Vuonna 2006 en näköjään kuvannut ollenkaan syyskuun lopun ja joulun välillä. Joulupäivänä kävelin Kajaanin Kylmällä ja otin tämän kuvan kuunsirpistä ja joulukuusista.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Maisemakuvaajien jäljillä
2. Hepoköngäs
3. Paluu Kruunuvuoreen

Talvipäivänseisaus on 22. joulukuuta, joten viikon päästä on kai periaatteessa  vuoden lyhyin sunnuntai. Mutta silloin saattaa jo olla lunta – toivotaan niin. Ja kun tänään on satanut vettä koko päivän, käytännössä on vietetty ainakin vuoden tähän mennessä pimeintä sunnuntaita.

Tein neljäntenä adventtisunnuntaina kuvailukierroksen Itä-Helsingissä. Sateen takia en viitsinyt kantaa järjestelmäkameraa, vaan koetin ottaa kaikki tehot irti pikkupokkarista. Statiivillekin olisi ollut käyttöä, mutta päätin tällä kertaa liikkua kevyesti.

Valokuvauksessa on tavallisesti oltava varovainen vastavalon kanssa, mutta tänään opin, että myös vastatuulta on varottava – se kun puhaltaa helposti sadepisaroita linssiin. Tuulisilla paikoilla, kuten Vuosaarenalpilla, tuuli saa kuvat myös helposti tärähtämään, vaikka kuinka painaisi kameraa hanskalla pehmustettua lohkaretta vasten.

Kokeilen tällä kertaa tällaista toteutusta, että kuvat ja kuvateksteissä liikkuva kertomus ovat Picasa-verkkoalbumissa. Seuratkaa linkkiä.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Ruohovarkaat
2. Vuosaaren satama
3. Kännissä olet ääliö

Tässä on hieman jatkoa viikko sitten ilmestyneelle kuvalle numero 32. Talvea ja lunta odotellessa vallitsee marraskuinen pimeys, lämmintäkään ei enää ole.

Nämä Helsingin länsirannat ovat mereltä vallattuja alueita. Entisten saarien nimet elävät vielä katujen ja paikkojen nimissä: Jätkäsaari, Saukko, Saukonpaasi, Kellosaari, Salmisaari, Tammasaari, Kalliosaari. Vanhoja karttoja (ei valitettavasti anna linkittää hakutuloksiin) katsoessa yllättyy, miten laajoina Ruoho- ja Hietalahti ennen muinoin lainehtivat.

Tässä vielä vastakuva kuvan 32 auringonlaskulle ja variaatio, jossa Lauttasaaren siluetti nousee esiin sillan takaa. Ja näppäilijä käytti tosiaankin vain pokkarin valmisohjelmia ja minimaalista jälkikäsittelyä. Statiivin virkaa tekivät kanavan kaiteet ja pollarit.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Maisemakuvaajien jäljillä
2. Palloilua
3. Arvottomat: pysäköintiluola ja gangsterit

Canonin pokkarissa on valmis auringonlaskuasetus, jolla saa tämmöisiä kuvia. Käsisäädöillä tuli huonompia.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Helsinki, kuva 14
2. Helsinki, kuva 9
3. Helsinki, kuva 15

Tämänkertaisella retkellä oli kuitenkin odotettavissa niin sokkeloista maastoa, että kunkin kuvan ottopaikan löytyminen kartalta retken jälkeen vaikutti melkoisen umpimähkäiseltä. Niinpä reppuun pantiin painoksi GPS-paikantimella varustettu sähköaivo ja matkaan lähdettäessä käynnistettiin sijaintitietoa tallentava ohjelma.

Ohjelma tallensi reitin tiedostoon, jonka saattoi sitten siirtää Apertureen. Kun Aperturelle kertoo yhden kuvan sijainnin, se voi reitin perusteella laskea sijainnin kaikille muille kuville – tallentuuhan digikuviin aina tarkka kellonaika. Tällä tavalla kuvat räpsähtivät kartalle yhdessä hujauksessa.

Reittitieto kertoo myös, että tämänpäiväiselle kansanretkelle tuli pituutta 49,09 kilometriä – suurin osa tietenkin pyöräilyä. Pyörällä tuli huideltua alamäessä parhaimmillaan neljääkymppiä.

Retki suuntautui korven luoteiskulmille, alueelle, jota rajaavat Länsitie pohjoisessa, sotavaraston tie idässä ja maanviljelysseudut lännessä. Vanhalta Porvoontieltä Nikinmäen kohdalta lähtee itään Mosabackantie, jota pitkin pääsee korven ytimeen paitsi pyörällä, myös automobiililla. (Lisäys 6.11.: Tiellä on ajoneuvolla ajo kielletty -merkki, tontille ajo sallittu. Tarkasti ottaen siis kansanpyöräilykin on Mosabackantiellä kielletty.)

