Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Helsinki, kuva 10
2. Helsinki, kuva 16
3. Helsinki, kuva 17

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Helsinki, kuva 10
2. Helsinki, kuva 16
3. Helsinki, kuva 17

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Helsinki, kuva 16
2. Helsinki, kuva 17
3. Helsinki, kuva 10

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Helsinki, kuva 16
2. Helsinki, kuva 18
3. Helsinki, kuva 10

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Helsinki, kuva 17
2. Helsinki, kuva 18
3. Helsinki, kuva 10

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Helsinki, kuva 16
2. Helsinki, kuva 17
3. Helsinki, kuva 18

Helsingin Sanomien kulttuuriarviot, ainakin kulttuurisivujen RSS-syötteeseen tulevat, kirjoitetaan nykyään runomuotoon. Ensimmäinen aforistinen esimerkki lienee muodoltaan eräänlainen laajennettu haiku. Toinen runo valmistaa tunnelmaa lyhyin säkein ennen yllättävää ja dramaattista huipennusta:

Tällaisena ainakin minun Netnewswire-syötteenlukimeni jutut näyttää. Seuraava musiikkiarvio noudattaa samankaltaista muotoa kuin edellinen kirja-arvostelu, vain mittakaavaltaan laajennettuna. Tilanne pohjustetaan lyhyin, toteavin säkein. Sitten alkaa vyörytys: pitkiä yhden virkkeen säkeitä, jotka pakottavat lukijan ottamaan kantaa. Juuri, kun lukija on tempautunut kiihkeään keskusteluun runon kertojan kanssa, vedetään matto alta: viimeinen säe katkeaa kesken sanan, ja lukija jää hölmistyneenä haukkomaan henkeään.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Twitterin väärinkäyttöä

Radio tarjoaa nettikuuntelijan riemuksi silloin tällöin taideyllätyksiä. Tällä kertaa oli vuorossa tiedeohjelma Kvanthopp. Se on tavallisesti puolen tunnin puheohjelma, mutta nyt tuli podcastiin neljän minuutin video. Sen ääniraita oli ote viimekertaisesta Otaniemen ydinreaktoria käsitelleestä jutusta, ja video-osuus oli kokeellinen: se kaappasi työpöydän taustakuvan ja lomitti sen jännittävällä tavalla iTunesin ikkunan sisällön kanssa.

Lisää videotaidetta radioon!

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Kenraaliharjoitus
2. Video: läksiäisjuhlintaa

Eksaktin estetiikan laboratorio: erikoisselvityksiä

Eksaktien esteettisten tutkimustulosten saavuttaminen ja suositusten laatiminen vaatii suuret määrät havaintoja, mittauksia ja tausta-aineistoa. Niinpä laboratorion tutkijat joutuvat työssään tekemisiin monien sellaisten taiteeseen liittyvien seikkojen kanssa, joilla ei ole suoranaista esteettistä merkitystä. Tällaiset asiat ovat kuitenkin arkipäiväisyydessään usein varsin mielenkiintoisia, varsinkin kun ne koskevat taiteen kokemisen käytännöllisiä kysymyksiä. Tätä vähemmän virallista aihepiiriä käsitellään eksaktin estetiikan laboratorion erikoisselvityksissä.

Pitkien musiikkiesitysten aiheuttamat ongelmat

Eksaktin estetiikan laboratorio julkaisi sävellysten pituussuositukset aiemmin tänä vuonna (katso Synkooppi 1/91). Valitettavasti kestää kuitenkin jopa muutamia vuosia, ennen kuin kaikki säveltäjät alkavat noudattaa niitä. Lisäksi taakkanamme on länsimaisen musiikin vuosituhantinen historia, joka tulvii ylipitkiä teoksia. Niinpä jokainen taidemusiikin kuuntelija joutuu elämässään ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan pitkiä musiikkiesityksiä. Eksaktin estetiikan laboratorio pyrkii omalta osaltaan etsimään ratkaisuja, jotka auttavat kuuntelijaa kestämään läpi pitkien sävellysten.

