Perunkirjoitus: Paluu neljänneltä retkeltä

Tämä on Kansanretki 6000:n viimeinen ylävuoristokuva. On laskeuduttu Piscolta jäätikön reunaan, mutta ennen kämpälle pääsyä on ylitettävä vielä kerran saatanallis-perkeleellinen louhikko. Kämppä on piilossa reunamoreenin tuolla puolen, varjossa. Nouseva aurinko valaisee Huandoyn amfiteatterin.

Tämä on myös vastakuva Chopicalquin moreenileiristä otetulle kuvalle. Tämän jutun kuvan vasemmassa reunassa on Chopicalquin ja Huascarán Surin välinen sola ja sen alapuolella tumma kallioinen alue, josta kurkottaa ylöspäin suippo kärki. Moreenileiri on kärkiosan alapuolella, suunnilleen tumman alueen leveimmällä kohdalla. Moreenileiristä otetussa kuvassa tämän jutun kuvan ottopaikka on Huandoyn ja Piscon välisen jäätikön vasemmanpuoleisen suipon ulokkeen kohdalla. (Varmasti selvisi, mutta jos ei, kannattaa kaivaa esiin kuvien paikkatieto.)

Iso kuva (2223×1036)

Perunkirjoitus: Pisco

Kuten aiemmin on kerrottu, päätettiin tehdä vielä yksi pikaretki kolmestaan ilman apuhenkilökuntaa. Tässä vain pari kuvaa ja muutama reunahuomautus.

Vuoristoissa on näköjään yleinen sellainen maastonmuoto, että isommasta laaksosta pienempään on ensin jyrkkä nousu ja sitten melko tasaista ja helppokulkuista. Piscon kämppä sijaitsee tällaisen kolmannen asteen laakson perällä. Llanganuco-laaksosta noustaan ensin jyrkkää serpentiinipolkua, mutta ylempänä maasto tasoittuu leppeäksi laitumeksi. Tällaista paikkaahan tarkoittaa sana Alp, joka on yleinen Alppien paikannimissä. Yllä alpiinisen juomatauon taustana Chopicalqui ja Huascaránin huiput.

Piscon kämppä

Perunkirjoitus: Paluu kolmannelta retkeltä

Alpamayon perusleiristä riennettiin 1.7. alas päälaaksoon, ohi smaragdi- ja ruovikkojärven sekä Llamacorral-leirin aina Cashapampaan asti. Kunnon päivämatka, onneksi alamäkeä. Perillä oltiin myöhään iltapäivällä, eikä autokyytiä kaupunkiin enää ollutkaan saatavissa.

Ruokailu ja majoitus järjestyi talossa, jonka alakerrassa pidettiin kuppilantapaista. Ruoaksi oli pientä jyrsijää, jota Euroopassa luullaan lemmikkieläimeksi. Kansanretkeilijä onnistui maistelemaan, muttei saanut menemään puolikasta eläintä. Yläkerrassa oli tarjolla lankkulattia makuualustojen ja -pussien alle.

Tässä kylässä oli reippaat koerat, ne jaksoivat haukkua porukalla jokaisen auton ja juosta rohkeasti kärryn kyljessä kiinni.

Perunkirjoitus: Alpamayo

Kansanretkeilijä päätti, ettei sittenkään lähde Alpamayon seinämälle 30.6., vaan tyytyy alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ihailemaan huippupyramidia viralliselta näköalapaikalta, solasta, jossa yläleiri sijaitsee.

Violetta ja Edgar lähtivät välileiristä kello 23, kansanretkeilijä ja Carlitos aamuneljältä. Tällä aikataululla jälkimmäinen köysistö ehti solaan katselemaan, kuinka ensimmäinen pari eteni noin kahden kolmasosan korkeudessa ranskalaisella reitillä. Yläleirissä oli yksi ainoa teltta, ja sen asukkaat kiipesivät parhaillaan Violettan ja Edgarin alapuolella. Aurinko oli nousemaisillaan Alpamayon huipun oikealta puolelta ja valaisi jo Quitarajun ja Santa Cruzin huippuja.

Paluu välileiriin kävi nopeasti. Odoteltiin huipulta palaajia, jotka tulivatkin yhden maissa. Sää oli pilvistynyt, eivätkä he huipulta lähdettyään enää saaneet nauttia näköaloista.