Pyörä jää odottamaan Stormossenin pellonreunaan, ja ensin tehdään pieni lenkki Jöusjärvelle. Helikopterien hurina on vaimennut, ja toivon mukaan seuraava sukupolvi on päässyt viettämään pitkää ja hämärää vedenalaista elämäänsä lammen pohjaan.

Sitten palataan länteen pitkin kiehtovia kallioseinäisiä korpikäytäviä ja Vårmossenin reunoja.

Tästä pohjoiseen sijaitseva alue on erikoinen ylänkö, jonka laidat ovat monin paikoin niin jyrkkiä kallioita, että reunalta voi pudota. Kallioseudun keskellä on yksi korven harvoista avosoista, Gillermossarna. Sen pohjoisosassa on jopa pieni pala ylitsekahlaamatonta upottavaa suota. Avaran maan retkeilijä, joka on tottunut näkemään tulevan taipaleen silmiensä edessä, nauttii hetkisen kylmästä syystuulesta harmaiden pilvien alla.

Suosta on vielä avarampi panoraama Panoramiossa.

Suon vedet laskevat luoteeseen pientä puroa pitkin ja tippuvat siellä pikku portaina alas ylängön reunalta. Alueella on myös lukuisia pienempiä, puisia soita sekavana tilkkutäkkinä kallioiden lomassa.

Hieman avosuosta länteen on taas jylhiä kallioseinämiä kuin vartiomuurina asuttuja seutuja vasten. Kallion juurella kulkiessani joudun rämpimään jonkin matkaa hakkuuaukon vesakossa etsien takaisin korven suojaan johtavaa polkua.

Gillerbergetin alue on kartassa täynnä ruskeita korkeuskäyrien rinkuloita, mustia jyrkänteen viivoja ja lohkareiden pisteitä. Maastossa polut ilmestyvät jostain ja hajaantuvat ja katoavat yhä uudelleen. Täytyy vilkuilla simpanssia, jotta nokka pysyy suurin piirtein kohti itää. Paikanninta ei kuitenkaan repusta kaiveta, joku tolkku täytyy suunnistamisessa sentään olla. Suoralla kompassisuunnalla ei kannata rynnätä, siinä saattaa pudota hyllyltä louhikkoon. Vaikka sammalta on paljon, viiden metrin putousta se tuskin vaimentaa riittävästi.

Viimein tulee näkyviin muita korkeampi kalliokumpu, jonka takana on pudotusta toistakymmentä metriä. Siinä on Gillerbergetin itäreuna, tuttu muutaman viikon takaa. Tästä pääsisikin helposti tielle ja sitä pitkin sotavaraston kautta nopeasti lähtöpaikkaan. Mutta eihän tänne ole tultu tiellä kävelemään. Kalliojyrkänteen reunoja seuraillen, ihmeen valkoisten jäkäläkumpujen yli varovasti kävellen, löytyy vähitellen etelään vievä polku.

Paluupyöräily pitää tietenkin suorittaa toista tietä. Metsätie muuttuu pian Martiksentieksi, jota ympäröivät suorastaan idylliset peltomaisemat.

Tämän sarjan kaikki osat:

1. Kalkkiruukki, Högberget ja Storträsk
2. Hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys
3. Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
4. Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget
5. Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
6. Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget
7. Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
8. Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken
9. Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
10. Talven yritystä

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Sipoonkorpi 3: Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
2. Sipoonkorpi 9: Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
3. Sipoonkorpi 8: Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken

Oli muka kätevämpää lähteä matkaan nahkaisissa retkikengissä, kun vaihtoehtona oli polkeminen lenkkareissa ja kumisaappaiden vaihtaminen maastoon. Mutta kun maastossa on paljon vettä muuallakin kun soissa ja kengistä on yhä pari saumaa rikki, sukat rupesivat kastumaan jo alkumatkasta. Kun viikot sataa ja sunnuntaiksi tulee ulkoiluilma, maa on hyvin märkää ja vettä on poluillakin suurina lammikoina.

Lisäksi polvi kipeni taas. Niinpä Holmmossenin hiidenkirnu jäi odottamaan toista kertaa.

Kansanpyöräilyn päätteeksi ajoneuvo pannaan kiinni kansallispuiston tolppaan. Automobiili sopii jättää tänne varta vasten tehdylle pysäköintialueelle, mutta pyörällä olisi ehkä voinut jäädä jo vähän eteläisempään polunristeykseen.

Bakunskärrin lampi on keskellä avosuota, mutta suon laidat ovat viidakkoiset ja upottavat, joten kunnon suokuvia ei oikein saa. Lännen puolella on mukava eväidensyöntikallio, josta lammen juuri ja juuri saa maisemakuvaan.

Sipoonkorvessa on avosuota vain pieniä tilkkuja siellä täällä, kansanretkeilijän makuun liian vähän. Olisi kai pitänyt olla liikkeellä tuhat vuotta sitten, ehkä lukuisat nykyään metsäiset suot olisivat silloin olleet avonaisempia. Hyppjaskärr oli valittu tämänkertaisen retken suomaisemaksi.

