Namche Bazaar – Totuus

Lentokylään

2.5.2015

On tulossa lämmin päivä, huomaan, kun käyn majatalon ovesta ulos kantajani kanssa. Kierrämme hevosenkenkää kylän vastakkaiselle reunalle ja oikaisemme harjanteen yli päätielle.

Kantaja on ottanut alihankkijan, pienen sitkeän näköisen miehen, jolla on tikunohuet reidet ja jaloissaan vain ohuet tennarit. Tämä kokoaa korinsa päälle pari retkikuntalaukkua, niin että taakka on melkein miehen itsensä korkuinen. Oma kantajani, vaikka onkin isompi mies, jatkaa keveämmällä kantamuksella.

Namchen alimmaisten talojen luona kantamuksia vielä korjaillaan, kenties niihin tulee jotakin lisääkin. Odotellessani yritän puhutella erästä kukkoa ja kanaa, jotka oleskelevat pienen talon ikkunan edustalla.

Kantaja laskeutuu polkua — Kantajan ja kantamuksen massojen suhde lienee noin yksi yhteen.

Namchen alapuolella olevalla vartiokopilla tulomatkan temppuiluni on kostautua: koska silloin livahdin paikan ohi leimauttamatta lupapaperiani, vartijat ihmettelevät nyt leimatonta lappuani. Asiaa tuumaillaan hetkinen ja miehet selaavat ankarina omia paperinippujaan, mutta onneksi he lopulta päättävät luopua kovistelusta ja päästävät minut menemään.

Riippusillat ovat säilyneet ehjinä. Jyrkällä serpentiinipolulla Namchen alapuolella on kuitenkin käynnissä rakennustöitä, jotka aiheuttavat ruuhkaa ja odotusta silloin, kun jakkikaravaani sattuu kohdalle.

Kantajia naurattaa, kun he vapautuvat taakoistaan lyhyen tauon ajaksi. Tuollahan näyttää olevan yhdessä kantamuksessa kolme retkikuntalaukkua ja pari pienempää reppua lisänä.

Kantajat levähdystauolla — Eivät ole erityisen pieniä tai kevyen oloisia näidenkään kantajien taakat.

Tiellä liikkuu myös koiria hyvin määrätietoisen oloisina. Niillä lienee tärkeitä tehtäviä, ehkä ne valvovat liikenteen sujumista kukin omalla vastuualueellaan. Arvelen, että tämän koiran toimialue on Dudh Koshin ja Bhote Koshin rajaama Namchen puoleinen sektori.

Koira nouse polun kiviaskelmia — Koera liikenteenvalvontatehtävässään

Pidämme oppaani kanssa paljon taukoja ja odottelemme toista kantajaa. Jossain vaiheessa kadotamme kuitenkin yhteyden. Poikkeamme Phakdingin yläpuolella uuteen, vielä puoliksi rakenteilla olevaan majataloon syömään lounasta. Seuraamme liittyy toinen kantajaporukka, joka tyytyy pariin kaljoihin.

Majataloa pitää nuori perhe, pikkutyttö keikkuu ruokasalissa ja mummu askartelee jotakin pihalla. Talosta puuttuvat vielä yläkerran ikkunalasit. Näyttää vähän siltä, että järistys on rikkonut joitakin vasta muurattuja paikkoja.

Eräässä jyrkässä kohdassa polku on sortunut pitkältä matkalta jokeen. Tasapainottelemme hiekkatörmässä, kiskomme itsemme puunjuurista vetäen metsän puolelle ja kierrämme vauriopaikan. Miten pieni kantaja mahtaa tästä selviytyä?

Phakdingista Luklaan polku onkin sitten kokonaan kivetty, mutta loppumatka on nousua. Pysähtelemme pitkiksi toveiksi odottelemaan kantajaa, mutta sitten vain pari kilometriä ennen Luklaa selviääkin, että hän on jossain kohdin mennyt ohitsemme ja istuskelee puolestaan jonkin puodin edessä meitä odotellen.

Pouta ei kestä aivan Luklaan saakka. Raskaiden pisaroiden putoillessa meidät viittoillaan sisään erääseen tienvarren taloon. Täällähän on tuttuja! Vähitellen kuvio selkenee minullekin. Lobuche-vuoren ryhmää johtanut Thile pitää täällä Luklan reunalla pientä majataloa. Hän on tullut kovaa vauhtia Pangbochesta, jättänyt raskaan laukkunsa Namcheen kantajan huoleksi ja kiirehtinyt kotiinsa.

