Matosaari

Matosaaren huvilan terassit.
Huvilan terasseja

En tiennyt Matosaaresta mitään. Jollakseenkin olin pyöräillyt vain kerran ja kerran pari hiihdellyt Villinginsalmesta läpi Villingin etelärannalle ahtojäitä ja avovettä ihmettelemään. Sitten someessa näytettiin kuva, jossa Vuosaaresta seilaava rahtilaiva on juuri ajamassa Söderskärin majakan eteen. Paikka tuli tarkastaa oitis.

Matosaaressa on Krimin sodan aikaisia linnoitteita ja 1920-luvulla rakennetun ja 1963 palaneen huvilan kivijalka. Pohjoispuolen täyttää meripelastusasema, mutta eteläpuoli näyttää vaipuneen unhoon. Raunion kunnostamiseksi on tehty hieno suunnitelma (PDF), mutta se on jo vuodelta 2008. Rahaa töihin ei ole tainnut liiemmin olla, mitä unohtuneiden paikkojen ystävä ei pidä suurenakaan vahinkona.

Kuvanottopaikka löytyi heti huvilan terassin kärjestä. Ja sinnehän näkyi yllättäen tutunoloinen punamultainen ja lasiverantainen mökki Villingin länsireunalla. Helsingissä on siis paikka, jossa saa samaan kuvaan Muumipapan majakan ja Bennyn & Björnin laulunkirjoitusmökin!

Valitettavasti luulin etuoikealla, ehkä Pitkärivillä seisovaa kummelia majakaksi. Esikuvaan verratessa erehdys paljastui, ja sameamman sään ja lyhyemmän objektiivin takia majakka ei oikeastaan näy kuvissani. Hyvällä tahdolla sen haamun voi kuitenkin kuvitella Villingin eteläisten rantakallioiden ja niiden edustalla olevan jyrkän karin väliseen horisonttiin.

Tämähän tietää vain uutta retkeä kirkkaammalla säällä ja järeämmän optiikan kanssa.

Paluumatkalla katsastin Porvariskuninkaan uimarannan ja uimahuoneen. Tänne on tultava uimaan jo nimen takia.

Kangastukset liikkeellä

Käyn ehtimiseen hengittämässä tuulista meri-ilmaa Itä-Helsingin Vuosaaren Uutelassa niemennokassa, jonka nimi on Skatanluoto.

Koetin pyydystää Suomen syrjäisen eteläreunan alkutalven harmaata valoa kameran kennoon. Nappasin pari kuvaa etelään päin, jonnekin Kuivan-Hevosen ja Itä-Villingin välivesille. Kangastukset olivat siellä liikkeellä. Kuvien ottamisen välillä kului 20 sekuntia, ja huomasin erot leijailevien saarien koossa ja määrässä vasta kehityksessä.

Nämä ovat osasuurennoksia, klikkaa ne isommiksi. Tämän jutun otsikkokuvana on ensimmäinen kuva kokonaisena.

Kangastelevia saaria marraskuisella Suomenlahdella
Kangastelevia saaria marraskuisella Suomenlahdella

Tuuli, tuuleskeli

Skatanluodollekin riitti pieniä pärskeitä

Maailmalla on tänään ollut tuulesta kovasti harmia, mutta täällä Suomen syrjäisellä eteläreunalla on saatu nauttia virkistävästä kuuden, seitsemän boforin länsituulosesta. Ehdottomasti syksyn paras ilma tähän mennessä.

Kansanretkeilijä lähti etsimään länteen antavia niemiä ja avoimia selkiä, joiden rannoilla puhalluksesta pääsisi parhaiten nauttimaan. Hectorin Tuulisina öinä alkoi soida päässä, niin kuin aina tällaisella ilmalla, vaikka olisi päiväkin. Erittäin hieno kappale.

Veteen pääsee suoraan pukuhuoneen portailta.
Veteen pääsee suoraan pukuhuoneen portailta.