Tämä on kokeellista valokuvausta. Sen jälkeen, kun haikailin laajakulmaista objektiivia metsäkuviin, olen oppinut, että Hugin osaa tehdä panoraamoja myös ruudukko- eli mosaiikkityyliin. Tässä on rätkitty kuusi kuvaa kahdessa rivissä eli yhteensä 12 kuvaa. Ohjelma osaa itse järjestää kuvat ja harsii ne yhteen sangen taitavasti. Montako virhettä huomaatte kuvassa (kyllä niitä siellä on)?

Opettelemalla saisi ehkä perspektiivinkin vastaamaan paremmin todellisuutta. Kallio oli oikeasti aika jyrkkä töyräs eikä tällainen loiva kouru.

Lähellä on Brännberget-niminen kallio. Tämännimisiä mäkiä on Sipoonkorvessa siis ainakin kaksi. Hienoja kallioita yleensäkin on näillä seuduin niin paljon, ettei kaikkien päälle välttämättä tarvitsisi kiivetä. Mutta pakkomielle mikä pakkomielle, olihan siellä käytävä. Ylhäällä koputteli tikka, ei tosin paikan nimeen sopivasti palokärki, vaan käpytikka. Rinteessä punoittivat kielon marjat.

Vuoristokiipeilijän tulisi tietää, että maisemat ovat parhaimmillaan rinteessä, ei huipulla. Eipä täälläkään ihmeitä ollut, paitsi siis se tikka. Alhaalla piti taas harrastaa kokeellista kuvausta ja ottaa pystypanoraama.

Latvat ovat taas palaneen uuniluudan näköisiä ja taivas puhki, mutta menköön tämä nyt harjoitelmana. Otin vastaisen varalle myös monivalotusversion, ja nyt pitäisikin ottaa selville, miten rakennetaan kuva jossa yhdistetään HDR- ja panoraamatekniikka. En oikein tiedä, pystyykö Huginilla tekemään molemmat. Max Lyons on tehnyt hienoja panoraamoja, joissa on ruutuja jopa kolmessa rivissä ja kahdella valotuksella.

Lisäys vuorokauden päästä: tein Brännbergetin kuvasta uuden HDR-version vertailtavaksi. Valotus on nyt huomattavasti miellyttävämpi. Tekniikka oli seuraava: yhdistin jokaisen monivalotuksen erikseen Imagefuserilla ja harsin sitten yhdistetyistä HDR-ruuduista pystypanoraaman Huginilla. Viimeistelyn tein Aperturella tavalliseen tapaan.

Taivas ei ole puhki ja metsä on saanut lisää lämmintä väriä. Toisaalta kuvan alaosa on huomattavan epätarkka. Joko Imagefuserilla on ollut vaikeuksia yhdistää kuvan pimeimmän osan ruutuja tai sitten alaosan valotukset ovat tärähtäneet. Statiivihan tässä pitäisi olla ehdottomasti. Taidankin mennä statiivikauppaan ennen ensi viikonlopun kansanretkeilyä. Ehdotuksia tukevaksi, säädettäväksi ja kannettavaksi statiiviksi otetaan vastaan.

Tämän sarjan kaikki osat:

1. Kalkkiruukki, Högberget ja Storträsk
2. Hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys
3. Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
4. Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget
5. Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
6. Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget
7. Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
8. Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken
9. Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
10. Talven yritystä

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Sipoonkorpi 5: Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
2. Sipoonkorpi 9: Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
3. Sipoonkorpi 10: talven yritystä

Ensimmäinen osuus oli pitkä kansanpyöräily etelän Östersundomista korpea halkovaa Knutersintietä pohjoiseen aina Hindsbyn peltomaisemiin. Tie on mitä mainiointa pyöräiltävää: se on eteläosastaan päällystetty ja soraosuudeltaankin hyväkuntoinen, maisemiltaan vaihteleva ja tarjoaa muutaman railakkaan alamäen. Kansanpyöräilijä koetti painaa mieleensä polut ja tiet, joita pitkin metsän keskiosia lähestytään tältä suunnalta. Tien varren polunpäät ja pysäköintipaikat olivat taas täynnä henkilöautoja.

Kartasta oli valmiiksi katsottuna muutama kallioinen mäki. Niiden päältä kenties olisi mahdollista havaita näkymiä, joissa kalliorinteen jylhä kuusikko kehystää jokivarren ruskan ympäröimää peltomaisemaa. Kasabergetin ja Hacklisbackan kohdalla oli lupaavia jyrkänteen merkkejä, mutta kumpainenkin oli lievä pettymys. Edellinen oli kunnon kallio, mutta peltomaisemia ei juuri ollut.

