Hiihtäen kesäparatiisiin

Ahkiokyytiä ja energiaa

Viimeisen hiihtolomapäivän kunniaksi aurinko kohosi pilvettömälle taivaalle ja houkutteli kaikki reippaat ihmiset ulos poluille, hiihtoladuille ja meren- ja järvenjäille. Koska kansanhiihtäjän mielessä oli kirkkaan auringonvalon ja terävien varjojen hyödyntäminen, reppuun pääsi pitkästä aikaa virallinen kamera.

Laduilla riittää varmasti lunta vielä huhtikuulle, mutta merenjään riittoisuudesta ei tällaisena leutona talvena voi koskaan olla varma. Siispä nyt tai ei koskaan, alas Herttoniemen laduilta ja Kivinokan sivuitse Vanhankaupunginselälle.

Kivinokan nokan tervalepät
Kivinokan nokan tervalepät

Jäällä liikkui nyt pelottomasti satoja tavallisia kansanhiihtäjiä ja kävelijöitä, ei vain niitä kalamiehiä, joille riittää kahden sentin jää Kulosaaren sillan kupeessa. Veneettömälle kaupunkilaiselle avautuu aivan uusi ulottuvuus ja tuore näkökulma tuttuun maisemaan. Tässä tarjoillaankin nyt vastakuvia keväisiin näkymiin.

Talven iloja Kuusiluodon rannassa
Talven iloja Kuusiluodon rannassa

Kuusiluodon rantaan oli järjestetty talvirieha. Tarjolla oli ainakin jääkelkan pyöritystä ja jääpöydiltä anniskeltua mehua. Vilkas liikenne kävi saaren ja Arabianrannan välillä.

Kokkoluoto
Kokkoluodon puut ovat taipuneet myötäilemään vallitsevia tuulia

Tiheä ja laaja järviruokoviidakko aiheuttaa kansanhiihtäjälle pitkiä kierroksia, mutta Lammassaaren ja Kuusiluodon välissä on pakko uskaltautua sekaan ja etsiä kapeinta ja harvinta läpikulkua. Lammassaaren itäpuolella odottavaa Loppia lienee helpointa lähestyä etelästä avoveden puolelta.

Lopin rantalepikon taajama
Lopin taajama

Täällä taitaa pesiä varisyhdyskunta harmaahaikaroita. Turvallinen paikka, sulan veden aikaan ei kulkijoita juuri liene.

Loppi osoittautuu hyväksi näköalapaikaksi. Vanhankaupunginselkää ympäröivät Kivinokka, Kuusiluoto ja Lammassaari. Kaupunkikin on jossain tuolla kaukana. Auringon lämmön tuntee jo, kevätpäiväntasaukseen on alle neljä viikkoa.

Tämä on jo selvästi kevättalvea
Tämä on jo selvästi kevättalvea

Paratiisi keskellä kaupunkia

Etsipä semmoinen Helsingin kartta, jossa näkyvät kunnanrajat – taannoista Sipoon osien kaappausta edeltävä kartta toimii paremmin – ja tökkää sormesi arviolta Helsingin alueen keskikohtaan. Se saattaa hyvinkin osua Helsingin niemimaan itäpuoliselle laajalle merenlahdelle tai sen reunojen vesijättömaille. Täällä on Vanhankaupunginlahti, jonka avointa vesialuetta sanotaan Vanhankaupunginseläksi. Länsirannat ovat kauan olleet satamana ja outoina teollisuus- ja varastoalueina, ja Arabianrannassa on uusi asuinalue. Pohjois- ja itäpuoli sen sijaan ovat säästyneet kaupunkirakentamiselta. Jokainen näkevä metromatkustaja tuntee Kulosaaren sillalla pakottavaa tarvetta nostaa silmänsä lehdestä ja tarkastaa maisemassa vallitsevat valaistussuhteet, jotka elävät ihmeellisellä tavalla vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan.

