Cayambe 3

Tulkoon tähän vielä kuva kuvauspaikasta ja vastakuva iltapanoraamalle. Taivaalla on pilviä…

Iltapilvet Cayambella
Iltapilvet Cayambella

Lisäys: pitihän tähän laittaa toinenkin kuva. Illan pilviä samassa ilmansuunnassa, tuolta tutulta kukkulalta kuvattuna. Tuo korkea pilvi voisi hyvinkin nousta Antisanalta.

Bienvenidos al refugio
Bienvenidos al refugio

Lisäys: kuva kämpästä.

Cayambe

Tässä on nyt sitten minun versioni siitä, mitä on edellisen vuoripanoraaman kuvaajan selän takana. Tämmöinen on Cayamben kämpän ympäristö: avara pihamaa. Vuorelle pitää sitten jatkaa kävellen kämpän takana olevan mäen ylitse. Me emme kiivenneet tälle vuorelle, kunhan retkeilimme lähitienoilla totutellen ilmaan ja harjoittelimme jääkiipeilyä kämpän oikealla puolella näkyvällä jäätiköllä.

Juha kuvasi keskellä laskeutuvan sinikeltaisen miehen hetkeä aikaisemmin.

Pihtien pitämät näkyvät, mutta uskon kuvan kuitenkin tuottavan enemmän iloa kuin harmia. Katsotaan nyt, ehdinkö opetella fotaria tällä erää niin paljon, että saisin saumat pois.

Iso kuva (2090×1000)

Quito

Quiton alue on pitkä ja kapea, koska kaupunki sijaitsee vuorijonojen välisessä laaksossa. Suunnilleen puolivälissä kaupunkia on El Panecillo -niminen kukkula, ja sen päällä seisoo suojelusenkeli, Virgen de Quito. Se katsoo pohjoiseen, rikkaampiin kaupunginosiin. Tässä kuvassa keskellä on Quiton vanha kaupunki ja sen takana liikekeskusta.

Iso kuva (2853×900)

Cayambe

Tein erilaisen version Cayamben majan luota etelään kuvatusta panoraamasta, joka on laajassa muodossaan Panoramiossa. Näkymä on kuvattu 7.11.2008. Isot vuoret ovat Antisana ja Cotopaxi, ja Cotopaxin vasemmalla puolella kaukana näkyy Chimborazo. Ilinizan kaksoishuippu on kaukana oikealla.

Minusta kiehtovinta tässä näkymässä on se, mikä ei oikeastaan näy. Ruskeat vuoret näyttävät kumpuilevan rauhallisesti, ja muutama korkea lumihuippu kohoaa ympäristöään ylemmäksi. Mutta kuvauspaikka on neljän ja puolen kilometrin korkeudessa, ja vihertävänruskeiden kukkuloiden väliset laaksot ovat todellisuudessa erittäin syviä ja jyrkkiä. Aavistuksen siitä saa, kun katsoo oikeassa reunassa näkyviä viljelyksiä ja taloja ja teitä, jotka kiemurtelevat vuorten rinteillä. Panoramiossa olevassa kuvassa näkyy myös Cayamben kaupungin laakso ja vastapäinen rinne. Matka kaupungista tänne ylös kestää maastoautolla monta tuntia.

Läheisten vuorten lumiraja näyttää olevan suunnilleen katsojan korkeudella. Se on itse asiassa puolisen kilometriä korkeammalla. Antisana on 55, Cotopaxi 85 ja Chimborazo yli 180 kilometrin päässä. Jossakin Cotopaxin ja Ilinizan puolivälissä näkyvän tumman huipun suunnassa on kuudenkymmenen kilometrin päässä miljoonakaupunki Quito.

Tämä kuva näyttää, mitä on kuvaajan selän takana. Se on tosin otettu illalla. Tämä panoraama on kuvattu aamulla, sillä iltapäivällä vuoret yleensä peittyvät pilviin. On itse asiassa melkoinen yllätys herätä tähän maisemaan ensimmäisenä aamuna, kun illalla saavuttaessa on näkynyt vain ruskeita kukkuloita ja harmaita pilviä.

Iso kuva (2806×900)

Kuvien kehitystä

Ecuadorin-retkeltä kertyi kuvia runsas muistikortillinen, 16 gigaa. Suurimman osan aikaa kuvasin tosin tuplana eli tallensin raakakuvan lisäksi pienimmän mahdollisen jpeg-kuvan, jotta saisin kuvia nopeasti Totuuteen. Nyt on menossa kuvasadon perkaaminen ja kuvien jalostaminen esillepanoa varten.

