Portti auki!

Tasan 27 vuotta sitten Bornholminkadun rajanylityspaikalla Berliinin pohjoisosassa muurin itäpuolella oli aikamoinen tungos. Tuhannet ihmiset vaativat päästä muurin porteista länsipuolelle.

Rajoja ei ollut tarkoitus avata yhdellä rysäyksellä. DDR aikoi helpottaa vierailuja länteen, mutta ne olisivat edelleen luvanvaraisia. Illan mittaan televisiouutisista välittyi kuitenkin viesti, että rajat olisivat avautumassa kokonaan, ja lehdistötilaisuuden suorassa lähetyksessä keskuskomitean jäsen Schabowski hieman ihmetellen tulkitsi kädessään ollutta paperia, että uudet säännökset tulisivat voimaan heti.

Iltayöstä väkijoukon paine rajaporteilla rautatiesillan itäpäässä alkoi olla melkoinen. Ihmisiä päästettiin yksitellen länteen, mutta heidän passejaan yhä tarkastettiin. Lopulta puolta tuntia ennen keskiyötä rajavartijat luovuttivat ja avasivat kaikki portit ihmisten kulkea vapaasti.

Bornholminkadun raja-asema oli ensimmäinen, jossa muuri aukesi. Samana yönä kiivettiin muurille ja muurin yli muuallakin, kuuluisimmin Brandenburgin portilla. Siinä ei kuitenkaan ollut ylityspaikkaa, eikä kaksi metriä paksua muuria noin vain puhkaistu. Mutta murtaminen alkoi, ja seuraavina päivinä nosteltiin muurielementtejä sivuun jo konevoimin.

Bösebrücke ja muistoaukio remontissa
Bösebrücke ja muistoaukio remontissa

Lokakuussa 2016 silta on remontissa eikä ”Marraskuun 9. päivän aukio”, entisen rajanylityspaikan alue, ole aivan edustuskunnossa. Sunnuntaiaamuna paikalla on pari tyhjennettyä kuohuviinipulloa, pienimuotoista vapausjuhlaa siis lienee vietetty lauantai-iltana.

Vapautuksen maljat
Vapautuksen maljat

Aukion poikki kulkevat raidat kertaavat historiallisen illan tapahtumia.

Viimeinen joutomaa

Berliinin muurin rajanylityspaikat aukesivat myöhään illalla 9.11.1989. Muuri alkoi kirjaimellisesti murtua seuraavina päivinä ja viikkoina, kun uusia tilapäisiä ylityspaikkoja avattiin luonteviin liikennekohtiin, esimerkiksi Brandenburgin portille ja Potsdaminaukiolle. Vuoden 1990 loppuun mennessä muuri oli hävitetty lähes kokonaan – niin tyystin, että osa nykyään muistomerkkeinä seisovista muurinpätkistä on rekonstruktioita.

Muuri oli oikeastaan kaksoismuuri. Länsi-Berliinin rajalla oli uloin muuri ja syvemmällä Itä-Berliinin puolella takamuuri. Väliin jäi autioksi raivattu, estein ja ilmaisimin varustettu, jatkuvasti valaistu ja vartioitu kuolemanvyöhyke. Vyöhykkeen leveys vaihteli: se saattoi olla paikoin jopa satoja metrejä, mutta joskus vain muutamia metrejä. Vähitellen DDR purki kaikki rakennukset muurivyöhykkeeltä.

Muuri katkaisi luontevat liikkumisreitit. Yhtäkkiä keskeisistä kaupunginosista tuli umpiperiä, laitakaupunkia. Läpikulkuliikenteen puuttuessa läntisen kaupunginpuolikkaan reunasta tuli ehkä peräti rauhallinen asuinpaikka. Saattoihan siinä olla ikävätkin puolensa: jatkuvasti palavat valonheittimet paistoivat ehkä jossain harmillisesti makuuhuoneeseen ja välillä muurin takaa kuuluvat laukaukset ja koirien haukunta katkaisivat yöunet.