Saamme maitoteetä, sitten syömme perunoita. Perunat kuoritaan sormin ja kastetaan tuliseen kastikkeeseen. Kuumien ja rypyliäisten potaattien pyörittely sormissa ei ole helppoa enkä pysy ihan muiden syöntivauhdissa. Pieni tyttö pelaa piipittävää peliä ja poika ammuskelee vesipyssyllä.

Koko retken kävelyt on kohta kävelty, ja ehkä tietoisuus siitä tekee viimeisestä noususta tuskastuttavan raskaan. Mutta viimein päästään Luklaan. Oppaani poikkeaa pitkän pääkadun varren taloihin, joihin hän toimittelee lähetyksiä. Näen pienen kantajan viimeisen kerran enkä tule tietämään hänestä oikeastaan mitään.

Namaste Lodgen isäntä Kami etsii lentolippuani kansioistaan. Pitkän penkomisen jälkeen selviää, että pääsen aamun toiselle lennolle ja lähtövalmiina majatalossa pitää olla kello 6.30. Majatalon väkeä tulisi lentoasemalle hoitelemaan asioita.

Syön, tankkaan sitruunateetä. Uskallan ottaa Everest-oluen pitkän kävelyn päättymisen kunniaksi. Talossa on toimiva verkko, joten lähettelen viestejä maailmalle.

Zsolt on myös päässyt Luklaan asti. Hän on odotellut vielä toisenkin päivän helikopterikyytiä perusleirin kummulla, ja onhan se vihdoin tullut. Mutta ajassa hän ei ole voittanut mitään, menettänyt vain pari hienoa kävelypäivää. Mutta kun vakuutus kerran lupasi kopterikyydin, pitihän se sitten saada. Lähtisimme aamulla samalla lennolla.

Saan vanerikopin kadun puolelta, valomainoksen himmeästä loisteesta. Pitkästä aikaa on nukkumaan mennessä lämmin.

Riippusilta joen yli — Jorsalen kylän eteläpuolinen Dudh Koshin ylittävä silta, yksi noin kuudesta Luklan ja Namchen välisestä riippusillasta.

Isompiin kyliin

1.5.2015

Eivät ne välimatkat täällä maailman suurimpien vuorten keskelläkään mitään mahdottomia ole: naapurikylään kävelee ilman isoa taakkaa tunnissa parissa, päivässä taittaa puolet keskuskylä Namche Bazaarin ja Everestin perusleirin välistä.

Ainakin jos kävelee alamäkeen ja on totutellut ohueen ilmaan viikkojen ajan. Tulokkaalla voi olla vähän työläämpää. Ja järjestetäänhän täällä maratonjuoksukin perusleiristä Namcheen aina Everestin ensinousun vuosipäivänä.

Mutta katso nyt, mitä näkyy Tengbochen luostarin pihalta pohjoisen suuntaan otetussa tämän jutun otsikkokuvassa. Lähimmässä laaksossa polku kiemurtelee kohti Pangbochea ja haarautuu ylä- ja ala-Pangbocheen. Kylän yläpuolella loistaa pyhimyspatsaan kullattu katos. Vasemmalla vuorenrinteellä vie polku kohti Phortsea, joka on pari kilometriä kuvan reunan ulkopuolella. Oikeassa reunassa näkyvien valtavien moreenien päällä kuvan ulkopuolella on Ama Dablamin perusleiri.

Aivan kuvan keskellä laakso haarautuu vasemmalle Phericheen ja oikealle Dingbocheen. Taustakankaana Nuptsen–Lhotsen muuri, jonka takaa Everest kurkistaa. Lhotsen huipulla näkyy vähän tuulevan.

Tengbochen luostari kaukana kukkulalla — Polku Pangbochesta Tengbocheen, Tengboche keskellä kukkulalla. Taustana Kongde Ri (6187).

Tässäpä sitten vastakuva edelliselle, polulta Pangbochesta lähdettyä. Tengbochen rakennukset näkyvät kuvan keskellä olevan mäen päällä. Kauempana olevalla kukkulalla Tengbochesta oikealle voi erottaa Everest View -hotellin, ja sen kukkulan takarinteellähän on Namche Bazaar.

