Talven valoa 2

Hiekkaranta ohuen lumen peitossa, tyhjä penkki, vastarannalla rakenteilla oleva pilvenpiirtäjä

Talviuneeni tunkeutui jollakin oudolla tavalla aavistus, että taivas on kirkastunut myräkän jälkeen. Havahduin, heräsin ja kurkistin ulos. Aavistus ei ollut unta: raitis pohjoistuuli puhalteli, pakkasta oli sopivasti ja aurinkokin oli jaksanut nousta eteläisen taivaanrannan yläpuolelle.

Myräkkä ei ollut tuonut sanottavasti lunta eikä suksilla kannattanut liikkua. Päätin kävellä meren rantaan ja tarkistaa jäätilanteen. Tulin lopulta siihen niemenkärkeen, josta taannoin nousin neuvostoliittolaisen sammakkoveneen kyytiin.

Mitä mahtoi kuulua sammakkoveneelle ja sen omalaatuiselle kapteenille? Yhteydenpitomme oli jäänyt vähiin sen jälkeen, kun edellisen kerran olimme matkustaneet yhdessä meritse Varangin niemimaan kärkeen. En ollut paljon kysellyt kipparin salaperäisistä liiketoimista. Toivottavasti hän ei sentään ollut Puttimen hommissa.

Meri jäätyi napsuen ja rasahdellen. Vielä nyt jaksaisi pieni sammakkovene ehkä juuri ja juuri puskea pintaan jään läpi, mutta ei enää päivän parin päästä, jos pakkanen jatkuisi. Voisivat verkonuittajatkin häkeltyä, jos avannosta nousisi sammakkoveneen hylkeen muotoinen tähystin.

Mutta enpä tänä vuonna tarvitsekaan kyytiä tutka-asemalle, sillä moniaat kiireet pakottavat minut pysymään etelän perällä, sitten kun kunnolla heräilen talviuniltani.

Verkonuittajia jäällä, vastarannalla pilvenpiirtäjä, joka näyttää savuavan
Uimarannan suihku talvella
Ihmisveistos katselee jäätyneelle merenlahdelle.
Kivilaituri ja matala talviaurinko

Koleus

Hiihtelin reippaasti kohti etelää, päivämatkat pitenivät siinä kuin päivätkin. Helmikuussa olin Kainuun korkeudella ja lunta riitti. Mutta ennen kuin ehdin eteläisimpään Suomeen, tulivat vesisateet ja lämpöaalto. Nyt on hiihdot hiihdetty, ajattelin, mutta sitten muistin apulaiset. Viimeiset parisataa kilometriä lumikkopartio puikkelehti edelläni ja lumesi lumotun ladun halki metsien ja poikki peltojen suorinta tietä meren rantaan.

Loppumatkan Helsingin perälle kuljin revontulten loisteessa rannikkoa pitkin kuunnellen merenlahtien vonkuvia ja ritiseviä jääkansia. Lämmön hivotellessa kymmentä astetta pelkäsin matkan loppuvan räsähdykseen ja loiskahdukseen, mutta sitten kuu pimensi auringon ja jäinen itäinen viima kohmetti meren pinnan rantaviivan tuntumassa juuri ja juuri kantavaksi. Nostin sukset olalle tutussa ojanvarsilepikossa ja kävelin kotiin.

Tuuli kääntyi idästä etelään muttei juuri lämmennyt. Taivas muuttui sinisestä harmaaksi ja värit katosivat maisemasta.

Sain töitä räjäytystyömailta. Aamuisin louhin graniittia itäisen pääkaupungin metsiin ja kallioille leviävien uusien muodikkaiden puutalokylien tieltä. Iltapäivisin toimin katuosaston erikoisasiantuntijana räjäytellen väärin pysäköityjä autoja, jotta työkoneet pääsevät lakaisemaan pois lyhyen talven aikana kaduille levitetyn kivirouheen.

Jäätävää itätuulta ennen ehti virkavaltaisuuden kylmä puhuri kaataa unestaan juuri heräämässä olleen hirsihuvilan. Arjen virallisuudessa on niukasti tilaa määrittelemättömyydelle, hallitsemattomalle piirustuspöydiltä pakenevalle aktiivisuudelle. Raunioilla leijui viimasta huolimatta vihaa ja surua.

Talven valoa

Kuukausien yhtämittainen sade on verhonnut Suomen etelälaidan harmaaseen harsoon. Ihmismielet on vallannut unohdus ja väsymys. Muunlaista aikaa tuskin on koskaan ollutkaan, ainakaan muualla kuin unessa.

Sade roitelee ikkunoita koko yön. Hätkähdän hereille suden hetkellä kauhuissani siitä, että elämä valuu pois enkä pääse siihen enää mukaan, sillä harmaanraskaassa unessa jalat ovat lakanneet tottelemasta.

En saa enää nukutuksi, joten luen loppuun veden kiinteää olomuotoa pohdiskelevan kirjan.