Kallvikissa meri oli noussut hiekkarannalle. Surffaajat olivat jo vauhdissa, ja lisää reippaita miehiä neopreenipuvuissaan riensi paikalle. Tällä kertaa ei kengät jalassa ollut asiaa avoveden äärelle, joten on tyydyttävä vuoden takaisiin kuviin

Kahlattava tie
Kahlattava tie

Vesi peitti myös alavan rantaniityn ja teki Kuningattaresta jälleen saaren. Hetken harkitsin kenkien riisumista ja lahkeiden käärimistä, mutta tähänkin reippauden päivään pääsi jostakin tirahtamaan pieni pisara laiskuutta, joka vesitti aikeen.

Uutelassa roiskahtelee vienosti.
Uutelassa roiskahtelee vienosti.

Uutelan puolella boforit jäivät vaatimattomiksi, mutta vastavalopärskähdyksiä näki, kun pysähtyi hetkeksi odottelemaan.

Vesijuoksua tarjolla
Vesijuoksua tarjolla

Kunnon talvimyrskyillä Vartiokylänlahti ja Porvarinlahti voivat nousta niin paljon, että Vuosaaresta tulee nimensä mukaisesti saari, niin kuin se on muinoin ollutkin. Vaatimattomampia tulvia, sellaisia että vesi tulee rannan kävelyteille, on joka vuosi. Maastopyörän polkimet muuten ylettyvät alle vaaksan päähän maasta, mikä kannattaa muistaa, kun punnitsee kiertotien ja vesiajon välillä. Mutta jos matka on jo kotiinpäin, suosittelen riskin ottamista.

IMG_9198

Otsikko on Huoviselta, muistaakseni Puukansan tarinasta.

Kadonnut majakka

Tämä majakka on vielä tallella.

Lapsen on hyvä aloittaa muumeihin tutustuminen viimeistään viisikymmenvuotiaana – eivät muumiromaanit tosin kovin paljon pienempien lasten juttu olekaan. Kirjastossa ne kuitenkin täytyy hakea lastenosastolta.

Romaanin Muumipappa ja meri (Pappan och havet, 1965) alkulehdille Tove Jansson on piirtänyt ilmakuvan majakkasaaresta, johon muumiperhe muuttaa syksyksi. Kuvassa annetaan jopa paikan koordinaatit: 60° 7’ 12” pohjoista leveyttä ja 25° 45’ 50” itäistä pituutta. Paikka on täällä. Siis avomerellä, yli neljän kilometrin päässä lähimmistä luodoista. Sattumoisin viiden ja puolen kilometrin päässä koillisessa sijaitsee Tove Janssonin kesäsaari. Ruotsinkielinen Wikipedia – paremmin kuin suomenkielinen – tietää tämän ja osaa myös kertoa, että merenpohjassa on tässä kohtaa kari kahdentoista metrin syvyydessä.

Muumiperheen purjehdus saarelle kestää kaksi yötä. Oikein hitaasti matkaten tämän ajan voisi saada kulumaan, jos lähtee liikkeelle Porvoon sisäsaaristosta. Onko Muumilaakson esikuva jossakin Pellingissä tai Emäsalossa?

Luin Muumipapan ja meren suomenkielisen vuoden 2008 painoksen, ja siinä siis oli mainittu piirros koordinaatteineen nimiölehteä vastapäätä. Uteliaisuuttani vilkaisin kirjastossa uudempaa ja kiiltävämpää painosta vuodelta 2010. Siitä piirros puuttui! Mitä on tapahtunut? Onko muumien majakkasaari haluttu jälkikäteen salata?

Eikö saari olekaan Tove Janssonin mielikuvituksen tuotetta? Onko meressä tuolla paikalla todellisuudessa jotakin, jonka olemassaolo on myöhemmin katsottu parhaaksi kiistää?