Ooppera

Kuten tiedetään, oopperassa kaikki musiikillisesti olennainen sanotaan jo alkusoitossa, ja myöhemmin asiaa on vain ripauksittain. Valitettavasti oopperoista ei kuitenkaan juurikaan ole saatavilla toimitettuja laitoksia, vaan kuulijan täytyy pystyä kestämään vähintään kaksi tuntia, äärimmäistapauksissa jopa viidettä tuntia.

Auttaa, jos kuulija osaa oopperan ulkoa. Silloin hän tietää, mistä juonessa on kysymys ja voi saada sanoista selvää ennakkotietojensa ansiosta. Hän voi arvioida kuulemaansa ja tehdä jopa esteettisiä päätelmiä.

Jos joutuu kuuntelemaan teosta, jota ei tunne ennestään, on libreton seuraamisesta apua. Jos taitaa oopperan esityskieltä, voi tarinasta ymmärtää suurenkin osan. Vaikeuksia tulee kuitenkin niissä kohdissa, joissa usea henkilö laulaa yhtä aikaa eri tekstiä. Silloin kysytään malttia, mutta kärsivällisyyden kehittäminenhän onkin yleensä taidemusiikin harrastajan tärkeimpiä päämääriä.

Äänilevyjen mukana on yleensä vihko, jossa oopperan teksti on usealla kielellä. On hyvää näkökentän laajentamisen ja lukunopeuden harjoitusta yrittää seurata tekstiä esimerkiksi italiaksi ja samaan aikaan lukea englanninkielisestä palstasta, mistä on kysymys.

Edellä käsitellyt keinot vähentävät nukahtamisen vaaraa, joka kaikista musiikin lajeista juuri oopperassa on suurin. Katsomon liiallinen mukavuuskin voi olla uhka hereillä pysymiselle. Sopivat ulkoiset vastukset, esimerkiksi kylmyys ja tuulisuus, pitävät kuulijan virkeänä.

Konsertit

Taidemusiikki-instituution vieraantuminen arkielämästä ja jähmettyminen omaksi muotokaavakseen pitää ymmärrettävästi suuren joukon ihmisiä poissa konserttisaleista. Konsertissahan musiikki on erotettu luonnollisimmasta ja alkuperäisimmästä yhteydestään: ruumiin liikkeestä, tanssista. Musiikkia pitää kuunnella paikallaan istuen, ja kiellettyä on kaikki olennainen: käytösopas neuvoo, ettei musiikin mukana saa hyräillä tai vihellellä, ei liikutella itseään musiikin tahdissa eikä paukutella tahtia ohjelmalehtisellä.

Jotta konserteissa käyminen tulisi siedettävämmäksi, on musiikkiyleisön ryhdyttävä vaatimaan seuraavia asioita: Konserttisaleista on puolet istuimista poistettava, jotta saadaan tilaa ihmisten liikkua halunsa mukaan. Tarvittaessa on ääntä vahvistettava sähköisesti, sillä tanssijoista lähtee aina jonkin verran kahinaa. Yskijätkin pelastuvat pyövelinkatseilta, kun musiikki soi tarpeeksi kovaa.

Suuri äänenvoimakkuus estää nukkumista jonkin verran, mutta ei varmasti. Rokkikonserteissahan ei luulisi valveillapysymisongelmia ilmenevän, mutta tiedetään tapaus, jossa ihminen on nukahtanut AC/DC:n konsertissa. Tapahtuneeseen vaikutti tiettävästi yleinen väsymys, mutta toimimalla toisin kuuntelija olisi voinut välttää nukahtamisen. Hänen ei olisi pitänyt istua, vaan nousta seisomaan ja alkaa liikutella itseään voimakkaasti musiikin tahtiin. Konsertin jälkeen väsymys olisi ollut suuri, mutta nukahtaminen itse konsertissa olisi vältetty.