Entäpä sitten läheinen Åkerbacka? Jo nimenkin puolesta sillä olisi velvollisuus tarjota vaadittuja maisemia. Mäen keskiosa on ikävää hakkuuryteikköä, mutta pohjoisreunalla on ainakin periaatteessa jotakin sellaista, jota lähdettiin hakemaan.

Ja tässä vastakuva:

Hindsbystä länsiluoteeseen kohti Svartböleä johtaa Länsitie oikein kauniissa pelto- ja puronvarsimaisemassa. Täällä on laitumia, ehkä lammas-, mutta eläimiä ei nyt näy missään. Puron varressa ja vastapäisessä jyrkässä kuusikossa on ilmeisesti jonkinlainen luontopolku, sillä satoja perhekuntia on päiväretkellä ja parkkipaikat täynnä.

Pellot hupenevat ympäriltä ja kuusikko tulee lähelle tietä. Paikasta nimeltä Källängen lähtee kohti korven pohjoisia sydänosia ilmeisesti vastikään kunnostettu ja sileäksi jyrätty metsätie. Se on puomilla suljettu, ja ihmetystä aiheuttaakin, miksi kansallispuistoon on tehty näin hyvä autolla ajettava tie. Olisiko syvemmällä metsässä joitakin opastus- ja majoitusvarustuksia rakenteilla?

Kohtahan se selviää, sillä kansanretkeilijän on tarkoitus käydä tuttuun tapaansa tarkastamassa pari pientä suolampea. Tie päättyykin lopulta järeään aitaukseen ja  kieltotauluin koristeltuun lukittuun porttiin. Militaarit ovat tehneet tänne lymypaikkansa, vuoren sisään näkyy louhitun luola.

Matkalla aivan tien varressa on hyllyvärantainen Fallträsk ja aivan sota-alueen vieressä erikoisen niminen Jöusjärv.

Jöusjärven rannalla syksyn viimeiset helikopterit pyrähtelevät ja lämmittelevät kaatuneen puun rungolla. Ennen pakkasöiden mukana saapuvaa kuoloa on koetettava varmistaa seuraavien kesien hurisijat. Pitäisi ehtiä munia, niin että toukka pääsee kuoriutumaan ja sukeltamaan lampeen ennen veden jäätymistä.

Lampi on yhtä mitäänsanomaton kuin satatuhatta muuta suolampea. Silti sittenkin pääsee käymään niin, että aurinko pilven reunasta irrottuaan tuottaa sellaisen erikoisen valon, että kansanretkeilijä joutuu äkkiä hetkeksi 1950-luvulle.

Metsätien alkuun huikean korkean kuusikon taakse jäi odottelemaan Gillerberget. Jyrkän puronotkon maaperä on sen verran rehevää, että välikerroksena on lehtevää pensastoa. Äkkijyrkät kalliot ovat muutaman kymmenen metrin päässä tiestä.

Maisemakuvaus hämärässä metsässä on lähes mahdotonta. Jos kuvassa näkyy taivasta, se palaa aina puhki ja taivasta vasten näkyvät puut ovat risoja ja rumia. Kohdetta pitäisi päästä mahdollisimman lähelle, sillä muuten edessä on aina pensaita ja puunrunkoja. Mutta sitten kohde ei enää näykään kokonaisena. Vähäisestä valosta seuraa pitkä valotusaika tai suuri ISO-arvo, usein molemmat. Statiivin voi yrittää korvata panemalla kameran sammalmättäälle, muotoilemalla piposta myötäilevän alustan ja käyttämällä kuvaruututähystystä.

Tässä on vaatimaton vilaus hienoista kallioista. Tämä panee taas vakavasti harkitsemaan kymmenen millin objektiivin hankkimista.

Tämän sarjan kaikki osat:

1. Kalkkiruukki, Högberget ja Storträsk
2. Hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys
3. Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
4. Bakunskärrs träsket, Hyppjaskärr, Brännberget
5. Brännberget, Grytberget ja Holmmossen
6. Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget
7. Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
8. Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken
9. Gumböle träsk, Hyppjaskärr, Kurberget
10. Talven yritystä

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Sipoonkorpi 7: Jöusjärv, Gillermossarna ja Gillerberget
2. Sipoonkorpi 8: Fallträsk, Ängesböle, Byabäcken
3. Sipoonkorpi 6: Hältingträsk, Riängsbacken, Långkärrsberget

Tunnistuskuvaksi voisin heittää tämän toisenkin panoraaman. Olen katsellut säitä ja odotellut ukonilmaa, joka sopivasti alkaisi seljetä siinä kahdeksan maissa illalla. Odotettuja dramaattisia pilviä ei ole vielä sattunut (tai olen ollut liian laiska lähtemään paikalle), joten dramatisoin tätä näkymää sitten vähän potikoita vääntelemällä. Siinä määrin, että emmin tämän laittamista Panoramioon. Vai mitä sanoo raati?

