Perusleiriin, vuorten syliin

Retkeilijöitä ja juhtia lepotauolla jäätikön vierellä

17.4.2015

Above the Clouds -majatalossa oli peräti posliininen vessanpytty – huuhtelu tosin toimi kanisterimenetelmällä, ja ihokosketusta mielellään vältti. Yhtään en jäänyt sitä kaipaamaan, niin kuin en vaneriseinäisiä makuukoppeja ja liejuista pihaakaan.

Joukko jakaantui. Osa kääntyi kohti Lobuche-vuorta, jossa oli luvassa jäätikköharjoittelua ja nousu kuusitonnisen huipulle. Toinen ryhmä jättäytyi jälkeen Everestin ja Lhotsen kiipeilijöistä. He kävelisivät kaikessa rauhassa vielä jonkin matkaa laaksoa ylöspäin, kävisivät ihailemassa Everestiä vastapäisiltä kukkuloilta ja pistäytyisivät myöhemmin perusleirissä. Sanottiin näkemiin ja hyvää onnea.

Ja kasitonnisten kiipeilijät aloittivat reippaan kävelyn pitkin laveaa polkua Khumbu-jäätikön reunamoreenin ja vuorenrinteen välissä. Iskeydyin retkikuntamme tosimiesten eli australialais-skottilaisen viisikymppisen Everest-iskuryhmän kantaan, mutta olin valmis kulkemaan omaa tahtiani maisemia ihaillen ja omaan tahtiini pysähdellen.

Raikas tuuli puhalteli harmaan pilviharson rikki, riekaleita jäi vuorenharjanteisiin liehumaan, ja sininen taivas ja valkoiset vuorenhuiput tulivat näkyviin. Heti Lobuchesta lähdettyä mutkan takaa vasemmalta ilmestyi Pumorin kartio, joka tuli tästedes olemaan alati läsnä.

Polku oli tasainen ja helppokulkuinen. Ylöspäin vaelsi retkeilijöitä ja lastattuja jakkikaravaaneja, vastaan ravasi kuormansa perusleiriin ja ylimpiin majataloihin heittäneitä helpottuneita juhtia. Helikopterit pyyhälsivät pitkin jäätikköä.

Tasaisen valtatien jälkeen tulee jyrkkä nousu, kun kavutaan lännestä virtaavan jäätikön reunalle ja mutkitellaan louhien keskellä ylös ja alas. Ylhäältä rinteeltä alkaa näkyä selvemmin laakson perä, Tiibetin-vastaisen rajan muodostavat kuusitonniset huiput, korkea Lho La -sola ja sen alla jäätikön mutka, jossa Everestin perusleirin pitäisi sijaita.

Khumbutse, Lho La, Changtse ja Nuptsen alarinteet
Khumbutse (6636), Lho La -sola (6006), Changtse (7543) ja Nuptsen alarinteet

Sitten laskeudutaan Gorak Shepiin, jossa ovat seudun korkeimmalla sijaitsevat kiinteät rakennukset 5175 metrissä. Paikka ei ole perinteinen asutus, vaan syntynyt luontaiselle leiripaikalle palvelemaan retkeilijöitä. Täällä ei kasva mitään nautojen laidunnettavaksi, vaan syömäheinät kuljetetaan elukoiden selässä ja karavaanit käyvät vain kääntymässä.

Isolle joukolle retkeilijöitä tämä on ylin yöpymispaikka. He nousevat Pumorin juurella olevalle Kala Pattarin kukkulalle (5648) ihailemaan Everestiä ja ottamaan pakolliset maisemakuvat ja käyvät ehkä perusleirissä kääntymässä. Hulluimmat kolmesataa vuosittaista kävijää jäävät perusleiriin viikkokausiksi palelemaan ja yrittävät nousta vuorille.