Lyhyen levon jälkeen kipitettiin alas perusleiriin. Aasinajajamme onki purosta taimenia, jotka olivat huomattavasti pienempiä kuin Hepokönkään suvannon asukas. Ne paistuivat raivokkaasti Antonion pannussa, ja illan jo pimetessä päästiin herkuttelemaan.

Yllä olevan virallisen Alpamayo-kuvan valaistus poikkeaa 180 astetta yleisemmästä valaistussuunnasta ja on siten hyvin sinisävyinen. Siinä näkyy kuitenkin Ferrari-reitin kohta tummana, ja näyttää niin kuin vuoren harjasta olisi siltä kohtaa lohjennut pala pois. Ferrari-reittiä ei ole kiivetty muutamiin vuosiin sen jälkeen, kun huippuharjanteelta lähtenyt jäävyöry vei useita kiipeilijöitä mennessään. Jäät ovat yhä epävakaat.

Reitti solasta

Perunkirjoitus: Alpamayon moreenileiriin

Aamulla 29.6. noustiin Alpamayon perusleiristä moreenileiriin lähelle jäätikön reunaa. Nousu vei pari tuntia, ja loppumatkasta oli taas ikävää louhikkoa. Valmiit teltanpaikat löytyivät helposti: siispä teltat pystyyn, lepäilemään ja teetä keittelemään. Sää vaihteli taajaan. Korkeimmat huiput olivat enimmäkseen pilvissä, leirin korkeudella vuorottelivat auringonpilkahdukset sekä lumi- ja vesikuurot.

Pilvinen vuoristo voi näyttää kolkolta ja uhkaavalta. Pilvenriekaleet vuoroin peittivät ja vuoroin paljastivat Pucahircan länsiharjanteen torneja. Jos ei ollut nähnyt vuorta selkeällä säällä, korkeampien huippujen olemassaolon saattoi vain aavistaa. Vaarallisen näköiset roikkuvat jäätiköt pysyttelivät ihmeen kaupalla kiinni vuorenseinämässä.

Vasta perusleiristä ylemmäs noustessa paljastui, että leiri sijaitsi valtavan päätemoreenin alla. Moreenin takana oli Pucahircan harjanteiden sylissä smaragdijärvi, johon vuoren länsirinteen peittävä jäätikkö valui. Jos rinteiltä rymisisi kerralla alas isompi jäämassa, se voisi aiheuttaa järvessä melkoisen loiskahduksen, mikä taas saattaisi merkitä tuhotulvaa laaksossa. Googlen satelliittikuva paljastaa, että laskujoen uomaa on moreenin kohdalla suoristettu ja ehkä vahvistettukin.

Mietittiin sitä, miten nousuyritys kannattaisi ajoittaa. Ylhäältä oli tullut muutama ryhmä alas, ja yläleirissä oli ehkä enintään kaksi joukkuetta. Carlos kävi kallion reunalla vakoilemassa perusleirin liikennettä. Huolena oli se, että perusleiriin tulisi tänään enemmän väkeä ja jotkut tulokkaista voisivat nousta huomenna suoraan yläleiriin. Silloin yläleirissä voisi olla ylihuomista huippuyritystä ajatellen liikaa väkeä: seinämälle syntyisi ruuhkaa ja alempana kiipeävien päähän sataisi jäätä.

Lopulta Edgar päätti, että huipulle lähdettäisiin yöllä suoraan välileiristä, käyttämättä yläleiriä ollenkaan. Päätös osoittautui oikeaksi.

Milloin rymisee?

Perunkirjoitus: Alpamayon perusleiriin

Llamacorral-leirissä herättiin 28.6. siihen, että kantajat olivat leirissä ja keittelivät aamuteetä. Olivatkohan tulleet yöllä vai yöpyneet matkan varrella, ei tullut kysyttyä. Kun avasin teltan idänpuoleisen oven, näin kirkkaassa vastavalossa sinisenä solisevan virran äärellä laiduntavia hevosia.

Retkikunta pieneni taas kahdella hengellä, sillä Katy oli tullut kipeäksi ja teltasta kömmittyään lähti takaisin kohti alavampia maita. Gregorio lähti hänen kanssaan alas kyliin ja otti kantaakseen kaksi reppua.