Työkaluksi raakakuvien kehittämiseen hankin Aperturen. Sekä sen kuvastonhallinta- että kuvankäsittelyominaisuudet vaikuttavat lupaavilta ja tarpeisiini riittäviltä. Ohjelmassa on tarvittavat toiminnot kuvien valotuksen, värisävyjen ja terävyyden säätöön samoin kuin rajaukseen ja oikaisemiseen, siis kaikki mitä tarvitaan realistisen valokuvan säätämiseksi esityskuntoon. Varsinaisia kuvamanipulaatio-ominaisuuksia Gimpin tai Photoshopin tapaan ei ole.

Olen ruvennut pitämään siitä periaatteesta, että työn perustana oleva data – alkuperäinen kuva-, ääni- tai mikä tahansa vastaava tiedosto – pidetään muuttamattomana turvassa, ja muokkaukset tallennetaan metadatana erilliseen tiedostoon (tässä tapauksessa Aperturen ”kirjastoon”: saapa nähdä, kuinka vauhdikkaasti ohjelma toimii sitten kun kirjastossa on kymmenentuhatta muokattua kuvaa). Aperturessa muokkaukset saa yksi kerrallaan päälle ja pois päältä klikkaamalla rastin ruutuun, joten muutosten vertaileminen on kätevää. Tällainen työskentelytapa vaatii tietenkin tietokoneelta paljon laskentatehoa, ja aina vain enemmän sitä mukaa kuin kuvien pikselimäärä, äänen näytteenottotaajuus, bittitarkkuus ja vastaavat kasvavat. Sain jo katsella rantapallon pyöritystä ensimmäistä julkista kuvaani kehittäessäni – toivottavasti tämä johtui vain siitä, että ohjelma teki samanaikaisesti esikatselukuvia taustalla, eikä esim. firewire-väylän tiedonsiirron hidastelusta tai itse ohjelman hitaudesta.

Panen ensimmäisiä siedettävähköjä kuvia Panoramioon: säästän hieman omaa veppitilaani ja kuvat saavat ehkä vähän laajemman levikin. Panoramiosta saa halutessaan syötteen, joten uusista kuvista saa helposti tiedon, eikä tarvitse vanhanaikaiseen tapaan availla sivuja varmuuden vuoksi käsipelillä.

En osaa vielä valottaa 50D:llä täydellisesti: ensimmäiseen kuvaan jäi tummiin kohtiin kohinaa, joka näkyy, kun kuvaa katsoo täydessä koossa. Samoin eräät auringonlaskukuvat, jotka pienessä koossa näyttivät kovinkin hienoilta, paljastuivat täysikokoisina varsin kohiseviksi. Saamme ehkä piakkoin auringonlaskuaiheesta teknisesti täydellisiä kuvia Panoramioon toiselta retkeläiseltä.

Ensimmäinen kuva on siis otettu Chimborazon huipulta ehkä suunnilleen itään, jolloin kuvassa näkyvä tulivuori voisi olla Tungurahua. Hieman harmittaa, että olen sekä Chimborazon että Cotopaxin kanssa ilmansuunnissa aika sekaisin ja epävarma ottamieni kuvien suunnista.

Chimborazo

Kansanretkeilijä jaksoi kömpiä Chimborazon huipulle tänä aamuna ja sai uuden kakkosen korkeusennätystensä luetteloon. Edellisen jutun kommentissa mainittu atomikello näytti huipulla huomattavasti vähemmän kuin jutussa uskoteltu 6310 metriä. Mutta laitetaan tähän vielä kansanretkeilijän kolmen kärki espanjankielisen Wikipedian mukaan, kun kerran Etelä-Amerikassa ollaan: Aconcagua 6962, Chimborazo 6310 ja Cotopaxi 5897 metriä.

Lähtö oli taas keskiyöllä, ja kakkoshuipulle osuttiin juuri auringon noustessa kuuden aikaan. Varsinaiselle päähuipulle päästiin pariakymmentä minuuttia myöhemmin auringon jo paistaessa. Täysikuu valaisi nousua, joten otsalampuille ei ollut paljonkaan tarvetta.

