Phakding – Namche Bazaar

Namchen portilla

10.4.2015

Jos edellinen päivä oli ollut totuttelua uuteen ympäristöön, nyt sopi jo heittäytyä kunnolla vuoriston syliin. Lyhyt päivämatka vei seudun keskuskylään – ellei peräti kaupunkiin – Namche Bazaariin.

Ylämäet jyrkkenivät, rotkot syvenivät ja yhä suurempia valkoisia huippuja kohosi mäntymetsän yllä. Majatalot reunustivat tietä, teellä olisi voinut käydä vartin välein. Kun maasto kävi pystysuoraksi, polku vaihtoi joen puolta ja yli käveltiin riippusiltaa pitkin.

Polku vie kohti Namchea ja yhä korkeampia huippuja.
Polku vie kohti Namchea ja yhä korkeampia huippuja.

Tultiin Sagarmathan kansallispuiston portille. Sagarmatha on Everestille varsin myöhään sepitetty nepalilainen nimi. Kun tiibetiläinen ja sherpojen käyttämä nimi on Chomolungma ja englanninkielinen Everest, on pitänyt kehittää vielä kansallinen nimi Nepalissa käytettäväksi. En ole tainnut kuulla nimeä koskaan arkikäytössä, vain virallisissa teksteissä ja puheissa.

Puiston portilla odoteltiin, josko saataisiin kuitit siitä, että on tultu kansallispuiston alueelle – että päästäisiin sitten aikanaan poiskin. Eipä saatu, lupakirjan ja passin kopiolla piti sitten pärjätä.

Aivan pian oli puiston sisäpuolella ensimmäinen tarkastuspaikka. Samalla kun me muutama retkikunnan jäsen esittelimme lappusiamme kojulla, johtajamme kiiti pysähtymättä, katse tiukasti polussa ohitse ja katosi mutkan taakse.

Kokeilin itse samaa temppua toisessa tarkastuspisteessä ennen Namchea ja onnistuin helposti. Paluumatkalla sisääntuloleiman puuttuminen tosin aiheutti ihmettelyä.

Uusi silta ylhäällä, vanha alhaalla
Uusi silta ylhäällä, vanha alhaalla

Namchen alapuolella on jokien yhtymäkohdassa huiman korkea riippusilta. Sen alla on toinen, vanha ja ilmeisesti vaarallisena käytöstä poistettu silta. Otin ylityksestä videon.

Retkeilijä ylittää riippusiltaa.
Retkeilijä ylittää riippusiltaa.

Juuri ennen Namchea polulta näkyy mäntyjen lomitse Everest ensimmäisen kerran. Yksi tavoite oli nyt saavutettu: kun minulle ollessani kolmenkymmenen unessa annettiin vakava kehotus panna töpinäksi ja kiivetä vuorten huipuille ennen kuin kuolen, päätin, etten Everestiä ainakaan näkemättä jätä. Olinhan tosin nähnyt sen kaukaa Tiibetin puolelta jo ensimmäisellä retkelläni, mutta tehtävää ei voinut laskea täytetyksi, ennen kuin havainto olisi myös Nepalin puolelta.

Everest kaukana
Siellä se nyt on

Tulin Namcheen, mutta olin unohtanut majapaikkamme nimen. Odottelin siis kylän portilla jotakuta retkitoveria saapuvaksi, jotta löytäisin perille. Garth saapui pian, muttei hänkään nimeä muistanut, vaikka tiesikin paikan. Suuntasimmekin kylän keskustaan, josta kahvilasta löytyi retkikunnan äijäporukka. Söin omenatorttua ja tuittasin:

Kathmandu–Lukla–Phakding

Simrik Airin Dornier 228 Luklassa

9.4.2015

Koitti ensimmäisen varsinaisen retkipäivän aamu, kello löi 3.30. Neljältä kokoonnuttiin hotellin alakertaan pakattujen laukkujen kanssa. Nepalin puolelle lähtijät ruokasaliin, Tiibetiin menijät aulaan. Lentokentälle ajettiin pimeän kaupungin halki, valoisaa tuli sitten muutaman tunnin odottelun aikana. Ns. turvatarkastus, tavaroitten ja ihmisten punnintaa ja joka välissä odotusta. Koko joukko ei mahtunut samaan koneeseen, ja kansanretkeilijän oli odottaminen toista lentoa, joka pääsi matkaan lähempänä yhdeksää.