Yhdistymisen ja muurin purkamisen jälkeen kuolonvyöhyke jäi hetkeksi joutomaaksi. Kaupungin keskeisimmät paikat rakennettiin toki ripeästi, mutta sivummalla onnistui heinittyminen, pusikoituminen ja kiehtova väliaikaisuus ja epämääräisyys valtaamaan alueita muutamiksi vuosiksi.

Tässä taannoin kävelin muinaisen muurin reittiä joelta joelle, Valtiopäivätalolta Schillinginsillalle. Keskusta-alueella kuljin enimmäkseen upouusien tai peruskorjattujen rakennusten keskellä, mutta idempänä Kreuzbergin suunnalla odotin näkeväni kadun oikealla puolella sekalaista rakennuskantaa 1900-luvun alusta 1970-luvulle ja vasemmalla puolella, entisellä muurivyöhykkeellä, upouusia 2000- ja 2010-luvun taloja.

Sitten yllättäen Tallikirjurinkadulla tapahtui aikadilataatio, ja löysin läntisen Berliinin kantakaupungin viimeisen joutomaan! Unohdus leijaili syysilmassa. Alkuperäisen kadun asfaltti hädin tuskin pilkisti vesakon ja heinikon alta. Pieniä polkuja risteili vaahterain, lehmusten ja koivujen välissä. Siellä täällä oli unohtunutta roinaa. Pulloröykkiö ilmaisi paikan olevan suotuisa raikkaassa ulkoilmassa harjoitettavaan etanolin viihdekäyttöön. Rotta vilahti juurakossa.

Rottain hyvinvoinnin syy selvisi tuota pikaa: vastaan tuli muori, joka valutti kulkiessaan polun varteen siemeniä isosta muovipussista. Jokaisella kulmakunnalla taitaa asustaa mummi, joka uskottelee itselleen auttavansa taivaan lintusia selviämään kylmästä vuodenajasta, mutta ruokkiikin oikeastaan ihan toisenlaisia eläimiä.

Jätin joutomaan taakseni, ja seuraavan kadunkulman takana Sebastianinkadulla minulle esitettiin, miltä se näyttäisi parin vuoden päästä.

Jatko-osa: toukokuu 2017

Tämä oli tuleva: puut on kaadettu, maa avattu, alue aidattu. Paikalle rakennetaan uusia asuintaloja maksukykyisille. Talojen on määrä olla valmiit vuoden 2019 loppuun mennessä.

Maankaivutyöt käynnissä, vanhat kerrostalot taustalla
Kreuzbergin puoleiset talot ovat menettäneet suojaavan lehtiverhonsa.
Maata kuorittu, reuna paalutettu
Vanha katu on kuorittu esiin.
Muurivyöhykkeeltä purettujen talojen jäänteitä
Liittyvätkö nämä maasta kaivetut betonimöhkäleet muuriin?

Muurin lounaispuoli eli vanhojen kerrostalojen alue on Kreuzbergia ja koillispuoli, tähänastinen joutomaa, Mitteä eli keskustaa. Joutomaan omistanut liittovaltio myi tontin 29 miljoonalla isoimman tarjouksen tehneelle yksityiselle firmalle. Se tarkoittaa kalliita asuntoja. Osavaltion omistamalla rakennuttajalla ei ollut tarjouskilpailussa mahdollisuuksia, mutta se saa osan asunnoista välitettäväkseen vuokra-asunnoiksi. Lehtijuttu helmikuulta 2016 täällä.

Asuntomyyjän mainos on täällä ja pihasuunnitelman tehneen maisema-arkkitehtitoimiston piirustukset täällä.

Seudun asukasyhdistyksen sivulla on koko alueen pohjapiirros ja kuvia muurin murtumisen 25-vuotisjuhlista (9.11.2014) tältä paikalta.

Flickrissä on kuvia joutomaasta ja läheisestä puistosta. Puiden kaadosta on kuvia Twitterissä.