Söderskärin majakasta itäkaakkoon
Söderskärin majakasta itäkaakkoon

Olen itsekin katsellut tuota meren kohtaa etäältä lännestä, Söderskärin majakan tornista kahdenkymmenen kilometrin päästä. Kuva on syyskuulta 2012. Saarta, saati majakkaa, siellä ei näy, mutta kun annat katseesi kulkea kuvan keskeltä Kokkomaan ja Synnerstlandenin luotojen yli horisonttiin aivan kuvan vasempaan reunaan, etkös näekin juuri ja juuri pienen mustan pisteen? Onko se Mörkö, joka jäälautallaan kelluen etsii majakkasaarta, Muumipeikkoa ja lyhtyä?

Tove Jansson poistui kesäkuussa 2001, päivälleen 12 vuotta sitten. Mutta ehkä hän ei poistunutkaan siinä mielessä kuin luulemme, vaan jatkaa oleskeluaan aavesaarella tai vedenalaisessa majakassa. Ehkä hänen rauhansa turvaamiseksi tieto paikan sijainnista on poistettu kirjan myöhemmistä painoksista.

Vai kävikö niin, että Muumipappa ja meri -romaanissa oudolla tavalla henkiin herännyt saari ei lopulta rauhoittunutkaan, niin kuin kirjassa väitetään, vaan jatkoi kouristeluaan ja lopulta mureni ja vajosi majakkoineen ja muumeineen meren syvyyksiin? Ja tiedon pimittämisellä haluttaisiin rauhoittaa paikka meriarkeologeille ja kirjallisuudentutkijoille?

Ensi vuoden elokussa Tove Jansson täyttää sata vuotta. Julkaistaanko silloin uutta tietoa tästä mysteeristä? Haluaisin kyllä selvitellä asiaa jo sitä ennen, mieluimmin itse paikalla käyden. En omista venettä, mutta  ystäviini kuuluu muuan väkivahva sammakkomies. Innostuisikohan hän lähtemään tutkimusretkelle?

Näkinkengät on irrotettu rasian pinnasta
Näkinkengät on irrotettu rasian pinnasta

Saaristohiihtoa

Tästä eteenpäin vain uimalla. Eestiluoto odottaa.

Tässä taannoin kansanhiihtäjä teki ensimmäisen tiedusteluretkensä Vartiosaareen: hiihteli saaren poikki polkua pitkin ja kierteli etelärantoja Ramsinniemelle päin. Kaakon puolella näkyi olevan joukko kiinnostavan näköisiä pikkusaaria, ja niiden takana ainakin parin kilometrin päässä metsäinen Villinki peitti näkymän ulapalle. Kylmä itätuuli kuitenkin puhalteli vasten naamaa, ja mieli teki hakeutua takaisin sisimpien saarien suojaan.

Viikkoa myöhemmin aurinko loisti pilvettömältä taivaalta ja oli lähes tyyntä. Tuhannet reippaat kansalaiset riensivät häikäisevän valkoisille merenjäille joko suksilla tai kävellen, heidän joukossaan myös kansanhiihtäjä. Oli aika suunnata suoraan keskelle maisemaa, joka oli jonkin verran tuttua vain mantereen niemenkärjistä ja vesibussin kyydistä katseltuna.

Varovasti Villinginsalmen kautta, sulia vältellen
Varovasti Villinginsalmen kautta, sulia vältellen

Nälkä kasvaa syödessä, kansanhiihtäjän reitit venyvät yleensä aina suunnitellusta. Piti käydä katselemassa Villingin rantoja pohjoisen puolelta, mutta miksipä ei vilkaisisi, mitä Villinginsalmen takana on? Salmessa näköjään sula, mutta takana taas valkeaa jäälakeutta.

Isosaari
Isosaari

Villingin takana maisema väljenee. Lounaassa on sotilaiden Isosaari, mutta etelässä vain pienempiä saaria, kallioisia luotoja ja kareja. Kaikki luodot eivät edes onnistu pysymään meressä, jotkin niistä ovat nousseet leijumaan merenpinnan yläpuolelle!