Reitti on suoraviivaisempi kuin Cotopaxilla: alussa kierretään muutamia pystysuoria kallio- ja jääseinämiä, sitten kuljetaan jonkin matkaa kapeaa lumiharjannetta, kunnes saavutaan loputtoman pitkälle lumirinteelle, joka johtaa suoraan kakkoshuipulle. Huippu on näkyvissä tuntikausia, eikä juuri näytä tulevan lähemmäksi. Lopulta sinne kuitenkin päästään, ja samalla näkyy muutaman sadan metrin päässä oleva päähuippu. Reput jätetään kakkoshuipulle ja kävellään laakean painanteen yli päähuipulle.

Lumi oli monin paikoin hankalaa: murtuvan kuoren alla oli jauhoa, jossa askel valui taaksepäin. Teräs-Edgarkin sai tehdä tosissaan töitä polkiessaan askelmia pettävään lumeen.

Alas tultiin nopeasti, ja kämpällä oltiin puoli yhdeksän jälkeen. Kansanretkeilijän polvi kesti laskeutumisen hyvin. Lienee kysymys jonkinlaisesta henkimaailman asiasta, että polvi ei kipeydy vuoristokiipeilyssä, mutta tulee kipeäksi lenkkeilyssä. Tai sitten fysioterapeutin määräämät harjoitukset saivat jalan kuntoon parissa viikossa ennen matkaa.

Huomenna mennäänkin sitten viidakkoon lämmittelemään pakkasesta pikkuisen turtuneita sormenpäitä.

Matkaa valaissut täysikuu väistyy ja nouseva aurinko heittää Chimborazon varjon taivaalle
Chimborazon huipun jäätikköä

Baños

Kansanretkeilijä on viettänyt lepopäivää Bañosin kylpylä- ja matkailukaupungissa. Ollaan alhaalla, 1900 metrissä. Täällä eletään tulivuoren juurella: vieressä kohoava Tungurahua on aktiivinen, ja sitä tarkkaillaan jatkuvasti. Kansanretkeilijän seurue kuljetettiin autokyydillä ylös vuoren rinteelle, missä tarkkailuaseman hoitaja kertoi tulivuoresta ja sen tarkkailusta. Kotkat liitelivät harjanteen vieressä, joten retkitoverit kaivoivat kauko-objektiivinsa repuistaan.

Vuorokauden kuluttua ollaan jo Chimborazon (6310 metriä) juurella, ja retken kovin koetus alkaa. Sen perusteella, miten ankarasti Cotopaxilla piti ponnistella, ei ole ollenkaan varmaa, että Chimborazolla päästään ylös asti.

 

Cotopaxi

Kansanretkeilijä koki tänään rankimman fyysisen ponnistuksensa sitten muinaisen Aconcagualle nousun. Ecuadorin-retken ensimmäinen suurtavoite, nousu vajaan kuuden kilometrin korkuisen Cotopaxin huipulle, onnistui teräskuntoisen oppaan Edgarin johdolla. Edgar piti semmoista tahtia, että huipulla oltiin vajaa tunti ennen auringonnousua ja maisemien näyttäytymistä jouduttiin odottelemaan. Kansanretkeilijä puuskutti nousun aikana moneen kertaan henkihieverissä yli nelikymmenasteisia lumirinteitä kiivetessään, ja huipulla valokuvausaika jäi lyhyeksi kylmyyden takia.

Sää oli täydellinen, ja suurimman osan aikaa matkaa valaisi täysikuu. Ripuli, joka juoksutti kansanretkeilijää illan aikana useampaan kertaan, hävisi onneksi yhteentoista mennessä, jolloin oli ”herätys”.

Pasochoa

Kansanretkeilijä pääsi vihdoin koettelemaan kuntoaan ja polviensa kestävyyttä Pasochoan luonnonpuistoon samannimisen nelitonnisen vuoren rinteille. Retkue aloitti nousunsa noin 2800 metristä seuraten sateiden jäljiltä mutaisen liukasta polkua tiheän viidakon halki. Kolmisen tunnin kuluttua päästiin jo avarammille andinummille noin kolmen ja puolen kilometrin korkeuteen. Osa retkueesta suuntasi vielä kohti Pasochoan jyrkkää huippua. Kääntymispiste oli huippuseinämän juuressa 3800 metrin korkeudessa: siitä eteenpäin liikkuminen olisi mennyt kiipeilyn puolelle. Loppumatka kuljettiin pilven sisässä, mutta laskeuduttaessa tuuli puhalsi pilvet harjanteen reunalle roikkumaan.