Päivämatkan ensimmäiset kolme neljännestä olivat tasaista käveltävää avaran laakson pohjalla: ruohoisia laitumia, joenvarsia, järvenrantoja. Ensimmäinen järvi kasvoi ruskeaa ruokoa ja oli täynnä vesilintuja, jotka olivat kuin väärennettyjä versioita pohjolan linnuista: mustaksi värjätty isokuovi, luonnottoman suuri naurulokki, oudon värisiä sorsia. Nokikanan näköinen lintu oli sentään tutun oloinen.

Toinen järvi oli tuttua smaragdityyppiä, eikä siinä juuri näkynyt lintuja.

Laakson perällä Taulliraju tuli ensin suuremmaksi, mutta alkoi sitten jäädä edessä olevan harjanteen taakse. Välillä ison päälaakson reunan katkaisi korkea sivulaakso, jonka perällä kohosi lumihuippu: ensin oikealla Carás, sitten vasemmalla Quitaraju. Tällaisesta laaksosta kohisi yleensä alas valkoisena vaahtoava vesiputous.

Päivämatkan viimeinen osuus alkoi jyrkällä nousulla siihen sivulaaksoon, jonka perukassa on Quitaraju– (6040), Alpamayo– (5947) ja Pucahirca (6011) -vuorten ympäröimä Alpamayon perusleiri. Vasta tästä laaksosta näkyi kunnolla Artesonrajun (6025) pyramidi vastakkaisella puolella päälaaksoa.

Quitaraju ja karjaa

Perunkirjoitus: Kohti Alpamayoa

Toisena kaupunkipäivänä Beate lähti kotimatkalle Salzburgiin. Myös Stalin jätti retkikunnan: hän oli tullut vain Huascaránin takia, joka sekin sitten vaihtui Chopicalquiksi.

Seuraavana päivänä (27.6.) alkoi pienentyneen ryhmän matka kohti Alpamayoa. Matkaan lähdettiin kevyemmällä varustuksella: emme enää nauttineet täyden palvelun leirielämästä, vaan tuttu kolmikko oli mukana vain kantajina, Carlos myös toisena oppaana mahdollisessa Alpamayon kiipeilyssä. Ja olikos sitten paljonkaan kantamista, kun tavarat kulkivat perusleiriin asti taas aasien selässä.

Ajettiin koko retken pisin matka pohjoiseen: Melkein kilometriä alemmaksi Carazin kaupunkiin ja sieltä taas ylös kylään nimeltä Cashapampa. Sieltä lähtee suosittu Santa Cruzin retkeilyreitti, jonka polkua seuraten matka kohti Alpamayon perusleiriä alkoi.

Santa Cruzin laakso oli vähintään yhtä jylhä kuin Ishincan ja Llanganucon laaksotkin. Käytiin sisään juhlavasta portista, jonka tummat reunat kohosivat jyrkästi satoja metrejä. Lumiset huiput olivat koko alkumatkan piilossa näiden kalliojyrkänteiden yläpuolella. Laakson pohjalla kohiseva joki muodosti monin paikoin ihmeellisiä suvantoidyllejä.

Ensimmäisenä päivänä käveltiin hyvin kohtuullinen matka Llamacorral-leiriin. Täällä laakso ei ollut enää rotkomainen, vaan leveni laajoiksi ruohokentiksi, joiden halki joki virtasi hajoten useiksi pikku uomiksi. Hevoset, aasit ja lehmät käyskentelivät vihreillä laitumilla. Laakson toisessa päässä kohosi kiintopisteenä jyrkkä Taulliraju (5830), joka hallitsi näkymää myös lähes koko seuraavan päivän.

Kiipeilijöiden lisäksi leiriä asuttivat Santa Cruzin reittiä kiertävät retkeilijät. He nauttivat täydestä palvelusta: keittiö, ruokailuteltta ja henkilökohtaiset teltat kulkivat aasin selässä, itse tarvitsi kantaa vain päiväreppu. Kokki teki ruoan valmiiksi ja kantoi sen ruokailuteltan pöytään. Ihan niin kuin meillä kahdessa edellisessä perusleirissä. Tuollaiselle vaellukselle voisi kansanretkeilijä vanhoilla päivillään lähteä mukaan.

Henkilökuntamme tehtävät olivat siis tällä kertaa vähäisemmät. Niinpä iltaan mennessä leiriin saapui vain aasinkuljettaja, kantajat kai jäivät jonnekin matkalle lepäilemään.