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Helsinki, kuva 1
2. Helsinki, kuva 14
3. Helsinki, kuva 32

Pyöräretkelle kannattaa tietenkin lähteä kesän kuumimpana päivänä. Paha olo on taattu, kun on polkenut 114 kilometriä 30 asteen helteessä. Matka tosin jakautui aamu- ja iltaosuuteen (Google-kartat), mikä lievensi hieman vaikutusta.

Kannatan nurmijärveläistymistä: pääsee kai täältä hyväkuntoinen polkija kunnon maantiepyörällä Helsinkiin hyvinkin puolessatoista tunnissa. Kun ajaa sata kilometriä viisi kertaa viikossa, ei muuta urheilua tarvitsekaan. Tietkin näyttävät olevan kunnossa.

Kansanpyöräilijä kohtasi tällaisen maiseman noin 17000:nnen kultaisen auringon kiertoessa. Ei ollut tarkoitus koota panoraamaa, vaan rätkäisin pokkarikameran täysautomaatilla muutaman satunnaisen kerran. Silkkaa ilkeyttäni syötin kuvat Huginille ja sain tehtaan asetuksilla tällaisen.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Sipoonkorpi 3: Hindsbyn seutu, Gillerberget, Jöusjärv
2. Sammakoita
3. Sipoonkorpi 2: hiidenkirnut, Brännbergen ja pyöräily-yritys

Esikuvassa on vasemman rannan rajauksella saatu aikaan hauska illuusio luonnontilaisesta rantametsästä. Samoin oikean alanurkan koiranputket lisäävät erämaista vaikutelmaa ja tasapainottavat laajaa vesipintaa. Tästä versiosta tuli vesivaltainen, ja padon aita on jätetty tarkoituksella näkyviin. Pääkohde valitettavasti ylivalottui, ja sitä on tässä koetettu nappuloita vääntelemällä pelastaa.

Kiinnittikö muuten kukaan huomiota siihen, että poistin edellisestä omasta versiostani Teppanan kerrostalot? Se oli ensimmäisiä retusointiharjoituksiani fotarilla. Jos Juha olisi tehnyt saman tempun, olisi Teppana saatu tyystin asumattomaksi.

Hugin on jälleen kehittynyt, ja tämä kuva tuli ihan itsestään oletusasetuksilla.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Maisemakuvaajien jäljillä
2. Maisemakuvaajien jäljillä, taas
3. Helsinki, kuva 15

Pohjanmaalla poltetaan kuulemma pääsiäiskokkoja. Vuosaaressa roihuavat pääsiäisenä autot ja mopot.

Toisen pääsiäispäivän ylösnousemus onnistui jo kohtalaisen aikaisin. Mutta jos haluaa kunnon muuttolintuäänityksiä ilman moottoriveneiden pärinää, pitänee lähteä liikkeelle jo auringon noustessa.

Kävin Särkkäniemessä kokeilemassa, josko tänä keväänä ennättäisin ajoissa tapaamaan sammakoita. Onneksi Tuomas näkyi käyneen paikalla eilen ja muistutti asiasta kuvallisesti. Näkyihän siellä sammakoita, mutta ne olivat kameran ulottumattomissa keskellä lammikkoa.

Onneksi paikalle sattunut luontoharrastaja kertoi keski-Vuosaaressa olevasta toisesta lammikosta, jossa eilen oli ollut kymmeniä ellei satoja kutevia sammakoita. Sain myös vihjeen Porvarinlahdella olevasta rupikonnapaikasta.

Enpä ollut tätäkään ihmettä aikaisemmin tajunnut luonnosta etsiä. Siellä niitä oli kymmeniä kurnuttamassa. Ei niillä ollut ihan yhtä kova ääni kuin Ecuadorin sademetsän sukulaisilla.

Tällaisia tilanteita varten pitäisi olla kauko-objektiivi ja sitä äänipuolella vastaava suuntamikrofoni. Tätä lähemmäksi ei 85-millisellä päässyt, kuvaa on sitä paitsi rajattu. Äänitteessä on tavattomasti ympäristön huminaa.

Eilisestä kevään edistymisen julistuksesta pitää ottaa vähän takaisin. Mustavuoren kuusikossa oli kansanhiihtoladulla vielä reippaasti lunta, mikä pakotti kansanpyöräilijän jalkamieheksi. Sinivuokot vasta aloittelivat alempana rinteessä.

Kuvissa on paikkatieto, niin kuin on Totuudessa ollut ainakin viime kesästä lähtien. Sen takia en viitsi tehdä aina erikseen karttapaikkalinkkejä. Kamerassani ei ole satelliittipaikanninta, mutta vetelen kuvat Aperturessa Googlen kartalle, jolloin niihin tulee koordinaatit. Kertauksena Macin käyttäjälle:

1. Klikkaa kuva täysikokoiseksi.
2. Raahaa kuva selaimesta työpöydälle.
3. Tuplaklikkaa kuva auki työpöydällä. Se aukeaa Esikatselu-ohjelmassa.
4. Ota valikosta Työkalut–Näytä inspektori (⌘I). Kaiva pikkuikkunasta esiin kohta GPS.
5. Klikkaa Etsi-nappia. Selaimeen aukeaa Googlen kartta, jossa kuvan paikka on merkittynä.

