Lynksit suohon

Mustan menolatu

Moottorikelkasta on toisinaan hyötyä – esimerkiksi silloin, kun kelkkailija auttaa kansanhiihtäjää pohjustamaan hiihtokuntoon vanhan ladun, jonka kaupunki on hyljännyt.

Ei kaikkea moottorikelkkailua ole syytä suin päin tuomita. Kelkat ovat melkoisen hyödyllisiä monessa asiallisessa työssä: maa- ja metsätaloudessa, kalastuksessa, rajavartioinnissa, pelastushommissa, retkeilyvarustusten rakentamisessa ja ylläpidossa ja varmasti monessa muussa.

Mutta kelkkojen viihdekäyttö on paheksuttavaa, varsinkin silloin, kun se haittaa laajan ulkona liikkuvan kansanosan viihtyvyyttä ja rajoittaa vapaata liikkumista. Missä vaiheessa meno kääntyi niin nurinkuriseksi, että metsässä tai järvenjäällä hiihtelijä joutuu olemaan varuillaan kelkkojen takia ja haistelemaan bensankatkua?

Kelkkailu on kyllä enimmäkseen rajoitettu omille reiteilleen, mutta onko siitä iloa silloin, kun kelkkareitti on rakennettu polun tai vanhan ladun päälle? Tällaista olen joutunut todistamaan synnyinseudullani, eräässä Oulujärven kaakkoispäässä sijaitsevassa pikkukaupungissa. Jääköön kaupungin nimi tässä mainitsematta, niin häpeällinen tapaus on.

Kelkkateollisuuden lobbaus on tietenkin karmeaa. Tässä mainosvideossa kaksi öykkäriä riehuu kelkkoineen henkeäsalpaavan upeassa lumisessa erämaassa saamatta näköjään minkäänlaista rangaistusta. Moottorin pauhu on korvattu musiikilla, eikä pakokaasun käry välity elokuvan kautta.

Helsingissä on näinä lumisina talvina ollut paljon harmia raitiotiekiskoille pysäköidyistä autoista, jotka ovat liikenteen tukkiessaan haitanneet tuhansien ihmisten liikkumista. Tilanteeseen saatiin äskettäin huomattava parannus, kun kaupunki ryhtyi räjäyttämään väärin pysäköityjä autoja. On autoilijoita, joita ei viidensadan euron sakko paljon hetkauta, mutta se saattaa vähän herätellä, kun ostoksilta palatessa näkee autonsa savuavaa raatoa juuri nostettavan romulavetille. Sitä paitsi räjäytykset ovat jännittävää katseltavaa lähiseudun asukkaille.

Järeiden keinojen hyödystä myös maasto-oloissa saatiin äskettäin näyttöä, kun poliisi ja puolustusvoimat yhdessä lopettivat rikollisen susijahdin tulittamalla salametsästykseen osallistuneita kelkkoja miehittämättömistä lennokeista.

Jokin vastaava keino voisi tepsiä viihdekelkkailuunkin. Tietenkin ensi sijassa on pyrittävä saamaan kunnalliset päättäjät järkiinsä, jotta nämä lopettavat moottoriturismin palvonnan ja kiinnittävät huomionsa omien kuntalaisten hyvinvointiin. Mutta jos hyvät keinot eivät auta, voisi kokeilla pahoja. Kelkkareittejä voisi esimerkiksi miinoittaa ja kelkkailijoita aluksi hivotella, ja jos viesti ei mene perille, jopa ampua kohti – toki kelkkaan eikä kelkkailijaan tähdäten. Voisin lähteä hommaan mukaan, niin saisin armeijasta pimittämäni kertasingon ja viuhkapanokset pois lojumasta vaatehuoneen perältä. Niiden parasta ennen -päiväkin taisi olla jo 1990-luvulla.

Siinä voisi joku lynksi kokea suoauton kohtalon.

Kovaa peliä Kontulassa

Ryypiskeltyään, tupakoituaan, luettuaan itähelsinkiläisen runoilijan kolumnin ilmaisjakelulehdestä ja hukattuaan toisen lapasensa päähenkilömme riisui saappaansa, joi pullon mustetta ja katosi metroaseman ja ostolan alaisiin salakäytäviin, joissa täytyy liikkua hiiren hiljaa.

Sanomalehdellä paikattu korko

Ruohovarkaat

Kontulan Mustikkamäellä kasvaa paljon komeaa isomaksaruohoa, ja olenkin aina toivonut apolloperhosen toukkien asettuvan mäellemme sitä syömään. Lumeton talvi on paljastanut, että maksaruohon maanpäällinen osa jää kuoltuaan törröttämään ruskeana, kunnes keväällä maasta nousee uusi varsi ja siihen lehdet ja kukat.

Ruskeita törröttimiä

Jokunen vuosi sitten, muistaakseni loppukesästä, mäen etelänurkasta Mustikkarinteen ja Suonlaidan kujien päästä katosivat maksaruohot monen aarin alalta. Kasvit oli revitty juurineen maasta, ja jäljellä oli vain palasina nurin niskoin lojuvaa sammalta. Oli tapahtunut ilmiselvä suunniteltu ja järjestelmällinen varkaus.

Kasvattiko joku salaa jossakin rauhoitetun apolloperhosen toukkia? Ehkei sentään, vaan arvelen, että maksaruohoa halutaan pihoihin koristekasviksi. Joku kävi kaappaamassa kaupunkilaisten yhteisestä puistosta kasveja omaan pihaansa, tai ryöstön laajuudesta päätellen myyntiin. Tuliko ostettua syksyllä torilta maksaruohoja omaan pihaan? Entä tuliko kysyttyä, mistä ne mahtavat olla peräisin?

Muutamassa vuodessa kasvusto on elpynyt, kuten kaksi ensimmäistä kuvaa osoittavat.

Kuvaillessani tässä päivänä muutamana keskitalven vehreyttä tutulla mäellä huomasin huolestuttavaa sammalen rikkonaisuutta toisaalla, lähellä niitä Mustikkasuontien taloja, jotka jostain käsittämättömästä syystä on sallittu rakentaa lähes kallion päälle. Jäljet näyttivät samoilta kuin taannoin: kallion päällä rikkoutunutta sammalta laajalla alueella, maksaruohoja ei missään.

Sammal riekaleina

Tämä ei näytä siltä, että koirat olisivat riehuessaan rikkoneet sammalpeitteen tai lähitalon poika olisi hurjastellut mönkijällä. On vaikea sanoa, milloin riisto on tapahtunut, sillä paikka sijaitsee sivussa polusta ja lähellä tontteja, joiden lähelle ulkoilijat eivät välttämättä ilkeä kävellä. Todennäköisesti jo alkusyksystä, jolloin kasvin maanpäällinen osa on vielä hengissä. Toimiiko Itä-Helsingissä ammattimainen liiga, joka käy järjestelmällisesti vuorovuosin korjaamassa satonsa kaupungin puistoista?