä oli ns. välileiri (interim camp), jossa yövytään vain vuorelle päin mennessä, ei enää paluumatkalla.

Edessä valkoisena hohtava vuori on pirullisen korkea (6666 metriä) Jobo Rabzang. Se näkyy komeasti moneen suuntaan: tänne pohjoiseen mahtavan lumisena, Cho Oyun suuntaan ja perusleiriin jyrkkänä monihuippuisena harjanteena.

Tie seuraa Gyabrag-jäätikön sulamisvesien oikeata laitaa, nousee sitten harmaille moreenikummuille ja johtaa lopuksi jäätikön reunamoreenin juurella kulkien vasempaan horisonttiin.

Retkikunnan jäsenet esittelevät tässä reppujaan: lähimpänä Calin ja Julie, keskirivissä Jangbu, Dean ja Mark sekä joukon kärjessä todennäköisesti Michael ja Paul.

Seuraava jakso: Välileiri

Edellinen jakso: Kiinalainen perusleiri

9. syyskuuta: kiinalainen perusleiri

Toinen päivä kiinalaisessa perusleirissä valkeni kirkkaana: Cho Oyu pienempine ympäröivine vuorineen näkyi ensi kerran kokonaan. Kansanretkeilijä nousi taas viereisille kukkuloille noin 5100 metriin. Sieltä koko vuoriryhmä näkyi mainiosti, ja kameran muistiin tallentui panoraaman viipaleita (koottu palapeli tulee esille aikanaan).

Naapurissa rivissä seisovat tyhjänä odotelleet teltat saivat asukkaita, kun bussi toi leiriin uuden retkikunnan. Toinen naapuriretkikunta taas pakkasi tavaransa jakkien selkään ja lähti kävelemään kohti vuorta. Väki vaihtui vilkkaasti: mekin jatkaisimme matkaa kohti välileiriä heti toisen yön nukuttuamme.

Seuraava jakso: Välileiriin

Edellinen jakso: Kiinalainen perusleiri

8. syyskuuta: kiinalainen perusleiri

Jatkokertomus alkakoon sieltä, minne autokyyti päättyi ja mistä kävelyretki kohti vuorta alkoi. Viimeinen ajomatka pikkubussilla vei retkikunnan pölyistä tietä Tingrin kylästä halki laajan tasangon ja yli ruskeiden kukkuloiden ns. kiinalaiseen perusleiriin (4900 m) noin neljänkymmenen kilometrin päähän. Matkan varrella näkyi horisontissa etuvasemmalla osittain pilvien peittämä Everest. Kansanretkeilijä oli tietenkin shokissa.

Leiri ei ole mikään varsinainen perusleiri vaan pikemminkin läpikulkupaikka, jossa retkikunnat viettävät yön tai kaksi ja jossa varusteet siirretään kuorma-autosta jakkien kannettaviksi. Tietä pitkin pääsisi maastoautolla vielä ns. välileiriin asti kahdeksisen kilometriä laaksoa ylös, mutta retkikunnat aloittavat kävelynsä täältä, jotta nousutahti pysyy rauhallisena.

Retkikunnan akklimatisoitumissuunnitelma oli hyvin maltillinen: kaikissa lähestymismatkan kylissä ja leireissä vietettiin kaksi yötä. Niinpä kaikki jäsenet saapuivatkin lopulta hyvävointisina itse vuoren juurelle advanced base campiin (ABC), joka käytännössä on varsinainen perusleiri.

Osa henkilökunnasta oli tullut paikalle etukäteen ja pystyttänyt teltat valmiiksi. Matkaleireissä kaksi ihmistä nukkui samassa teltassa, mutta perusleirissä jokainen sai majoittua omaan telttaansa. Ruokailuteltassa odotti iso termoskannullinen teetä, jota tulikin sitten olemaan tarjolla koko retkikunnan ajan ja jota myös kulutettiin hehtotolkulla.

Leirissä oli myös kiinalaisten viranomaisten telttoja ja ylhäällä mäen harjalla vartiotorneja. Retkeilijöitä varoitettiin menemästä lähelle sotilaallisilta näyttäviä rakennelmia. Varoitusta uskottiin, sillä kukaan ei halunnut tulla ammutuksi näin retkikunnan alkuvaiheessa.

Kansanretkeilijä käveli kukkuloiden rinteitä etäällä torneista ja kuvaili vuoria ja jakkikaravaaneja. Cho Oyu oli linnuntietä noin 17 kilometrin päässä ja piileksi koko päivän osittain pilvien takana.

Max lähetti 9. päivänä raportin Summitclimbin uutissivulle. Koko retkikunnasta otettiin myös ryhmäkuva.

Seuraava jakso: Kiinalainen perusleiri

Edellinen jakso: Nyalam