Pang- ja Tengbochen väli oli äkkiä kävelty, vaikkei nousu kukkulalle mitenkään erityisen kevyt ollut. Tengbochen kautta kuljettaessahan joutuu luovuttamaan jo voitettua korkeutta molemmin puolin, kuten alkumatkasta harmiteltiin.

Järistysvaurioita Tengbochen luostarissa — Tengbochen luostarin seinät olivat särkyneet sieltä täältä.

Järistys oli rikkonut myös Tengbochen luostarin seiniä, mutta varsinaista hätää ei asukkailla vaikuttanut olevan. Kahviloissa oli hiljaisenpuoleista.

Tätä näkymää piti pysähtyä tallentamaan pitkäkestoiseen muistiin. Saattaisihan kulua parikin vuotta, ennen kuin tänne ehtisi palata. Jos Pumorilta avautui maailman paras ylävuoristopanoraama, tämä paikka on kärkisijoilla kun kisataan elämälle ystävällisempien paikkojen parhaista maisemista:

Tengbochen aukio, Everest ja Ama Dablam — Tengbochen aukio, Nuptse, Everest, Lhotse ja Ama Dablam

Ja heti mäen toisella puolella vastassa olivat uudet jättiläiset. Kangtega ja Thamserku seurasivat laskeutumista läpi punaisena loistavan alppiruusumetsän.

Tengbochen portti, Kangtega ja Thamserku

Polulla oli vähemmän väkeä kuin ylöspäin kävellessä. Järistyksestä oli melkein viikko, ja sinä aikana oli moni retkeilijä ehtinyt kääntyä kotimatkalle. Paikkakuntalaiset kantoivat selässään valtavia rakennuslevyjä.

Perhoslajeja näytti tulleen lisää. Kameraan niistä ei tosin tarttunut yhtään julkaisukelpoista otosta. Oli tuttuja meikäläisen oloisia ohdake- ja nokkosperhosia. Jokin ritariperhonen oli aika lähellä kotoista versiota. Sitten oli erikoinen perhonen, joka oli väriltään kuin kultasiipi, mutta kooltaan ja kuvioinniltaan kuin jokin keltaperhonen. Oli myös taitavasti orvokiksi naamioituva laji, jonka siivissä oli violettia, valkoista ja keltaista.

Namche Bazaariin tuloa saattelivat tutut kotkat polun kaarteessa.

Namchessa majoituttiin Himalayan Sherpa Lodgeen. Suihku toimi, käytin siis tilaisuutta hyväkseni ja pesin viikon pölyt pois. Kulutin iltapäivää kaupungilla. Tutussa kahvilassa oli autiota, hyvä että auki oli. Soitin kotiin ja sieltä vastattiin, että johan oli aikakin. Tajusin, ettei kukaan ollut kuullut minusta sen jälkeen, kun pikaisesti ilmoitin ykkösleiristä olevani hengissä. Oli yritetty seurata kaikkia mahdollisia somelähteitä ja kysytty lähetystöstäkin. En ollut ymmärtänyt tehdä matkustusilmoitusta.

Taskutieturillani pääsin nettiin ja annoin elonmerkit maailmalle:

#kansanretki8516 typistyi 6100:aan maanjäristyksen ansiosta. Namche, huomenna Lukla ja sitten toivottavasti KTM.
— Matti Sunell (@MattiSunell) May 1, 2015

Kiertelin kylää ja totesin sen olevan lähes ehjä. Joitakin sortuneita päätyjä oli, ja telttoja oli pystytetty tilapäissuojiksi. Uudet talot lienevät niin hyvin rakennettuja, että olivat kestäneet järinän.

Namchessa muutama vahingoittunut talo — Tästä kuvasta löydän noin neljä vaurioitunutta taloa ja muutamia telttoja.

Kadulla törmäsin samaan uutisryhmään, joka oli pari päivää sitten pörähtänyt perusleiriin. Järjestelivät haastattelutilannetta, jossa keskustellaan muka leppoisasti kadulla astellen. Olin tunnistavinani haastateltavan retkikuntajohtaja Madisoniksi.

