Pääsiäisaamun ylösnousu jäi myöhäiseksi, mutta reippaasti aamupäivän puolella pääsi kierros itäisimmän Helsingin rannikkoseuduilla kuitenkin alkamaan. Lienee se hetki, kun tuleva kesä on jo lähempänä kuin mennyt talvi: viimeiset lumenrippeet haihtuvat aivan näinä päivinä, metsät jylisevät peipposten laulusta, leskenlehdet ja vuokot rehottavat valtoimenaan ja houkuttelevat sitruunaperhosia.
Muita päivän perhoslajeja olivat nokkosperhonen (ensimmäinen havainto 12.4.) ja suruvaippa, ehkä neitoperhokin, mutta se jäi epävarmaksi kun liikkui niin nopeasti. Olisikohan ollut vielä jokin pieni oranssinruskea perhonen, mutta eiväthän kultasiivet vielä lennä? Se taisikin olla kuiva koivunlehti.
Kansanhiihtäjän pelto lainehtii vettä. Suomenlahti nousee Husön pelloille keväisin ja syksyisin, ovathan nämä vanhoja merenlahtia.
Neljä viikkoa sitten kansanhiihtäjä hiihti tämän veneen reittiä ja otti kuvan laivasta suunnilleen punaisen venevajan edustalta. Tuomas ehti näille seuduille melomaan jo alkuviikosta.
Varissaaren rannassa kellui pari jääkimpaletta.
Kyseessä olikin pari sibeliaanisia laulujoutsenia. Trumpettia soittaen nämä kaarsivat paikalle Kalkkisaaren ylitse. Olihan siellä sataman toisella puolella myös keskieurooppalaisia kultturelleja versioita. Soittanevatko jotain wagnertuubaa kenties, en muista kuulleeni.
