Pyöräkorit

Kukas se juuri muutama päivä sitten pohti ääneen, miten järjestäisi tavaroidensa kuljetuksen pyörällä? Pitäisikö olla laukku vai kori, ja miten sen laittaisi pyörään kiinni?

Hyvinkään asemalla oli oiva tilaisuus tarkastella kiinteään tavarakoriin perustuvia kuljetusratkaisuja. Ensimmäisessä tapauksessa luotetaan silkkaan puristusvoimaan, mutta useimmat kuljettajat kuuluvat joko remmi- tai nippusidekoulukuntaan.

Remmejä voidaan käyttää yhdessä muun kiinnitysmenetelmän, kuten ripustuksen tai puristuksen, kanssa:

Tämä etukori ei lonksu.
Puristuksen ja remmien yhteispeliä.

Kun käytetään pelkkiä remmejä, niitä on yleensä useampia ja pujottelukuviot ovat taidokkaita. Seuratkaa näissä remmien kulkua:

Montako remmiä?
Montakos remmiä täällä?

Sitten vielä vanhan kansan nailonhihna metallisoljin. Tämä ei petä. Pyykkipojat odottavat housunlahkeita. Nippusidesarjassa ensin rautalankakiinnitys, joka on vahvistettu nippusitein:

Vanhan kansan hihna.
Ruostuneet rautalangat saavat nippusiteet avukseen.

Tässä tosi tehokkaan napakka kulmakiinnitys ja pitävä mutta rennomman oloinen pitkittäissidonta iloisen vihreässä uusvanhassa pyörässä:

Napakat nippusiteet.
Tuoreet nippusiteet.

Lumikenkärämmintää

Tämä juttu ei ansaitse omaa järjestysnumeroa Sipoonkorpi-sarjassa, sillä päivän retkeilytapahtuma jäi pikku pyrähdykseksi ja meni pikemmin urheilun puolelle.

Tarkoitus oli pyöräillä vakiintuneeseen lähtöpaikkaan Kalkkiruukin kokoontumisajopaikalle ja tehdä lenkki lumikenkäillen. Sydäntalven lumikenkäilyt jäivät lyhyiden päivien ja hankalamman lähestymisen (lue: kansanretkeilijän laiskuuden) ansiosta tänä vuonna tekemättä. Mutta nyt saattoi olettaa teiden olevan enimmäkseen sulia ja  maastossa kuitenkin vallitsevan kutakuinkin talven. Kun viime päivinä ei ole enää ollut kunnon yöpakkasiakaan, olisi hyvä tilaisuus testata lumikengän kantavuutta vanhassa, karkearakeisessa ja sohjomaisessa lumessa.

Kansanretkeilijän ulkovaraston katossa on roikkunut vuosikausia käyttämättömänä pari muovisia lumikenkiä. Ne ovat ranskalaista tekoa ja merkiltään TSL. Olisivatkohan ne maksaneet 1997 peräti yli 700 markkaa? On niillä joskus kävelty Jyykeän vuorten alarinteillä, mutta sitten ne ovat vähitellen jääneet unhoon, kun kansanhiihto on aina ollut mieluisin talviliikuntatapa.

Minkäänlaista aavistusta ei ollut siitä, kuinka sujuvaa lumikengin liikkuminen lopputalven lumessa olisi. Siksi piti valita sellainen lähtöpaikka, josta pystyy tilanteen mukaan tekemään lyhyen tai pitkän lenkin ja pakenemaan tarvittaessa poluille.

Aamulla makuuhuoneen verhojen takaa paljastuikin luminen ja pilvinen maisema: uutta lunta oli tullut monta senttiä. Se siitä pyöräilystä sitten. Mutta puolilta päivin taivas oli kirkastunut ja räystäät tippuivat iloisesti rytisten. Pikainen käynti pihaportilla paljasti, että teiltä oli lumi jo häipynyt.

Kansanretkeilijää huolestutti myös lain koura. Rikoslaissahan sanotaan:

Joka kirkkaita kevättalven päiviä tuhlaten istuu sisällä sähköaivon kalvakkaa ruutua heikentyvin silmin tuijottaen ja toistuvista kehotuksista,  varoituksista ja omantunnonpistoksista piittaamatta ja ilman hyväksyttävää ja toteennäytettävää syytä kieltäytyy raikkaaseen ulkoilmaan lähtemästä, tuomittakoon ulkoilurikkomuksesta kuristushuoneeseen enintään kuukaudeksi, mikä rangaistus vuoden valoisimpana aikana kevätpäiväntasauksen ja juhannuksen välillä toimeenpantakoon, tai vetämään sakkoa Helsinki–Islamabad-lentolipun hintaa vastaava määrä.

