Haamujen tanssit

Latuja puron suistossa

Lähdin katsomaan, olisiko lavalla tanssit. Hiihdin kaupungin reunan yli, laskettelin kuusikon läpi puron suistoon ja jatkoin järvenlahdelle. Pyrytti lujasti.

Ohittelin kaikenikäisiä kesämökkejä. Niiden pihat olivat auraamattomat ja tyhjät kaikesta liikkeestä. Koira haukkui jossakin.

Vastarannalla tanssilavan koivikon läpi tuli rantaan suora tie. Sitä kohti suuntasin, ja vartin päästä kapusin jo maihin. Hiihtelin kujaa ylämäkeen ja nousin lavan kohdalla metrisen lumipenkan yli umpihankeen.

Pihaa ei ollut aurattu. Ei vaikuttanut kovin lupaavalta. Pidettiinkö niitä tansseja ylipäätään talvisin ja arki-iltapäivänä? Nähtävästi ei. Tuli turha reissu.

Sitä paitsi tanssilava oli palanut jo kaksikymmentä vuotta sitten.

Tanssilavan kivijalka
Värit purkautuvat salaperäisestä aukosta.

Hiihtelin kuitenkin pihamaalle. Juuri silloin pyry lakkasi ja sileän hangen peittämän harmaan betonikannen aukosta alkoi virrata värejä mustavalkoiseen maisemaan. Tajusin, että lavan pohjakerrosta oli viime ajat käytetty ufojen salaisena tukikohtana.

Lumiset portaat ja jääpuikot
Lähtisitkö jäävalssiin?

Potkaisin sukset jaloista ja leijailin portaat alas. Täältä ne värit tulvivat! Seinät olivat täynnä kukkia, robotteja ja kapinasankareita. Mutta huoneet olivat hiljaiset ja jäiset.

Kukkamaalaus ja lumikinos
Onnea Anne!

Kukat loistavat, mutta miten kävi Annen? Tekikö lumi enkelin maalauksen eteen, koituiko kohtaloksi lumi?

Suihkemaalarin varjokuva
Taiteilijan haamun varjo

Viereisessä huoneessa suhahti. Kurkistin varovasti kamera edellä. Täällä olikin joku maalaamassa! Otin kuvan salamalla, ja suhina loppui siihen. Maalari hävisi kuin ponnekaasu ilmaan. Tarkistin, mitä kennolle oli tarttunut: siinä näkyi vain seinälle heittynyt varjo.

Minulta jäi siis Hurriganes ja Danny-show näkemättä. En ollut kaksikymmentä, niin kuin tavallisesti, vaan ainakin kolmekymmentä vuotta myöhässä.

Latu vie järven jäälle

Matosaari

Matosaaren huvilan terassit.
Huvilan terasseja

En tiennyt Matosaaresta mitään. Jollakseenkin olin pyöräillyt vain kerran ja kerran pari hiihdellyt Villinginsalmesta läpi Villingin etelärannalle ahtojäitä ja avovettä ihmettelemään. Sitten someessa näytettiin kuva, jossa Vuosaaresta seilaava rahtilaiva on juuri ajamassa Söderskärin majakan eteen. Paikka tuli tarkastaa oitis.

Matosaaressa on Krimin sodan aikaisia linnoitteita ja 1920-luvulla rakennetun ja 1963 palaneen huvilan kivijalka. Pohjoispuolen täyttää meripelastusasema, mutta eteläpuoli näyttää vaipuneen unhoon. Raunion kunnostamiseksi on tehty hieno suunnitelma (PDF), mutta se on jo vuodelta 2008. Rahaa töihin ei ole tainnut liiemmin olla, mitä unohtuneiden paikkojen ystävä ei pidä suurenakaan vahinkona.

Kuvanottopaikka löytyi heti huvilan terassin kärjestä. Ja sinnehän näkyi yllättäen tutunoloinen punamultainen ja lasiverantainen mökki Villingin länsireunalla. Helsingissä on siis paikka, jossa saa samaan kuvaan Muumipapan majakan ja Bennyn & Björnin laulunkirjoitusmökin!

Valitettavasti luulin etuoikealla, ehkä Pitkärivillä seisovaa kummelia majakaksi. Esikuvaan verratessa erehdys paljastui, ja sameamman sään ja lyhyemmän objektiivin takia majakka ei oikeastaan näy kuvissani. Hyvällä tahdolla sen haamun voi kuitenkin kuvitella Villingin eteläisten rantakallioiden ja niiden edustalla olevan jyrkän karin väliseen horisonttiin.

Tämähän tietää vain uutta retkeä kirkkaammalla säällä ja järeämmän optiikan kanssa.

Paluumatkalla katsastin Porvariskuninkaan uimarannan ja uimahuoneen. Tänne on tultava uimaan jo nimen takia.

Karanka

Lauantain kunniaksi ja mielijohteesta päätin pistäytyä katsomaan, olisiko Karangan tanssigalleriassa ajankohtainen syysnäyttely. Olihan siellä.

Muinaisen Karangan tanssilavan paikkaa ei löydä sattumalta, vaan se pitää tietää. Valtatieltä näkymän peittää tiheä nuori koivu- ja haapaviidakko. Sen takana pysäköintialue on säilynyt melko avoimena, samoin pyöreän tanssilattian paikka. Betoninen pohjakerros löytyy aukion perältä.

Tanssilava toimi 1980-luvulle, aikanaan hyvinkin vilkkaasti. Muistan, kuinka 70-luvulla isot pojat ja tytöt, siis se nuoriso, puhuivat usein Karangasta. Kaiketi ainoa oma kokemukseni Karangan rokki-illoista oli Crazy Cavan & The Rhythm Rockers aivan 80-luvun alussa. Toki ihan vain yleissivistyksen takia kävin.

Toiminnan loputtua paikka rappeutui ja lopulta paloi kai 1997. Raunioissa ovat sittemmin seikkailleet pyssyleikkien harrastajat, viimeksi käydessänikin paikalla oli vielä kaikenlaista rojua ja suojaverkkoja.

Yle on tehnyt jutun 2012. Paikkakunnan omat tutkimusretkeilijät kävivät samana vuonna.