Toimitus sujuu nopeammin kuin ohjeiden lukeminen. Ehkä Windowsissa asia käy yhtä helposti. Kommenteissa voipi kertoa.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Merellisiä panoraamoja
2. Koko kansan hiihto
3. Erikoinen hiihtotyyli

Tuuli hulmutti lumihuivia Cho Oyun huipulla. Kuvassa näkyy kakkosesta kolmoseen johtava polku, ja jos oikein tarkkaan katsoo, voi kuvitella Nathalien ja Rolfin nousemassa jonkin matkaa kakkosen yläpuolella, alaosassa rinnettä.

Leiri oli hiljainen, ylöspäin menijöitä oli enää joku hassu (no ei tämä leirissämme usein vieraillut ecuadorilainen pieni mies hullulta vaikuttanut, pikemmin tinkimättömältä ja sinnikkäältä).

Innostuin kuvaamaan monivalotuksia, kolme kuvaa kahden aukon välein nopeasti sarjatulella rätkäistynä. Kun valotukset yhdistetään, saadaan kuva, jossa sekä pimeät että valoisat kohdat erottuvat: jälkimmäinen telttakuva on tyypillinen esimerkki, sillä vuori ei ole palanut puhki eikä sisälläkään ole umpimustaa. Myös vuorikuvassa on käytetty samaa tekniikkaa, mutta lopputulos ei ole niin radikaali.

Max on koneen ääressä, mutta tältä päivältä ei ole raporttia, joten hän tekee jotakin muuta. Michael juo teetä ja oleskelee.

Seuraava jakso: Lähtö

Edellinen jakso: Viimeisen kerran alas

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. 4. lokakuuta: Kathmanduun
2. 1. lokakuuta: viimeisen kerran alas
3. 24. syyskuuta: lepoa perusleirissä – taas

Kylläpäs tämä teetti töitä, eikä silti tullut täydellistä. Kokeilin ensin satunnaisesti ja sitten järjestelmällisesti Huginin kolmea eri kohdistusmenetelmää. Tässä on vähiten huono tulos. Panoraamankoostin ei taida tykätä siitä, että kuvan etualalla on selkeitä linjoja. Niinpä muutama teltta on melko vinksahtanut (tosiasiassahan seitsemässä kilometrissä puhaltavat rajut tuulenpuuskat ovat murjoneet teltat tällaisiksi).

Valotustilanne on tietenkin myös melko mahdoton. Aurinkoiset vuoret palavat puhki ja etuala jää pimeäksi. Onneksi kuvankäsittelyllä pystyy kaivamaan ääripäistä vähän sävyjä esiin. Mutta suunnilleen tällaiselta näyttää Cho Oyun kakkosleirissä aamulla vähän ennen kahdeksaa. On siellä näköjään pari muutakin nukkumiseen kyllästynyttä jo jalkeilla, ja tietenkin se porukka, joka oli jo melkein puolivälissä matkalla kolmosleiriin. Muuta kuinkahan monessa teltassa loppujen lopuksi on asukkaita? Illalla leirissä oli melko hiljaista.

Keskellä horisonttia on jälleen Shishapangma. Lähiympäristön huiput alkavat jäädä alapuolelle. Oikealla lienee Palung Ri ja reppuaan pakkaavan miehen suunnassa Jobo Rabzang. Keskellä on pyöreä Nupche Kang, ja vasemmalla Nangpai Gosumin länsihuippu on vielä hieman tätä leiriä korkeammalla. Siitä hieman oikealla, etummaisen vuorijonon takana, lienee Lunag Ri terävine huippuineen. Terävä sarvi, joka erottuu hyvin selvänä piirteenä huipusta alaoikealla esimerkiksi sorarinnettä noustaessa, näkyy tässä pienenä väkäsenä varjoisassa rinteessä vasten kirkkaan valkoisina hohtavia huippuja.

Seuraava jakso: Alas kakkosesta

Edellinen jakso: Seitsemässä tonnissa

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Nangpa La aamusumussa
2. Jäätiköllä
3. Video: läksiäisjuhlintaa

Tuttua puuhailua perusleirissä: suihku, pyykki, maleksimista teltan edessä vuorelle tähyillen, istumista ruokailuteltassa iltamyöhään (seitsemään–kahdeksaan), kunnes vilu ajaa omaan telttaan ja makuupussiin. Päivällä seurattiin venäläisiksi arvellun ryhmän yritystä nousta kolmoseen. Ilmeisesti he kääntyivät takaisin.