Matalakari on lähtenyt leijailemaan
Matalakari on lähtenyt leijailemaan

Villingin eteläreunalla jää muuttuu karkeaksi ja loppuu sitten yllättäen kokonaan. Kansanhiihtäjä haukkoo henkeään: onko tämmöistäkin olemassa! Valkea jääkansi katoaa, edessä on tummaa vettä, jonka pinnassa on ohut jääkerros. Kauempana vesi taitaa väreillä sulana. Etäämpänä idän puolella on muutamia isompia metsäisiä saaria: Eestiluoto, Kuiva-Hevonen, Hanskinen. Ja kun osaa katsoa oikeaan suuntaan, löytyy luotojen välistä Söderskärin majakka, joka on seitsemäntoista kilometrin päässä.

Kyllä se siellä on, ruskea Söderskärin majakka
Kyllä se siellä on, ruskea Söderskärin majakka

Rantakallioiden päällä keikkuen pääsisi vielä jatkamaan, mutta kansanhiihtäjä katsoo parhaaksi kääntyä takaisin. Vastaantulijoiden kysymyksistä voi päätellä, että Villingin ympärihiihto on suosittu harrastus. Tänään se ei kuitenkaan onnistu.

Jättäkää Prinsessa rauhaan huhtikuusta elokuuhun!
Jättäkää Prinsessa rauhaan huhtikuusta elokuuhun!

Villinginsalmesta Kallahdenniemen kärjessä olevalle luodolle on neljän kilometrin viivasuora hiihto. Sitten vielä kaksi ja puoli kilometriä niemen itäpuolta kohti kahvilaa, perille sopivasti kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa. Viimeksi täällä kahviteltiinkin Håkan Schockin kanssa yli kaksi kuukautta sitten. Ulkona syöminen saa jäädä tällä kertaa vilustumisvaaran takia, joten korvapuusti ja kahvi nautitaan sisällä.

Kahvilla linssit huurussa
Kahvilla linssit huurussa

Tuulisina päivinä

Leijalautailija kiitää varjoaan nopeammin

Uimarantakausi on parhaimmillaan lokakuussa. Helle ei ahdista, rannalla on tilaa. Raikas länsituuli pitää ihon kuivana hiestä, täyttää keuhkot ja kuljettaa pilviä hurjaa vauhtia sinisen taivaan poikki.

Rantavahti on lentänyt pois

Leijasurffaajat ovat kokoontuneet Kallvikin hiekkarannan edustalle. Tuuli kuljettaa heitä käsittämättömän kovaa vauhtia, he tekevät jyrkkiä pärskeisiä käännöksiä ja hyppivät välillä ilmaan.

Mies temmataan taivaaseen

Sitten yksi surffaaja tekee poikkeuksellisen korkean hypyn. Ehdin kuvata hänet kymmenen metrin korkeudessa, mutta huimapää sen kuin kohoaa ja vieläpä kiihtyvällä vauhdilla. Hän nousee jyrkästi yläviistoon ja häviää lopulta leijoineen näkyvistä. Mies on tempaistu jäljettömiin!

Vesiä vartioidaan

Niemen kärjestä tarkistan, näkyykö Söderskär. Siellähän se majakka on, runsaan kuudentoista kilometrin päässä kaakossa. Oikeanpuoleinen saari lienee Kuiva-Hevonen, vartiolaivasta vasempaan kai Trutlandet ja Asplandet. Käyn sitten tarkistamassa näkyvyyden myös Vuosaarenalpilta.

Rantakallio lämmittää vielä hetken

Helikopterit hurisevat rantakalliolla, niin kuin suolammella vuosi sitten. Nämä ovat punaisia ja kuparisiipisiä. Pakkasöitä ei vielä ole ollut. Vuosaarenalpin huipulla linssilude koettaa painautua kiven koloihin tuulensuojaan.