Nykytilanteessa kuulijan on syytä mahdollisuuksien mukaan valita konsertteja, joissa soitetaan pituussuositusten mukaisia kappaleita. Tiettävästi kukaan ei ole nukahtanut Webernin Bagatellien tai Kurtagin Mikroludien aikana. Yleensähän konserttiin ei tulla nukkumaan, jollei sitten kyseessä ole jokin suggestopedinen kokeilu.

Yleisiä ohjeita

Musiikin kuuntelijan pitää huolehtia yleiskunnostaan. Huonokuntoinen väsyy helposti, jolloin hänen huomio- ja keskittymiskykynsä heikkenee. Joutuessaan istumaan pitkään paikallaan hän on vaarassa nukahtaa. Konserttia edeltävänä yönä tulee nukkua riittävästi, ja juuri ennen konserttia on yritettävä saavuttaa sopiva virkeystila. Joillakin auttavat päiväunet, toisilla liikunta. Hätätilassa voi ennen konserttia juoda runsaasti nestettä; tämä keino on kuitenkin varsin epämukava.

Kuunneltaessa musiikkia äänittestä kotona olot on helpompi järjestää sopiviksi. Partituuria voi seurata häiritsemättä muita. Äänenvoimakkuus on hyvä säätää melko kovalle. Lisäksi kannattaa kuunnella seisaaltaan, sillä silloin nukahtaminen on varsin epätodennäköistä ja vapaa liikkuminen mielihalujen mukaan mahdollista.

Neuvokas musiikinharrastaja keksii varmasti vielä lisää keinoja. Saattaapa hän innostua jopa tieten tahtoen kuuntelemaan ylipitkiä sävellyksiä ja kehittämään kestokykyään kunnianhimoisena tavoitteenaan Wagnerin Ringin seuraaminen yhteen menoon.

Mutta silloin on jo kysymys musiikista urheiluna. Eksaktin estetiikan laboratorion tutkijoita on tämäkin aihe pohdituttanut, ja siitä julkaistaan raportti lähiaikoina.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Eksaktin estetiikan laboratorio
2. Osasivatko ne rokata?
3. Kovaa peliä Mikkelissä

Onko Beethovenin pianosonaateilla nykymaailmassa muuta tehtävää kuin musiikinopiskelijoiden analyysiharjoitusaineistona toimiminen? Miksi taidemusiikkikonserteissa nukuttaa, mutta illalla konsertin jälkeen ei uni tahdo tulla? Miksi ihmisten lausunnot taidekokemuksista ovat hämäriä ja ristiriitaisia? Onko taidekriitikoihin luottamista?

Onko yliopistoruoassa muka jotakin vikaa? Voiko viini olla oikeasti hyvää, vai teeskentelevätkö siitä ”nauttivat”?

No, bingo.

Nyt on tullut aika tehdä loppu hämmentyneestä epätietoisuudesta! Jo riittää teennäinen sivistyssanavaraston kaivelu konserttien väliajoilla. Ei enää häkeltynyttä laatusanojen sepittämistä tuliaisviiniä maisteltaessa. Tästedes ei kenenkään tarvitse tuntea itseään muita huonommaksi ihmiseksi, vaikkei osaisi olla mitään mieltä Woody Allenin elokuvista. Havumetsien miehen ei tarvitse hävetä tunnustaa, että costarica maistuu paremmalle kuin espresso.

Hiiteen humanistinen humina! On puhuttava asioista suoraan, teeskentelemättä ja oppisanoilla hämäämättä. Tarvitaan täsmällistä tietoa.

Eksaktin estetiikan laboratorio on perustettu, jotta ihmisille voitaisiin tarjota selkeitä arviointiperusteita kaikilla elämänaloilla vastaantulevien ongelmien pohdiskeluun. Näin laboratorion toiminnan alkuvaiheessa suurin huomio kohdistuu estetiikan ja taiteen kysymyksiin, mutta näkökulma on kokonaisvaltainen: asioilla on yhteytensä koko inhimilliseen toimintaan. Laboratorion tutkimustoimessa on vahva eettinen vire, emmekä pelkää joutumista perimmäisten kysymysten äärelle.