Tällaiseen rangaistukseen ei missään tapauksessa olisi varaa. Ja eikös tuolla jo Suovon agentti sinisessä kuoritakissaan vilahtanut naapurin nurkan taakse! Kyllä nyt täytyi kaivaa ajopeli varastosta, harjata lämpimän veden kanssa sen itsenäisyyspäivästä lähtien jäässä olleet vaihteet ja jarrut suliksi, sitoa lumikengät repun päälle ja polkaista matkaan.

Matkalla paljastui muun muassa seuraavia seikkoja: Helsingin puoleiset kansanhiihtoladut oli ajettu tänä aamuna lumisateen jälkeen, ja kansanhiihtäjiä oli Mustavuoren lähtöpaikalla mukava joukko. Hyvä, latuosasto! Sen onnistuu pitää hiihtäjien puolta, vaikka rakennusvirasto yrittää sinnikkäästi sabotoida. Mellunmäen–Hakunilan yhdyslatu oli sen sijaan melkein ummessa, mutta kyllä sitäkin yksi reipas hiihtäjä veteli.

Tiet olivat sulat lukuun ottamatta varjoista Kalkkiuunintien pätkää, missä vallitsi talvi. Luontopolulla lienee koko talven riittänyt kävelijöitä, sillä pohja oli kovaksi tallattu.

Tästä on lumimies mennyt

Sitten oli totuuden hetki. Piti kiristää lumikenkien hihnat kumisaappaiden päälle ja astua polulta sivuun. Muutama arka askel, koko ajan varautuneena humahtamaan hangen pohjalle. Mutta luottamus kasvoi pian, sillä kengillä pysyi sentään melko hyvin pinnalla. Heti tuli selväksi, että parhaiten pääsee etenemään kantapäät vapaina: kantojen kiinni ollessa lumikengän perä heitti koko ajan lunta pohkeille ja saappaanvarteen.

Mutta raskasta kulku oli silti: ei tulisi kovin pitkää kävelyä. Kumisaapas osoittautui vääräksi valinnaksi, sillä se nuljahteli ikävästi, kun lumikenkä välillä upposi vinosti hankeen. Oikea ratkaisu on tukeva retkikenkä ja säärystin. Osittain korppuinen ja osittain pehmeä hanki oli myös hankala: välillä pysyi pinnalla ja toisinaan humahteli enemmän. Keskitalven pakkaslumi on varmasti ihan eri asia.

Tuli lyhyt pyörähdys, puolitoista kilometriä ja runsaat puoli tuntia. Ja hiki. Sitten pilvistyi ja alkoi tulla lunta ja vilu.

Roskat on hätäisesti peitetty tomusokerilla

Mutta harvemmin on tullut metsässä liikuttua näihin aikoihin, hankikannon loputtua ja ennen maan paljastumista. Nyt oli vielä puissa sokerikuorrutus öisen lumisateen ansiosta.

Sipoonkorpi 2: hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys

Kansanpyöräilijä suunnitteli ajoa Sipoonkorven halki ja poikki: Kalkkiuunintien päästä maakaasulinjaa pohjoiseen alueen poikki kulkevalle metsätielle, joka idempänä on nimeltään Martiksentie, itään ja sitten etelään Knutersintietä aina moottoritien eteläpuolelle. Vähänpä tiesin.

Maakaasulinjaa seuraa talvella leveä kansanhiihtolatu, ja maastosta voi päätellä, että sulan maan aikaan paikalla on maastopyörällä ajettava polku. Onhan siinä. Runsaat puolitoista kilometriä on hyvää polkua, joskin pohjoisempana kivistä ja tärisyttävää. Sateisen syksyn jäljiltä lammikoita on koko matkalla. Kulku on nopeaa, mutta ajaminen vaatii keskittymistä eikä maisemia paljon ehdi vilkuilla. Ajo menee urheilun puolelle, enkä suosittele sitä niille, joita kansanretkeily miellyttää enemmän.

Kun vanha Viirilän suuntaan menevä polku kääntyy luoteeseen ja maakaasulinja jatkuu pohjoiseen, maasto muuttuu heinikkoiseksi ja vetiseksi. On parasta muuttaa suunnitelmaa ja ruveta jalkamieheksi. Nyt loppuu tärinä ja alkaa leppoisa kansanretkeily. Pyörä saa odotella kuusen alla.

Hiidenkirnu

Mutta oikealla kuusikossa kohoaakin sopivasti jyrkkä kallio yli kaksikymmentä metriä polkua korkeammalle. Sen idän puoleisessa rinteessä on kaksi hiidenkirnua, kuin pesualtaat kallioseinämässä aivan vierekkäin. Tässä isompi.

Kapean notkon toisella reunalla idässä on vielä hieman korkeampia kallioita. Brännbergen yltää kuudenkymmenviiden metrin korkeuskäyrän paremmalle puolelle. Länsireunaan saisi jokusen matalan kiipeilyreitin, mutta kansankiipeilijä ei aio yrittää ensimmäisenä. Ylhäältä on avarat näkymät etelään ja länteen, niin kuin tämän jutun ensimmäisestä kuvasta näkee.

