Arvottomien junat ja rautatiet

Arvottomissa liikutaan yleensä henkilöautolla, mutta junalla matkustetaan silloin, kun henkilö poistuu kuvasta väliaikaisesti ja jäämme odottamaan hänen paluutaan jossakin tulevassa kohtauksessa. Junakohtaukset ovat myös huomionosoitus katoavalle Suomelle: rautateiden paikallisliikennettä vähennettiin 1960-luvulta lähtien ja suuresta osasta maata se hävitettiin viimeistään 1980-luvulla. Dm7-kiskobussit lopettivat säännöllisen liikenteen vuonna 1988, ja vain toinen Arvottomien 1982 kuvatuista lättähattukohtauksista on aidosta tilanteesta.

Alun ilmakuvassa nähdään Helsingin länsisatama ja sen moniaalle haarautuvat raiteet täynnä tavaravaunuja. Tarkkaan katsoen erottuu vanhoja mustia ja ruosteenruskeita vaunuja, joita ei ole näkynyt radoilla enää vuosiin. Itse Jätkäsaaren tavarasatamakin on lakannut juuri äskettäin olemasta, ja satamaratakin on purettu. Hietalahden altaan kääntösillasta ajoin itsekin museoajelulla vielä taannoin:

Lättäajelulla 16.6.2005
Lättäajelulla 16.6.2005

Elokuva sisältää myös muita kuin kuvallisia viittauksia rautateihin. Mannen työpaikan osoite on Opastinsilta (kohdassa 10.56) Itä-Pasilassa, missä kadunnimet ovat rautatieaiheisia. Eldorado-sirkuksen johtaja Carlos kertoo syntyneensä idän pikajunassa Bombayn ja Delhin välillä (59.42).

Mannen ystävä Ville Alfa asuu Linnunlaulussa talossa, jonka ohitse kulkee junia alati. Molemmat Villen luona tapahtuvat kohtaukset alkavat junan ohiajolla. Talvikohtauksessa, jossa gangsterien hakkaama Manne tulee Villen luokse katsomaan tämän hankkimaa taulua, talon ohittaa Helsinkiin päin matkalla oleva M-juna, jossa on etummaisena Sm2 ja takimmaisena Sm1. Ääniraidalla kuullaan junan torven tööttäys, vaikka eivät junat tuossa kohdin oikeasti huutele. Siinähän kävisi jatkuva soitto muuten.

Toisen kerran Manne tulee käymään Linnunlaulussa (35.55) keväällä juuri sinä päivänä, kun Harrin on määrä saapua. Edellisessä kohtauksessa Harri on juuri lähtenyt matkaan, ja kuva siirtyy Helsinkiin tyylikkäästi junien välityksellä. Samalla talon ohittaa Dr14 numero 1853 (Lokomon valmistetta vuodelta 1970) perässään muutamia avovaunuja, ilmeisesti matkalla vaihtotöihin satamaradalle. Kaksi junamiestä istuu etummaisessa vaunussa.

Elokuvan loppupuolellakin nähdään vielä tavaravaunuja. Manne tähyilee apatiittikaivoksen jätevuoren päältä, ja kaukana alhaalla raiteilla seisoo kemikaalivaunuja (1.17.39).

Harri sanoo iltamissa (30.24): ”Hyvä on. Minä saavun toukokuun 20. aamujunalla.” Niinpä hän nousee Dm7 numero 4149:ään Parkanon asemalla (35.01). 4149:n päät on maalattu keltaisella huomiovärillä, mutta parina oleva tunnistamaton lättä on perinteisen sinivalkoinen. Junasta jää yksi ihminen ja siihen nousee neljä. Sähköistetyllä ratapihalla on irtotavaravaunuja ja laiturilla pieni sympaattinen sininen laituriauto. Konduktööri viheltää pilliinsä ja juna lähtee, mutta suuntaakin sähköistämättömälle sorapohjaiselle radalle. Seuraavassa kuvassa nimittäin lättä ja avolava-Transit ajavat vierekkäin Käenkosken sillalla vanhalla Porin radalla. Tämä paljastaakin kohtauksen keksityksi, sillä henkilöliikenne Porin ja Haapamäen välillä lopetettiin jo 1981. Ja kun tarkemmin katsoo, huomaa muitakin kavaltavia yksityiskohtia: junan reittikilpi on peitetty mustalla jätesäkillä (eikö sitä ole saatu irti?), ja sillalla joku kuvausryhmän jäsenistä roikkuu liian pitkään lätän oviaukossa ja tarttuu filmille. Sitä paitsi Harrin ei olisi pitänyt nousta Porin junaan, jos hän oli menossa Helsinkiin. 4149 rakennettiin 1959 ja se oli käytössä lättähattuajan loppuun, vuoteen 1988.