Laboratorio perustettiin joulukuun 21. päivänä 1990. Henkilökuntaan kuuluu eri alojen huippuasiantuntijoita, ja vastuullisena päällikkönä toimii musiikkitieteen majuri G. Andersson-Ulvaeus.

Koska laboratorio julkaisee tutkimustuloksiaan juuri Synkooppi-lehdessä, luonnehdimme seuraavassa, millaisia tavoitteita laboratoriolla on musiikintutkimuksen saralla.

Tähänastinen tiede on tuottanut tukun tutkimustapoja, näkökulmia ja analyysimenetelmiä. Musiikin tutkiminen on monitieteistä puuhaa, ja se onkin avartanut näkemyksiämme laajalti. Monia on kuitenkin jäänyt vaivaamaan yksi sangen kiusallinen seikka. Taiteesta puhumiseen nimittäin liittyy miltei aina arvostelmia: onko jokin teos parempi kuin toinen, ja jos on niin miksi? Tieteellisistä esityksistä on vaikea löytää selkeitä perusteita omien arvostelmien pohjaksi.

Tässä on eksaktin estetiikan laboratorion tehtävä. Pyrimme kiteyttämään tieteen tuloksista tavallisen musiikinkuuntelijan käyttöön joukon yksinkertaisesti tunnistettavia suureita, joiden avulla kuulija voi teoksen kuultuaan oitis sijoittaa sen oikeaan paikkaan hyvyysasteikolla. Tavoitteenamme on, että sävellykset voitaisiin jo ennen esittämistä lähettää laboratorioon mittauksia ja analyyseja varten. Tällöin huonot teokset voitaisiin jättää kokonaan esittämättä, mikä olisi yleisöä kohtaan tuiki huomaavaista. Tulevaisuudessa voitaneen järjestää vertailutestejä, joissa saadaan selville parhaat kappaleet kultakin musiikin alalta. Tällaiset testithän ovat tekniikan puolella yleisiä.

Näin pitkällä ei kuitenkaan vielä olla. Esittelemmekin tällä palstalla tutkimustuloksia ja suosituksia sitä mukaa kuin niitä valmistuu. Ja kuten sanottu, emme rajoitu vain taiteeseen. Kaikki hyvää ja huonoa, oikeaa ja väärää sivuavat ongelmat ovat alaamme. Laboratorio on kiinnostunut lukijoita askarruttavista ongelmista: otamme mielellämme vastaan kysymyksiä. Ja vaikka esityksissämme pyrimme ankaraan objektiivisuuteen, jokin seikka voi toisinaan vaatia korjausta tai täsmennystä. Palsta on avoin keskustelulle.

Kirjeet eksaktin estetiikan laboratorioon lähetettäköön Synkooppi-lehden toimitukseen, Vironkatu 1, 00170 Helsinki. Kuoreen merkintä ”Eksaktin estetiikan laboratorio”.

Suosituksia

Laboratorio on alustavien mittausten perusteella määritellyt suositeltavat enimmäiskestot erityyppisille musiikkiteoksille. Palaamme musiikin aikakysymykseen syvällisemmin seuraavissa Synkoopin numeroissa.

Teostyyppi				Suositeltu enimmäiskesto
					(minuuttia)

yksinlaulu					 3
laulusarja					15
kuoroteos					10
orkesteriteos, jossa vokaaliosuuksia		20
moniosainen orkesterisävellys, esim. sinfonia	25
yksiosainen orkesterisävellys			10
ooppera
- yksinäytöksinen				60
- useampinäytöksinen				45 kukin näytös*
moniosainen kamarimusiikkiteos,
esim. sonaatti tai kvartetto			20
soolosoitinteos					10
elektroninen tai konkreettinen sävellys		 5
iskelmä						 3
raskas rokki					 4

*Oopperan kokonaiskestoa ei ole syytä rajoittaa. Pitkiä oopperoita voidaan kuunnella karaisu- ja urheilutarkoituksessa. Tällaiset musiikin käyttötavat ovat parhaillaan erillisen tutkimuksen kohteena.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Pitkien musiikkiesitysten aiheuttamat ongelmat
2. Neil Young ja Abba
3. Osasivatko ne rokata?