Lämpöä ja tuulensuojaa kiven painanteesta, vielä vähän aikaa

Kaukainen valo

Majakka näkyy jo, mutta reitti ei vie sinne suoraan

Tuossahan se on parin kilometrin päässä, meri, Suomenlahti. Kymmenet tuhannet näkevät sen päivittäin matkustaessaan ruuhkassa pitkin Helsingin ahtaalle niemimaalle johtavia siltasuonia. Ja sunnuntaisin riittää päiväkävelijöitä rannoilla ja lähisaarissakin.

Mutta luulenpa silti, että aika monelle tämän Suomen eteläsyrjän miljoonaisen ihmiskasautuman jäsenelle suhde mereen jää pintapuoliseksi ja jopa vuosikymmenien pääkaupungissa asumisen jälkeen melko etäiseksi. Onhan enemmistö täällä asuvista kotoisin muualta, usein sisämaasta tai muista maanosista. Rannikkokaupunkiin muuttamista seuraavat vuodet hujahtavat opiskelu- ja työelämän kiireissä, ja vailla veneellisiä tuttuja elämä saattaa urautua varsin mantereiseksi.

On kansanretkeilijäkin ajellut vesibussilla sisäsaaristoon, istuskellut Suomenlinnan valleilla ja hiihdellyt itäisen Helsingin lähisaarten ympäri kunnon jäätalvina. Mutta jo Sipoonselän reunalta alkaa tuntematon, hieman pelottava maailma.

Tuuletusta ja raikkaita suihkuja

Mutta kyllä veneetönkin pääsee aivan kunnon merelle ja jopa uloimmille majakkaluodoille. Tarvitaan vain havahtuminen, sen asian tiedostaminen, että moniin saariin on kesäisin laivaliikennettä. Kaunissaari oli kansanretkeilijän ensimmäinen havahdus. Hetkellisen tajuttomuuden jälkeen löytyi sitten Söderskär.

Majakka ja majakkamestarin talo

Kansanretkeilijä vieraili majakkasaarella viikkoa ennen syyspäiväntasausta, päivänä, jolloin tuli kuluneeksi 150 vuotta majakan valon ensimmäisestä sytyttämisestä. Valo sammutettiin 1989, kun laivaväylät olivat muuttuneet niin, että majakkaa ei enää tarvittu.

Majakan juurella majakkamestarin talo ja majakanvartijoiden talo, taustalla Luotsisaarella luotsitupa

Majakka on nykyisin yksityisomistuksessa, ja saarten rakennuksia kunnostetaan parhaillaan matkailukäyttöön. Saaret ovat Metsähallituksen hoidossa ja luonnonsuojelualueena. Elokuuhun asti saaret ovat rauhoitetut linnuille, mutta alkukesälläkin pääsee ohjatuille vierailuille.

Luotsisaaren eteläreuna kohtaa Suomenlahden avomeren

Laivamatka Vuosaaresta kestää puolitoista tuntia. Raikas lounaistuuli nostaa sen verran reippaan aallokon, että laiva ei kulje suorinta reittiä vaan kiertää Sipoonselän saarten suojassa ja lähestyy Söderskäriä koillisesta. Paluumatkalla saadaan sitten kunnon keinutusta Kaunissaaren ja Eestiluodon välillä.

Kyllä kannattaakin valokuvata

Vierailu on harmillisen lyhyt, pari tuntia. Olo tuntuu välillä jopa japanilaisturistimaisen tehokkaalta. Kallioilla ja majakan tornissa viettäisi helposti päivän ja toisenkin aaltoja ja vaihtuvaa valaistusta katsellen.

Itäisen Helsingin maamerkit. Myllypuron sieni on 23 kilometrin päässä.

Eihän täältä tekisi mieli lähteä. Jos vaikka yrittäisi jollakin konstilla hankkiutua saarelle kesätöihin?

Sinne se nyt jäi