Reitti olisi jatkunut vähän jyrkempänä

Kansanretkeilijän pahin pelko ennen matkaa oli, että polvi hajoaa ensimmäisellä retkellä ja Cotopaxi ja Chimborazo jäävät käymättä. Näin ei käynyt, vaan polvet ovat ehjät, suorastaan yllättävän hyvässä kunnossa. Myös kansanretkeilijän kunto oli tänään odottamattoman hyvä, ja yläilmoissa teki välillä mieli pistää suorastaan juoksuksi.

Pasochoan huippu on tältä puolen jyrkkä

Retkikunnan jäsenet ovat jokseenkin väsyneitä. Huomenna on siirtymispäivä: retkeilyä jatketaan toisaalla, ennen kuin sännätään isoille vuorille.

Pieni Lapin-retkeni

Suomelta taisi puuttua pontevia edusmiehiä silloin, kun rajoja Norjaan ja Ruotsiin päin vedettiin. Suomen pään naamapuolella raja Norjaan kulkee isoja jokia pitkin ja käsivarren hauiksen tienoilla vedenjakajaseutuja, ja näitä ratkaisuja voikin pitää aika luontevina. Sen sijaan takaraivon puolella ja käsivarren päässä on oltu lepsuja. Suomen päälaki voisi ihan hyvin jatkua Varanginvuonoon: ei olisi silloin niin suurta väliä Petsamosta. Aivan Suomen kädessä on hullunkurisin tapaus: vaikka raja sielläkin kulkee enimmäkseen vedenjakajalla, on käsivarren pohjoisimmassa kohdassa töpätty. Suomen korkein kohta Halti on tunturin rinteessä oleva vähäinen esihuippu, ja itse tunturin huippu on hyvän matkaa Norjan puolella. Valtavat retkeilijäjoukot vaeltavat katsomaan 1328 metrin korkeudessa olevaa rajapyykkiä, ja harva heistä jatkaa varsinaiselle huipulle asti. Kovin moni Haltin kävijöistä ei taida vaivautua nousemaan edes viereiselle Suomen korkeimmalle tunturille Ridnitšohkkalle, vaikka sieltä on paljon paremmat näköalat.

Jos rajaa olisi käsivarressa onnistuttu hivuttamaan hieman enemmän luoteeseen, olisi Suomeen saatu monta korkeampaa ja jylhempää vuorta. Tosin tällöin olisi ylitetty vedenjakaja, ja jos käsivarsi olisi venytetty Jyykeänvuonoon saakka, Norja olisi mennyt poikki, mikä ei ehkä olisi ollut kestävä ratkaisu.

Ruotsin suunnalla sen sijaan olisi ollut varaa vaatia enemmän. Sinänsä Suomen ja Ruotsin raja on luonteva: se kulkee vesistöjä pitkin Perämerestä linjaa Tornionjoki–Muonionjoki–Könkämäeno–Kilpisjärvi–Kuokkimajärvi kolmen valtakunnan rajapyykkiin. Mutta pohjoisen Ruotsin asutus on alun perin enemmän suomen- ja saamen- kuin ruotsinkielistä, joten valtakunnanrajakin voisi kulkea Tornionjokea koko matkan Torniojärveen saakka. Näin saataisiin Suomeen jo muutama puolitoistakilometrinen huippu. Tai miksei saman tien vedettäisi rajaa Luulajanjokeen, niin saataisiin jo kahden kilometrin vuoria.

Leikki sikseen, ovathan Ruotsi ja Norja sitä paitsi parempia valtioita kuin Suomi, joten suon niille myös komeammat vuoret. Mutta nyt tulemme tämän jutun keskeiseen kansanretkeilijää koskettavaan asiaan.

Kuten sanottu, tuhannet retkeilijät matkustavat Kilpisjärvelle muualta Suomesta jopa vuorokauden läpeensä ja suuntaavat saappaansa tai vaelluskenkänsä pohjoiseen kohti tuota maagista 1328 metrin pistettä. Kilpisjärven rannasta tai Saanan päältä he katsovat lounaassa ja lännessä siintäviä lumihuippuja. Ne ovat jyrkkyydessään ja lumisuudessaan ehkä jopa hieman pelottavia, ja joka tapauksessa ne ovat ulkomailla. Suomalainen retkeilijä haluaa Suomen korkeimmalle paikalle.