Tässä jaksossa esitellään Sompasaaren taide-elämää.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Voimala
2. Sumparn

Pääkaupunkiseudun karttapalvelu ei anna linkittää, joten käytän tässäkin kansalaisen karttapaikkaa. Karttalinkkien nuolet jäävät näkyviin, joten jos seuraat niitä kaikkia, voi lopuksi loitontaa karttanäkymää ja tarkastella tapahtumapaikkojen kokonaisuutta.

En saanut käyttööni helikopteria, joten en voinut toistaa alun ilma-ajoa mereltä Helsingin kantakaupungin ylle. Mainittavimmat muutokset maisemassa ovat satamatoiminnan loppuminen Jätkäsaaressa sekä Hietalahden kirjapainotalon vaihtuminen harmaaseen elementtimassaan, Koffin panimon alueen täydellinen mullistus ja Lönnrotinkadun sillan häviäminen.

Manne asuu Fredrikinkadun ja Lönnrotinkadun kulmassa vihreän talon ylimmässä kerroksessa (2.57):

Nähtyään gangsterien auton kadunkulmassa Manne lähtee kotoaan takatietä: hän tulee Lönnrotinkadulle (4.11) nykyisen Omenahotellin kohdalta ja noutaa autonsa Seston parkkipaikalta, jonka paikalla on nyt uusi rakennus:

Manne ajaa Lönnrotinkatua alaspäin, ja gangsterit lähtevät perään Fredalta. Kulmassa oleva liike on nimeltään Nahkateos. Opiskeluaikanani siinä oli kahvila Schubert, jossa join kahvia satoja kupillisia.

Manne kääntyy Lönkalta Abrahaminkadulle ja heti seuraavasta risteyksestä vasemmalle Kalevankadulle.  Hagström miehineen seuraa. Abrahaminkatu on nykyään kaksisuuntainen:

Sitten seuraa nokkela eksytys (5.05). Manne kurvaa yllättäen luiskaa väärään suuntaan Kalevankadulta Köydenpunojankadulle, ja gansterit jäävät jumiin, kun vastaan tulee auto. Tässä kulmassa on rakennus vaihtunut, samoin Köydenpunojankadulle on tullut vasemmalle puolelle uusi talo:

Seuraavassa hetkessä Manne onkin Vallilassa Nilsiänkadulla, jossa Veera aivan sattumalta kävelee. Manne ottaa Veeran kyytiin:

Heitettyään Veeran jonnekin Manne kurvaa BaariBarin eteen (6.52). Tämä paikka oli vaikein löytää. Vihjeenä olivat raitiokiskot, talon alaosan ovet ja koristeet sekä vastapäisen talon ikkunoiden malli. Löytyihän se lopulta Sörnäisistä Hämeentie 37:stä. Baarin paikalla on islamilainen kulttuurikeskus:

Mannen työpaikkaa ja sinne johtavaa tunnelia en edes yrittänyt löytää. Vihjeenä voisi käyttää sisääntuloaukon yläpuolella vilahtavaa Yhdyspankkia (10.55). Ja kun nyt uudemman kerran katson tuota kuvaa, siinähän onkin kadunnimikyltti viemäriputken takana. Olisiko Opastinsilta, siis Itä-Pasila?

Gangsterit soittavat Mannelle töihin puhelinkopista Vallilan Elimäenkadulta. Valitettavasti kuvasin kadun väärästä kohdasta, joten kuva jää puuttumaan toistaiseksi.

