Klovni

Suomea jälleenrakennettiin kiivaasti 1950-luvulla. Sodassa tuhotut sillat piti rakentaa uudestaan, ja pohjoisen joet padottiin tuottamaan sähköä nousevalle teollisuudelle. Kiire oli kova, työpäivät pitkiä eikä nykyisen kaltaisesta työturvallisuudesta osattu nähdä edes unta.

Useampaan kuin yhteen patoon tai siltaan liittyy kertomus betoniin jääneestä työmiehestä. Valun tiimellyksessä huomataan yhden miehistä yhtäkkiä hävinneen. Kun häntä ei löydetä mistään, todennäköisimmäksi ja karmeaksi selitykseksi jää se, että hän on horjahtanut telineiltä, pudonnut muottiin sisään ja jäänyt betonin alle.

Aikaa on ehtinyt kulua sen verran, että hengenlähtö on jo varma. Valun keskeyttäminen ja betonin rikki poraaminen tulisi sietämättömän kalliiksi ja viivästyttäisi työtä viikkoja, jopa kuukausia, jos raudoitus pitäisi tehdä uudestaan. Niinpä päätetään jatkaa rakentamista ja jättää pato miehen viimeiseksi leposijaksi.

Kertomustyyppi lienee modernia jatkoa linnan muuriin elävänä suljetun neidon tarinalle.

Betoniin haudatun miehen tarinasta tunnetaan kuitenkin yksi todistettu versio. Tapasin sattumalta keväällä 2018 vanhan myllypurolaisen, joka kertoi kadonneesta klovnista ja näytti paikat, joissa tämä koki viimeiset vaiheensa.

Helsingin itäisissä lähiöissä vaikutti 1970-luvulla eräs klovni. Hän näyttäytyi iltaisin ostoloiden luona tai bensa-asemilla, muttei koskaan liikkunut vilkkaimpina aikoina eikä ottanut minkäänlaista kontaktia ihmisiin. Jos häntä yritti lähestyä, hän yleensä poistui paikalta. Joskus tietenkin tapahtui yllättäviä ennakoimattomia kohtaamisia, joiden seurauksena saattoi olla molemminpuolinen säikähdys.

Klovni ei koskaan käyttäytynyt sopimattomasti tai uhkaavasti, mutta joillakin oli vaikeuksia sietää hänen pelkkää olemassaoloaan. Joskus joku aggressiivinen mies jahtasi häntä, joskus ostolassa maleksiva nuorisojengi ajoi hänet pakosalle.

Jonakin syksynä 1980-luvun alkuvuosina klovni sattui ostolan takaiseen metsikköön myöhään illalla juuri, kun arvokas amfetamiinilasti vaihtoi omistajaa. Pahaksi onnekseen hän näki kaiken: aineet, rahasalkut, kaupantekijöiden kasvot. Gangsterit eivät voineet oman nahkansa pelastaakseen muuta tehdä kuin siepata klovnin mukaansa.

Noihin aikoihin rakennettiin Mellunmäen metrorataa ja sen siltoja. Erään jalankulkutunnelin valmiiseen lautamuottiin rikolliset työnsivät sidotun ja suukapuloidun klovnin. Kun betonimiehet seuraavan aamun hämärässä aloittivat työt, muotin pohjalla raudoituksen alla oli lähes pimeää. Kukaan ei tullut katsoneeksi sinne, olihan kaikki tarkistettu jo edellisenä iltana. Betoni alkoi virrata.

Vasta viikkoja myöhemmin, kun lautamuottia purettiin, huomattiin oksanreiästä läpi tunkeutunut iso punainen klovninnenä.

Donner Puhoksella

Jörn Donnerin elokuvassa Hellyys (1972) seikkailtiin itähelsinkiläisessä Puotinharjun ostokeskuksessa Puhoksessa (punaiset valokirjaimet tosiaan sanovat ”Ostokeskus”). Ympäröivän pellon avara maisema hätkäytti.

Lähestytään ostolaa idästä

Lähestytään ostolaa idästä

Näille pelloille rakennettiin 1980-luvulla Itäkeskuksen ostohelvetti, jota sittemmin vielä pariin otteeseen laajennettiin. Kuvan etualan joutomaan puhkaisee nyt metroradan leikkaus.

Jos joku moittii 1960-luvun lähiörakentamista siitä, että tehtiin valtavia kerrostaloja keskelle peltoa kauas toisistaan, hän on väärässä. Ainakin Itä-Helsingin lähiöt Puotinharju, Myllypuro, Kontula ja Vuosaari rakennettiin metsiin ja kallioille. Ympäröivät männiköt pehmensivät valkeiden kolossien ääriviivoja, suurten talojen väliin jätettiin kallioita, metsää ja hengitysilmaa.

Vasta seuraavat vuosikymmenet toivat peltorakentamisen: ostohelvetti kaalipellolle, sen taakse viivasuoran kadun varteen yksitoikkoiset nelikerroksiset umpikorttelit.

Olen itse kuvannut Puotinharjua täällä, ja tietenkin Esoteerinen maantiede on tehnyt aiheesta hienon jutun. Ostolasta on kirjoittanut myös Ostarin helmi. Niinpä seuraavassa vain lyhykäisiä huomioita.

Puistopiha ja Suomen ensimmäiset ulkoliukuportaat

Puistopiha ja Suomen ensimmäiset ulkoliukuportaat

Ostola oli alun perin viuhkamainen. Keskuspihalla oli suihkulähde, liikkeet olivat kahdessa kerroksessa säteittäisten käytävien varrella.

Valoisa näköalakahvila

Valoisa näköalakahvila

Toisen kerroksen kahvilasta oli avarat näkymät pellolle ja puistopihalle.

Piha on täydennetty pyöreäksi, kahvilan paikalla Puotinkrouvi

Piha on täydennetty pyöreäksi, kahvilan paikalla Puotinkrouvi

Laajennuksessa piha suljettiin ympyräksi. Saumakohdassa näkyy pahaenteisen kahdeksankymmenlukulainen kaari. Kahvilan tilalla on Puotinkrouvi, joka taitaa olla ostolan nykyisistä liikkeistä pitkäikäisin. Näköalaikkunat on teipattu umpeen, yritteliäät vietnamilaiset myyvät 2,50 euron olutta päiväkaljalaisille.

Vastakuva edelliselle. Kolosseista on lyhyt matka ostolaan.

Vastakuva edelliselle. Kolosseista on lyhyt matka ostolaan.

Ostolan vanhan osan käytävistä on tullut erikoinen periferia aivan Itäkeskuksen ostohelvetin kylkeen. Valtaväestö harjoittaa kulutususkoaan kivenheiton päässä, näillä hämärillä kujilla sijaitsevat liikkeet, yhdistykset ja yhteisöt palvelevat lähinnä muualta muuttaneita.

Uskonto valtaa alaa lähiömetsältä

Uskonto valtaa alaa lähiömetsältä

Venäläisortodoksit rakennuttavat kirkkoa luterilaisen Matteuksenkirkon ja vanhassa ostolassa toimivan moskeijan väliin. Kuvan ulkopuolelle vasemmalle jää seudun ainoa sivistyslaitos, kirjasto.

Kolossit kalliolla, kukkulalla

Kolossit kalliolla, kukkulalla

Kolossin parvekkeelta voi seurata lähikalliolla jatkuvasti esitettävää luonnon näytelmää.

Jotta otsikko yhtään vastaisi jutun sisältöä, linkitän vielä Donneriin.

Lopuksi suosittelen jyrkästi Simo ja Eeva Ristan valokuvia näistä maisemista vuoden 1970 paikkeilta.