Retkeilijät moreenipolulla jäätikön reunalla
Gorak Shepin majatalojen siniset katot, Kala Pattar vasemmalla

Seurue haluaa lounastaa majatalossa, ja mikäpäs siinä. Momot 520 rupiaa, Coca-Cola 450. Jaa sadalla niin saat eurot. Kavereilla ei tunnu olevan kiirettä ja he istuskelevat viimeisessä lämpimässä sisätilassa kaikessa rauhassa. Minä en kuitenkaan malta jäädä, vaan lähden yksin viimeiselle osuudelle kohti perusleiriä.

Varis nyppii karvoja hevosen selästä
Vares kerää pesäaineksia, toveri vartioi

Gorak Shepistä perusleiriin on tunnin, parin kävely. Polku kulkee paikoitellen hyvinkin kapean reunamoreenin päällä, ja vastaantulevia kantojuhtia on syytä väistää huolellisesti, ettei tule tönäistyksi alas louhikkoon. Telttojen keltaiset täplät alkavat viimein erottua harmaasta jäätiköstä. Pilvet laskeutuvat liki jäätikön pintaa, vuorten ääriviivat katoavat.

Viimein polku laskeutuu jyrkästi moreenilta jäätikölle, sitten mennään ylös alas louhikon peittämiä jääkumpuja. Perusleirin eteläisessä päässä on menossa juhlat: isolla tasaisella kukkulalla joukko leiriin asti vaeltaneita retkeilijöitä iloitsee tavoitteen saavuttamisesta. Melutaan ja otetaan valokuvia, sitten varmaankin käännytään paluumatkalle.

Tulen ensimmäisten telttaryhmien luokse ja suunnittelen olevani järjestelmällinen: otan saman tien kuvan jokaisen retkikunnan leiristä, niin ei tarvitse enää kävellä tänne asti tulevina viikkoina. No, se suunnitelma kestää noin vartin, kun huomaan telttakylän levittäytyvän satojen metrien päähän polusta.

Tajuan, etten ole tullut kysyneeksi, missä oma leirimme tarkkaan ottaen sijaitsee. Kävelen polkua kilometrin ja telttoja riittää, mutta missään niistä ei lue Summitclimb. Sitten teltat harvenevat ja tulen ihan leirin yläreunalle. Käännyn polulta ja mutkittelen telttaryhmien välissä. Jotkin retkikunnat ovat aidanneet alueensa köysin, ja tupsahtelen kiusallisesti pihapiireihin. Kukaan ei tunnu tietävän, missä sellainen pieni ryhmä kuin Summitclimb pitää leiriään.

Johan meni ankeaksi. Ei ollutkaan järin juhlallinen tämä ensimmäinen saapumiseni tarunhohtoiseen Everestin perusleiriin. Luntakin taitaa olla jo ilmassa.

Sitten tunnistan hahmon, joka laskeutuu louhuisilta kummuilta ja näyttää suuntaavan kohti valkeita jäätorneja: aina omia polkujaan kulkeva Karel. Viittoilen, hän huomaa ja neuvoo tien leiriin. En olisi mitenkään omin avuin löytänyt leirialueen toiselle reunalle monen jyrkän kukkulan ja notkon taakse. Tuttuja kasvoja, vihdoin. Mingma, Jangbun veli näyttää viimeiset metrit leiriin. Mukillinen mehua ruokailuteltassa, sitten makuupussiin lämpenemään.

Polku johtaa jäätiköllä olevaan telttakylään
Saapuminen Everestin perusleiriin puolen päivän aikoihin. Juhlallista, eikös vain?

Dingboche–Lobuche: maailman reunalle

Vuorilla kuolleiden sherpojen muistomerkkejä

16.4.2015

Taivas on harmaa, maa uudesta lumesta valkoinen. Lunta putoilee pitkin päivää, aurinko polttaa pilviharson läpi, jopa ohuen huivin peittämä otsa palaa. Niska kärähtää salakavalasti hatun lierin alta. On käärittävä huivit tiukasti korvien ja kaulan ympärille ja vedettävä hattu syvälle.