Ville Alfa asuu Linnulaulun huvilassa, joka on tuttu jokaiselle Helsinkiin junalla saapuneelle. Kun elokuvassa talvi on vaihtunut toukokuuksi, tehdään hieno junasiirtymä (35.47) siitä, kun Harri lähtee kotiseudultaan lättähatulla, siihen, kun Dr14-veturi ajaa Linnunlaulun ratakuilussa. Huvilan edestä on louhittu kalliota pari metriä lisää kaupunkiradan rakennustöissä 90-luvulla, mutta koivut ovat kasvaneet pituutta ja tuuheutta:

Manne tapaa Harrin BaariBarissa, ja miehet lähtevät ajamaan Mannen luo (41.02). Kolmannella linjalla Manne huomaa gangsterien auton hautaustoimiston edessä, ja seuraa väkivaltainen kohtaus:

Seuraavaksi Manne käy sieppaamassa taulun Hagströmin talosta (45.08), joka on suuri meren rannalla seisova huvila. Kukahan tunnistaisi talon? Sitten ollaan biljardimiesten luona jälleen Vallilassa. Koska vainolaiset ovat jälleen kannoilla, Manne poistuu takakautta paloportaita (49.37). Portaat laskeutuvat Pälkäneentiellä olevan talon sisäpihalle ja näkyvät Elimäenkadulle:

Mitja ja Väyry saavuttavat Mannen Pälkäneentiellä. Manne juoksee pakoon ja kiipeää Ladan katon kautta aidan yli ylätasanteelle. Jos Mitja tuntisi seudun, hän kurvaisi äkkiä Nilsiänkadun puolelle Mannea vastaan. Tien mutkassa seisovat talot ovat uusia. Pylväät ovat nykyään eri paikoissa, joten kuvasin vähän väärästä kohdasta. Maasturi on eri kohdassa kuin Lada. Manne kiipesi suunnilleen siitä kohdasta, joka näkyy Land Roverin takakulman kohdalla.

Sitten ollaankin jo Tampereella, jonne en tällä haavaa jaksanut pyöräillä. Muita paikkakuntia voisi tutkia sitten kun sattuu liikkumaan seuduilla, tai voisi lähteä varta vasten kesälomalla tekemään tutkimusta. Tunnistaminen voi olla vaikeaa, jos ei tunne paikkoja entuudestaan. Kuvista on tahallaan rajattu nimikyltit ja muut vastaavat johtolangat pois. Muistammehan rautatieseisakkeen elokuvan lopusta: nimestä näkyy vahingossa pieni siivu alareunasta, mutta kahta ensimmäistä kirjainta saa silti arvailla, eikä loppuja näy ollenkaan. Epäilen sen olevan Joensuu—Kontiomäki-rataosan seisake, sillä lättähatun kyltissä lukee melko varmasti Kontiomäki. En silti tunnistanut sitä edes pysäkkiluettelon ja kartan avulla.

Katsotaan sitä sitten.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Arvottomien jäljillä Suomessa
2. Arvottomien junat ja rautatiet
3. Arvottomien kronologia

Näyttelyssä on filmirullallinen digikuvia Espoosta. Tämän katsojan mieleen jäivät erityisesti tiheän oksiston ja jäätyneen lammen pinnan mosaiikki; kiivas, suorastaan pyörryttävä myrskyn aiheuttama liike; pehmeäksi aikavalotettu virtaava vesi, josta paljastuu sinivihreä hehku, ja toinen kultalankoina säkenöivä virta; ärsyttävä vihreä kerrostalo sekä kyhmyjoutsen, jonka kumppani on uinut kaukaisuuteen.

Sitten viime näyttelyn on tapahtunut huomattavaa teknistä ja taiteellista kehitystä, mikä ei tarkoita, että edellinenkään olisi huono ollut.

Vaikka näyttelygalleria sijaitsee Espoon virastokeskuksessa (virallinen katuosoite on Virastopiha 3), sinne on mitä helpoin tulla esimerkiksi junalla. Asemalaiturilta kävelyä on noin kolme minuuttia. Kun katsoo aikataulut huolellisesti, voi Helsingistä käydä kertaseutulipun voimassaoloaikana, ja hyvin ehtii katsoa koko näyttelyn. Auki se on ti–pe 10–14 ja la–su 12–15.