Viikki

Sillalta lahden pohjukkaan on nelisen kilometriä, ja leveyttäkin vesialueella on itä–länsisuunnassa kaksi ja puoli kilometriä. Alueen laajuus ja monimuotoisuus paljastuu kuitenkin toden teolla vasta silloin, kun kulkija ottaa polkupyörän, veneen tai jalat alleen ja lähtee koluamaan rantoja, niittyjä ja saaria. Kansanretkeilijä ei tietenkään voinut jättää tutkimusta Kivinokalla käyntiin ja ylimalkaiseen ympäripyöräilyyn, vaan oli lähdettävä käymään saarissa ja rantaniityillä. Varsinkin kun kevätkin oli kiivaimmillaan ja kuuluisat lintukosteikot täynnä liikettä.

Viikin laitumia

Kun on ensin seurannut auringonnousun korkealta paikalta, ehtii kiivaasti pyöräillen kokemaan uusinnan merenpinnan tasolla. Viikin rantaniityillä lainehti viileä usva vielä hetkisen, ennen kuin auringon säteet hajottaisivat sen näkymättömiin. Karja loikoili kaikessa rauhassa, laitumella yötään viettäneet linnut alkoivat suunnata vesille.

Viikin karjaa

Lujaa ajavan kansanpyöräilijän säikäyttämä kauris loikki tieltä ruovikkoon, muttei päässyt piiloon, sillä viimekesäinen järviruoko on mattona maassa ja uusi viheriöivä vasta nousemassa matonraoista. Vantaan suulla kalastajat aloittelivat ongintaansa.

Lammassaareen
Melkein Lammassaaressa

Lammassaari on siitä kätevä saari, että sinne pääsee kävellen. Lahden pohjoisosa on yllättävän matala ja varmaankin suurimman osan aikaa kuivilla. Kartoissa on näillä kohdin mittakaavasta riippuen vettä tai kosteikkoa.

Pitkospuilla on pysyttävä, pyörä on jätettävä Pornaistenniemeen. Matkalla on käkkyräistä lepikkoa, jota on ehdottomasti tultava katsomaan aamuyön sumussa ja myöhäissyksyn harmaudessa. Täällä on erilainen satakieli kuin rantametsässä.

Aurinko osuu jo rakennuksiin ja puunlatvoihin, maisema saa kellertävää väriä ja sumu häviää vähitellen kokonaan.

Sumu hälvenee

Lahden rannoilla on lukuisia lintutorneja, Lammassaaren pohjoisreunallakin yksi. Kierros käy sen kautta saaren itärannan venesatamaan, ja laiturilta avautuu nyt aivan kunnon selkä. Voimalaitoksen piippu saa esiintyä taas uudessa valaistuksessa.

Sumu on haihtunut

Keskellä Lammassaarta kohoaa komea Pohjolan pirtti, jota isännöi Raittiusyhdistys Koitto. Saaressa on myös kymmeniä pikku kesämajoja, samanlaisia kuin Kivinokalla.

Pohjolan pirtti

Lammassaaresta pääsee pienemmälle Kuusiluodolle taas pitkospuita myöten. Kyhmyjoutsen on rakentanut pesänsä aivan lähelle saaren sisääntuloporttia. Kulkiessaan katse joutsenenpesään kiinnittyneenä kansanretkeilijä tulee säikäyttäneeksi harmaahaikaran lentoon aivan pesän läheltä.

Rentukka ja Vanhankaupunginselkä

Kuusiluodon eteläkärjessä ollaankin sitten Vanhankaupunginselän suurimman yhtenäisen vesialueen reunalla.

Kokkoluoto ja Arabia

Puolivälissä Kuusiluotoa ja Arabianrantaa on pikkuinen Kokkoluoto. Se on ollut pitkään saman kalastajasuvun hallussa. Nykyään sieltä ei enää lähdetä ammattimaisesti kalaan, vaan paikka on kesämökkinä.

Kaste kimaltaa

Rentukan on kukittava toukokuussa, sillä pian järviruoko kasvaa parimetriseksi ja peittää matalat kasvit hämärään. Myllypuron sieni ja Siilitien kerrostalot vaanivat horisontissa.

Aamukahvit vedetään Pornaistenniemen lintutornissa. Lähellä, avoveden reunassa, on piilokoju, josta voi vakoilla arempia kaislikon asukkaita.

