Olen jo vuosia syönyt lähes päivittäin Samsaran ruisvuokaleipää. Minun ja monen toverinkin mielestä se on Helsingin seudulla saatavista ruisleivistä paras: maku on ryhdikäs ja persoonallinen, leipäaines ei ole hiivalla nostatettua höttöä ja leipä säilyy vaikka kuinka kauan – harvemmin tosin yhden leivän syöminen päiväkausia kestää.
Samsaran leipiä tosin saa vain täältä laita-Suomesta. Melkein kirjoitin ”valitettavasti”, mutta oikeastaan on parasta, että joka paikkakunnalla on oma leipä.
Näyttävät siellä leipomon pakkaamossa maalaiskunnan puolella kokeilleen viime aikoina erilaisia leipäpussin värityksiä. Tämä nykyinen on ainakin kolmas ellei neljäs minun leivänsyöntiurallani. Jossakin vaiheessa pusseihin tuli läpinäkyvä ikkunakelmu – ilmeisesti sen takia, että huonomminkin suomea lukevat tietävät heti, minkälainen leipä pussissa piilee. Sinänsä ihan hyvä pyrkimys.
Mutta tämä nykyinen jokusen kuukauden vanha pussimalli repeilee melkein aina ikkunansa saumoista. Sitten tulee leivänmuruja reppuun ja kaapin hyllylle, ja leipä kuivuukin nopeammin pussissaan.
Totuus on ennenkin puuttunut leipäkulttuuria uhkaaviin epäkohtiin, ja niinpä myös tällä kertaa lähetin leipomolle terveisiä:
Kas tässä vähän palautetta ruisvuokaleivän vakituiselta syöjältä:
Uudehdot ikkunalliset leipäpussit eivät tunnu olevan kovin kestäviä. Usein on ikkunakelmu irronnut reunastaan jo kaupassa. Sitten siitä valuu muruja ja leipä kuivuu nopeammin kuin tavallisesti. Minun mielestäni leipäpusseissa ei tarvitsisi olla ikkunoita ollenkaan.
Terveisin Matti Sunell, Itä-Helsinki