Paulia odoteltiin leiriin koko päivä. Viiden maissa hän tulikin Paldenin saattamana, meni suoraan telttaansa ja elpyi siellä vielä seuraavankin päivän. Ruoka kannettiin hänelle telttaan. Max ei tullut tänäänkään alas, en muista viivyttelikö hän vielä kakkosessa vai oliko jo laskeutunut ykköseen.

Ruokailuteltan iltoja pidentämään saatiin nestekaasulämmitin. Sen hehkussa paistattelevat Lhakpa ja Rolf. Sormet taitavat olla Nathalien. Jostain varastoteltan kätköistä löytyi myös tiibetiläistä olutta, joka oli aivan kelvollisen makuista. Teltan nurkassa on kirjojen vaihtopöytä, joka sisältää mm. useita ruotsalaisia dekkareita.

Tähän juttuun piti tulla myös tavanmukainen maisemakuva. Yritin koota panoraamaa kakkosleiristä. Huginista tuli uusi versio, jossa on sisäänrakennettu toiminto kuvien kohdistuspisteiden hakemiseen – edellisissä versioissa tätä varten piti asentaa erilliset liitännäiset. Natiivi toiminto ei taida kuitenkaan olla vielä yhtä hyvä kuin vanhat, enkä saanut kunnollista panoraamaa aikaan. Meni sähläämiseksi ja aika loppui kesken. Esimerkiksi äskettäinen kansanhiihtokuva on koottu uudella toiminnolla ja sisältää joitakin törkeitä virheitä. Panoraamoja tullee siis lisää pienen opiskelu- ja säätörupeaman jälkeen.

Seuraava jakso: Päättäjäisjuhlat

Edellinen jakso: Alas kakkosesta

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. 24. syyskuuta: lepoa perusleirissä – taas
2. 23. syyskuuta: alas – taas
3. 13. syyskuuta: kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

Sitten maltillisempi panoraama. Nangpa Lan Nepalin puoleiset terävät huiput tuottivat kansanretkeilijälle paljon iloa esiintyessään mitä vaihtelevimmissa valaistuksissa ja pilviverhoiluissa. Aiheesta tulee tänne aikanaan aivan oma juttunsa.

Tämä kuva on koottu vain seitsemästä valotuksesta. Hugin suoriutuu tehtävästä leikiten, eikä ohjelman työskennellessä ehdi edes teetä laittaa kiehumaan, niin kuin fotarin kanssa (no joo, muisti on sittemmin tuplattu 8 gigaan).

Kuvaa käsitellessä piti kuunnella hyvin pitkästä aikaa tämä kappale. Hyräilin sitä levyhyllyä kaivaessani ja huomasi muistavani sävellajin. Sen verran taajaan tämä taisi tuolloin neljännesvuosisata sitten soida.

Seuraava jakso: Puja

Edellinen jakso: Kotiutumista ja jäätikköharjoittelua

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Jäätiköllä
2. 2. lokakuuta: hiljaiseloa perusleirissä
3. 4. lokakuuta: Kathmanduun

Tämä yltiöpanoraama on jo niin epärealistinen, etten kehdannut laittaa sitä Panoramioon, nimestä huolimatta. Kuvan laajuus on jotakuinkin 270 astetta: vasemmalla on suurin piirtein etelä, keskivaiheilla länsi ja oikeassa reunassa itä. Se on koottu 18 eri otoksesta, jotka Hugin yhdisti automaattitoiminnolla, käsin koskematta, enkä minä ole löytänyt kompositiosta virheitä.

Kuva on otettu jäätikön mutkasta, puolivälistä matkaa perusleiristä (ABC) kauhean sorarinteen alkuun. Perusleiri on istuvien retkeilijöiden suunnassa soraharjujen takana, kauhea sorarinne alkaa kävelevien retkeilijöiden suunnassa laskeutuvan harjanteen takaa. Kuvan kummassakin laidassa näkyy itse Cho Oyun rinteen alaosaa. Olisihan sen täydestä ympyrästä puuttuvan neljänneksenkin voinut kuvata. Vuoren huippu ei olisi ollut näkyvissä, vaan maisema olisi näyttänyt suunnilleen tältä.

Kuva on neljännen nousun alkutaipaleelta (25.9.). Tällä kertaa matka ylsi jo kakkosleiriin.

Vuorenhuiput vasemmalta lukien: Nangpai Gosumin keski- ja länsihuippu, Dzasampa Kang, Nupche Kang, Nangpa La -solan toisella puolella olevat huiput 6470 ja 6186, Jobo Rabzang, perusleiriä sylissään pitävä Dzapowa Ri 2, Dzapowa Ri 1 ja Palung Ri. Viimeksi mainitun editse jäätikön haara johtaa Palung La -solaan (6517 m) Cho Oyun pohjoispuolelle.