Tämä rauhallinen olento seurasi filmausta kulman takaa eikä pyrkinyt kuvaan (saattoi kyllä joutua tahtomattaan):

Namche–Pangboche ja Tengbochen luostari

12.4.2015

Näitä juttuja kirjoitellessa tulee usein tarve tarkistaa kylien, vuorien ja jokien nimiä. Pöljyyttäni en ostanut koko vaellusreitin kattavaa paperikarttaa, ja omistamani Everestin seudun kartta loppuu etelässä Pangbochen ja Ama Dablamin kohdalle. Googlen ja Applen karttapalvelut toimivat parhaiten, kun haluaa tarkastella kolmiulotteista mallinnettua maastoa, mutta satelliittikuvat on turhan usein otettu pilvisellä säällä ja karttamerkinnät ja paikannimet ovat usein suorastaan kehnot.

Havaitsin Open Street Mapin nimiasioissa parhaaksi. Ehkä rupean jopa linkittämään siihen, kunhan opin käyttämään.

Kartasta on apua, kun selvittää myöhemmin, mitä matkalla tuli kuvattua. Yllä oleva kuva on otettu polulta jonkin matkaa Namchesta pohjoiseen tai luoteeseen, ehkä tästä (en pitänyt taskutieturin GPS-tallennusta päällä eikä minulla ole erillistä laitetta, vaan olen pudotellut kuvat kartalle jälkeenpäin). Suunta on suunnilleen luode. Vuoren hyllyllä oleva kylä on Phortse ja lumihuippuinen vuori Tawoche. Karttaa katsomalla selviää, että kylään on nelisen kilometriä ja kylästä vuorenhuippuun vielä kuutisen kilometriä, vaikka vuori näyttääkin kohoavan aivan kylän takana.

Namchesta pitää laskeutua satoja metrejä Phunki Thangan kyläpahaseen, jossa mennään Dudh Koshi -joen yli, ja sitten on ankara nousu Tengbocheen. Melkein koko voitettu korkeus on sitten taas luovutettava, jotta päästään Imja Khola -joen varteen ja yli, ja noustava taas Pangbocheen. Päivän nettovoitto taitaa jäädä pariinsataan metriin.

Jangbu onnistuu hankkimaan ryhmämme neljä ensiksi saapunutta sisälle luostarin temppeliin. Riisun kengät ja astun sisään viimeisenä ja huomaan yhden toverin jo istuvan sisemmän oven pielessä meditoimassa. Yritän itsekin henkistyä, mutta epäonnistun. Jangbun mallin mukaan liikumme salissa määrättyyn suuntaan ja koetamme suorittaa kumarrukset tyylikkäästi. Lopuksi – tietenkin – luovutaan sopivasta määrästä seteleitä. Nolottaa.

Myöhemmin saapuneet retkitoverit ovat sillä välin ehtineet maanläheisesti kahvilan pöytiin. Kyllä kakkukahvi sittenkin Buddhan voittaa.

Tengbochen mäen päivän puolella kuljimme mänty- ja rhododendronmetsässä. Pohjoispuolella laskeudutaan naavaiseen lehtimetsään. Melkein juoksen mäen alas, ohi Debochen nunnaluostarin ja majatalojen.

Kaikki majatalot ovat samanlaisia: ulkoseinät kivestä ladottuja, makuuhuoneet pieniä vanerikoppeja. Teehuoneen seiniä kiertävät pehmustetut penkit ja pulpettimaiset pöydät. Keskellä on kamiina. Illan hämärtyessä kamiinaan sytytetään tuli kuivatusta lannasta ja yksinkertaisten ikkunalasien eteen vedetään verhot.

Namche ja näköala Everestille

11.4.2015

Vietetään lepopäivää Namche Bazaarissa. Siis kävelyä ympäröivillä kukkuloilla ja asiointia kaupungilla.

Namchen amfiteatteri takarivistä katsottuna

Kylän reunasta rinne nousee vielä pari, kolmesataa metriä. Mäen päällä on sen verran tasaista maata, että sinne 3750 metriin on tehty Syangbochen lentokenttä. Tavaraa tuodaan lentokoneilla kentälle, josta se kannetaan alas kylään. Matkustajaliikennettä ei kai nykyään ole. Kukkulan pohjoisreunalla lyhyen kävelymatkan päässä on Everest View -hotelli, jonka asiakkaita aikoinaan lennätettiin kentälle Twin Ottereilla ja Pilatus Portereilla. Nykyään matkustajakyydit hoidetaan helikoptereilla.

Everest View -hotellissa on hiljaista, yöpyyköhän siellä kukaan? Terassilla kyllä riittää väkeä ainakin selkeällä säällä, sillä täältä on hyvä näköala pohjoiseen Everestin massiiviin, Ama Dablamille ja Tengbochen luostariin. Niin kuin vuoristossa aina, kannattaa tulla aamulla, jolloin taivas todennäköisimmin on kirkas. Huiput ovat saapuessamme näkyvissä, mutta kahvituntimme aikana ne saavat ylleen pilvihuivin.