Herään uudestaan, kun on jo valoisaa. Siis todellakin valoisaa, ei vain hämärää. Istun pöytäni ääreen ja teen töitä, mutta sitten aurinko tulee esiin vastapäisen talon katonharjan takaa. Sälekaihtimen sulkeminen olisi nyt petos. Jalat on otettava alle, nyt ne helpotuksekseni taas toimivat.

Hiihtokelit ovat Helsingin perällä olleet pariin otteeseen lähellä, mutta nyt maasto on vain vetinen. Latupohjien puru purskahtelee.

Juoksen unohtuneeseen kesäparatiisiin. Limonadi, olkihatut, päivänvarjot ja rantaleikit ovat tuskin koskaan olleetkaan muuta kuin unta.

Lainehtivan meren äärellä muistan, että jouluun on enää viikko. Kolmen työpäivän jälkeen minäkin pääsen muihin maisemiin. Olen sopinut jo kyydistä tutun neuvostoliittolaisen kipparin kanssa: hän tulee hakemaan minut sammakkoveneellään.

Perjantaina vene lipuu vaivihkaa Villingin eteläpuolelle odottelemaan. Iltapäivän hämärtyessä se ajelee lähes kokonaan veden alla, vain hylkeen näköinen tähystysosa pinnalla, Vartiosaaren vieritse Strömsinlahden pohjukkaan ja alkaa pimeyden turvin nousta ylös Mustapuroa. Kävelen odottamaan tennishallin takaiseen lepikkoon. Pian sammakkovene nousee pintaan ja muutama hämmästynyt sinisorsa räpiköi loitommalle.

Heitän kevyen reppuni luukusta sisään ja kömmin itse perässä. Tempaisen luukun kiinni, ja sitten sukellamme.

Tulemme pintaan vasta keskemmällä Suomenlahtea. Otamme tasaisen matkavauhdin, edessä on pari vuorokautta yhtämittaista ajoa, ensin etelään, sitten Atlanttia pohjoiseen ja lopuksi itään, kohti Varangin niemimaan kärkeä.

Aatonaattona aloitan työt Vuoreijan tutka-aseman hoitajan joululomasijaisena. Uudelta vuodelta otan sitten rennosti ja odottelen kaamoksen loppumista.

Yhdessä auringon kanssa nousen ylös tunturiin ja alan hiljakseen hiihdellä etelään päin. Päivien pidetessä ja luiston parantuessa sujuttelen yhä pitempiä matkoja. Ehkä jo etelän hiihtolomaviikolla, mutta varmasti ennen pääsiäistä, alan lähestyä maan eteläreunaa. Toivottavasti täällä on vielä silloin riittävästi lunta maassa.

Ainakin valoa on enemmän kuin nyt, päivän pituus on jo yli yhdeksän tuntia. Ja harmaata tihkua varmasti vähemmän.

Hiihtäen kesäparatiisiin

Viimeisen hiihtolomapäivän kunniaksi aurinko kohosi pilvettömälle taivaalle ja houkutteli kaikki reippaat ihmiset ulos poluille, hiihtoladuille ja meren- ja järvenjäille. Koska kansanhiihtäjän mielessä oli kirkkaan auringonvalon ja terävien varjojen hyödyntäminen, reppuun pääsi pitkästä aikaa virallinen kamera.

Laduilla riittää varmasti lunta vielä huhtikuulle, mutta merenjään riittoisuudesta ei tällaisena leutona talvena voi koskaan olla varma. Siispä nyt tai ei koskaan, alas Herttoniemen laduilta ja Kivinokan sivuitse Vanhankaupunginselälle.

Kivinokan nokan tervalepät

Kivinokan nokan tervalepät

Jäällä liikkui nyt pelottomasti satoja tavallisia kansanhiihtäjiä ja kävelijöitä, ei vain niitä kalamiehiä, joille riittää kahden sentin jää Kulosaaren sillan kupeessa. Veneettömälle kaupunkilaiselle avautuu aivan uusi ulottuvuus ja tuore näkökulma tuttuun maisemaan. Tässä tarjoillaankin nyt vastakuvia keväisiin näkymiin.

Talven iloja Kuusiluodon rannassa

Talven iloja Kuusiluodon rannassa

Kuusiluodon rantaan oli järjestetty talvirieha. Tarjolla oli ainakin jääkelkan pyöritystä ja jääpöydiltä anniskeltua mehua. Vilkas liikenne kävi saaren ja Arabianrannan välillä.

Kokkoluoto

Kokkoluodon puut ovat taipuneet myötäilemään vallitsevia tuulia

Tiheä ja laaja järviruokoviidakko aiheuttaa kansanhiihtäjälle pitkiä kierroksia, mutta Lammassaaren ja Kuusiluodon välissä on pakko uskaltautua sekaan ja etsiä kapeinta ja harvinta läpikulkua. Lammassaaren itäpuolella odottavaa Loppia lienee helpointa lähestyä etelästä avoveden puolelta.

Lopin rantalepikon taajama

Lopin taajama

Täällä taitaa pesiä varisyhdyskunta harmaahaikaroita. Turvallinen paikka, sulan veden aikaan ei kulkijoita juuri liene.