Simrik Airin Dornier 228 otti kyytiin viitisentoista matkustajaa ja lähti kohti Luklaa. Varikkoalueella seisoi surullisena ja lentoyhtiön tunnukset peitettyinä Turkin A330, joka maaliskuussa laskeutuessaan liukasteli ojaan ja tukki koko lentokentän moneksi päiväksi.

Dornier lensi puolisen tuntia ja ylitti Luklaa lähestyessään korkeimmat solat melko läheltä maanpintaa. Laskeutuminen vuoren rinteeseen ylämäkeen on tunnetusti jännittävä ja paljon kuvattu, joskus se on mennyt vähän pieleenkin. Tällä kertaa se meni aivan nappiin.

P1010301
Takapihan matkalaukkulajitelma

Laukut löysivät tiensä majatalon takapihalle, missä oli mahdollisuus toimittaa viime hetken lajittelua. Koetin noudattaa systeemiä, jossa yhteen laukkuun tulevat vasta perusleirissä tarvittavat vuorivarusteet, toiseen kävelyretken aikana tarvittavat ja reppuun vain kevyt päivävarustus.

Lounaan jälkeen retkeilijät saivat retkeilylupakirjansa ja kiipeilijät kopion retkikuntaluvasta. Ja ennen kuin päästiin kävelemään ulos pääkadun (ja kylän ainoan varsinaisen kadun) päässä olevasta portista, piti vielä pysähtyä tarkastuspisteelle. Siellä kyseltiin ja merkittiin muistiin niinkin olennaisia asioita kuin montako Canonia, Nikonia, Sonya, Lumixia, iPadia ja iPhonea kutakin retkeläisillä oli mukanaan.

Taivaallinen valonsäde kirkastaa stupan
Taivaallinen valonsäde kirkastaa stupan

Sitten päästiin asiaan – jalkojahan tänne oli tultu käyttämään. Polku oli oikeastaan kävelytie: tasaisesti kivetty, porrastettu ja tukevasti pengerretty. Koko alkumatka oli keskimäärin alamäkeä, sillä laskua Luklasta ensimmäiseen yöpymispaikkaan Phakdingin kylään on kolmisensataa metriä. Ei toki yhtä mittaa, välillä mennään ylös ja sitten taas alas.

Mistään eräretkeilystä ei ole täällä ole tietoakaan. Koko seutu on asuttua, polun varrella on koko ajan kyliä, laitumia ja viljelyksiä. Kansaa on liikkeellä massoittain niin kuin kansanretkellä kuuluukin: paikkakuntalaisia, retkeilijöitä ja ylempiin kyliin matkalla olevia tai niistä palaavia kantajia ja karavaaneja.

Arkikielessä puhutaan jakeista, mutta ainakin täällä alavuoristossa kantoeläin on yleensä dzopkio (tai zopkio), joka on jakin ja lehmän risteytys. Ajuri ohjailee karavaaniaan huudoilla ja vihellyksillä sekä myös kepillä tökkimällä ja pieniä kiviä tarkasti heittelemällä. Yleensä juhdat väistävät – jos väistävät – vastaantulijaa polun hankalammalle puolelle, ja huomattava osa retkeilijän päivittäisestä kävelyajasta kuluu karavaanien ohittamiseen ja väistämiseen.

Retkeilijöitä ja dzopkioita polulla
Retkeilijöitä ja dzopkioita polulla

Mutta ne kuljettavat kansanretkeilijäin tavarat vuorelle ja takaisin. Ainoat moottoriajoneuvot täällä ovat ilmassa liikkuvaa lajia.

Punaisena kukkiva puu
Punaisena kukkiva puu