Toinen lättähattukohtaus on lähellä elokuvan loppua. Manne ja Veera ovat paenneet gangstereita ja poliiseja ja eroavat Juurikkalahden seisakkeella (1.43.47). Veera nousee junaan ja Manne lähtee tapaamaan Hagströmiä viimeisen kerran. He sopivat tapaamisen Pariisiin: ”Mutta odotan sinua Pariisissa pohjoisella rautatieasemalla, kesäkuun viimeinen päivä kello 18. Tuletko?” ”Yritän.” Veera nousee Dm7 4189:n (1961–1988) vetämään EFiab-liitevaunuun 11642, ja juna lähtee kohti Kontiomäkeä, jonka juuri ja juuri ehtii erottaa linjakilvestä. Junassa kolmantena vaununa oleva Dm7 jää tuntemattomaksi.

Kuvausvuonna 1982 Joensuu–Kontiomäki-radalla oli oikeasti kiskobussiliikennettä, joten kohtaus lienee todellisesta tilanteesta. Henkilöliikenne Nurmeksen ja Kontiomäen väliltä lopetettiin vasta 1993, ja lättähattujakin siis kulki vuoteen 1988 asti.

Arvottomissa useimmat paikkakunnat on jätetty nimettömiksi ja nimet ja tunnistettavat symbolit on mahdollisuuksien mukaan rajattu kuvista pois. Niinpä Juurikkalahden kohtauksessakin seisakkeen nimikyltti vain vilahtaa alareunastaan, ja tutkija raapii päätään harmissaan. Mutta tässä tulee siunattu teknologia avuksi: DVD-elokuvaa on mahdollista katsella hidastettuna ja pysäytettynä. Olin tosin jo karttojen ja pysäkkiluetteloiden avulla selvittänyt paikan, mutta lopullinen vahvistus tuli, kun tajusin katsoa kuvassa muutakin kuin Mannen vangitsevia kasvoja. Ja tähän uskallan laittaa kuvakaappauksen:

ithalakkiruuJ
ithalakkiruuJ

Nimi näkyy heijastuksena lätän ikkunoista.

Viimeistä edellinen kohtaus tapahtuu Pariisin pohjoisella rautatieasemalla (1.48.49). Raiteilla näyttää olevan pelkästään sähkömoottorijunia. Manne odottelee. Aikataulujen vieressä oleva kello on ensin 17.57, sitten 18.02 ja 18.15 Manne luovuttaa ja kääntyy pois. Mutta juuri silloin Veera tuleekin. Onkohan juna ollut myöhässä?

Automaattista taidetta

Harrastin tänään työmatkalla yhden käden näppäilyä, sekä muuten vain että erästä toista aihetta varten, josta myöhemmin. Canon Powershot A70 osoitti yllättävää omintakeista luovuutta. Sillä on joskus tapana tuhota kuva häiriöllä, josta esimerkkinä tämä kuva, jota yritin hätäisesti korjailla Gimpillä ja jonka ehdoin tahdoin törkeästi julkaisin. Tänään kamera päätti tehdä taidekuvia puolestani.

Kamera oli viitisen minuuttia päällä, kun odottelin kotiin vievää säkkiä (joka oli myöhässä) ottaakseni kuvan, jolla voisi neuvoa vieraille, mistä laiturista ja minkänumeroinen säkki tuo matkustajan tänne MItäkeskuksen metroasemalta. Ajattelin ottaa puolitaiteellisen kuvan alivalotuksella vastavaloon, mutta kamera pani paremmaksi. Kuva näkyi tällaisena kameran LSD-ruudussa, ja sellaisena se myös tallentui muistikortille. En käsitellyt kuvaa mitenkään, pienensin vain Totuudessa käyttämääni vakiokokoon (pitkän sivun pituus 666 pikseliä, jpeg-pakkaus 80 prosenttia).

 

Päätös

 

Päätös Matti Sunellin tarkastusmaksun määrämisestä tekemään oikaisupyyntöön

Hakemus: Matti Sunell on Rautatievirastoon 22.5.2007 saapuneella hakemuksella pyytänyt tarkastusmaksun oikaisua. [referaatti oikaisupyynnön sisällöstä]

Päätös: Tarkastusmaksu on joukkoliikenteen tarkastusmaksulain mukaisesti määrätty ilman asianmukaista matkalippua matkustaneelle matkustajalle, eikä tarkastusmaksua ole syytä kumota.