Loppi osoittautuu hyväksi näköalapaikaksi. Vanhankaupunginselkää ympäröivät Kivinokka, Kuusiluoto ja Lammassaari. Kaupunkikin on jossain tuolla kaukana. Auringon lämmön tuntee jo, kevätpäiväntasaukseen on alle neljä viikkoa.

Tämä on jo selvästi kevättalvea

Tämä on jo selvästi kevättalvea

Kuvituksen sekundääriversiot Googlessa.

Kivinokka

Helsingin kaupunki jakaa vuosittain joka kotiin kaavoituskatsauksen, jonka ensimmäisiltä sivuilta on hyvä tarkistaa kiireellisimmät lähiretkeilykohteet. Ne on merkitty vihreällä yleiskaavoituskarttaan, mikä merkitsee, että tulevina vuosina alueet saattavat kokea suuria mullistuksia. Uusimmassa katsauksessa tällaisia paikkoja Helsingin itäisellä puolella ovat Kivinokka, Vartiosaari, Meri-Rastilan länsiranta ja valtava Östersundomin alue.

Iloisin värein piristetään kalvakkaa huhtikuuta

Helsingin Vanhankaupunginlahden ympärille syntyi 1900-luvun alkupuolella työläisten kesänviettopaikkoja Kivinokalle ja Lammassaareen. Kesäisin siellä yövyttiin teltoissa ja lautamajoissa, jotka purettiin talveksi. Sota-ajasta lähtien ruvettiin rakentamaan pysyviä mökkejä. Nykyisin Kivinokassa on 600 pientä kesämajaa ja lisäksi viereisessä Herttoniemen siirtolapuutarhassa parisataa.

Kalasatama rakentuu ja peittää vanhan Helsingin

Itäisen Helsingin metromatkan kohokohta on Vanhankaupunginselän vaihtuvien valaistusten ja vuodenaikojen mukaan elävän maiseman tarkastelu Kulosaaren sillalta. Tähän maisemaan kuuluvat talvisin rohkeat pilkkijät, jotka ilmestyvät Kivinokan ja vanhan satama-alueen välille heti, kun jää on sentin paksuista, ja poistuvat huhtikuussa paria päivää ennen jäiden lähtöä.

Nyt Sörnäisten sataman paikalle nousee kovaa vauhtia uusi Kalasataman kaupunginosa. Merihaka on jo jäänyt uusien talojen taakse, mahtaneeko Tuomiokirkostakaan jäädä muuta kuin kupoli näkyviin?

Ruokomatto hiekkarannalla

Älä leiki suihkulla

Uimarannalla on talven korkeiden vesien tuoma ruoko- ja rojumatto. Lämmin huhtikuun päivä houkuttelee kävelijöitä, jotka istahtavat penkille ja kääntävät kasvonsa kohti aurinkoa. Lapset tekevät rantahiekalta jännittäviä löytöjä: pulloposteja, toisista maanosista ajelehtineita kenkiä ja muinaisten purjelaivojen mastonkappaleita.

Vastarannalla on Leposaari, jossa on Kulosaaren hautausmaa ja kappeli, sen takana Kulosaari ja Itäväylän ja metron lakkaamaton liikenne. Täällä on ihmeen rauhallista, ainakin näin alkukevään sunnuntaina. Jonkin verran on liikenteen kohinaa, mutta se taitaa tulla yläilmoista.

Uimarannan viereisiä mökkejä

Mökeillä ei ole monta neliömetriä omaa pihaa. Kunhan puihin tulee lehdet, maisema vähän pehmenee ja mökit saavat näkösuojaa.

Saudi-Arabia

Tervaleppäkuja

Selän länsirannalla on Arabianrannan uusi värikäs asuinalue osittain mereltä vallatulla maalla.

Kivinokan terävään länsikärkeen, kapeaan niemennokkaan, johtaa hieno tervaleppäkuja. Sulan veden aikaan kalamiehet eivät pääse tätä pidemmälle, vaan joutuvat tyytymään rantakiviltä onkimiseen.

Meditoija on viettänyt lammikon äärelle polvistuneena niin kauan aikaa, että on muuttunut suolapatsaaksi. Tässä on muinoin sijainnut tanssilava, ja kiveen kiinnitetty laatta kertoo, että kuuluisa Dallapé-tanssiorkesteri on perustettu 1920-luvulla juuri täällä.

Meditoija ja Dallapé-muistolohkare

Fastholma

Nokan koillisosa on sankkaa kuusikkoa. Siellä on esteetön luontopolku ja lahden rannassa tolppien päällä lintulava, josta sopii tarkkailla vesilintuliikennettä. Herttoniemen puolella on kiinnostava vanha talo.

Kivinokalle laaditaan nyt osayleiskaavaa, eikä virkistysalueena säilyminen ole itsestään selvää. Asutuksen rakentamistakin on ehdotettu. Kaupunkisuunnitteluvirasto kerää kansalaisten ehdotuksia alueen tulevaisuudesta.

Variaatioita tämän jutun kuva-aiheista ison G:n huomassa.