Perunkirjoitus: Juhannus

25.6. taisi olla juhannusaatto. Eräänlaista juhannusta vietti myös retkikunta: se oli kutsuttu Carlosin kotitaloon syömään. Paikalla oli tietysti koko henkilökunta – sukulaismiehiä kaikki kolme – ja iso joukko perheenjäseniä.

Taas ajettiin rämisevällä Hiacella jo tutuksi tullutta tietä ylös kaupungista. Ja ajettiinpa miltei yhtä ylös kuin ensimmäisellä harjoitteluretkellä: ystäviemme talot olivat aivan ylimpiä asumuksia, kolmen ja puolen kilometrin korkeudessa.

Tiedossa oli lampaansyöntiä. Lihat, perunat, maissit, pavut ja sipulit olivat hautuneet maakuopassa varmastikin jo hyvän aikaa, sillä tullessamme niitä jo kaivettiin pöytään pantaviksi.

Huascarán

Huascaránille ei siis tällä retkellä päästy kiipeämään, mutta valokuvia siitä saatiin neljästä suunnasta, osa ihan onnistuneitakin. Tässä tyypillinen kuva viralliselta paraatipuolelta eli lännestä. Kuva on otettu Yungayn vuoden 1970 tuhon muistomerkin portilta: pohjoishuipulle on tästä matkaa 14 ja etelähuipulle 15 kilometriä.

Minua tämä vuori muistuttaa – osin sattuneesta syystä – Himalajan jättiläisistä: vaikkapa suuren korkeuseron, vuoren muodon, talvisten olojen ja kiipeilytyylin puolesta.

Tämä kuva on ensimmäinen tältä retkeltä julkaistava panoraama ja koostuu viidestä kuvasta. Työkaluna on uusi tuttavuus Hugin: vapaa (GPL) monessa käyttöjärjestelmässä toimiva panoraamaohjelma, jonka löysin etsiessäni HDR-työkaluja (ehkä sillä voi koostaa myös HDR-kuvia, opiskeluni on vasta alussa).

Työnkulku oli seuraava: kuvien esikäsittely (valotuksen ja väritasapainon säätö ja pölytäplien hävittäminen) ja tulostaminen tiff-kuviksi Aperturella, panoraaman koostaminen Huginilla sekä loppukäsittely (lisää värisäätöjä) taas Aperturella.

Panoraaman teko oli hämmästyttävän helppoa, jopa helpompaa kuin Photoshopilla. Ohjelma opasti ja oletusasetukset olivat sopivat. Havaitsin tuloksessa vain yhden virheen ja jätin sen tahallani kuvaan (sitä ei todennäköisesti huomaa tästä kolmannekseen pienennetystä kuvasta, mutta lähetän täysikokoisen sille joka haluaa etsiä).

Mutta jos haluan tehdä panoraamoja ja HDR-kuvia, miksi en käytä Photoshopia kun nämä ominaisuudet ovat siinä valmiina? Itse asiassa en ole koskaan omistanut Photoshopia, vaan olen tehnyt tähänastiset panoraamani urakalla kolmenkymmenen päivän kokeiluaikana. Jos nyt vielä löydän hyvät ja kohtuullisen helppokäyttöiset HDR-työkalut, en tulekaan tarvitsemaan Fotaria: Apertuurilla onnistuvat hyvin perussäädöt ja jos suoranaista kuvankäsittelyä tarvitaan, siihen käy Gimp.

Iso kuva (2670×1102)

Perunkirjoitus: Paluu toiselta retkeltä

Perusleiristä hölkättiin 24.6. tien varteen, missä olikin tällä kertaa odottelemassa isompi vaunu: ei Hiace vaan Mersu. Meksikon pojat pääsivät kylille samalla kyydillä. Matkalla pysähdyttiin kuvaamaan Llanganuco-laakson vihreitä järviä. Niitä on kaksi: ylempi on nimeltään Orconcocha ja alempi Chinancocha. Jälkimmäisen rannassa on suosittu maisemakuvauspaikka: Google Earthia tai Panoramio-sivustoa käyttäen löytyy tästä maisemasta lukuisia variaatioita. En saanut puunrunkoja aseteltua maiseman kehyksiksi tyydyttävällä tavalla, joten tähän tuli kuva ilman puita.

Edessä oli lepopäivä Huarazissa, mikä tarkoittaa palelemista hotellissa, syömistä Patrickissa, Los Andesissa tai La Brasa Rojassa ja Totuuden kirjoittamista.

Vihreän järven rannalla (kauan sitten)