Loppi ja sen takana Lammassaari

Lopuksi kierretään vielä itärannalle katselemaan maisemaa myötävalossa. Loppi on pieni lehtevä saari Lammassaaren ja itärannan puolivälissä. Oikeastaan se näyttää niemeltä, sillä ruovikko yhdistää sen pysyvästi lahden pohjoispäähän. Kyhmyjoutsenet liikkuvat asioillaan, ja sinisorsalla näkyy olevan jo poikaset. Aamun mittaan stratocumulusmatto on vaivihkaa leijunut maiseman ylle.

Ufon laskeutumispaikka Mölylän edustalla

Mölylän kalliolta pääsee katselemaan lahtea vähän korkeammalta, ja silloin paljastuu erikoinen pyöreä kaislikkomuodostelma. Epäilemättä kysymyksessä on ufojen laskeutumispaikka.

Kalliolta löytyy myös kolmen sodassa henkensä heittäneen miehen muistoksi tehdyt kaiverrukset. Pauli, Eugen ja Tauno ovat edesmenneet vuosina 1944, 1940 ja 1941.

Vielä pistäytyminen Fastholman lintutornissa ja hieman erilainen näkökulma tähän maisemaan. Aurinko on jo korkealla ja valo kovaa, kun otan retken päätteeksi panoraaman Herttoniemen Majavakalliolta.

Viime elokuulta on samoilta seuduilta pari kuvaa Helsinki-arvuuttelusarjassa.

Vanhankaupunginlahti

Vaihteen vuoksi laitan tähän panoraaman, minkä jälkeen seuraa teknillisluontoista valokuvauspohdintaa. Tämä on neljästä vaakakuvasta koottu panoraama Helsingin Vanhankaupunginlahdelta, Sumparn-retkellä kuvattu. Tiedosto on melko iso ja sen tulo kestää muutaman sekunnin.

Tämäkin on tehty Photoshopin automaattisella panoraamatoiminnolla. Aika hyvin se selviytyy, vaikka onkin kovilla laineiden kanssa: vesi ehtii väreillä sen verran sen parin sekunnin aikana, joka vierekkäisten kuvien oton välissä ehtii kulua, että ohjelma joutuu sumentamaan saumakohtaa näkyvästi. Mutta kyllä tämä toiminto melkein yksinään panee vuoristokuvauksen ystävän harkitsemaan ohjelman hankkimista: se hakee älykkäästi parhaat mahdolliset saumakohdat ja tekee minuutissa (isoilla tiedostoilla) sen työn, johon käsin menisi tunti eikä sittenkään saisi yhtä hyvää tulosta. On Gimpissäkin jonkinlainen panoraamakoostin, mutta tähän verrattuna alkeellinen, ja käsitöitä joutuu tekemään paljon.

Eri otokset erottuvat tässä myös valotukseltaan: varsinkin Pihlajamäen kohdalla on selvästi tummempi kohta. Jätin sen tähän demonstraatioksi enkä ruvennut korjaamaan: olisi joko pitänyt palata alkuperäiseen kuvaan tai käsitellä panoraaman osaa käsitöinä. Pokkarissa oli panoraamatoiminto, joka lukitsi valotuksen samaksi kaikkiin otoksiin. Järjestelmäkamerassa ei taida olla vastaavaa, joten ohjelmakiekko täytynee vääntää M-asentoon. Vai olikohan joku niistä pienistä nappuloista (joihin oikean käden sormet välillä vahingossa osuvat) valotuksen lukitus, täytyypä tarkistaa.

Raakakuvan valoisuus- ja väritasapainosäädöt ovat Fotarissa ja Apertuurissa hyvin samanlaiset, Apertuurissa ehkä hieman intuitiivisemmat. Automaattiset nappulat tekevät Fotarissa selvästi tummempaa jälkeä, joten vipuja joutuu vetelemään takaisin nappien painelun jälkeen. Varsinaisiin kuvankäsittelytoimiin tasoineen ja maskeineen en ole vielä päässyt, mutta niiden käyttöliittymä näyttää onneksi aika samanlaiselta kuin Gimpissä.