Kahvilan hinnat ovat hyvää alppitasoa.

Namchen kaupoista saa käytännössä kaiken saman kuin Kathmandusta, joten varustepuutteita ehtii vielä korjata. Tännehän juoksisi perusleiristäkin päivässä, jos jokin oikein kriittinen väline sattuisi hukkumaan. Hintataso on vähän korkeampi, joudutaanhan kaikki lennättämään ja kantamaan tänne. Ostan itse pienen aurinkopaneelin kameran akkujen lataamista varten, posti kun onnistui pidättelemään kotimaisen verkkokaupan tuotetta lajittelukeskuksessaan juuri riittävän ajan. Hinta on tarkalleen sama.

Phakding – Namche Bazaar

10.4.2015

Jos edellinen päivä oli ollut totuttelua uuteen ympäristöön, nyt sopi jo heittäytyä kunnolla vuoriston syliin. Lyhyt päivämatka vei seudun keskuskylään – ellei peräti kaupunkiin – Namche Bazaariin.

Ylämäet jyrkkenivät, rotkot syvenivät ja yhä suurempia valkoisia huippuja kohosi mäntymetsän yllä. Majatalot reunustivat tietä, teellä olisi voinut käydä vartin välein. Kun maasto kävi pystysuoraksi, polku vaihtoi joen puolta ja yli käveltiin riippusiltaa pitkin.

Polku vie kohti Namchea ja yhä korkeampia huippuja.

Tultiin Sagarmathan kansallispuiston portille. Sagarmatha on Everestille varsin myöhään sepitetty nepalilainen nimi. Kun tiibetiläinen ja sherpojen käyttämä nimi on Chomolungma ja englanninkielinen Everest, on pitänyt kehittää vielä kansallinen nimi Nepalissa käytettäväksi. En ole tainnut kuulla nimeä koskaan arkikäytössä, vain virallisissa teksteissä ja puheissa.

Puiston portilla odoteltiin, josko saataisiin kuitit siitä, että on tultu kansallispuiston alueelle – että päästäisiin sitten aikanaan poiskin. Eipä saatu, lupakirjan ja passin kopiolla piti sitten pärjätä.

Aivan pian oli puiston sisäpuolella ensimmäinen tarkastuspaikka. Samalla kun me muutama retkikunnan jäsen esittelimme lappusiamme kojulla, johtajamme kiiti pysähtymättä, katse tiukasti polussa ohitse ja katosi mutkan taakse.

Kokeilin itse samaa temppua toisessa tarkastuspisteessä ennen Namchea ja onnistuin helposti. Paluumatkalla sisääntuloleiman puuttuminen tosin aiheutti ihmettelyä.

Namchen alapuolella on jokien yhtymäkohdassa huiman korkea riippusilta. Sen alla on toinen, vanha ja ilmeisesti vaarallisena käytöstä poistettu silta. Otin ylityksestä videon.

Juuri ennen Namchea polulta näkyy mäntyjen lomitse Everest ensimmäisen kerran. Yksi tavoite oli nyt saavutettu: kun minulle ollessani kolmenkymmenen unessa annettiin vakava kehotus panna töpinäksi ja kiivetä vuorten huipuille ennen kuin kuolen, päätin, etten Everestiä ainakaan näkemättä jätä. Olinhan tosin nähnyt sen kaukaa Tiibetin puolelta jo ensimmäisellä retkelläni, mutta tehtävää ei voinut laskea täytetyksi, ennen kuin havainto olisi myös Nepalin puolelta.

Tulin Namcheen, mutta olin unohtanut majapaikkamme nimen. Odottelin siis kylän portilla jotakuta retkitoveria saapuvaksi, jotta löytäisin perille. Garth saapui pian, muttei hänkään nimeä muistanut, vaikka tiesikin paikan. Suuntasimmekin kylän keskustaan, josta kahvilasta löytyi retkikunnan äijäporukka. Söin omenatorttua ja tuittasin:

Kansanretkeilijän kahvit Namchessa. Everest & kumpp. nähty. #kansanretki8516 pic.twitter.com/UDZAtg26DH
— Matti Sunell (@MattiSunell) April 11, 2015