Perustelut: Matkakorttiin tallentuu tieto kortin käytöstä. Matkakortissa on tieto viimeisimmästä kausilipun käyttötapahtumasta ja kahdesta arvolippuveloituksesta.(arvolipusta)

Matkustaja on itse velvollinen huolehtimaan matkakorttinsa tapahtumista.

Matkakortti tapahtumat voi tarkastaa junan eteisessä olevasta lukijalaitteesta sekä lipunmyyntiosastossa olevalta konduktööriltä.

Joukkoliikenteessä noudatettavassa avorahastuskäytännössä matkustajan on huolehdittava siitä, että hänellä on asianmukainen matkalippu.

Sovelletut lainkohdat: Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta (469/1979) 1§, 8§ ja 10§.

Muutoksenhaku: Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus liitteenä.

Oikaisupyyntö

 

Minulle määrättiin tarkastusmaksu lähiliikenteen S-junassa 8.5.2007 kello 13.25 Huopalahden ja Leppävaaran välillä. Tarkastaja img_5399-nimmari.JPGn mukaan minulla oli virheellinen lippu: matkakortissani oli voimassa oleva Helsingin kausilippu, mutta ei maksettua seutumatkaa.

Vaadin maksumääräyksen kumoamista seuraavin perustein:

Oman havaintoni mukaan noustessani Helsingin asemalla junaan kosketin lukulaitteen 2-painiketta oikean käteni keskisormella tai nimettömällä pitäen samalla matkakorttia peukalon ja etusormen avulla lukulaitteen edessä. Laite näytti vihreää valoa ja antoi merkkiäänen. Käsitin maksaneeni seutumatkan, vaikka sitten tarkastuksessa kävikin ilmi, että laite oli rekisteröinyt vain Helsingin kausilipun.

Kuvaamani tekninen suoritus on varsinkin ruuhkaisessa lähijunassa ja kantamusten kera liikuttaessa sen verran monimutkainen ja vaativa, että siinä epäonnistumisesta ei matkustajaa tulisi rangaista. On paljon keskusteltu siitä, että lukulaite veloittaa helposti ylimääräisen matkan pitkästä kosketuksesta tai vahingossa, esimerkiksi junan heilahtaessa, tapahtuvasta toisesta kosketuksesta. Tästä syystä monet matkustajat, minäkin, pyrkivät koskettamaan lukulaitteen painiketta mahdollisimman kevyesti ja lyhyesti.

Matkakortin tiedot voi tarkistaa pitämällä korttia muutamia sekunteja lukulaitteen edessä, tämän toki tiedän ja tästä tarkastaja img_5399-nimmari.JPGkin minulle mainitsi. Miksi matkustaja kuitenkaan aina tekisi näin, jos ei ole syytä epäillä laitteen käytön epäonnistumista? Jos lähtökohdaksi otetaan, että lukulaite ei todennäköisesti rekisteröi matkustajan toimenpiteitä tämän tarkoittamalla tavalla ja tästä syystä kortin tila on aina tarkistettava, joudutaan mahdottomaan tilanteeseen, jossa junan eteiset ruuhkautuvat ja matkanteko hidastuu. Tältä kannalta matkakortti on huononnus verrattuna pahviseen lippuun, josta leiman voi aina tarkistaa.

Esitin lipuntarkastajalle epäilykseni, että oikaisupyynnön mahdollisuus lienee pelkkä muodollisuus: pystyisikö kukaan virastossa oikaisupyyntöjä käsittelevä ymmärtämään tilannetta paremmin kuin paikalla olleet. Tarkastaja img_5399-nimmari.JPG totesi myös, että kone on lahjomaton. Kone on varmasti lahjomaton, mutta se voi myös olla huonosti suunniteltu ja toiminnassaan epävarma. On kohtuutonta siirtää matkustajille vaivannäkö ja riskit, jotka johtuvat teknisen järjestelmän huonosta toteutuksesta.

Havaintojeni mukaan lipuntarkastajat määräävät maksun aina automaattisesti, jos matkalippua ei ole tai lippu on virheellinen. Minkäänlaista keskustelua tai harkintaa en muista tällaisissa tilanteissa junissa huomanneeni. Tiedän, että korttijärjestelmä on ollut kallis ja kaikki liikenevä, myös tarkastusmaksuista saatava, raha tarvitaan. Onkin mielenkiintoista seurata, onko oikaisumenettelyssä sijaa harkinnalle, vai toimiiko se yhtä ”lahjomattomasti” kuin lipuntarkastajan mainitsema kone.