Haltin valtatiehen kyllästynyt kansanretkeilijä lähti tänä kesänä vastakkaiseen suuntaan ja löysi päivämatkan päästä Ruotsin ja Norjan puolelta oikeaa vuoristoa: puolitoistakilometrisiä huippuja, puolikilometrisiä jyrkänteitä, lunta ja jäätikköjä. Kuitenkin siirtymätaipaleet olivat helppoja, päivämatkan välein on tupia ja laaksoissa on hyviä leiripaikkoja telttailijalle. Ja ennen kaikkea: ruuhkaa ei ole. Ruotsalaisille tämä on syrjäistä seutua, sillä heidän suositut retkeilyalueensa ovat Torniojärven eteläpuolella ja Sarekissa. Norjalaiset saattavat nousta tänne viikonloppuretkilleen vuonojensa rannoilta, mutta useimmat retkeilijät ovat sittenkin suomalaisia. Pältsan kierroksen ehtii tehdä neljässä päivässä ja viikossa kiertää jo Isdalenin kautta.

Kansanretkeilijä luki tämän retkikertomuksen ja päätti noudattaa samaa reittiä. Jalat eivät tosin olleet tottuneet kovaan rehkimiseen, joten kansanretkeilijä sai vasemman polvensa kipeäksi ja joutui pitämään välipäivän. Loppumatkasta matalalla olevat pilvet lannistivat Bárráksen huiputusaikeen.

Tällä retkellä oli ensimmäistä kertaa käytössä Hillebergin Akto-teltta. Se vaikuttaa oikein pätevältä: se on kevyt, helppo pystyttää ja kesti ainakin kohtalaista tuulta ja sadetta. Käytännössä se on puolentoista hengen teltta: yksi ihminen nukkuu mukavasti, mutta hätätilassa kaksikin mahtuu. Tällä retkellä kertyi vain neljä telttayöpymistä, joten tähän mennessä jokainen on keskimäärin kunnon hotelliyön hintainen. Käyttöä varmasti tulee olemaan, ja kansanretkeilijän vanha jykevä vuoristoteltta saa tästedes palvella etupäässä vuoristokiipeilyssä ja talviretkeilyssä.

Kansanretkeilijä on tähän asti kuvannut retkensä järjestelmäkameralla diafilmille. Nyt oli ensimmäistä kertaa mukana digipokkari, muutaman vuoden vanha Canon A70. Se on varsin kelvollinen arkielämän tilannekuvauksessa ja lähikuvauksessa, kuten tämänkin retken kukkakuvat osoittavat. Maisemakuvauksessa sen puutteet sitten paljastuivat karulla tavalla. Linssin piirtokyky tai kuvapisteiden määrä, tai molemmat yhdessä, ovat sen verran rajallisia, ettei maisemakuvia kärsi katsella kuvaruudulla täydessä koossaan, ja dataheittimellä näyttämistä ei kehtaa edes ajatella. Niinpä tämän retken kuvakertomuksen kuvat on kaikki pienennetty puoleen kokoon. Dynamiikkakaan ei oikein riitä. Tuntureita kuvattaessa etuala jää aina liian tummaksi, ja kuvankäsittelyn automaattinen väritasojen säätö vielä lisää kontrastia. Gammakorjaus ja tasojen säätäminen käsin auttavat hieman, mutta joskus tuntuisi tarpeelliselta jakaa kuva osiin ja valottaa osia eri tavoin. Tämä taas on sen verran työlästä ja aikaavievää, ettei puuhaan juuri tee mieli ryhtyä, kun lähtömateriaali on mitä on ja kuvankäsittelytaidoissakin vielä paljon oppimista.

Kansanretkeilijä ottanee seuraavalle retkelle taas diafilmikameran ja saattaapa hankkia jopa diaskannerin, jolla sitten saisi myös aikaisempien retkien kuvat julkisesti näytteille.

Kuvakertomuksessa on käytetty ruotsalaisen kartan saamenkielisiä paikannimiä. Siksi Paras on Bárrás. Kuitenkin tuntui luontevammalta puhua Pältsasta kuin Pältsanista tai Bealčánista, joten siinä tein poikkeuksen.

Muokattu 1.5.2011: Kuvakertomus-linkki toimii taas ja osoittaa nyt Picasa-albumiin. Neljässä vuodessa verkon ilmaiset kuvapalvelut ovat tulleet niin hyviksi ja helpoiksi, ettei Gallerya enää maksa vaivaa käyttää.