Kallion huipulla kuuluu harvakseltaan koputtelua. Palokärkikö siellä veistelee? Sitten hieman kauempaa kuuluu kirkaisu: oliko se koputtelija vai sen kaveri?  Yritän hiippailla ääneti kopinan suuntaan, mutta taidan kuitenkin onnistua pelottamaan puutyöläisen tiehensä, sillä mitään ei kuulu, näy. Hetken päästä korkeasta notkosta pyrähtää vielä lentoon musta kanalintu. Voisiko Sipoonkorvessa olla metsoja?

Alhaalla notkossa pohjoiseen vievä polku näyttää sen verran hyvältä, että täytyy vielä käydä vilkaisemassa vähän matkan päässä olevaa suota. Taikka miksikäs ei saman tien kävelisi Katronträskille, eihän sinne ole linnuntietä kuin runsaat puolitoista kilometriä. Sieltä voisi sitten mennä länteen ja tulla maakaasu- eli kansanhiihtolinjaa takaisin.

Lindamorsmossenin halki vievä polku on todellakin helppokulkuinen. Katronträsk ei sen sijaan ole kummoinen eikä siellä oikein pääse tunnelmaan, sillä pohjoisrannalla on talo taikka huvila. Ei muuta kuin kiireen vilkkaa suota pitkin länteen. Sitten tuleekin jo avosuota, ja kulkija joutuu äkkiarvaamatta 1970-luvulle:

Suomaisema 1970-luvulta

Lähellä kansanhiihtoristeystä vaanii retkeilijää omituinen näky: keskellä avointa suota on puoliksi uponnut henkilöauto. Onko kysymys vedonlyönnistä tai ennätysyrityksestä: joku on yrittänyt ajaa keväthankia pitkin autolla korven poikki? Vai ovatko kaasuputken rakentajat tehneet piruuden ja jättäneet maastoon muistomerkin itsestään?

Kummallinen liikenneonnettomuus

Kansanretkeilijä porskuttaa lähemmäs ihmettelemään ja kauhoo samalla kaksin käsin karpaloita suuhunsa.

Nyt viimeistään on selvää, että pyöräily-yritys kaasulinjaa pitkin tänne asti olisi ollut järjetön ja mahdoton. Täällä eivät pysy pinnalla autot eivätkä polkupyörät, kävelijäkin silloin tällöin humpsahtelee, ja retkikengän rikkinäisestä saumasta menee vettä sisään.

Kovalle maalle päästyä matkanteko on taas rivakkaa, vaikkakin viimeiset puolitoista kilometriä pitkin putkilinjaa yksitoikkoisehkoa.

Tämän sarjan kaikki osat:

  1. Kalkkiruukki, Högberget ja Storträsk
  2. Hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys
  3. Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
  4. Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget
  5. Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
  6. Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget
  7. Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
  8. Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken
  9. Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
  10. Talven yritystä

Pyörällä konserttiin, tietysti

Miten kaupunkifestariin kuljetaan vaivattomimmin? Pyörällä polkien, selvähän se. Flow näyttää mallia järjestelyissä: pyörille on varattu vartioitu pysäköintialue. Tästä voisi ottaa oppia vaikka institutionaalinen taidemusiikki. Millaiset pyöräpysäköintitilat mahtavat olla Musiikkitalossa?

Tapahtuma-alueen kohdalla on myös erotettu yksi autokaista Sörnäisten rantatiestä pyöräkaistaksi ja annettu koroke kokonaan jalankulkijoille.

Laskekaahan joukosta Jopot. Alkuperäisen bongaamisesta saa kaksoispisteen.

Mutta mitäs pysäköintiä tämä on?

Pyöräpysäköinnin invapaikka

Kansalaismaisema

Pyöräretkelle kannattaa tietenkin lähteä kesän kuumimpana päivänä. Paha olo on taattu, kun on polkenut 114 kilometriä 30 asteen helteessä. Matka tosin jakautui aamu– ja iltaosuuteen (Google-kartat), mikä lievensi hieman vaikutusta.

Kannatan nurmijärveläistymistä: pääsee kai täältä hyväkuntoinen polkija kunnon maantiepyörällä Helsinkiin hyvinkin puolessatoista tunnissa. Kun ajaa sata kilometriä viisi kertaa viikossa, ei muuta urheilua tarvitsekaan. Tietkin näyttävät olevan kunnossa.

Kansanpyöräilijä kohtasi tällaisen maiseman noin 17000:nnen kultaisen auringon kiertoessa. Ei ollut tarkoitus koota panoraamaa, vaan rätkäisin pokkarikameran täysautomaatilla muutaman satunnaisen kerran. Silkkaa ilkeyttäni syötin kuvat Huginille ja sain tehtaan asetuksilla tällaisen.