Pangbochen paikkeilla on ohitettu metsäraja. Maasto on täällä ylempänä rauhallisempaa: rotkot eivät ole enää kilometrin syvyisiä, jyrkkiä nousuja on polulla vähemmän, virrat eivät vaikuta aivan hengenvaarallisilta. Laakson pohjalla ja rinteellä tuntuu kuin vaeltaisi Käsivarren tuntureilla. Paitsi jos kääntää katseensa ylös: vieressä kohoavat huiput pari kilometriä korkeammalle, kuuteen ja puoleen tuhanteen metriin. Mutta nyt ovat huiputkin valkean pilvikaton takana.

Pheriche alhaalla laaksossa
Pheriche alhaalla laaksossa

Dingbochesta polku johdattaa luoteeseen läpi korkean tasangon. Vasemmalla, mutta parisataa metriä alempana laakson pohjalla, kulkee toinen samansuuntainen polku Pherichen kylästä kohti ylämaita. Täällä ylhäällä neljässä ja puolessa tonnissa on kivin aidattuja kesälaitumia ja majoja.

Karjamajat ja kantajat
Karjamajat ja kantajat. Dusa

Polut yhtyvät Dughlassa (Dukla, Thokla jne.), joka on parista majatalosta koostuva kylänen Khumbu-jäätikön päätepisteessä. Lhotsen rinteeltä parikymmentä kilometriä hitaasti valunut ja lukuisista sivuvirroista täydennystä saanut jää hupenee täällä, niin ettei oikein tiedä missä kohdassa louhikon peittämä jää loppuu ja satametriset röykkiöt ovat enää pelkkää kiveä ja hiekkaa.

Duklan majatalot ja jäätikön rippeet
Duklan majatalot ja jäätikön rippeet

Majatalojen jälkeen on jyrkähkö parin sadan metrin nousu ylös solaan, jossa on Everestillä ja lähiseudulla henkensä heittäneiden muistopaikka. Pilvet ja lumi tekevät maisemasta lähes mustavalkoisen, mikä luo sopivan murheellisen tunnelman. Perinteisen malliset nelikulmaiset kivirakennelmat lienevät sherpojen muistomerkkejä. Niiden kirjoitukset ovat rapautuneet vaikeasti luettaviksi.

Scott Fischerin muistomerkki
Scott Fischerin muistomerkki

Uudempien aikojen länsimaalaisilla on vapaamuotoisempia muistokiviä. Retein on tietysti kuuluisassa vuoden 1996 katastrofissa Everestille jääneen tähtioppaan Scott Fischerin muistomerkki. Maalia ilmeisesti aika ajoin uudistetaan, tässä se näyttää tuoreemmalta ja kirkkaammalta kuin joissakin vanhemmissa kuvissa.

Rachel B: just gone for a boogaloo
Rachel B: just gone for a boogaloo

28-vuotiaan Rachel B:n muistolaatta kosketti ja tapaus jäi vaivaamaan. Selvisi, ettei hän ollut vuorikiipeilijä vaan tavallinen retkeilijä, joka kuoli vuoristotautiin läheisessä Gokyo-laaksossa. Liian nopea nousu ja viivyttely hoitoon saattamisessa ilmeisesti vaikuttivat hengenlähtöön.

Kun matkakertomusta kirjoittaessani otin selvää Rachelin kohtalosta, hätkähdin: tässä kerrottua edeltävänä päivänä, hetkeä ennen kuin palasin Dingbocheen Chukhungin päiväkävelyltäni, ryhmäämme kuulunut perusleirivaeltaja, jokseenkin samanikäinen Emily oli lähtenyt helikopterikyydillä Luklaan ja edelleen Kathmanduun sairaalaan alkavan keuhkoödeeman oireiden takia. Siis Dingbochesta, 4400 metristä, varsin kohtuullisesta nousutahdista huolimatta.

Lobuche
Lobuche

Lobucheen on enää lyhyt matka: vähän tasapainottelua lumesta liukkaalla moreeninsyrjällä, sitten suoraa ja tasaista polkua perille. Lobuche on kylä maailman reunalla, ankea ja ainakin tällä säällä kolkko ja kurainen. Majatalon nimi on ”Above the clouds”.