Seuraava jakso: Ykköseen ja sitten ylemmäs

Edellinen jakso: Lepoa perusleirissä – taas

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Dzapowa-jäätikkö
2. 12. syyskuuta: perusleiriin
3. Panoraama kakkosleiristä

Huascaránille ei siis tällä retkellä päästy kiipeämään, mutta valokuvia siitä saatiin neljästä suunnasta, osa ihan onnistuneitakin. Tässä tyypillinen kuva viralliselta paraatipuolelta eli lännestä. Kuva on otettu Yungayn vuoden 1970 tuhon muistomerkin portilta: pohjoishuipulle on tästä matkaa 14 ja etelähuipulle 15 kilometriä.

Minua tämä vuori muistuttaa – osin sattuneesta syystä – Himalajan jättiläisistä: vaikkapa suuren korkeuseron, vuoren muodon, talvisten olojen ja kiipeilytyylin puolesta.

Tämä kuva on ensimmäinen tältä retkeltä julkaistava panoraama ja koostuu viidestä kuvasta. Työkaluna on uusi tuttavuus Hugin: vapaa (GPL) monessa käyttöjärjestelmässä toimiva panoraamaohjelma, jonka löysin etsiessäni HDR-työkaluja (ehkä sillä voi koostaa myös HDR-kuvia, opiskeluni on vasta alussa).

Työnkulku oli seuraava: kuvien esikäsittely (valotuksen ja väritasapainon säätö ja pölytäplien hävittäminen) ja tulostaminen tiff-kuviksi Aperturella, panoraaman koostaminen Huginilla sekä loppukäsittely (lisää värisäätöjä) taas Aperturella.

Panoraaman teko oli hämmästyttävän helppoa, jopa helpompaa kuin Photoshopilla. Ohjelma opasti ja oletusasetukset olivat sopivat. Havaitsin tuloksessa vain yhden virheen ja jätin sen tahallani kuvaan (sitä ei todennäköisesti huomaa tästä kolmannekseen pienennetystä kuvasta, mutta lähetän täysikokoisen sille joka haluaa etsiä).

Mutta jos haluan tehdä panoraamoja ja HDR-kuvia, miksi en käytä Photoshopia kun nämä ominaisuudet ovat siinä valmiina? Itse asiassa en ole koskaan omistanut Photoshopia, vaan olen tehnyt tähänastiset panoraamani urakalla kolmenkymmenen päivän kokeiluaikana. Jos nyt vielä löydän hyvät ja kohtuullisen helppokäyttöiset HDR-työkalut, en tulekaan tarvitsemaan Fotaria: Apertuurilla onnistuvat hyvin perussäädöt ja jos suoranaista kuvankäsittelyä tarvitaan, siihen käy Gimp.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Perunkirjoitus: Harjoittelua
2. Perunkirjoitus: Chopicalquin moreenileiri
3. Perunkirjoitus: Kohti Chopicalquin huippua

Palauttelen mieleen Fotarin käyttöä ja testaan iMacin suorituskykyä. Otin samana päivänä rantakalliolta superpanoraaman Suomenlinnasta Herttoniemeen: 30 kuvaa. Koneen yhdistäessä kuvia olisi jo melkein keittänyt kupillisen kahvia, ainakin olisi ehtinyt laittaa tulelle. Miten paljon yksityiskohtia kuvasta löytääkään, kun sitä katsoo täydessä koossa. Panin kuvan tällä kertaa Panoramioon.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Merellisiä panoraamoja
2. Perunkirjoitus: Paluu neljänneltä retkeltä
3. Kruunuvuori, Kronberget

Joulupäivänä Puolangan Hepokönkään alla 180 metrin korkeuskäyrällä oli 30 astetta pakkasta, joten valokuvaus hoidettiin nopeasti ja rukkaset kädessä. Niinpä tähtäyksessä tuli kömmähdettyä: tämän panoraaman kahdesta oikeanpuoleisimmasta otoksesta jäi puiden latvat pois. Kuva kaareutuu Fotarin käsittelyssä sen verran, että suorakulmaiseen rajaukseen ei mahdu yhtä aikaa koko suvanto ja kuuset latvoja myöten. Kompromissina tuli tällainen harjoituskuva, josta puuttuu oikea yläkulma, ja kompromissin myötä kuvaan sai jäädä myös valokuvaaja. Katsoja voi kokeeksi itse rajata kuvan niin, että työntää kuvan ruudun ulkopuolelle veden laitaa myöten, ja päättää sitten olisiko niin parempi.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Kainuun rotkolaaksot 1
2. Merellisiä panoraamoja
3. Putousbiotoopin erityisilmiöitä

Tulkoon tähän vielä kuva kuvauspaikasta ja vastakuva iltapanoraamalle. Taivaalla on pilviä…

Lisäys: pitihän tähän laittaa toinenkin kuva. Illan pilviä samassa ilmansuunnassa, tuolta tutulta kukkulalta kuvattuna. Tuo korkea pilvi voisi hyvinkin nousta Antisanalta.

Lisäys: kuva kämpästä.

Samankaltaisia kirjoituksia:

1. Cayambe
2. Cayambe
3. Kuvien kehitystä